Sinkkuna on kait aika tavallista, että bileillan aikana ei löydy sellaista, jonka kanssa menisi seksiin asti. Normaalia varmaan myös että ravinteli-illan jälkeen panettaa.
Vaikka en käytä (ainoata) seksileluani päivittäin, aina ees viikottain niin bileillan jälkeen on sauva käytössä. Niin kävi taas eilen. Samoin kävi taas, että annoin pakit kivalle tyypille, jotta pääsen kotiin tyydyttelemään.
Ongelma tässä on lähinnä vaan että minusta tuo kuvio on alkanut toistumaan ja saatan jopa odottaa enemmän omia juttuja kuin että tapaisin jonkun ja saisin ”oikeaa”. Olen kait suhteellisen nätti ja ennen kaikkea hyvänkroppainen, että tarjokkaita olisi. Olen myös huomannut välistä pukeutuvani tahallaan hieman provosti, silloinkin kun en halua kontakteja. Koska tiedän, että oma kiva odottaa kämpillä (!)
Tämä kotiintulon jälkeinen masturbointi alkoi jo edellisen parisuhteen aikana kun äijä nukkui usein kun tulin. (Silloin tosin sormilla tai vessassa) En ees halunnut herättää kumppania. Olen alkanut pohtia, milloin oma kiva muuttuu koukussa oloksi? Aamulla on usein paitsi pikkuinen muu krapula myös ”krapula” siitä, että on toiminut taas näin.
Sauvan hankin hetken mielijohteesta (tyttöporukalla tilattiin illanistujaisissa kaikille), sittemmin tilaillut hieman ”rekvisiittaa” näihin sessioihin.
Olen naureskellut kaverilleni. että lelun käyttö on mulla kuukausitasolla normaalia, koska otan orgasmit peräkkäin ravintolasta tultuani; ) Siis se on semmoista niin sanottua pikku pornoilua nykyään. Varusteineen päivineen.. Alkuunsa ajattelin että täähän on kiva oma vaihtoehto, ei tartte jakaa idiooteille.. Mutta nyt en oikeen saa tätä poikki. Tyydyttelen toki muutenkin, mutta en hirveen usein,
N29
Vaikka en käytä (ainoata) seksileluani päivittäin, aina ees viikottain niin bileillan jälkeen on sauva käytössä. Niin kävi taas eilen. Samoin kävi taas, että annoin pakit kivalle tyypille, jotta pääsen kotiin tyydyttelemään.
Ongelma tässä on lähinnä vaan että minusta tuo kuvio on alkanut toistumaan ja saatan jopa odottaa enemmän omia juttuja kuin että tapaisin jonkun ja saisin ”oikeaa”. Olen kait suhteellisen nätti ja ennen kaikkea hyvänkroppainen, että tarjokkaita olisi. Olen myös huomannut välistä pukeutuvani tahallaan hieman provosti, silloinkin kun en halua kontakteja. Koska tiedän, että oma kiva odottaa kämpillä (!)
Tämä kotiintulon jälkeinen masturbointi alkoi jo edellisen parisuhteen aikana kun äijä nukkui usein kun tulin. (Silloin tosin sormilla tai vessassa) En ees halunnut herättää kumppania. Olen alkanut pohtia, milloin oma kiva muuttuu koukussa oloksi? Aamulla on usein paitsi pikkuinen muu krapula myös ”krapula” siitä, että on toiminut taas näin.
Sauvan hankin hetken mielijohteesta (tyttöporukalla tilattiin illanistujaisissa kaikille), sittemmin tilaillut hieman ”rekvisiittaa” näihin sessioihin.
Olen naureskellut kaverilleni. että lelun käyttö on mulla kuukausitasolla normaalia, koska otan orgasmit peräkkäin ravintolasta tultuani; ) Siis se on semmoista niin sanottua pikku pornoilua nykyään. Varusteineen päivineen.. Alkuunsa ajattelin että täähän on kiva oma vaihtoehto, ei tartte jakaa idiooteille.. Mutta nyt en oikeen saa tätä poikki. Tyydyttelen toki muutenkin, mutta en hirveen usein,
N29
Vastaukset 47
Vanhimmat
Eikö tuo ny ol parempi vaihtoehto kun se huono pano baarista ni ei ainakaan tartti morkkista potea et millehän idiootille nyt tuli annettua ne kun on si niitä joiden avulla naiset yleensä sen huoran maineen saa joskus miettiny et kuinkahan moni nainen on saanu aamul herätä yksin vaikka baarista jonkun mukaansa ottikin ja si jos oli vie se viiskymppinen yöpöydällä ni ei tartti miettiä mikä maine on toisaalta parempi tuuri niin kun si taas voi ol et on puhelin kateis ja lompakko tyhjennetty jos sielä on jotain sattunu oleen koskee monasti kuulemma näitä miehiä jotka eivät osaa kahtoa minkä naisen kotiinsa raahaavat kai muistitte tarkistaa et on kaikki avaimet talles ettei kämppä ole tyhjä kun töistä tai lomalta kotiin palaatte
Pikku kalle on taas lukenut isojen poikien lehtiä 😅😅
Niinkö menit tekemään. Tai siis kuvia kattelit ethän sä Kalle 5v osaa vielä lukea.
Voi ikävä kyllä en ole pitkään aikaan ja setäni etunimi oli kalle mu ei hänkään ollu pieni iha keskiverto suomalainen mies vaikkakin ulkoiselta olemukseltaan hieman hippityylinen
ja ihmettelet varmaan miks miehet runkkaa
En muute ihmettele : )
A,p
Sulla taitanee ongelmana olla narsismi tiedän yhden jonka vastaukseksi tämä sopisi empä olisi tyttärelleni huonompaa äitiä voinu valita mu se oli jotain jota itsekkyyteni takia osin joudun katumaan ja tyttärelleni olen sanonu rehellisesti että olisin voinu sulle äidin valita paremmin mu si mulla ei ois suakaan ja tyttärestäni olen ylpeä siksi että vaikka hän äitinsä tykönä on kasvanut hänestä ei onneksi tullut äitinsä kaltaista
Tuttua kauraa., 🙄 Paitsi, etten tosin ”suunnittele” meneväni sauvalle. Mutta olen @hyväperseinen nirsoilija ” nii usein menee tassuiluks. Ei morkkista eiköhän ns. kaikki muutkii.,
Sanontahan on jot ominkäsin onneen ja tämähän on taas yksi sellaisista sanonnoista jota voi soveltaa monessakin asiayhteydessä et kuka käsittää mitenkin
Etsi seksikumppani! Määritä parametrit ja kaupunki 👉 http://1lingo.com/H/B9v2B6
No juu ei kait siinä mitään ”pahaa” jos menee kotiin ja vetää niin sanotusti käteen : ) Vaikka olis nainen ja haluttavakin. Entäs noi miehet sit... Onko teillä morkkista, jos tuli vedettyä käteen illan päätteeks..?
yks nainen kans panon jälkeen kaivo sauvan esiin kysyin saanko mä kans oli heti mun pepun kimpus vaikken sitä tarkoittanut ihana yö
Uusi seksiteatteri avautuu Suomeen! Kutsumme kaikki. Ilmoittautuminen ryhmäämme täällä 👉 http://alegroup.info/H/K2z3Z5
Minulla ja tyttöystävällä oli paljon erilaisia leluja, ensimmäiset lelut ostettiin kun hän oli 16-17v.
Erilaisia vibroja, käsiraudat, öljyjä, anaalidildo ja vaikka mitä.
Anaalidildo oli kylläkin tyttöä varten, itse en ole kiinnostunut saamaan anukseen mitään.
Älä pliis kirjoita omia fantasioitasi tänne.
Tulit puollusteleen ihteäs kuitenkin hyvin suuri todennäköisyys jot anaalidildo oli sua varten oletko aasi varmistetaanko eräältä tietämältäni naishenkilöltä millaiset sun mieltymykset on tuon osalta
Ei totuuksien kertominen ole mitään puolustelua, vastasin vain typerän ihmisen typerään kommenttiin.
Kerta et osaa kirjoittaa edes aikuisen tasolla niin sinun ei kannattaisi yrittää myöskään päätellä yhtään mitään, kirjoitat yhtä taitavasti kuin kahdeksan vuotias.
