Suomen valtaa koskien uutta asiaa.
Suomen Maahanmuuttajien Liitto antoi lausunnon.
Maan valta kuuluu edelleen hyvin mutkattomasti Suomen Liitolle.
Kasvanut Suomen Maahanmuuttaja Liitto ei pyri ottamaan vallan itselleen.
SML kunnioittaa ja tulee kunnioittamaan aina SL:n ohjelmia.
Evoluution historiassa kuunnellaan aina kotimaisuutta ensin.
Globaalin Hallituksen mielestä humanistisessa evoluutiossa ei pitäisi olla suurempia hiertymiä.
Lisää apua on saatavilla.

Vastaukset 1
Vanhimmat
On suomeen saatu miljoona matua joiden asumiset suomalaiset maksaa, sen lisäksi sähkölaskut, ruuat, sossu turvaa vaatteiden ,ja käyttötavaran ostamiset maksisitoumuksilla, sen lisäksi julkisia menoja migtri, kela sossu ja vastaanottokeskusten henkilökunan monila paikkakunnilla palkkoina, Tulkit,koulutusmenot, päiväkodit, lapsilisät isoillekin perheille, elatustuet, terveydenhoito, .Poliisien , asianajajien ja vankiloiden kulut matujen kohdalla mahtavat ja ei ainakaan vähene. VANKILOITA PITÄISI RAKENTAA LISÄÄ , RAKENTAMISEN JA YLLÄPIDON KULUT MILJARDEJA. Sekä paljon muuta ja ne vie tuhansia per kuukausi per pää. toivottavasti suomi palauttaa jatkossa rikolliset matut eivätkä rasita talouttamme ,suomen vankilat täyden palvelun hotelleja. Kolme ateriaa päivässä, lääkärit , silmälasit , hammashoito.... kenellä taviksella niin hyvin, VANHUKSILLA yksi kylmä ateria.
VELKARAHOILLA ELÄTETÄÄN ja suomessa bruttokansantuote laskee eikä työtä ole kaikille koska konkursseja , irtisanomisia, lomautuksia nimenomaan miehillä joita matut suurimmaksi osaksi on työttömiä kaikilla paikkakunnilla lisääntynyt ja kelajonotus lisääntyy. Veroja pitää kiristää ja taviksilta otetaan pois edut että nämä menot saadaan kokoon. Samaan aikaan oma väestö potee mielenterveys ja päihdeongelmia ihan julmetusti eli heistäkin alkaa olemaan enemän menoja kuin tuloja, Suomen politiikot silti mietivät kannabiksen laillistamista ja viinan kotiinkantoa. Onko politiikot ihan hulluja kun ihan helvetillinen tilanne päällä,