Miten kvanttimaailmasta nousee arkimaailma?

Tekoäly ei oikein ymmärtänyt kysymystä:

Kvanttimekaniikka on fysiikan ala, joka käsittelee hyvin pieniä mittakaavoja, kuten atomeja ja niiden osia. Kvanttifysiikassa on havaittu ilmiöitä, jotka poikkeavat merkittävästi klassisen fysiikan ennustuksista. Vaikka kvanttimekaniikka on hyvin kompleksinen ja matemaattinen teoria, sen vaikutukset ulottuvat myös arkimaailmaan.

Yksi merkittävimmistä kvanttimekaniikan sovelluksista, joka vaikuttaa meidän jokapäiväiseen elämäämme, on kvanttiteknologian kehitys. Kvanttitietokoneet ovat esimerkki tästä. Ne perustuvat kvanttimekaniikan periaatteisiin ja mahdollistavat laskennan suorittamisen aivan eri tavalla kuin perinteiset tietokoneet. Kvanttitietokoneiden laskentateho on potentiaalisesti paljon suurempi kuin nykyisillä tietokoneilla, mikä voi vallankumouksellisesti muuttaa monia alueita, kuten tietoturvaa, lääketiedettä ja tekoälyä.

Toinen kvanttimekaniikan sovellus, joka vaikuttaa arkimaailmaan, on kvantti-ilmiöiden hyödyntäminen sensoriikassa. Esimerkiksi kvanttimekaniikkaa voidaan käyttää erittäin tarkkojen mittalaitteiden kehittämiseen, kuten kvanttisensoreiden avulla. Nämä sensorit voivat auttaa esimerkiksi tarkassa paikannuksessa, kuvantamisessa ja ympäristön seurannassa.

Lisäksi kvanttiteknologiaa on alettu soveltaa myös viestinnässä, kuten kvanttisalaustekniikoissa. Kvanttikryptografia tarjoaa entistä turvallisempia tapoja viestiä ja välittää tietoa, koska kvanttimekaniikan periaatteet mahdollistavat viestien salauksen tavalla, jota ei perinteisillä menetelmillä voi murtaa.

Näiden esimerkkien kautta kvanttimekaniikka ja kvanttiteknologia ovat nousemassa yhä enemmän osaksi arkimaailmaa vaikuttaen moniin eri elämänalueisiin. Vaikka kvanttimekaniikka saattaa aluksi tuntua hyvin abstraktilta ja etäiseltä, sen sovellukset ovat jo nyt vaikuttamassa konkreettisesti siihen, miten tulevaisuudessa elämme, viestimme ja käsittelemme tietoa.

Hieman parempi vastaus tekoälyltä:

Kvanttimekaniikassa dekoherenssi on ilmiö, jossa kvanttitila menettää ominaisuutensa pysyä puhtaana ja epälineaarinen kvanttimekaaninen kehitys muuttuu lineaariseksi klassiseksi tilaksi. Tämä tapahtuu, kun kvanttiobjekti vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa, mikä johtaa siihen, että kvanttitilan superpositio romahtaa muuntuen klassiseksi tilaksi. Dekoherenssi on avainasemassa selitettäessä, miten kvanttimailmasta nousee esiin arkimaailma.

Kvanttimaailmassa hiukkaset voivat olla superpositiossa eli samanaikaisesti useassa eri tilassa, kunnes niitä mitataan. Esimerkiksi hiukkanen voi olla sekä ylös- että alas-suunnassa pyörivässä tilassa samanaikaisesti. Kuitenkin kun tämä hiukkanen vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa, kuten ilman kanssa, dekoherenssi alkaa vaikuttaa. Ympäristön hiukkasten vuorovaikutus kvanttitilan kanssa aiheuttaa "mittaamattoman" kvanttitilan romahtamisen yhteen tiettyyn klassiseen tilaan. Tämä on kuin katselisi pyykkikoria täynnä sekaisin olevia vaatteita, kunnes yhtä vaatetta nostetaan ylös ja se muuttuu konkreettiseksi havaittavaksi asiaksi.

Kvanttimaailmasta nousee esiin arkimaailma dekoherenssin kautta, koska meidän kokemamme maailma perustuu pääosin klassiseen fysiikkaan, jossa esineet ovat yleensä yhdessä paikassa ja yhdessä tilassa kerrallaan. Dekoherenssi on se prosessi, joka selittää, miksi emme havaitse kvanttimekaniikan outoja ilmiöitä jokapäiväisessä elämässämme. Se toimii ikään kuin rajapintana kvantti- ja klassisen fysiikan välillä.

