Miksi terveydenhuollon ammattilainen ei voi tehdä mitään raportoimatta kaikkea Kantaan?
Miksei minulta edes kysytä mitään, miten henkilökohtaisia terveystietojani saa käyttää?
Siis silmänpsineen mittaus ei onnistunut sillä käsikoneella (iCare), koska en antanut lupaa kirjailla mitään Kantaan. Minä en tästä saa kuulemma edes päättää!
Sitten otettiin paikalle myyjä, joka sillä samalla koneella painoi nappia ja kertoi minulle tuloksen. Kaikki hyvin, sain tiedon jonka halusin eikä Kantaan juoruttu väkisin mitään. Ei tarvinut kun ei ollut terveydenhuollon ammattilainen...
Mutta,
1) milläs perusteella minun terveystiedoistani on päätetty että niitä kerätään ja kirjataan väkisin ja vastoin tahtoani?
2) Onko valtio sosialisoinut henkilökohtaiset tietoni ja miksi se muka on ok?
3) Kuinka on mahdollista edes keskustella jostain eutanasiasta ja potilaan oikeuksista, kun hoitokoneisto samaan aikaan täysin ohittaa itsemääräämisoikeuteni?

Vastaukset 4
Vanhimmat
Terveystietojesi vieminen tiedostoihin ei ole vain ok, vaan se oma etusi, kun sinut löydetään tajuttomana kotoa tai kadulta.
Uskon, että et sitä nyt ymmärrä, mutta älä ole huolissasi. Kukaan ei halua tietojasi, mutta niitä voidaan tarvita ja varmasti tarvitaankin vielä jonain päivänä sinun omaksi eduksesi.
Eipä yllätä, että ainoa perusteluyritys tuossa on tietenkin "minun oma etuni" - jota en vaan itse tajua, mutta "joku" tajuaa. 😂
Mites on, kauanko tuolla logiikalla menee ennen kuin se "joku" nyt vain päättää miten minun tulee käyttää omia rahojani? Enhän minä vain katsos varmaan ymmärrä, että mikä on se minun oma etuni, joten se tietenkin Ok että se päätetään puolestani miten rahojani käytetään.
Eikö se ole yhtään muka kumma juttu, että tässä maassa on sellainen viisas "joku", joka saa päättää itsenäisesti ja vastoin tahtoani terveysasioistani, ikäänkuin olisin holhouksen alainen tai vajaavaltainen?
Sitten kun joku kerta päätät valittaa saamastasi hoidosta tai sen puutteesta, voi olla hyvä, kun on jossain mustaa valkoisella. Puheita ei kukaan usko.
No ei pidä käyttää palveluja joista tuntee koituvan itselleen haittaa enemmän kuin hyötyä. Elelee vaivoineen turhia välittämättä. Pitää terveydestään huolta siinä määrin että elintasosairaudet eivät iske.