Kihniön taival itsenäisenä kuntana on tullut tiensä päähän. Taloudellisten syiden lisäksi paikallisten päättäjien kytkökset omiin yhteisöihinsä on niin vahva että päätöksenteosta tulee epätasapuolista kun omien suosiminen tuntuu olevan pääasia. Tarkoitan yhteisöillä lähinnä heidän omia seurakuntiaan ja sukulaisuuttaan päätöksenteossa. Käytännössä taitaakin olla niin että todelliset päättäjät löytyvätkin muualta kuin virallisista kokouksista. Tämä saataisiin loppumaan liitoksella isoon kuntaan. Toivoisin asiallista keskustelua asiasta, kiitos.
Liitosneuvottelut Ylöjärven kanssa käyntiin
Anonyymi-ap
221497
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Seinäjoki olisi hyvä suunta kuntaliitokseen.
Mahtaakohan Seinäjoella tai Ylöjärvelläkään olla taloudellisesti varaa ottaa Kihniötä kustannusrakenteeseensa tällä hetkellä ja tulevaisuutta ajatellen.
Pysyköön Kihniö itsenäisenä niin pitkään kuin se on mahdollista. Liittyminen johonkin toiseen kuntaan aiheuttaisi joka tapauksessa loppujenkin palvelujen katoamista. Ylöjärvi / Seinäjoki / Virrat / Parkano ei pystyis Kihniön nykyisiäkään palveluja ylläpitämään, siis taloudelliset syyt. Nautitaan itsenäisyydestä niin kauan kuin se on mahdollista. Oletan laajojen ja isojen kuntaliitosten ajan vielä tulevan muutamavan vuoden kuluttua. Silloin esim. Kihniön, Parkano, Ikaalinen voisi esim. muodostaa yhden kunnan, ehkä Virratkin vielä siihen mukaan!
Turha on lähteä hyppimään tämän Rytilän tahtiin. Odotellaan ihan rauhassa.
Ikaalisilla, Parkanolla ja Virroilla tuskin on taloudellista kykyä ottaa Kihniön kuntaa taakakseen ilman todella huomattavaa vientiin keskittyvää teollista kehitystä, se tarkoittaisi noiden kuntien nopeaa taloudellista taantumista ja kyvyttömyyttä huolehtia omista velvoitteistaan asukkaitaan kohtaan.
Matematiikka on tylyä tällä hetkellä ja kyseiset kunnat joutuvat sopeuttamaan talouttaan valtavasti jo nyt.
Toisaalta ihmetyttää miten kuntien päättäjät ovat päästäneet näin hyvällä sijaintipaikalla olevat kunnat taantumaan eloonjäämiskamppailuun.
Kukaan ei tunnu tosissaan laittavan tikkua ristiin uusiutuvan energian, ympäröivän yhteiskunnan teollisten ratkaisujen sekä viennin ja yhteiskuntamme logistiikan asettamiin haasteisiin vastaamiseen. Odotetaan vaan että tapahtuu jokin ihme ja taivaalta sataa euroja.
On kihniöläiset kummaa sakkia. Maksattaa nyt köyhillä asukkailla jokin muka itsenäisyys. Valtio sen itsenäisyyden on pitänyt pystyssä. Kun tulee liitoksenaika niin siinä loppuu yrittäjäpankin tarina ja ylisuuret palvelumaksut ovat historiaa kun kunnan rahavirrat kilpailutetaan kuin markkinataloudessa kuuluu.
Kihniön ongelma väen vanheneminen ja väheneminen. Liitos on välttämätön. Parkano, Ikaalinen, Virrat ja Kihniö olisi sen kokoinen kunta jolla olisi elinmahdollisuuksia. Parkanon ja Kihniön liitos pelkästään ei auta mitään. Muutamia vuosia niin Kihniö kuin Parkanokin voi jatkaa. Sitten kylmät faktat astuvat peliin.
Ikaalinen, Parkano ja Virrat yhdessäkään tuskin kykenevät turvaamaan taloudellisesti Kihniön tulevaisuutta, ellei sieltä löydy oikeasti jokin vientiteollisuuden merkittävä kohde.
Kihniön kunnan päätökset ovat olleet epätasapuolisia monessa tapauksessa. Jos tunnet että sinua on kohdeltu väärin jossakin asiassa, kannattaa siirä tehdä valitus. Asiat muuttuvat vain puuttumalla asioihin. Ohessa linkki ja ohjeet valituksen tekoon: https://avi.fi/asioi/yritys-tai-yhteiso/valvonta-ja-kantelut/kuntakantelu
Parkanon varikolle tuloo kolmesataa naton sotilaita amerikasta joten kihniöläisetkin saa helpotusta lapsettomuuteen.
Parempi etteivät lisäänny.
Mitä jos isommassakin kunnassa/kaupungissa samaa?
Kyllä varmaan on parasta, että Kihniö, Parkano ja Ikaalinen yhteen suoraan. Jatkossa Hämeenkyro on liitoksessa mukana.
Ihmetyttää se seikka, että kunnasta oli kansanedustajakin useita kausia ja tilanne on annettu mennä tähän tilaan. Käsittääkseni ko henkilö ei ollut mikään räyhääjä vennomolainen?
Muutamia vuosia Kihniö ja Parkano voi sitkutella. Näiden kahden kunnan liitos ei tilannetta paranna. Siihen on saatava vähintään 1 kunta lisää mukaan. Parkano, Ikaalinen ja Kihniö olisi minimivaatimus elinkelpoisuuteen. Sen kokoinen kunta jotenkin voisi pärjätä. Mieluummin vielä Virrat tai Hämeenkyrö mukaan.
Kihniö on liian kallis liitoskumppani, vaikka noi mainitsemasi 4-kuntaa yhdistyisikin.
Mistä sinä nyt muka sen tietäisit? et ole ennenkään mitään tienyt mistään. Eihän oltaisikaan tässä tilanteessa jos joku olisi jotain ymmärtänyt ja tiennyt.
Turha vedota, että palvelut huonontuisivat yhdistymisessä, koska niin tapahtuu Pirhan vuoksi jo nyt. Mikä muu palvelu voisi huonontua entisestään?
Ehkä kannattaisi miettiä yhdistymistä hyvissä ajoin eikä pakon sanelemana.
Kihniöläiset käy käräjiä loppuunasti he eivät usko tosiasioita, mutta jos siitä uudesta puolueesta olisi apua asiaan. Puuhahenkilö ainakin ymmärtää tilanteesta missä ollaan.
Näyttää siltä, ett Kihniön päättäjät heränneen liian myöhään? Kunnasta oli vuosia jopa kansanedustaja.
Se oli aikaa kun kihniössä kylvettiin kunnan piikkiin kalkia peltoihin. Ostettiin teollisuusmaata jota kukaan ei tarvinnut Pidettiin pystyssä jotain yrittäjäpankkia mikä oli jonkun honkkelin märkä päiväuni.
Sinä se sitten vaan näet unia tyttölöistä jotka olisivat halukkaita, mutta kun ei ota eteen niin pitää kurkkia kuvia.