Väite ettei ihminen synny tyhmänä ei pidä paikkaansa, koska

Koska A) ihminen voi syntyä älyllisesti kehitysvammaisena ja
B) ihmiselle voi tulla syntymähetkellä aivoihin hahmotushäiriö&kömpelyys&motoriikkaongelmat.

Nämä väistämättä aiheuttavat ymmärtämisvaikeuksia.
8178
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ihminen syntyy tyhmänä. Pieni vauva ei osaa oikeastaan muuta kuin syödä ja nukkua vaistonsa varassa. Kasvaessaan ihminen oppii paremmin tai huonommin, viisastuu ja oppii erilaisia taitoja.

Äänestä
  • Mistä sinä tiedät miten vauva kokee olonsa niistä kun ei oikein tiedä kukaan muukaan .

    Äänestä

Jos on jokin sairaus, kehitysvamma, tai joku muu, ei se tarkoita, että ihminen automaattisesti olisi tyhmä.
Vaikka olisi joku häiriö, ei siltikään ole välttämättä tyhmä.

Ei ole mikään ihme, että jotenkin poikkeavia ihmisiä syrjitään, jos heidän ajatellaan olevan tyhmiä, vaikka niin ei aina olekaan.

Äänestä
  • itse olen tyhmä, poikkeava ja mul vaikeus käsitellä tietoa ja älyllisiä juttuja. Olen sama kuin avauspostaaja. Ei ole tarkoitus haukkua ketään vaan sanon oman mielipiteeni että me kaikki emme saa älyn lahjoja kun synnymme poikkeavina. Siksi käytin sanaa tyhmä eli tyhmällä tarkoitan ihmistä jolta puuttuu paljon älyä.

    Äänestä

  • minä kun käsitän että tyhmä on sama kuin vähä-älyinen vai onko se?

    Äänestä

  • minua nimittäin sanottiin kouluissa tyhmäksi koska ne sanoi että mä en ymmärrä mistään mitään eli mun älynlahjat tosi heikot niin siksi sanoi tyhmäksi. Mut onko siis sana tyhmä ja vähäjärkinen edes synonyymejä toisilleen

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    minua nimittäin sanottiin kouluissa tyhmäksi koska ne sanoi että mä en ymmärrä mistään mitään eli mun älynlahjat tosi heikot niin siksi sanoi tyhmäksi. Mut onko siis sana tyhmä ja vähäjärkinen edes synonyymejä toisilleen

    Kaipa niillä tavallaan voi tarkoittaa samaa asiaa.
    Jos pidät itseäsi tyhmänä, niin silti varmaan sinäkin osaat jotakin asioita.
    Kannattaa panostaa elämässä siihen, minkä parhaiten taitaa, mikä on itselle mieleistä, mistä tykkää.
    Olet varmasti hyvä tyyppi. Aina ei tarvitse ollakaan se kaikkein fiksuin, vähempikin riittää.

    Äänestä

🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒

🍑 K­u­­u­­­m­­­a­­­t­­ ­­­t­­­y­t­­ö­t­ ­o­d­­o­­t­­t­a­­­v­­­­a­­­t­ ­s­­­i­­n­u­­a­­­ -> https://us4.fun/kissgirl?18288840

🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Koska A) ihminen voi syntyä älyllisesti kehitysvammaisena ja
B) ihmiselle voi tulla syntymähetkellä aivoihin hahmotushäiriö&kömpelyys&motoriikkaongelmat.

Nämä väistämättä aiheuttavat ymmärtämisvaikeuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu