Maailmanloppu 8.4?

Siitä onkin aikaa kun joku on ennustanut tarkan päivän koska tulee maailmanloppu. Nyt sitten tälläinen ennustus tai ainakin viittaus siihen löytyy. Ja miltäpä muulta kuin tältä palstalta. Kas näin:

"Kun USA:sta temmataan pois uskovat, mitä jää jäljelle? Pahikset ja rikolliset ja jumalattomat ja pilkkaajat. Seuratkaa, mitä tapahtuu 8.4. Täydellisen auringonpimennyksen reitit 2017 ja 2024 risteävät muodostaen rastin.

1800-luvulla tapahtui sama ilmiö, ja risteyskohdassa oli valtava maanjäristys, joka tuntui monen osavaltion päähän ja sai Mississippi-joen kääntymään hetkeksi toiseen suuntaan.

Huomaako Suomessa lainkaan, että maan pelastetut uskovat poistuvat? No, jos kaikki pienet lapsetkin pääsevät turvaan, se huomataan jokaisessa maassa. Ajatelkaa!"

Että tämmöstä sekoilua. Nyt olisi kiva, jos joku uskova ottaisi asiaan kantaa ja torjuisi moisen "ennustuksen". Vai onko taas kerran niin että tänne voi kirjoittaa mitä tahansa uskonnon nimissä ja tosiuskovat eivät ota siihen mitään kantaa?

Sehän saattaa olla jumalan pilkkaa. Tai että on "hyvä" ensin katsoa että toteutuuko juttu ja vasta sen jälkeen ottaa asiaan kantaa. Tästähän nyt on olemassa todisteita vaikka kuinka paljon. Noin muuten olkaa rauhassa. Kyllä 9.4 on normaali työpäivä....
34831
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Jäi sinulta huomaamatta että tuossa ei sanottu mikä vuosi? Jos ei nyt tämä vuosi nappaa niin kyllähän 8.4 on myös ensi vuonna ja sitä seuraavana ja sitä seuraavana ja sitä seuraavana jne jne jne. Näin tosiuskovainen voi kiertää kirjoituksesi.

Äänestä
  • Minä ainakin pidän kertyneet lomat ennen tuota, ettei sitten Helvetissä niin harmita.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00009 kirjoitti:

    Minä ainakin pidän kertyneet lomat ennen tuota, ettei sitten Helvetissä niin harmita.

    Hyvä huomio! Se onkin syytä tehdä. Toista se on meillä eläkeläisillä. Me voimme lekotella ihan rauhassa vaikka maailmanloppu tulisikin. Meillä on 365 päivää kesälomaa vuodessa...

    Äänestä

Vaikka uskovissa on mieleltään sairaita ihmisiä, niin kaikki eivät sitä ole.
Minua ihmetyttää eniten se, ettei ainakaan "herätyskristillisissä" piireissä oikaista edes kaikkein hulluimpia väitteitä. Tämä koskee niin luterilaisia kuin vapaita suuntiakin. Tuollaiseen julistukseen uskoo julistaja itse ja ehkä pari kolme muuta, mutta kukaan yhteisössä ei puutu asiaan. Ei ihme, että "maallistuneet" ihmiset naureskelevat uskoville.

Äänestä
  • Aloittaja

    Tätä minäkin tällä palstalla ihmettelen. Tänne saa uskonnon nimissä suoltaa vaikka millaista sontaa tahansa eikä kukaan uskova ikinä sano että "nyt menet liian pitkälle". Tästä sitten seuraa, kuten ihan oikein kirjoitit, että maallistuneet ihmiset naureskelevat uskovaisille....

    Äänestä

  • Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

    Olen ollut itse mukana viidesläisten toiminnassa viime vuosisadan puolella. Ilmiö oli jo silloin yleinen ja on kai ollut aina. Minut se sai epäilemään uskonopin perusteita ja kun se epäilys oli herännyt, se johti ennen pitkää uskosta luopumiseen.

    Eräät uskovat väittävät perustavansa Raamattuun ja vain Raamattuun. Ei pidä paikkaansa. Heidän Raamattunsa on karsittu juuri sellaiseksi, joka sopii heidän oppiinsa. Niinpä helluntailainen voi kirjoittaa Hyvä Sanoma lehdessä, että Jeesus muutti Kaanaan häissä veden alkoholittomaksi viiniksi ilman, että kukaan kyselee perusteita väitteelle. Viidesläinen taas voi väittää, että ihmiselle on vahingollista kuunnella musiikkia, jonka tempo on nopeampi kuin sydämen leposyke. Rapakuntoinen voisi kuunnella mitä musiikkia tahansa, mutta kestävyysjuoksijalle körttivirretkin olisivat liikaa. Mutta kun sanojalla on arvovaltaa, niin kuulijat ripustavat aivot narikkaan ja alkavat toistaa väitettä kuin mantraa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00004 kirjoitti:

    Nimenomaan pelottelu on yksi keskeinen osa uskoa. Sitä minä vaan ihmettelen että jos se rakastava jumala sitten on olemassa, niin onko hän tosiaan niin tyhmä, että uskoo ihmisten uskovan häneen hänen rakkautensa vuoksi eikä pelottelun seurauksena...

    Äänestä

  • Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

    Nimenomaan pelottelu on yksi keskeinen osa uskoa. Sitä minä vaan ihmettelen että jos se rakastava jumala sitten on olemassa, niin onko hän tosiaan niin tyhmä, että uskoo ihmisten uskovan häneen hänen rakkautensa vuoksi eikä pelottelun seurauksena...

    On kyllä hauska leikitellä ajatuksella, että jokin ihmisten uskoma jumala olisi oikeasti olemassa. Moni asia alkaa näyttää hieman hullulta.

    Äänestä

Sinnikästä menoa.

Kohta 2000 vuotta on ennustettu tarkkoja päivämääriä maailmanlopulle ja myös todisteltu miten "elämme lopun aikoja" ja että Jeesuksen toinen tuleminen tapahtuu "ihan kohta".

Ei vaan näy eikä kuulu. Enkä ajatellut nytkään tyhjentää kalenteria 8.4. alkaen.

Äänestä

" Nyt olisi kiva, jos joku uskova ottaisi asiaan kantaa ja torjuisi moisen "ennustuksen". Vai onko taas kerran niin että tänne voi kirjoittaa mitä tahansa uskonnon nimissä ja tosiuskovat eivät ota siihen mitään kantaa?"

:D Näitä ennustuksia kun on satoja, niin välillä joku niitä innoissaan kannatta ja hups - jonkin ajan kulutta onkin joku uusi ennustus, jota aletaan kannattamaan.

Äänestä
  • Vähän niin kuin Mummomuorejakin on aina uusi versio?

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Vähän niin kuin Mummomuorejakin on aina uusi versio?

    Ai jaa, missäs sellaisia on?

    Äänestä

Jeesus sanoi opetuslapsille:
”Sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika, sen tietää vain Isä. Niin kuin kävi Nooan päivinä, niin on käyvä silloinkin, kun Ihmisen Poika tulee. Vedenpaisumuksen edellä ihmiset söivät ja joivat, menivät naimisiin ja naittivat tyttäriään aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin. Kukaan ei aavistanut mitään, ennen kuin tulva tuli ja vei heidät kaikki mennessään. Samoin käy, kun Ihmisen Poika tulee. Kaksi miestä on pellolla: toinen otetaan, toinen jätetään. Kaksi naista on jauhamassa viljaa: toinen otetaan, toinen jätetään.
Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee. Ymmärrättehän, että jos talon isäntä tietäisi, mihin aikaan yöstä varas tulee, hän valvoisi eikä antaisi murtautua taloonsa. Olkaa siis tekin valmiit, sillä Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ette aavista.” (Matt.24:36-34
Tähän on tyytyminen. Näin ajattelen.

