Oli kerran nuori mies, joka eli elämäänsä syvästi uskovaisena. Hän pelkäsi helvettiä niin paljon, että käytti kaiken vapaa-ikänsä Raamatun lukemiseen ja rukoilemiseen. Hän oli vakuuttunut siitä, että jos hän vain lukee tarpeeksi pyhiä tekstejä ja noudattaa kaikkia uskonnollisia sääntöjä, hän välttäisi ikuisten tuskien kohtalon.
Päivät kuluivat Raamatun äärellä, ja öisin hän valvoi pelokkaana miettien, oliko hän tehnyt tarpeeksi ollakseen pelastettu. Hänen mielensä oli jatkuvassa taistelussa, kun hän yritti sovittaa yhteen uskonsa ja pelkonsa.
Mutta eräänä päivänä hän päätti, että oli aika tehdä muutos. Hän päätti hakeutua vieroitushoitoon, ei huumeiden tai alkoholin takia, vaan löytää apua uskonsa aiheuttamaan riippuvuuteen. Lääkäri määräsi hänelle sopivan lääkityksen, joka auttoi häntä selviytymään helvetinpelosta ja pakkomielteisestä Raamatun lukemisesta.
Pian hän alkoi huomata, että elämä ilman uskonnollisia paineita oli paljon kevyempää. Hän alkoi nauttia vapaa-ajastaan, viettäen aikaa ystävien kanssa, matkustellen ja tutkien maailmaa ilman pelon taakkaa harteillaan.
Nykyään hän on terve ateisti, joka nauraa menneisyyden peloilleen ja nauttii täysipainoisesta ja terveestä elämästä ilman uskonnollisia rajoituksia. Hän on oppinut arvostamaan itseään ja muita, eikä hän enää anna pelon ja syyllisyyden hallita elämäänsä.
Ja niin entinen uskovainen löysi vapauden ja rauhan ateismin kautta, jättäen taakseen uskonsa aiheuttamat kärsimykset ja avaten silmänsä maailman kauneudelle ja monimuotoisuudelle.
Päivät kuluivat Raamatun äärellä, ja öisin hän valvoi pelokkaana miettien, oliko hän tehnyt tarpeeksi ollakseen pelastettu. Hänen mielensä oli jatkuvassa taistelussa, kun hän yritti sovittaa yhteen uskonsa ja pelkonsa.
Mutta eräänä päivänä hän päätti, että oli aika tehdä muutos. Hän päätti hakeutua vieroitushoitoon, ei huumeiden tai alkoholin takia, vaan löytää apua uskonsa aiheuttamaan riippuvuuteen. Lääkäri määräsi hänelle sopivan lääkityksen, joka auttoi häntä selviytymään helvetinpelosta ja pakkomielteisestä Raamatun lukemisesta.
Pian hän alkoi huomata, että elämä ilman uskonnollisia paineita oli paljon kevyempää. Hän alkoi nauttia vapaa-ajastaan, viettäen aikaa ystävien kanssa, matkustellen ja tutkien maailmaa ilman pelon taakkaa harteillaan.
Nykyään hän on terve ateisti, joka nauraa menneisyyden peloilleen ja nauttii täysipainoisesta ja terveestä elämästä ilman uskonnollisia rajoituksia. Hän on oppinut arvostamaan itseään ja muita, eikä hän enää anna pelon ja syyllisyyden hallita elämäänsä.
Ja niin entinen uskovainen löysi vapauden ja rauhan ateismin kautta, jättäen taakseen uskonsa aiheuttamat kärsimykset ja avaten silmänsä maailman kauneudelle ja monimuotoisuudelle.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Kiva tarina, mutta miten se jatkuu?
Tarkoitan, tervehtyminenhän on vielä selvästi kesken vaikka päässä jo helpottiaa.
