Evalta täyttä asiaa: suurituloisten ja yritysten verot alas

"Suomen yhteisöverokanta pitää alentaa 15 prosenttiin, globaalin minimiveron tasolle. "
"Yhteisöveron keventämisen ohella Kujanpää alentaisi työn korkeimpia marginaaliveroja kymmenen prosenttiyksikköä."

Nyt alko viimein löytyä niitä kasvun eväitä Suomeen. Hallitus voisi kyllä vähän topakammin ajaa asiaa, eihä yritysverotusta tai osinkoverotusta ole tämän hallituksen aikana laskettu ollenkaan, vaikka sille on huutava tarve.

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010257330.html
38277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Miksi hallitus ei toimi. Asiantuntijat on nyt kertoneet, kuinka maa saadaan nousuun. Sitten vain homma isolleen.

Äänestä

On myös oikeudenmukaisuus asia. Suurituloisia on jo rokotettu rajulla progressiolla. Nyt voisi muutkin ottaa vähän vastuuta.

Äänestä
  • Eipä maa ainakaan työhaluja pilaamalla nouse. Päivän selvää.

    Äänestä

  • Kouluttautumista ja ahkeruutta on syytä palkita.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Kouluttautumista ja ahkeruutta on syytä palkita.

    Kouluttautuminen on merkityksetöntä, jollei ole ostavia asiakkaita, tuotannollista toimintaa, ja sen kautta työpaikkoja, ja palkkansa ansainneita.
    Alkaisitko perustaa yritystä Suomeen? Tuskin. Itse olen 30 vuotta osakeyhtiötä vetänyt, ja en ikinä enää tee Suomessa yhtään mitään. Menetetty kansa, ja menetetty maa.

    Äänestä

Yritykset voivat alkaa tuottamaan paremmin, ettei konkurssikypsiä pesiä tueta valtion rahoilla. Valtiovaraintarkastusvirasto on antanut ohjeita Purran kehnosta budjetista. Ne tulisi ensin tehdä. koko yhteiskuntaa ei tarvitsisi laittaa sekaisin, kun otettaisiin budjetista pois Orpolle neljällä miljardilla rakennettava tunnin juna Turkuun.

Japanissa yritystukia jaetaan vain yrityksille, jotka palkkaavat vain kotimaisia työntekijöitä. Mitä järkeä on syytä rahaa johonkin yritykselle, joka täällä palkkaa vain ulkomaalaista halpatyövoimaa. Suomalaisia on sentään työttömänä 300 000 nykyhallituksen jäljiltä. Marinin hallitus oli saanut luvun laskemaan 240 000:n. Aikuiskoulutustuen poistaminen on järjetöntä tällaisessa tilanteessa. Esim. Stora Enson ammattimiehet ovat paperityöläisiä, ei heille ilman koulutusta ole muuta työtä.

Äänestä
  • Sanna sai aikaan kaikkien aikojen reaaliansioiden laskun Suomessa.

    Äänestä

  • Aikuiskoulutukseen voi mennä ihan omin eväin...miksi kaikkea pitää tukea aina?

    Minäkin haluaisin bensatukea kauppamatkojen sujumiseen..........................:P

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Aikuiskoulutukseen voi mennä ihan omin eväin...miksi kaikkea pitää tukea aina?

    Minäkin haluaisin bensatukea kauppamatkojen sujumiseen..........................:P

    Ehkä sähkötukea pörssisähköläisille saunomiseen?

    Äänestä

Korkeimpia marginaaliveroasteita pitää keventää asiantuntijoiden houkuttelemiseksi sekä kannustamiseksi kouluttautumiseen ja ahkeruuteen, Kyllä kommunismi jossa kaikilla olisi sama palkka työtehtävästä riippumatta toimisi paremmin 😁

Äänestä

Kataisen rottahallitus laski taka vuosina yritysten yhteisöveroa liki 7 prosentilla Euroopan pienimmäksi ja romutti veropohjan. Yhteisöveroa pitäisi päin vastoin kiristää 10 prosentilla nykyisestä.

Äänestä
  • Joo tätä minäkin olen sadattanu - se Kataisen juippi sai verontiputuksillaan aikaan rakenteellista alijäämää budjettiin, jota ei ole pystytty kuromaan kiinni.

    Ja aina vaan karkaa tavoite käsistä...perkkele näitä herroja.

    Äänestä

Milläs nämä yritysten ja omistajien verohelpotukset korvataan? Jostain pitää saada vastaava raha valtion kassaan.
Ai niin, otetaan velkaa.

Äänestä
  • Katsos veronkevennykset toisi mittavat investoinnit, ihan oikeita hyväpalkkaisia töitä. Verotulot nousisi kohisten!

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Katsos veronkevennykset toisi mittavat investoinnit, ihan oikeita hyväpalkkaisia töitä. Verotulot nousisi kohisten!

    höpön höön, varat on tietysti otettava yritytuista ja tuplana. Eihän yhteisövero ole muutenkaan kuin muutama miljardi, vähän enemmän kuin yritystuet, eikä sitäkään jos maataloustuet lasketaan mukaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Katsos veronkevennykset toisi mittavat investoinnit, ihan oikeita hyväpalkkaisia töitä. Verotulot nousisi kohisten!

    Verotulot nousee jos veroja lasketaan, näin se on aina ollut. Liian kireällä verotuksella ei kukaan enää tee mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Verotulot nousee jos veroja lasketaan, näin se on aina ollut. Liian kireällä verotuksella ei kukaan enää tee mitään.

    Onko se ollut näin missään tai koskaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    höpön höön, varat on tietysti otettava yritytuista ja tuplana. Eihän yhteisövero ole muutenkaan kuin muutama miljardi, vähän enemmän kuin yritystuet, eikä sitäkään jos maataloustuet lasketaan mukaan.

    Tämä hallitus jakaa todellakin merkittävästi yritystukia kuin edellinen hallitus, joten tuo on jo toteutettu.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Tämä hallitus jakaa todellakin merkittävästi yritystukia kuin edellinen hallitus, joten tuo on jo toteutettu.

    Siis vähentää merkittävästi yritystukia.

    Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Onko se ollut näin missään tai koskaan?

    Onko se ikinä ollut toisin?

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Katsos veronkevennykset toisi mittavat investoinnit, ihan oikeita hyväpalkkaisia töitä. Verotulot nousisi kohisten!

    Eikös siinä ole hieman eroa ajankohdassa? Menee aikaa, ennenkuin saadaan niitä investoijia houkuteltua perustamaan kannattavia yrityksiä ja vielä toteuttamaan ne investoinnit. Vasta tämän jälkeen työntekijät maksavat veroja ansioistaan.
    Kuinka tämä rahoitetaan? Velalla.
    Ja kun tapahtuu vararikko, niin mitä jää? Se velka jää valtiolle.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Irlannissa sama jo toteutettu, siellä yritysvero 12,5%. Irlannissa bkt per hlö 3x suurempi kuin Suomessa ja maailman neljänneksi suurin. Ei aivan huonosti?

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Irlannissa sama jo toteutettu, siellä yritysvero 12,5%. Irlannissa bkt per hlö 3x suurempi kuin Suomessa ja maailman neljänneksi suurin. Ei aivan huonosti?

    Suomellakin olisi tuohon mahdollisuus, jos Evaa kuunneltaisiin. Ongelmana on kuitenkin vasemmisto, jolle ihmisten vaurastuminen on valtava ongelma. Mistä sitten löytäisi "uhreja", joita olisi puolustavinaan?

    Äänestä

Järkeviä ehdotuksia

Äänestä
  • Ehdottomasti.

    Äänestä

Onko joku yritys ilmoittanut olevansa kiinnostunut Suomen markkinoista? Pantiin varmuuden vuoksi välit poikki itänaapurin kanssa, että vältytään kaupanteolta.

Äänestä
  • Eikä EVA;n logiikan mukaan aivan kaikki tanskalais- ja ruotsalaisyritykset ole siirtymässä tänne kun meillä on alhaisempi yritysvero kuin siellä?

    Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Eikä EVA;n logiikan mukaan aivan kaikki tanskalais- ja ruotsalaisyritykset ole siirtymässä tänne kun meillä on alhaisempi yritysvero kuin siellä?

    Irlannin talousihme syntyi matalan yritysverotuksen ansiosta.

    Äänestä

Alkuun luulin että tämä on ironiaa mutta herran tähden te hullut taidatte olla tosissanne!

Velkaa vaan niin paljon kuin irtoaa ja kaikki rahat pienelle eliitille. Viimeinen sammuttaa valot Suomen kuollessa.

1Äänestä

Reilusti alentaa ainoa oikea vaihtoehto

Äänestä

Perusuomalaisilla oikea asenne!

Perusuomalaisilla on juuri oikea asenne! Valtiontalous on nyt kokonaan KURALLA! Jotain pitää tehdä! Muuten valtiontalous totaalisesti ROMAHTAA! Ei ole enää aikaa kuunnella vasemmiston PASKANJAUHANTAA!!! Nyt on aika TOIMIA!!! On todella virkistävää kuulla asiat niinkuin ne tosiasiassa OVAT nuoren persuomalaisen kansanedustajan suulla joka todella uskaltaa sanoa asiat niinkuin ne tosiasiassa OVAT!!!

https://www.youtube.com/watch?v=TUKn3SEDmuA

Äänestä

Kansan rikkaus tulee yrityksiltä, yksityisiltä. Mutta nyt on huono hetki, kun kaikkien veroja tulee nostaa.

Äänestä

Kataisen hallitus alensi yhteisöveroa koska se kuulemma lisäisi työpaikkoja.
Noh, valtio menetti verotuloja 800 miljoonaa, josta 20% eli vähän reilu 100.000 kulkeutui työllisyyden hoitoon.
Loput yli 600.000 euroa lahjoitettiin osinkoina suoraan suuryritysten osakkeenomistajille.
Näillä verohelpotuksilla nyt vaan on taipumus päätyä suoraan osinkoihin. Piste.

Äänestä
  • Yritysveroa laskettiin nimen omaan investointien vauhdittamiseksi. Ainoa mikä todellakin vauhdittui oli osinkojen maksu.

    Äänestä

Aloitus on roskaa. Luokkayhteiskuntana Suomi ei tule koskaan onnistumaan. Kertoohan sen historiamme kaikkein selvimmin. Hyvinvoinnin kasvu liittyy aikaan, jolloin tavoiteltiin tasa-arvoisuutta kaikkein voimakkaimmin. Sen jälkeen kun progressiivisesta verotuksesta on alettu siirtyä pois, Suomen talous on alkanut hajota käsiin. Jopa Marinin hallitus taisi viedä verotusta tuohon suuntaan, joskin maltillisemmin kuin oikeistohallitukset.

Sitä saa, mitä äänestää.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

"Suomen yhteisöverokanta pitää alentaa 15 prosenttiin, globaalin minimiveron tasolle. "
"Yhteisöveron keventämisen ohella Kujanpää alentaisi työn korkeimpia marginaaliveroja kymmenen prosenttiyksikköä."

Nyt alko viimein löytyä niitä kasvun eväitä Suomeen. Hallitus voisi kyllä vähän topakammin ajaa asiaa, eihä yritysverotusta tai osinkoverotusta ole tämän hallituksen aikana laskettu ollenkaan, vaikka sille on huutava tarve.

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010257330.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu