Nännit siellä kuitenkin on syntyjään.
Heterous on vääristynyt sukupuolikuva miehestä.
Anonyymi-ap
12249
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Mitäs ne nännit sitten todistaa? Pitääkö ne leikata pois ja sitten vasta ollaan oikeasti heteroita? Miksi nykyään halutaan jatkuvasti leikellä omaa ruumistaan ja nyt jo toistenkin ruumiita aloittaja leikkelisi?
Noudata soveltaen Juutalaisten tapoja.
Ne voi leikkauttaa pois.
Toden totta, että "heterous" on vääristynyt kuva miehestä. 😂 Heterohan voi olla mies tai nainen, poika tai tyttö.
Nännit on jo aiheesta eksymistä.
Aloittajalla on vääristynyt kuva sukupuolesta yleensä. Ihmiset on ihan sekaisin ja kirjoittaa tänne sekavia höpötyksiään ihan homona. Se on aika yleistä näinä päivinä. On kuunneltu liikaa Setan saarnoja vaikka piti kuunnella herätyskristillisiä opetuksia.
Miesten nännien ( nännipihat) koko vaihtelee selkeästi.
En ole sokea.
Sikiön alkuaikoina äidin kohdussa sukupuolilla on samoja ominaisuuksia. Siitä on jäänyt pojille pienet nännin tyngät, Vasta sitten sikiön eri kehitysvaiheissa on pikku hiljaa muodostunut eri sukupuolten ominaisuuksia pojiksi ja tytöiksi. Vasta murrosiässä ovat tulleet lopulliset muutokset.
Mikäs tynkä (1) naisille on jäänyt?
Minä tiedän.
Ihmiset on biseksuaaleja luonnostaan. Kasvatus ja vääristynyt kulttuuri rajoittaa sekä naisten että miesten seksuaalisuutta. Nyt kun kulttuuri alkaa "löystyä", niin yhä useammat etenkin naiset kokeilevat miltä ruoho maistuu aidan toisella puolen ja huomaavat, että ei sekään hassumpaa ole. Miehiä kulttuuri ohjaa vielä tiukemmin.
Olen lukenut väestöliiton tutkimuksen myös.
Kerro siitä lisää
Miehestä nyt ei saa minkäänlaista järkevää sukupuolikuvaa aikaan, nehän menee sänkyyn kenen kanssa vaan oli mies tai nainen, naimisissa tai ei.
Paavali ei suotta normittanut Roomalaiskirjeessään miehiä jotka pettivät vaimojaan toisten miesten kanssa seksuaalisesti.
On olemassa kaksi sukupuolta mies ja nainen nuorena nämä ovat erillään , mutta murrosiän loppuvaiheessa ne yhtyvät ja synnyttävät yhdistelmän .
Tämä on tehokkaampi tapa, vastata ympäristön muutoksiin , kun jakautuminen .
Sillä jakautumalla lisääntyvä jää evoluution jalkoihin .