Kun kvanttitila romahtaa dekoherenssin seurauksena klassiseksi tilaksi, meidän havainnot ja kokemuksemme perustuvat tähän klassiseen tilaan. Tämä selittää, miksi emme kohtaa superpositiota tai kvanttientanglementtia päivittäisessä elämässämme, vaikka nämä ilmiöt ovat keskeisiä kvanttimekaniikassa.

Joten dekoherenssi on keskeinen tekijä siinä, miten kvanttimekaniikasta nousee esiin arkimaailma. Se selittää, miksi emme kohtaa kvanttimekaniikan outoja ilmiöitä jokapäiväisessä elämässämme ja miksi koemme maailman pääosin klassisena, vaikka sen perusta onkin kvanttimekaniikassa.

Ja toinen tekoäly:

Dekoherenssi on yksi tapa selittää, miten kvanttimaailmasta nousee arkimaailma. Dekoherenssi tarkoittaa sitä, että kvanttiobjektin tila muuttuu epämääräisestä ja superpositiosta klassiseksi ja määrätyksi, kun se vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa. Tämä johtaa siihen, että kvanttiobjektin aaltofunktio romahtaa ja sen kvanttiominaisuudet häviävät. Dekoherenssi on siis prosessi, joka kytkee yhteen kvanttimekaniikan ja klassisen fysiikan. Dekoherenssi on tärkeä ilmiö, koska se selittää, miksi emme havaitse kvanttimekaniikan outoja ilmiöitä, kuten superpositiota ja tunneloitumista, jokapäiväisessä elämässämme. Esimerkiksi kissa ei voi olla samanaikaisesti elävä ja kuollut, kuten Schrödingerin kissa -ajatuskokeessa, koska se on jatkuvasti vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa, joka aiheuttaa dekoherenssin ja pakottaa kissan olemaan jommassa kummassa tilassa. Dekoherenssi siis estää kvanttimekaniikan paradoksien toteutumisen arkimaailmassa https://fi.wikipedia.org/wiki/Kvanttitilavuus. Dekoherenssi ei kuitenkaan ole ainoa tapa selittää, miten kvanttimaailmasta nousee arkimaailma. On olemassa myös muita tulkintoja ja teorioita, jotka yrittävät ratkaista kvanttimekaniikan ja klassisen fysiikan välisen ristiriidan. Esimerkiksi monimaailmatulkinta väittää, että jokainen mahdollinen kvanttitila toteutuu omassa rinnakkaisessa todellisuudessaan, eikä aaltofunktio koskaan romahda. Toinen esimerkki on pilottiaalto-teoria, joka olettaa, että kvanttiobjektien takana on piileviä muuttujia, jotka määräävät niiden käyttäytymisen klassisesti. Dekoherenssi on siis yksi mahdollinen vastaus kysymykseen, miten kvanttimaailmasta nousee arkimaailma. Se on kvanttifysikaalinen ilmiö, joka selittää, miten kvanttiobjektin tila muuttuu epämääräisestä ja superpositiosta klassiseksi ja määrätyksi, kun se vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa. Dekoherenssi on tärkeä ilmiö, koska se selittää, miksi emme havaitse kvanttimekaniikan outoja ilmiöitä jokapäiväisessä elämässämme. Dekoherenssi ei kuitenkaan ole ainoa tapa selittää, miten kvanttimaailmasta nousee arkimaailma, vaan on olemassa myös muita tulkintoja ja teorioita, jotka yrittävät ratkaista kvanttimekaniikan ja klassisen fysiikan välisen ristiriidan.

Eletäänkö simulaatiossa joka on tuotettu fysiikan lainalaisuuksien avulla vai ei?

Mitä lähemmäksi päästään valon nopeuden , alhaisen lämpötilan tai taajuuden maximi arvoa sitä likimääräisemmäksi ympäristö muuttuu ja päinvastoin.

Jos objekti kulkee valonnopeudesta paljon poikkeavaa nopeutta ympäristön prosessit ovat aivan normaaleja. Mutta jos objekti kulkee tarkalleen valonnopeutta ympäristö siirtyy kvanttimekaaniseen moodiin mikä viittaa simulaatioon.

1. Jos kuljetaan tarkalleen maximinopeutta niin ympäristö vajoaa kvanttimekaaniseen moodiin. Eli kvarkkeja pienemmän maailman luonnonlakien sallitaan ottaa valta.

2. Mutta aina kun objektin nopeus poikkeaa paljon maximista ja kyky huomioida objektia on koko ajan heikkenevää niin ympäristö pysyy tavallisessa makromoodissa Mutta IHMISEN OMA TIETOISUUS VAJOAA KOHDEN KVANTTIMEKAANISTA MOODIA.

kohta 1 merkitsee että ympäristö muuttuu kvanttimekaaniseksi kun fyysinen objekti täysin sulautuu ympäristöön esim. Kulkemalla tarkkaa valon nopeutta.

Kohta 2 merkitsee että fyysisen objektin joutuessa erilleen ympäristön maximiarvoista niin silloin ympäristö pysyy vakaana Mutta ihmisen oma tietoisuus jolla on yhteys ympäristöön muuttuu kvanttimekaaniseksi.

Vähän vaikea selittää asiaa.....

Humalatilassa hämärtyy ympäristön mittasuhteet ja nopeudet. Silloin ei aistimus ole tarkka. Silloin siirtyy tietoisuus kvanttimekaaniseen moodiin vaikka itse ympäristö pysyy tavallisessa makromoodissa.

Tietoisuus on osa ympäristöä ja siihen vaikuttaa simulaatiossa olevat lainalaisuudet....

Taitaa mennä selitykset överiksi......

Kvanttifysiikka muodostaa objektiivisen todellisuuden. Arkinen maailma on sen sijaan vain "haalea lume" kvanttifysikaalisesta objektiivisesta todellisuudesta. Arkimaailma on kuitenkin totta, mutta vain jokaiselle subjektiivisesti.

Emme voi tietää, miten joku toinen ihminen kokee oman subjektiivisen todellisuutensa (eli arkielämänäsä). Jos haluaisimme tutkia toisen subjektiivista kokemusta siitä, pitäisi se purkaa kvanttifysikaalisella tasolla. Tämä purkaminen on tietenkin käytännössä mahdotonta, koska kvanttifysiikka on satunnaista ja vain todennäköisyyksiin perustuvaa.

Kvanttifysiikaalinen tutkimus on paljastanut mainitun kokemuksellisen subjektiivisen arkimaailman ja objektiivisen kvanttimaailman eron. Se on ylittämätön eroavaisuus, joten todellisuudessa jokainen ihminen elää omassa "kuplassaan". Solipsismi on siis totta. Arjen maailmassa emme voi koskaan tavoittaa toisia ihmisiä objetkiivisessa mielessä. Ihmiselämä on vangittu subjektiivisuuteensa.

Martin Heidegger kuvailee, miten arkimaailma tavanomaisuudessaan on subjektiivinen kokemus (eli eksistentiaalinen kokemus). Jokainen kokee eksistenssinsä subjektiivisesti ja vain sen itsensä antamin edellytyksin. Mitään ulospääsyä kokemuksestaan ei ole, vaan jokainen on heitettynä omassa maailmassaan.

Useimmat ihmiset elävät arkikokemuksensa tiedostamatta sen edellä mainittua subjektiivista luonnetta (eli ovat langenneet lumeeseen). Itsensä tiedostaminen autenttisella tavalla voi vapauttaa ihmisen tavanomaisuuden kokemuksesta. Tämä edellyttää kuitenkin oman kokemuksensa ymmärtämistä subjektiivisena lumeena.

Klassisen sähköopin mukaan vetyatomia ei voisi olla olemassa. Silti se on. Kvanttifysikaalinen matemaattinen mallinnus selittää asian. Nobelpalkittu kvanttifysiikan uranuurtaja Richard Feynman on todennut, että "kvanttimaailman ilmiöitä ei voi arkijärjellä käsittää".

Muotisana : emergenssi,( sitä on vahvaa ja heikkoa..)

Emergenssi on alun perin filosofinen ja nykyään yhä voimakkaammin olemassaolon systeemeihin liittyvä käsite, joka tarkoittaa tietystä kokonaisuudesta nousevaa ja syntyvää uutta ilmiötä, ominaisuutta tai toiminnan tasoa.

...
Mutta miten nousee käytännössä?

Miten kvantti-ilmiöitä hyödyntävästä "kvanttitietokoneesta" saadaan käyttökelpoinen laskukone arkipäivän töihin.

Päänahan ja kitalaen välissä meillä mahdollisesti on kvanttitietokone jossa tosin prosessointi ei ole kvantittunutta vaan muisti?