Miksi kyseinen nainen tietäisi minun mieltymyksistäni yhtään mitään? Sellaisista tietää vain minä itse ja kumppanini, niihin ei kuulu että minun anaaliini menisi mitään.
Anaalin saaminen nähtävästi kiinnostaa sinua kun kirjoitat aiheesta tuollaisella innolla.
Ei sinänsä mietin yhä edelleen et kuinka nainen on niin hölmö että antaisi työntää perseensä yhtään mitään mu onnea teille on kaksi idioottia onnistunu löytään toisensa
mulla ja tyttiksellä ei ollut muuta mahdollisuutta molempien persettä poltteli nykyään kyllä oikeetakin kummallekin
kokeile nyt ihmeessä saatat innostua
Mä runkkaan mieluummin vaiks talouspaperitelineellä kuin annan pesää jollekin pösilölle
Mun tyttöystävä tyydytti salaa itseään löylykauhan kädensijalla saunoessaan yksin.
Siellä ei ole ollut muuta kuin vessapaperia ja saippuavaahtoa.
mun peppua saa panna vaikka kuka kun runkkaan helpommin lasti lähtee
kyllä on vähään tyytyväinen
Nautitko alkuperäinen silti seksistä myös jonkun KANSSA..? 🤔 Siis et eihän siinä mitään jos tykkää sooloilusta. Oma kroppa on itseään varten.. Mulla kävi lelujen kans vähän niin et mies ei sit enää ollutkaan ”tarpeeks”. Mut keksin ottaa lelun messiin niin tsiisus mikä orggu.. Voi tosin olla et vaatii tutun kumppanin, en tiä toimiiko jos vetää laatikosta vaan et sori haluan tän kans..🤔 Tai no, riippuu varmaan vähän tapauksesta
Useimmiten tuo kolahtaa miehen itsetunnolle (mitä enkö minä riitäkään) tuo taitanee olla useimpien miesten miete jotka ovat seksuaalisesti epävarmoja itsestään
Itse kyllä tykkäsin käyttää leluja jo ensimmäisen tyttöystävän kanssa ja yhdessä niitä tilattiin kun hän oli vasta kuusitoista.
Hän tykkäsi että laitoin hänet käsiraudoilla patteriin ja sain tehdä mitä vain.
Hän oli loistava tyttöystävä.
Tuo on toki monella varmaan fantasiana mu itsellä tulis tuosta ensimmäisenä kysymyksenä mieleen että tykkäätkö sinä aikuisena useinkin pakottaa alaikäisiä kanssasi seksiin
mutta jos nainen käyttääkin dildoa mieheen suihin oton aikana wau ihana kokemus
mulle kävi päinvastoin tyttö-ystäväni teki mulle mitä halus olin kiinni peppuuni tungettiin suuria ja kullini runkattiin kipeäksi asti
Menikö patteriremontissa putkimiehen mukaan?
Usein baarin jälkeen käsihommalle chattiin. Oikein kivaa!!
Ai tarttit baari illan et kehtaat vetääkäteen teetkö senkin sohvalla puolisosi ja lastesi nähden
Täältä löydät nopeasti sukupuolta, suhteita, treffit 👉 http://alikuzu.com/H/X6c5C4
Matkustan paljon työssäni ja välistä viihdyn iltaelämässä. Koska en halua sekoittaa ihmissuhteita näihin reissuihin ja itseäni en ”jaa”.
Niin masturboin usein illan päälle. Riippuu reissusta pakkaanko ”varoiksi” jonkun lelun. Omat sormetkin toimii. Tykkään miesten katseista, mutta fantasioin toisesta naisesta 😁 Olen siis hetero ja parisuhteessa
Ehdotat miehelles tuota että otatte toisen naisen kimppaan ni saat mitä luultavammin tietää kenestä kaveristasi hän fantasioi ihan omakohtaisesti voin sanoa et tuo kolmenkimppa kahden naisen kanssa on useimpien miesten fantasia
siinä voi mieskin avautua gay-seksi fantasioistaan hyvä niin
Niin tuttua,nuorena miehenä useinkin oli pakko tyytyä omaan käteen.
Luulin että naisilla ei olisi ongelmaa löytää panoseuraa .
Mutta ilmeisesti kyse on siitä että rima on niin korkealla
Miehellä se rima on alempana ja laskee mitä enemmän juo.
Enivei ,usein se oma käsi joutui hommiin aamulla kun hirveä krapulaseisokki vaati laukeamista.
Mutta en minä siihen koukkuun jäänyt ,se oli vain pakkopullaa.
Mikään ei ollut ihanampaa kuin saada työntyä kuumaan liukkaaseen pilluun ja naida kuin viimeistä päivää
Onneksi niitäkin naisia sattui kohdalle, joilla ei se rima hiponut kattoa..
larssoni
Ai kyl mä ainakin ihan mielummin vedin käteen kun otin ketätahansa baarista mukaani yksi huono kokemus noilta osin riitti ku joskus muinoin yksi kaveri ois seukilla halunnu tapella ja poke tuli sen jälkeen kysyyn vasta kun häneltä tuli päästä verta et kumpiko poistuu tokasin vai et mä voin poistua en mä lähteny tappelemaan vaan iltaa istumaan mu olin niin hölmö et jäin seukin portaille istumaan ja miettimään mitähän sitä seuraavaksi tekis ja päädyin yhden naimisissa olevan naisen viereen yöksi toivottavasti kyseinen nainen kertoi miehelleen pettäneensä tätä jottai mies pystyi hyvällä omallatunnolla kostamaan vaimonsa pettämisen jos tarvii tarkempia tietoja tapahtumien kulusta tai kyseisen naisen nimen sitö voi tulla multa itseltäni kysymään onnekseni sammuin kesken kaiken ni ei ainakaan mitään sen kummempaa tapahtunu kun epäonnistunu pano korkeintaan kyseinen nainen kun ei musta nääs tienny muuta kun nimen tosin on hänellä kuulemma lapsi toivonmukaan hänen miehensä ymmärsi pyytää isyystestiä ja kysyä samalla kenenkä muiden kanssa vaimo häntä on pettänytja niistä valita si muutama siihi mukaan
Sauva käy kapakan jälkeen viimeistään aamulla 👌 Eiköhän jätkätkin vedä krapulakäteen.. Jos paikalla mies niin tarjoilu pelaa pikku päissään tai pienessä krappiksessa 😁 Mut jossakin vaiheessa myös omin konstein. Sillo panettaa meinaa 😂
Ja jätkän kunnosta aamul kandee kahtoa oliko kyseessä illalla yöllä hyväksikäyttö vai sammuko kumpikin ja aamul yhteisymmärrykses kun äijä mietti varmaan muutenkin et saispa ny kun eukko kotoon syyttää kuitenkin vieraissa käynnistä kun ei kotiin yöksi menny baarista lähdettyään
No mulla ei oo hyväksikäyttöjä. Paitsi joskus 19 v, heräsin aamulla ja oli sellainen pantu tunne alapäässä, vaikka vieressä ei ollu enää ketään eikä muisti pelannu.
Nyt aikuisempana ongelmana lähinnä se, että pienessäkin maistissa panettaa liikaakin ja jotta en löytäis itteäni jostakin mitä katuisin niin kotiin ja omiin juttuihin 😁
Ja toinen et jos oon nappaillu niin en meinaa laueta millään. Joko kumppani saa kunnolla ja pitkään tai sitten hyytyy kesken. Takeitahan tästä ei ole silloinkaan. Mut sit jossain vaiheessa aamulla.. ✌️ Tulee muute LUJAA.. 🙃
krapula seisokkiin mukava istua niin miehen kuin naisenkin kyllä mieskin kaipaa jotain sisäänsä enkä tarkota leipää
myös miehet tyydyttää ittensä vibra-sauvalla jos ei muuta löydy bileistä yhteiset sauva leikit vois olla kivoja
😋😍😋😍😋😍😋😍😋
😋 Vittu tämä kuuma narttu -> https://siz.la/hotcat21
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞
Hei! Oma stream. Sisäänkäynti kaikille, jotka haluavat pitää hauskaa 👉 http://aepgcorp.com/H/C3w2O0