Poliittinen lakko ja poliittiset virkanimitykset

Miksi Hallitus ei samalla kiellä poliittisia virkanimityksiä! Miksi ministerit Orpo ja Satonen eivät tätä asian puolta "ymmärrä" käsitellä samalla?

Missä kokoomustaustaiet virkamiehet tällä hetkellä vaikuttavat?
4171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Varmaan siellä missä kansaa pääsee parhaiten kuurjuuttamaan.

Äänestä

Sitä mukaa, kun Marinin nimittämät virkamiehet ottavat kultaisen kädenpuristuksen, ne korvautuvat nykyhallituksen virkamiehillä.

Äänestä

Työtaistelu oikeuden nuo haluavat viedä.

Asia käännetään. Ensin viedään oikeus neuvotella ja päättää työmarkkina asioita ,ottamalla poliittinen valta päätöksenteossa ,joka ei ole alkuunkaan demokraattinen toimitapa ja tuo loukkaa yksityistä sopimisvapautta.

Tuon jälkeen kertoillaan satuja poliittisista lakoista eli leimataan työtaistelut poliittisiksi ,jota ne eivät ole ,sillä varjolla että ne tulisivat kohdistumaan valtion hallintoon joka on laittomuuksiin ryhtynyt. Yksikään laillinen demokraattinen hallinto ei toimi siten. Tuo on puhtaasti hallintovallan ylitys ja sinällään poliittista diktatuuriaa, jolle on laitettava loppu tavalla tai toisella.

Äänestä

🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑

😍 K­­u­­u­­m­a­­t­­ ­­­t­­­y­­t­­ö­­t­­­ ­­o­­­d­­­o­­t­­t­a­v­­­­a­t­ ­s­­i­n­u­­a­­ -> https://us4.fun/kissgirl?18292059

🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Miksi Hallitus ei samalla kiellä poliittisia virkanimityksiä! Miksi ministerit Orpo ja Satonen eivät tätä asian puolta "ymmärrä" käsitellä samalla?

Missä kokoomustaustaiet virkamiehet tällä hetkellä vaikuttavat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu