KIINTEISTÖVERON KOROTUS VAIN NIILLE JOTKA KÄYTTÄÄ UUTTA UIMAHALLIA

Anonyymi-ap

on oikeus ja kohtuus että uuret veronkorotukset koskee vain uimahallin vakituisia käyttäjiä
eikä ketään muita,suurin osa asukkaista ei ole ikään aukaissut uimahallin ovea,nyt satutäti yhressä kera svenin ja virkiän miehittämän valtuuston, aikoo maksattaa syyttömillä harrastuksiaan

17

406

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sitten menen jos sinne tulee keilahalli. Maksan sitten ihan itse.

      • Anonyymi

        Tämä olisi sitä toimintaa johon kunnan ei tule ryhtyä, koska paikkakunnalla on kilpailutilanteessa toimiva keilahalli. Kunna itse ei tule jo lainkaan mukaan ryhtyä tekemään sellaista yritystoimintaa jota paikkakunnalla on.

        Tästä toiminnasta no jo yksi esimerkki Simpsiövuori Oy toimestajonka kaupunki omistaa 100%. Mikä pahinta, tässäkään kaupunki ei itse tulisi sekoittaa julkista kilpailua ja näin olle heikentää huomattavasti yrityksen toimintamahdollisuuksia.

        Koska kunnan keräämillä verovaroilla ei yritystoimintaa julkisilla markkinoilla tehdä. Poikkeuksen muodostavat omaan käytöön tulevat vain pienet erikoiserät .
        Tuntuu ettei meillä joko haluta kunnioitta kirjoitettuja lakea, vai kuuluuko se tähän meidän päättäjäkunnan piittaamattomuuteen / osaamattomuuteen, vaikka päätäjien pitää hallita omantoiminnan lainsäädännön tarkasti koska lakiin kuuluu velvollisuuksia ja oikeuksiakuntalaisia kohden, ne kun ei oli heille itselle vain tehtyjä vaan kuntalaisia varten.


    • Anonyymi

      Kyllä tuohon tulisi lisätä vielä ne lisäkustannukset jotka muodostuvat käyttökustannusten lisäys, nyt ne on ollut noin 400 000 € per. vuosi, sitten lainainkorot, lyhennytkset, lisähenkilöstön palkat / niistä sivukulut ja aiheutuneet kustannukset jotka siirrettiin Teknisellevirastolle.

      Sitten se suurin menetys vaikka sitä monet eivät menetyksenä pidäkkään, ainakaan ne jotka ovat jo menossa S.jokeen ja luulevat, että sieltä se taivas aukeaa. Annappa sitten kun se totuus paljastuu mitä sen korin toisella puolella todellisuudessa tarjotaan on kyyti kylmää ainakin sen Kiinteisöveron osalta sillä sekin on S.joella korkeampi elämisestä nyt puhumattakaan.

    • Anonyymi

      Golf-kenttäkin meiltä puuttuu...

    • Anonyymi

      Ja meille pitää saada uusi palloiluhalli että saatais kunnon katsomot koripallopeleihin

    • Anonyymi

      kommentoin erellistä kirjoitti että kunta omistaa 100% simsiöstä,oikea omistusosuus on 200% kunta osti omansa kahteenkertaan josta rahat kääri virkiä,niin kuin seinäjoella on sanonta,halavalla sain tuumas lapualainen kun omansa osti

    • Anonyymi

      Eikö Simpsiöllä ole jo maata golfkentän tarpeiksi? Vähän lanaa vain näyttää.

      • Anonyymi

        ei yhressä paikassa, mutta tehrään yhreksän reikää simpsiölle ja toiset yhreksän ritavuoren myimättömille tontiille ja välille joku sukkula kuljettamahan pelaajia


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei yhressä paikassa, mutta tehrään yhreksän reikää simpsiölle ja toiset yhreksän ritavuoren myimättömille tontiille ja välille joku sukkula kuljettamahan pelaajia

        Mulla olis vanha Volkswagen Golf, se joutaas sukkulaksi.


    • Anonyymi

      miksi huudat ? kun kirjoitat otsikon isoilla kirjaimilla

    • Anonyymi

      Kaikilla naapuri kaupungeillakin on golfkentät.

      • Anonyymi

        Joku napamies voisi ottaa tästä kopin.


    • Anonyymi

      mihinä viipyy simpsiön-alle luvattu hiihtoputki,sitähän voisi käyttää pommisuojanakin,onko dufvan sveni unohtanut kuiskia sitä satutärin korvaan???

    • Anonyymi

      onhan virkiältä tullut huippuhiihtäjiäkin jopa olumppia hiihtoihin osallistunut tämä karri h, tosin tulosta ei tullut tuliko lie koskaan maaliinkaan taisi eksyä cälkäryn metsiin canarassa ???

      • Anonyymi

        ...... ja Martti Vainio juoksi Lapuan maailmankartalle, hehehehehe hehhe heehe hee !


    • Anonyymi

      entäs tämä H,K-virkiän paini lupaus,olumppialaisissa USAN B-SARJAN PAINIJA veteli koivista mattoon että peliättiin osaako enää kotiakkaan,kuuluttajakin häpeissän totesi oli siinä lapuan virkiän mieheltä surkia esitys

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?

      Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos
      Maailman menoa
      470
      6660
    2. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      198
      3988
    3. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      111
      2543
    4. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      28
      2100
    5. Moraaliköyhä S-ryhmä

      S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko
      Tampere
      144
      1501
    6. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      79
      1356
    7. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      86
      1198
    8. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimaisin ihminen jonka olet ikinä tavannut?
      Ikävä
      68
      1196
    9. Minkä biisin omisit sun kaivatulle?

      Pieni perustelu olisi kiva. ❤️
      Ikävä
      65
      1136
    10. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1109
    Aihe