1Äänestä
  • Aloittaja

    No "ajattele" vain....

    Äänestä

  • Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

    No "ajattele" vain....

    Älä tuomitse muita ettei sinua tuomittaisi.

    1Äänestä

Veikkaan ensimmäinen neljättä.

Äänestä

"Kyllä 9.4 on normaali työpäivä...."

Oliko se maailmanloppu siis 8.4. vai 9.4. vai mitä koitat selittää?

Äänestä
  • Aloittaja

    Huh huh huu. Sitä että mitään maailmanloppua ei tule. Joten mene vaan kiltisti töihin 9.4. joka on muuten tiistai. Tai olisiko se lakkopäivä?

    Äänestä

Jeesus. Tulee kolistelee maapalloa Perkeleet jou tuu Helevetin tuleen 8 . 4

Äänestä

>> onko taas kerran niin että tänne voi kirjoittaa mitä tahansa uskonnon nimissä ja tosiuskovat eivät ota siihen mitään kantaa? <<

Kyllä. Kirjoitathan sinäkin tänne ateistina kaikenlaista, eikä siihen aina oteta mitään kantaa.

1Äänestä
  • Aloittaja

    Niin ja taas hihhuli ampuu itseään jalkaan. Sanoo että ei oteta aina kantaa ja heti tuli kiire "ottaa kantaa".

    PS. Näytäppäs muuten ne minun kirjoitukset joihin te hihhulit ette ole ottaneet kantaa?

    Äänestä

Mayat ennustivat satoja vuosia sitten maailmanlopun 21.12.21. Maailmaa se vähän huvitti, ja uskottiin tietenkin, että päivä nousee vielä huomennakin.
Aika karmaisevaa oli, kun omainen sai sinä päivänä sairauskohtauksen ja menehtyi. Hänelle se oli maailmanloppu.
Emme tiedä päivää, emme hetkeä!

Äänestä
  • >> Mayat ennustivat satoja vuosia sitten maailmanlopun 21.12.21. Maailmaa se vähän huvitti <<

    Kyllä sekin ennutus tietyissä piireissä uskottiin ja otettiin vakavasti, nimittäin niissä piireissä, joissa uskotaan pakanallisiin ennustuksiin. Mutta tällä palstalla pakanoitten laatimat ennustukset saavat olla ihan rauhassa. Täällä keskitytään vain Jumalan profetioitten mollaamiseen.

    Jumalan profetioitten pilkkaaminen ei kuitenkaan vaikuta mitään, sillä ne toteutuvat pilkasta huolimatta.

    Raamattu on alkulehdiltä asti ennustanut muun muassa sen, että maailmaan tulee Vapahtaja, juutalaiset palaavat omaan maahansa (jossa heillä on ollut kuninkaita valtaistuimella jo 1500 vuotta ennen kuin Muhammed edes syntyi), ja että Jeesuksen seuraajia tulee olemaan maailmassa lukematon joukko. VT ennusti myös Vapahtajan kuoleman (mm. Jes. 53 ja Psalmeissa).

    Ja Raamattu ennustaa senkin, että Jeesus palaa myös takaisin, niin VTssa kuin UTssakin on sama ennustus. Ja kuten muutkin profetiat Raamatussa, paluuennustuskin kannattaa ottaa vakavasti. Kuten myös muut ennustukset, jotka vielä edessäpäin, kuten Israelin maan jakaminen tai maailmanloppu.

    1Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    >> Mayat ennustivat satoja vuosia sitten maailmanlopun 21.12.21. Maailmaa se vähän huvitti <<

    Kysyhän noita vapahtajaa koskevia ennustuksia juutalaisilta, jotka varmasti tuntevat vanhan testamentin kirjoitukset. Taitaa tulkinta olla vähän toinen.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00015 kirjoitti:

    >> Mayat ennustivat satoja vuosia sitten maailmanlopun 21.12.21. Maailmaa se vähän huvitti <<

    Kyllä sekin ennutus tietyissä piireissä uskottiin ja otettiin vakavasti, nimittäin niissä piireissä, joissa uskotaan pakanallisiin ennustuksiin. Mutta tällä palstalla pakanoitten laatimat ennustukset saavat olla ihan rauhassa. Täällä keskitytään vain Jumalan profetioitten mollaamiseen.

    Jumalan profetioitten pilkkaaminen ei kuitenkaan vaikuta mitään, sillä ne toteutuvat pilkasta huolimatta.

    Raamattu on alkulehdiltä asti ennustanut muun muassa sen, että maailmaan tulee Vapahtaja, juutalaiset palaavat omaan maahansa (jossa heillä on ollut kuninkaita valtaistuimella jo 1500 vuotta ennen kuin Muhammed edes syntyi), ja että Jeesuksen seuraajia tulee olemaan maailmassa lukematon joukko. VT ennusti myös Vapahtajan kuoleman (mm. Jes. 53 ja Psalmeissa).

    Ja Raamattu ennustaa senkin, että Jeesus palaa myös takaisin, niin VTssa kuin UTssakin on sama ennustus. Ja kuten muutkin profetiat Raamatussa, paluuennustuskin kannattaa ottaa vakavasti. Kuten myös muut ennustukset, jotka vielä edessäpäin, kuten Israelin maan jakaminen tai maailmanloppu.

    Eivät muuten ennustaneet. Kyseessä on populaarikulttuurin luoma kupla, jolla oli helppo tehdä rahaa (=myydä lehtiä) ja pelotella herkkäuskoisia hörhöjä. Taas kerran.

    https://yle.fi/aihe/artikkeli/2012/12/11/mayat-eivat-ennustaneetkaan-maailmanloppua-vuodeksi-2012

    Äänestä

>> Kohta 2000 vuotta on ennustettu tarkkoja päivämääriä maailmanlopulle ja myös todisteltu miten "elämme lopun aikoja" ja että Jeesuksen toinen tuleminen tapahtuu "ihan kohta". Ei vaan näy eikä kuulu. Enkä ajatellut nytkään tyhjentää kalenteria 8.4. alkaen. <<

Noin miljoonannen kerran:

2. Piet. 3:3 ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan 4 ja sanovat: "Missä on lupaus hänen tulemuksestansa? Sillä onhan siitä asti, kuin isät nukkuivat pois, kaikki pysynyt, niinkuin se on ollut luomakunnan alusta." ... 8 mutta "yksi päivä on Herran edessä niinkuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niinkuin yksi päivä". 9 Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen. 10 Herran päivä on tuleva niinkuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat.

1. Tess. 5:3-4 Kun he sanovat: "Nyt on rauha, ei hätää mitään", silloin yllättää heidät (uskosta osattomat) yhtäkkiä turmio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä he pääse pakoon. Mutta te, veljet (uskovat), ette ole pimeydessä, niin että se päivä voisi yllättää teidät niinkuin varas;

1Äänestä

>> on "hyvä" ensin katsoa että toteutuuko juttu ja vasta sen jälkeen ottaa asiaan kantaa <<

Jumalan profeetta on vain sanansaattaja, joka ei vaikuta lopputulokseen tai muuhunkaan. Hän ainoastaan kertoo, mitä hän on Herralta saanut sanottavaa.

Profeetta Joona oli eräs Herran profeetoista, joka saarnasi Niinivelle tuhoa 40 päivän päästä. Sitä ei tullut 40 päivän päästä, koska niiniveläiset pelästyivät ja ottivat Jumalan varoituksesta vaarin. Herra siis antoi uhkaavan profetan, jotta ihmiset tekisivät parannuksen. Se ei tehnyt Jumalasta tolloa, eikä Joonastakaan väärä profeettaa, vaan se oli esimerkki siitä, kuinka Jumala käyttää antamiaan profetoita, saadakseen ihmiset oikealle tielle.

Niiniveläiset palasivat synteihinsä myöhemmin. Myös se Jumalan uhoama tuho tuli myöhemmin, koska niiniveläisten parannus ei pitänyt.

1Äänestä
  • Aloittaja

    Niin että tämäkin maailmanloppu peruuntuu, kun muistaa veisata virsiä ja katsella töllöstä jumalanpalveluksia....

    Äänestä

Jos sovitaan, että se tulee, niin en osta enää uutta kuukausikorttia metroon. Mutta jos Se ei tule, voin saada 100€ tarkastusmaksun. Jos jätän hänetkin maksamatta, vie vouti eläkkeen. Voinko vedota teidän kirjoitukseen, välttääkseni sanktiot. Meitä on tässä n. 4 miljoonaa matkusrajaa/ vrk. joten pitäkää kiirettä sen maailmanlopun kanssa.

Äänestä
  • Aloittaja

    Kiperä kysymys. Itse kyllä luulen että tuomari ei oikein osta selitystä. Joutuisit maksamaan sakot kaikesta huolimatta. Paitsi tietysti jos 8.4 todella sataa tuhkaa niskaamme...

    Äänestä

MAAILMAN LOPPU
KYLLÄ SEN TÄYTYY OLLA LÄHELLÄ, JO TOSI LÄHELLÄ, KUN MIEHET PUKEYTUVAT NAISIKSI, HOMOT JA LESPOT, VIRHEÄT JUMALINA ESIINTYVÄT, NAISET ALKANEET SAARNAAMAAN............... EI NÄYTÄ HYVÄLTÄ IHMISET SEONNEET, EI YHTÄÄN VANHURKASTA LÖYDY ENÄÄN, ETTÄ VOISI PELASTAA.

Äänestä
  • Aloittaja

    Juu, täytyy olla lähellä kun sinäkin osaat käyttää nettiä, vaikka kirjoituksesi on täynnä virheitä. Kun nyt ensi alkuun pääsisit eroon edes noista ala-asteen TIKKUKIRJAMISTA....

    PS. Sana "lesbot" muuten kirjoitetaan noin. Ei siis kovalla p-kirjaimella vaan pehmoisella b-kirjaimella.

    Äänestä

Aloittaja

Kysymättä jäi vielä että pääsevätkö muslimien pienet lapset myös "turvaan"? Kun tuossa profetiassa niin luvataan....

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

Siitä onkin aikaa kun joku on ennustanut tarkan päivän koska tulee maailmanloppu. Nyt sitten tälläinen ennustus tai ainakin viittaus siihen löytyy. Ja miltäpä muulta kuin tältä palstalta. Kas näin:

"Kun USA:sta temmataan pois uskovat, mitä jää jäljelle? Pahikset ja rikolliset ja jumalattomat ja pilkkaajat. Seuratkaa, mitä tapahtuu 8.4. Täydellisen auringonpimennyksen reitit 2017 ja 2024 risteävät muodostaen rastin.

1800-luvulla tapahtui sama ilmiö, ja risteyskohdassa oli valtava maanjäristys, joka tuntui monen osavaltion päähän ja sai Mississippi-joen kääntymään hetkeksi toiseen suuntaan.

Huomaako Suomessa lainkaan, että maan pelastetut uskovat poistuvat? No, jos kaikki pienet lapsetkin pääsevät turvaan, se huomataan jokaisessa maassa. Ajatelkaa!"

Että tämmöstä sekoilua. Nyt olisi kiva, jos joku uskova ottaisi asiaan kantaa ja torjuisi moisen "ennustuksen". Vai onko taas kerran niin että tänne voi kirjoittaa mitä tahansa uskonnon nimissä ja tosiuskovat eivät ota siihen mitään kantaa?

Sehän saattaa olla jumalan pilkkaa. Tai että on "hyvä" ensin katsoa että toteutuuko juttu ja vasta sen jälkeen ottaa asiaan kantaa. Tästähän nyt on olemassa todisteita vaikka kuinka paljon. Noin muuten olkaa rauhassa. Kyllä 9.4 on normaali työpäivä....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu