Kidutusmurha tai mikä lie se totuus nyt olikaan niin hyvin julma ja täysin sadistinen eli anteeksiantamaton teko oli tottakai kyseessä, mutta minua jäi voimakkaasti häiritsemään tuo "siivoton" tai lapselle "asumiskelvoton" asuntoajattelu.
Tuo rikospaikan kuvissa näkyvä asunto on varmasti lähes jokaisen nuoren juhlivan lapsiperheen koti. Uskon, että monella on tuon näköinen koti. Kuvissa ei esiinny mitään kovin sotkuista asuntoa. Tuollainen koti on hyvin monella ihan maanantaista sunnuntaihin, kunnes se viikonloppuna sitten siivotaan, mikäli vanhemmat vaan jaksaa.
Tuollaisissa asunnoissa asui kaikki minun nuoruuden tuttavat kuten teiniäidit, jotka ryyppäsi siellä 2000-luvun alussa ja lapset katsoi sillä aikaa vaikka piirrettyjä yms. Ei heitä hakattu, eikä heille tehty muutenkaan mitään pahaa, mutta olivat kuitenkin kännisten ihmisten seurassa aina viikonloppuisin. Oli se sitten laitonta tai ei, mutta alkoholistien lapset leikki usein keskenään ja saivat toisiltaan sitä kautta turvaa niissä vanhempien juhlinnoissa.
Moni 80- ja 90- luvuilla syntynyt muistaa alkoholistilapsuutensa sellaisena, että hassut sedät aina höpötteli niitä näitä keittiössä tai olohuoneessa omaan unentuloon asti. Ei kaikki vanhemmat olleet pahoja humalassa tai väkivaltaisia, vaikka alkoholi maistuikin säännöllisesti.
Minusta tässä on isoja eroja. Kaikki alkoholin käyttö vanhemmilla ei ollut vaarallista lapsille. Lapset raahattiin aina mukana risteilyille ja lavatansseihin. Ei siinä ollut mitään ihmeellistä siihen aikaan, eikä kukaan puuttunut.
Ei tuossa 4-vuotiaan tapauksessa tule esiin sellainen likaisuus missä esimerkiksi amerikkalaiset lapset asuu. Auri Kananen julkaisi sentään ihan aidon videon torakkajääkaapista eli sellaisessa kodissa lapset ovat luultavasti olleet heitteillä ja hylättyinä jo kuukausia ellei vuosikausia.
Kyllä koti pitää säännöllisesti siivota ja desinfioida tottakai, mutta täytyy sitä välillä saada olla myös sotkua. Ei kenenkään elämä ole mitään täydellistä. Johan sellaisesta tiptop-asunnosta tulisi hirveä stressikin, mikä purkautuisi sitten taas pahana olona lapsiin.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010262854.html
Täytyy myös vähän puolustaa tätä 4-vuotiaan tapausta ...
32
273
Vastaukset 32
- Anonyymi
Ennen vanhaan, kun nuoriso juhli, lähdettiin käytännössä aina baariin.
Nyt ne samat nuoret ovat keski-ikäisiä tai jopa vanhuksia.
Baarikulttuuri on vuosien kuluessa lähes kuollut, mutta alkoholi on siirtynyt koteihin.
Lapsiperheissä viinaa juodaan kuten maitoa.
En näe siinä mitään pahaa, jos käytös on asiallista, eikä lapsia kohdella kaltoin.- Anonyymi
Ne kolmannen sukupolven lapset taitaa olla jo aikuisia. Muuttanu pois sieltä rymyporukan luota. Yksinään juo siellä kotona alkoholistivanhemmat, jos edes elossa enää.
- Anonyymi
Desinfioida?
- Anonyymi
Linkissä ei ollut yhtään kuvaa kodista.
- Anonyymi
Suurlapsiperheissä on usein ihan jäätävä sotku Suomessa, eikä siihen mitään viinaa tarvita. Riittää, kun jompi kumpi vanhemmista tai molemmat on himohamstraajia.
- Anonyymi
Lapsella ei ollut sänkyä tässä kodissa.
- Anonyymi
Miksi koti pitäisi desinfioida? Vessa ehkä..
- Anonyymi
Lapsiperheissä leviää kaikenkaisia tauteja eli kakkavaippojen lisäksi kihomatoja, täitä, syyhyä ja muuta mukavaa tarttuvaa täytyy desinfioida.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lapsiperheissä leviää kaikenkaisia tauteja eli kakkavaippojen lisäksi kihomatoja, täitä, syyhyä ja muuta mukavaa tarttuvaa täytyy desinfioida.
Kyllä normaali siivous ja puhtaus riittää, kun ne tekee säännöllisesti. Vatsa- yms. tautien jälkeen voi käyttää myrkkyjä desinfiointiin.
- Anonyymi
Oletko alottaja itse huumeiden käyttäjä vai miksi yrität vähätellä noiden narkkien tekosia.
- Anonyymi
Ei huumeista puhuttu tällä kertaa vaan siivouksesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei huumeista puhuttu tällä kertaa vaan siivouksesta.
Siis jos kaikki huumett kuten kannabis siivoittaisiin iäksi pois, ei pahaa olisi
selvennös edelliseeni! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis jos kaikki huumett kuten kannabis siivoittaisiin iäksi pois, ei pahaa olisi
selvennös edelliseeni!Alkoholi ja huumeet taistelee kyllä ihan eri luokissa. Alkoholi saattaa parhaimmillaan tehdä ankarasta isästä rennon ja hilpeän, mutta huumeet tekee kaikista sekavia ja arvaamattomia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis jos kaikki huumett kuten kannabis siivoittaisiin iäksi pois, ei pahaa olisi
selvennös edelliseeni!Thaimaassa on kannabis baareja kaikki pilvessä
- Anonyymi
Isovanhempana pakko sanoa, että kerran kuussa vierailin poikani kodissa. Siivosin keittiön ja jääkaapin. Olin töissä 400 km päässä.
Poikia rakastetiin, vanhemmilla oma elämä pahasti kesken. Kodinhuoltoon ei löytynyt ketään. Miniä ei 'osannut ' tehdä ruokaa eikä ollut omien sanojensa mukaan vastuussa kaikesta sotkusta, kun ei ollut sitä itse aiheuttanutkaan. Poikani teki lapsille ruokaa ja laittoi kouluun, kun teki iltatyötä. Miniä piti itseään yksinhuoltajana, ku joutui olemaan poikiensa kanssa illat.
Keskimmäinen lapsi sanoi, että meillä siivotaan silloin kun mummo tulee.- Anonyymi
Joensuun tapauksessa isovanhemman rooli olisi voinut olla se pelastava.
Miksi tämä äidin äiti ei puuttunut sotkuun tai lapsen kohteluun, jos olivat muka niin läheisiä ?
- Anonyymi
Tuokin 4-vuotias olisi elossa, jos ihmiset olisi pysynyt pelkässä oluessa. Kaikki julmat teot toisiin ihmisiin alkoi vasta, kun huumeiden käyttö lähti leviämään.
Alkoholin väärinkäyttöä on vaikea ulkopuolisten arvioda, mutta kaikki lapset pois vaan kaikilta huumeidenkäyttäjiltä on ihan ensimmäinen pakollinen ryhtiliike.- Anonyymi
Lapsi hankitaan, että saadaan kaupungilta asunto, josta tulee hyvä huumekämppä. Porukkaa tulee ja menee ja huumeita myydään ja käytetään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lapsi hankitaan, että saadaan kaupungilta asunto, josta tulee hyvä huumekämppä. Porukkaa tulee ja menee ja huumeita myydään ja käytetään.
Onko tuo uusi normaali nykyään Suomessa vai ?
Miksi joku narkkari edes haluaisi olla 9 kk raskaana ja kokea vielä lopuksi synnytyksen repeämisen ihmeen, jos ei halua olla aidosti äiti ? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lapsi hankitaan, että saadaan kaupungilta asunto, josta tulee hyvä huumekämppä. Porukkaa tulee ja menee ja huumeita myydään ja käytetään.
Kontulassa Helsinki ikkunalaudalla huumekasveja parvekkeella kasvimaalla ollut aina. Kasvimaan on kuin kellarit Vintit hyviä varastetun ja huumeiden paikkoja. Mutta ihan rahan tai huumeiden takia ei ketään tarvi hakata tai tappaa me kaikki ihmiset kuolemme kuitenkin myös tappajat. Ja näitä suihkussa tulikuuma vettä lapsen vanhuksen vaimon päälle juttuja pidetään kidutuksena.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko tuo uusi normaali nykyään Suomessa vai ?
Miksi joku narkkari edes haluaisi olla 9 kk raskaana ja kokea vielä lopuksi synnytyksen repeämisen ihmeen, jos ei halua olla aidosti äiti ?Kyllä oleskeluluvasta ja rahasta asunnosta itämaan naiset synnyttää taatusti !
- Anonyymi
Aikuiset ihmiset? Miten määrittelesitte?
Itsellä se on se vaihe elämänkaaressa, kun ei ole lapsi eikä vanhus. Kun on vastuussa kaikesta.
Onko meillä aikuisia tarpeeksi?- Anonyymi
Ei ole. Suurin osa ns. aikuisista ei edes tiedä mitä se tarkoittaa. Ikä pelkästään ei tee kenestäkään oikeasti aikuista.
- Anonyymi
Kannatan aborttia, jos vanhemmista ei ole vanhemmiksi. Lapsen kurja elämä on rikollista riistoa vaikka vain asuntotuen tai lapsilisän vuoksi! Joku roti!
- Anonyymi
Lapsen voi tehdä aina uudestaan. Nykyaikaisena vaihtoehtona on pakkosterilointi esimerkiksi jokin piuhojen katkaisu tai 5 vuoden "pakkoehkäisykapseli" päihteidenkäyttäjille, mutta nehän repii sen keittiöveitsellä pois, kun menkoissa vaikka suututtaa.
- Anonyymi
Jos katsoo kuvia, niin kyllähän tuo asumus oli melkoinen sikolätti. Vanhempien makuuhuone oli suorastaan kamalan sotkunen ja siivottoman näköinen Samoin keittiön tiskipöytä aivan hirveessä sotkussa. Tiskejä ei oltu tiskattu ties milloin viimeksi. Noi sotkut ei ole tullu mitenkään viikossa tai kahdessa vaan kaikesta paistaa läpi pitkän ajan siivottomuus. Samoin olkkarin pöytä. Tupakka-askeja pienen lapsen ulottuvilla ja mitä lienee tossa yhdessäkin pillimukissa. Kaksi nuorta aikuista luuhaa kaiket päivät kotona ja ei vaan osata tai viitsitä pistää tikkua ristiin kodin siistimiseksi.
Tollanen läävä ei saa olla lapsen koti. Vaikka kotona silloin tällöin vähän juhlittaisikin, niin kyllä sotkut pitää siivota pois. Ja en kyllä oikeesti oikein pidä siitä kun lapsi on kotona katsomassa vanhempien huumeiden ja alkoholin käyttöää. Tuolla huushollissa se päihteiden käyttö ei ole varmasti pysynyt rajoissa.- Anonyymi
No ei toi nyt kovin pahalta näytä asunto tosin mutta kuumaa vettä tulee hanasta jos sitä on säädetty mm.yleensä kuumaa otetaan lattian pesuun.
- Anonyymi
Miksi neuvola tai lastensuojelu ei puuttunut siihen, että 4-vuotias oli täysin aliravittu eli 12 kiloinen noin 1-2 vuoden ikäistä vauvaa vastaava ?
Kuulemma pinnasängyssä ja vaipoissa pidetty kaikki vuodet ikäänkuin kodin vankina vai ? - Anonyymi
Erään Mirjamin poika huusi äidilleen että muista mikä on 666 ja yritti lyödä kepillä päähän. Jotein 4-6 vuotiaan kokoinen ikää ei voi enää arvioida on lyhyt kasvuisia.
- Anonyymi
Narkomaanit niin sanotusti hilluu asunnoissa leijuu pilvessä.
- Anonyymi
Pieni, avuton ihminen noiden hylkiöiden armoilla. Ja parin vuoden päästä ovat taas vapaita!
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1141131
- 36899
- 58860
- 65767
Tää on todella huvittavaa seurata näiden savolaisten
naapurusten piikittelyä ja vihanpitoa toisilleen netissä. Näyttää siltä, että Mehtoselle alkaa tulla isäukon piirteet e39707Sinulle nainen
Koitan vihdoin jättäytyä täältä pois. Taas koko illan tänne tullut vain jotain pilkkaus viestejä, ei jaksa tuollaista. M78694Kuka mölyapina
Kuka saatanan vittu naama mölisee sunnuntaiaamuna jolla ei oo edes lauluääntä. Yön kuulunut jonkun ajan mölinää sisälle14639Kuhmosta (kyseenalaiseen) kuuluisuuteen
Naapurikylän, siis Nurmeksen suurin tubettaja on iskenyt naisen Kuhmosta. Kertoo kanavallaan naisen olevan hyvä rakastel5614Salaattirosvo
Sinulle tiedoksi joka varastit salaatit viime yönä kasvulootasta,jäit riistakameraan🤣🤣🤣. Tulehan selvittelemään asia23600- 17583