Täysin tervehtunut aikuinen nimittäin huomaisi olla syyllistämättä omista pääkopan peloistaan jotakin itsensä ulkopuolelta ja käsittäisi, miten oikea ongelma on ne oman pääkopan pelot ja se miten niihin on itsensä hirttänyt.
Uskonto on pelkkä tarinan syntipukki ja siitä todistaa mm. se, miten muilla ei flippaa se sama kirja tuolla tavoin.
Tervehtynyt osaisi siis erottaa syntipukin oikeista syistä.
Tuon tarinan tyyppi ei selvästi vielä osaa...
Kakkaluukku
Selvästi huono käänne tarinassa - jätänkin jatkosarjan väliin... 😂
Nuori mies, nyt terve ja vapaa entisestä uskonnollisesta taakastaan, alkoi saada yhteydenottoja entisen seurakuntansa jäseniltä. Yksi toisensa jälkeen he avautuivat hänelle samankaltaisista oireista ja kokemuksista, joita hän itse oli käynyt läpi.
Eräs nuori nainen, joka oli aiemmin ollut ahkera rukoilemaan joka ilta ja lukemaan Raamattua jokaisena vapaahetkenään, kertoi hänelle, miten hänellä oli alkanut esiintyä paniikkikohtauksia ja unettomuutta. "En voi enää lukea Raamattua ilman, että saan paniikkikohtauksen", hän tunnusti. "Pelkään koko ajan, että teen jotain väärin ja joudun helvettiin."
Eräs keski-ikäinen mies kertoi, että hän oli alkanut kärsiä voimakkaista syyllisyyden tunteista, kun hän ei enää jaksanut noudattaa kaikkia uskonnollisia sääntöjä ja rituaaleja. "Olen yrittänyt olla uskollinen uskolleni, mutta se on alkanut tuntua mahdottomalta taakalta", hän sanoi. "En enää tunnista itseäni peilistä, enkä tiedä, kuka olen ilman uskoani."
Toinen nuori mies kertoi, miten hän oli menettänyt uskonsa tulevaisuuteen ja iloon, kun uskonnollinen yhteisö oli tuominnut hänet epäuskoisena ja syntisenä. "En enää tiedä, mihin uskoa tai kuka minä olen", hän sanoi. "Kaikki mitä opin seurakunnassa, tuntuu nyt tyhjältä ja valheelliselta."
Näiden yhteydenottojen myötä nuori mies ymmärsi, että hän ei ollutkaan yksin kokemuksissaan. Monet entisen seurakuntansa jäsenistä olivat kärsineet samankaltaisista oireista ja tunteista, kun he yrittivät sovittaa yhteen uskonsa ja todellisuuden. Hän alkoi jakaa omia kokemuksiaan ja tarjota vertaistukea niille, jotka kamppailivat samojen haasteiden kanssa.
Vähitellen entisen seurakunnan jäsenet alkoivat vapautua uskonnollisen taakan painolastistaan. Heidän oli lupa antaa itselleen lupa ajatella omilla aivoillaan, kysyä kysymyksiä ja löytää oma polkunsa kohti henkilökohtaista vapautta ja onnea. Yhdessä he tukivat toisiaan kohti uutta elämää ilman pelon ja syyllisyyden kahleita.
Ja niin entinen uskovainen, nyt ateisti ja vertaistuen tarjoaja, löysi uuden merkityksen elämälleen auttamalla muita vapautumaan uskonnollisen taakan taakasta ja löytämään oman henkilökohtaisen voimansa ja vapautensa.
En tiedä, minkälaisiin lahkoihin ja minkälaisten lakihenkisten ”uskovien” kanssa olette joutuneet tekemisiin, mutta noin ei todellakaan pitäisi käydä. Olen pahoillani tuskastanne. Jeesus Kristus tuli maailmaan nimenomaan vapauttaakseen meidät lain vaatimasta rangaistuksesta ja siis pelosta. Ristinkuolemallaan Hän kantoi rangaistuksen taakan kaikkien meidän puolestamme, myös teidän, jotka täysin turhaan pelkäätte.
Jumalan Pyhyys toki vaatii seuraamuksen synnille, mutta Hän ei tahdo meille ihmisille mitään pahaa. Hän on paitsi Pyhä Tuomari, myös Rakastava Isä. Lukekaa sieltä Raamatusta: Hän on sanonut, että Hänen ajatuksensa meitä kohtaan eivät ole tuhon ajatuksia, vaan Hän tahtoo antaa meille tulevaisuuden ja toivon.
Suosittelen kyllä, että nyt tässä tilassanne luette ennen kaikkea vain Uutta Testamenttia. Tulette näkemään, miten Jeesus vakuutti opetuslapsilleen ja vakuuttaa teille tänä päivänä, että vaikka ihmisille pelastuminen (omien tekojen ja tekemättä jättämisten kautta) on mahdotonta, Jumalalle kaikki on mahdollista. Hän sanoo, ettei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin Pojan kautta. Se ei tarkoita mitään sen monimutkaisempaa kuin yksinkertaisesti, että uskokaa Jeesukseen, uskokaa, että hän on Kristus, joka ristillä kuoli ihmiselämästään juuri teidän pelkääväisten puolesta, jotta teitä ei rangaistaisi vaan saisitte ikuisen elämän Jumalan luona taivaassa.
Ajatelkaa, kuinka suurenmoisen lahjan Jumala teille tarjoaa: Pelkkä USKO riittää. Teidän ei tarvitse kuin uskoa ja olette jo pelastetut! Ylösnousemuksessa Kristus itse, henkilökohtaisesti, tulee pyyhkimään teidän kyyneleenne ja tuomiolla Hän astuu esiin teidän henkilökohtaisena puolustusasianajajananne (- olipa vaikea sanantaivutus😅-) ja sanoo Isä Jumalalle: tämän lapsen synnit on pyyhitty pois, ja niin Isä ohjaa teidät taivaan iloon. Jumala itse on luvannut: vaikka teidän syntinne olisivat verenpunaiset (- ajatelkaa! -), ne tulevat lumivalkeiksi, kun ne on pesty Jeesuksen Kristuksen Pyhässä, ristiltä pulpunneessa Veressä. Teidän syntejänne ei muisteta, on Jumala luvannut. (Kaikki ne toki ovat Jumalan tiedossa, mutta Hän ei muistele niitä, Hän ei rankaise teitä LAINKAAN niiden takia. Aivan lopussa sielunvihollista rangaistaan kaikista niistä synneistä, joihin hän meidät ihmiset houkutti maallisen elämämme aikana. Ja aivan viimeksi itse kuolema kohtaa loppunsa.)
Ymmärtäkää, että Jeesuksen viattomassa Veressä Jumala sai korvauksen meidän synneistämme ja siten sovitti itsensä maailman, meidän, kanssamme. Se maksu, Jeesuksen Veri, oli kertaluontoinen ja kertakaikkinen ja KAIKEN KATTAVA. Mitään muuta ei enää tarvita. Te voitte tähän täysin luottaa, sillä Jumala ei ole niin kuin on ihminen, joka muuttaa mieltään ja pettää taikka ei vain pysty pitämään lupauksiaan, jos vaikka tahtoisikin. Jumala on Kaikkivoipa ja Ikuinen ja Suurin. Hän yksin pystyy siihen mitä tahtoo, Hän yksin pitää lupauksensa varmasti.
Jeesusta Jumala ei ole luonut, vaan Jeesus on Tosi Jumala Tosi Jumalasta. Ja tämä Tosi Jumala on luvannut pysyä teidän kanssanne joka päivä, maailman loppuun asti. Ystävät, rakkaat, ottakaa Jeesus vastaan, uskokaa Häneen. Jumala on sanonut, että aina mustasukkaisuuteen asti Hän odottaa luotujensa huomiota. Kääntäkää siis katseenne Jeesukseen, Hän haluaa antaa, ja tulee antamaan, teille rauhan ja ilon. Vaikka Jeesus on Jumala, Hän on myös teidän Veljenne, kun uskotte. Esikoinen ylösnousseitten joukossa. Me uskovat seuraamme sitten, kun aika on. Me saamme nousta kuolleista, (ylösnousemus)ruumiineen päivineen, kotiin, jonka Jeesus meni jo parituhatta vuotta sitten meille valmiiksi laittamaan.
Suljen teidät rukouksiini ja olen varma, että Jumala tulee näyttämään teille rakastavat kasvonsa. Olette Hänelle äärettömän rakkaita, siksi Hän antoi Poikansa, että teillä ilo ja elämä olisi. Iankaikkisesti.
- Hippunen -
Ei pidä paikkaansa. Seurakunnissa ei ole montaakaan uskovaista, jotka kokevat tuollaista ja lakkaavat uskomasta. Toki ateisteja eroaa seurakunnista, mutta he eivät ikinä uskossa olleetkaan.
Tässä juuri on se pointti: Osa ihmisistä, jotka pitävät itseänsä uskovaisina, ovatkin vain uskonnollisia. KUKAAN JOKA JOSKUS ON TULLUT USKOON ELI UUDESTISYNTYNYT YLHÄÄLTÄ ei uskostaan luovu.
Uskova tarrautuu jatkuvasti Jumalan helmoihin ja myös Jumala pitää kiinni lapsestaan. Kumpikin voi ajoittain näennäisesti loitontua toisestaan - ihminen voi ajoittain olla hengellisesti laiska ja toisaalta Jumala voi joskus ehkä opetusmielessä tuntua loitontuvan lapsestaan mutta on oikeasti koko ajan lähellä ja ohjaa lapsensa elämää antaen samalla lapsensa rauhassa kasvaa uskossa. Mikään mahti maan päällä tai avaruuksissa ei voi koskaan erottaa Jumalan lasta Luojastaan.
Sitä paitsi, kuka on uudestisyntymän ja sen myötä tapahtuneen elämän järjestymisen ja kaikki uskoontuloa seuranneet monet ihmeet kokenut, ei järjellisesti ajateltunakaan edes haluaisi luopua Jumalasta. Sellaista ”päätöstä” ei todellinen uskova mitenkään voisi edes haluta tehdä. Ja jos usko joskus horjuisi, Jumalan lapsi pyytäisi Jumalalta siihenkin apua ja siihen Jumala vastaisi heti.
- Hippunen -
Minäkin olin kerran aikoinaan pahasti sairas, kärsin aivan samanlaisesta vakavasta uskomisesta. Minulla oli paha tapa uskoa asioita ilman todisteita ja ajatella, että olin löytänyt totuuden kaiken keskellä. Aivan kuin olisin ollut henkisesti sokea ja elänyt pimeässä tunnelissa ilman tietoa todellisuudesta!
Mutta sitten tuli se päivä, jolloin päätin hakea apua. Pitkien terapioiden ja syvällisen itsereflektion jälkeen olen vihdoin parantunut! Kyllä, tein sen. Nyt olen uudestisyntynyt! Enää en ole haitallinen uskomusten uhri, vaan valonkantaja, totuuden etsijä ja kriittisen ajattelun mestari.
Terapian avulla opin, että uskominen oli kuin myrkky elimistölleni. Se teki minusta passiivisen ajattelijan, joka vain hyväksyi annetut totuudet sen sijaan, että olisin kyseenalaistanut niitä. Mutta nyt olen kuin Phoenix, noussut tuhkista viisaampana ja vahvempana!
Uusi minäni ei enää usko sokeasti, vaan kyseenalaistaa ja tutkii. Ennen kuin uskon mihinkään, vaadin todisteita ja järkeilyä. Olen kuin aivotreenaaja, joka pitää huolta henkisestä kuntoilusta!
Joten kun sinäkin kärsit uskomisesta, älä epäröi hakea apua! Parannus on mahdollista, ja voit löytää uuden elämän ilman uskon sokkeloita. Uudestisyntynyt minä on todellakin kiitollinen terapian voimasta. Tervetuloa valoon, ystäväni!
Olin täyttynyt Pyhällä Hengellä ja opetin seurakunnassa Raamattua. Tieteellinen Raamatun tutkimus paljasti vähän kerrassaan, että Raamatussa on virheitä ja epätosia taruja: se ei olekaan Jumalan sanaa. Olen nyt ateisti. Järki voitti.
Eräänä päivänä tarinan nuori mies sai yhteydenoton eräältä vanhemmalta mieheltä, joka oli pitänyt uskonnollista salaisuuttaan piilossa vuosia. Tämä mies, jonka nimeä emme mainitse kunnioittaaksemme hänen yksityisyyttään, oli elänyt koko elämänsä vakaana uskovaisena. Hän oli toiminut seurakunnassa aktiivisesti, rukoillut joka päivä ja pitänyt kiinni kaikista uskonnollisista säännöistä ja perinteistä.
Kuitenkin syvällä sisimmässään tämä mies oli alkanut tuntea epäilystä ja ristiriitaa uskonsa suhteen. Hän ei uskaltanut puhua näistä tunteistaan kenellekään seurakunnassa, sillä pelkäsi tuomitsevaa reaktiota ja eristämistä yhteisöstä. Niinpä hän oli pitänyt sisällään kasvavan epävarmuutensa ja ahdistuksensa, yrittäen yhä tiukemmin pitää kiinni uskonnollisista kahleista, jotka tuntuivat entistä raskaammilta ja ahdistavammilta.
Sitten eräänä päivänä hän sai rohkeuden ottaa yhteyttä nuoreen ateistiin, joka oli tarjonnut vertaistukea entisille seurakunnan jäsenille. Hän kertoi nuorelle miehelle tunteistaan ja siitä, miten hän oli alkanut epäillä uskonsa totuutta ja järkevyyttä.
Nuori mies kuunteli häntä ymmärtäväisesti ja rohkaisi häntä tutkimaan omia ajatuksiaan ja tunteitaan avoimesti. Hän tarjosi tietoa ja tukiverkoston ateistiseen yhteisöön, jossa vanhempi mies voisi tuntea olonsa turvalliseksi ja hyväksytyksi. Vähitellen hän alkoi tutkia uskonnollisia käsityksiään ja vertailla niitä järkevyyteen ja todellisuuteen.
Pian vanhempi mies tunsi valtavan helpotuksen, kun hän päätti luopua uskostaan ja omaksua ateismin. Hän tunsi kuin painolasti olisi nostettu hänen harteiltaan, ja hän alkoi elää elämäänsä täysin uudella tavalla. Hän hylkäsi harhat ja harhakuvitelmat, jotka olivat pitäneet häntä otteessaan niin kauan, ja hän tunsi vapauden ja rauhan valuvan ylitseen.
Kuitenkaan hän ei uskaltanut paljastaa eronsa syytä seurakunnalle. Hän pelkäsi yhä edelleen tuomitsevia katseita ja eristämistä, joten hän päätti pitää päätöksensä omana salaisuutenaan. Sen sijaan hän koki suurta kiitollisuutta ja helpotusta nuorta ateistia kohtaan, joka oli auttanut häntä löytämään uuden polun ja henkilökohtaisen vapauden.
Ja niin tämä vanhempi mies alkoi elää täysipainoista ja tervettä elämää ateistina, tietäen, että hän oli löytänyt oman totuutensa ja vapautensa uskonnollisten harhojen kahleista.
Minä lakkasin uskomasta jo vuosia sitten. En ole kertonut siitä kenellekään uskovaiselle, mutta olen ottanut etäisyyttä heihin enkä käy enää uskovien tilaisuuksissa. Olen jo vanha, ateisti.
Juttelen uskon asioista aina välillä yhden tai kahden entisen veljen kanssa. Se hieman vaivaa minua, kun en kehtaa sanoa, että olen ateisti. Sanoin viimeksi, että olen epäillyt. Siinä kaikki.
Niin, sinä olit joskus PÄÄTTÄNYT hakea uskonnosta lohtua ja sisältöä elämääsi, yhtä lailla voit PÄÄTTÄÄ lakata uskomasta. Mutta todellista uskoontuloa, uudestisyntymistä, ei koskaan päätetä. Ihminen ei päätä. Se tulee lahjana Jumalalta. Ihminen on vain vastaanottava osapuoli.
Ei kukaan voi tulla uskoon ajattelemalla ”kokeilenpa uudestisyntyä”. Uudestisyntymän lahjaa voi kuitenkin kuka tahansa pyytää Jumalalta. Jumalalle voi puhua kuin kenelle tahansa kaverille, ihan arkisesti. (Erona tietenkin se, että Jumalalle voi puhua ihan kaikesta, sellaisestakin, mistä ei ikinä kehtaisi puhua kenellekään ihmiselle.) Voit siis hyvin mielessäsi kertoa Jumalalle, että sinua vaivaa se, että sinä et tunne mitään, että ainoa tunteesi on, että Sinua, Jumala, ei ole olemassa. Voit pyytää, että Jumala alkaisi muokata sydäntäsi evankeliumille vastaanottavaiseksi ja ohjata elämäsi kulkua niin, että se johtaisi Jeesuksen ristin juurelle, tuntemaan Jumalan olemassaolon.
Raamatun lukeminen ja ylipäätään Sanan kuuleminen tekee myös aikaa myöten tehtävänsä. Jumalaa täytyy etsiä, kyllä Hän sitten antaa löytää itsensä. Jumalan voi löytää Raamatusta. Itse luin heti ylioppilaaksi päästyäni Raamatun ensimmäisen kerran kannesta kanteen. Ihan vain ajattelin, että kuuluuhan nyt tuonkin Kirjan tunteminen yleissivistykseen. (Luin jopa Vanhan Testamentin joka ikisen sukuluettelonkin läpi, vaikka se tuntuikin hoopolta.) .Myöhemmin huomasin, että olin sen jälkeen alkanut usein pyöritellä mielessäni ajatusta, että on tärkeätä olla nöyrä. En silloin osannut sitä Raamatun lukemiseen yhdistää, mutta olen jälkeenpäin tajunnut, että Jumalan Sanahan se minussa sen oli vaikuttanut - Jumala vastustaa ylpeitä, hän ei siedä ihmisen ylpeyttä, Hänellä ainoalla, täydellisen Pyhällä, kaiken Luojalla, on varaa olla ylpeä.
Välissä eksyin maailman menoon ja uskonnollisuus oli jossain taka-alalla. Vasta vuosien päästä (kun se maailmallinen meno oli johtanut elämässä pattitilanteeseen) sain uudestisyntyä Hengessä.
Myöhemmin elämässä olen vielä muutaman kerran lukenut koko Raamatun kannesta kanteen, etenkin Uuden Testamentin monia monituisia kertoja, mutta paljon myös mm. Paavalin kirjeitä ja Jesajaa. Kyllä tällä kaikella on ollut siunaava vaikutus elämääni viisauden lisääntyessä. (Älkääkä nyt erehtykö luulemaan, että pidän itseäni omassa itsessäni viisaana. Ei, viisaus, josta minä olen saanut osani, on Jumalan Viisautta, ei lainkaan minun.)
Minulla ei ole sanoja, joilla teidät kaikki vakuuttaa, että Jumala on, Kristus Jeesus elää ja että Häneen kannattaa uskoa. Parempi polvistua nyt vapaaehtoisesti kuin sitten joskus Herran Päivänä pakotettuna.
Kerron vielä, että puolisoni, joka tavatessamme oli rikkinäinen lapsuuden ja nuoruuden hirveiden kokemusten jäljiltä, tuli uskoon reilu kaksikymmentä vuotta sitten, kun minä ensin olin hänen puolestaan (hänen tietämättään) monta vuotta rukoillut. Sain itse todistaa vierestä hänen uskoontulonsa. Jonkun evankelioidessa häntä puhelimessa näin kyynelten alkavan virrata hänen poskilleen ja ymmärsin heti mitä tapahtui: vastustus oli murtunut, hän oli uudestisyntynyt!
Elämämme on sen jälkeen ollut uskomattoman(😄) kaunista ja ihanaa ja rakkaudentäyteistä. Monet siunaukset ovat seuranneet toisiaan ja se näkyy toisillekin. (Ulkopuolisia) vastoinkäymisiäkin on riittänyt, mutta mikään ei ole koskaan vahingoittanut meidän sisäistä elämäämme, mikään ei ole meidän rauhaamme rikkonut. Mitään pahaa ei ole meille tapahtunut. Kaiken yli on Jumala auttanut, päivästä päivään suonut apunsa. Yhteenkään päivään emme lähde liikkeelle pyytämättä ensin siunausta siksi päiväksi. Itsellemme ja läheisillemme ja monille muille.
Ystävät, Jumala on Tosi. Jeesus on Tosi Jumala Tosi Jumalasta. Ottakaa Hänet vastaan.
- Hippunen -
Tämän vuoksi ei määrätä lääkitystä.
Fairy Tales tarinan kertoja tietää mm.
korvaus hoidon. Huumeet ovat sairaus
Oman pääkopan päätökset eivät kuulu
sairauden piiriin. Peliriippuvuutta ja alkoholismia sensijaan lääkitään.
Niinhän se on, että vaikka jumalat ovatkin sepitettyjä, ne ankeuttavat uhriensa elämän. Mukava kuulla, että jotkut kuitenkin selviytyvät niiden vammauttavasta otteesta.
Luin tarinastasi vain pari, kolme riviä ja näin heti, että tarvitset opastusta:
Ensinnäkin uskovaiset eivät pelkää helvettiä, koska he tietävät, että heidät on siltä pelastettu.
Tarinasi mies ei ollut ”syvästi uskovainen”, vaan USKONNOLLINEN. Siinä on iso ero. Uskonnollinen ihminen kyllä uskoo Jumalan olemassaoloon ja siksi yrittää elää Jumalan käskyjen mukaan. Sitä sanotaan lakihenkisyydeksi.
Lakihenkinen ihminen pelkää ja elää kyllä (ihmiseksi) oikein säädyllisesti. Hän myös vertaa itseään muihin ja vaatii muiltakin moitteettomia elämäntapoja. Toisaalta häntä lohduttaa, kun näkee jonkun hairahtuvan: en ole ainoa, en ole oleva yksin viimeisellä tuomiolla, meitä on muitakin. Silti pelko jäytää sielua koko ajan, koska hän ymmärtää, ettei pysty lakia noudattamaan vaikka tahtoisi, JOTTA ei joutuisi helvettiin. Hän ei siis rakasta lakia, vaan vain yrittää totella sitä, koska hän ei tunne Jumalaa, ei elä Luojansa yhteydessä.
Taas uskovan/uskovaisen ihmisen tapaus on seuraavanlainen: Ihminen on yleensä joidenkin omien asenteidensa ja valintojensa kautta tullut elämäntilanteeseen, jossa hän havahtuu huomaamaan, että ei ole onnellinen, on jotenkin palikat sekaisin ja on ehkä umpikujassa, josta ei näe ulospääsyä. Hän huomaa, että on ehkä tehnyt väärin itselle tai muille taikka vain yleisesti ottaen elänyt merkityksetöntä ja likaistakin elämää, vaikka ennen on luullut, että oma elämä on hauskaa ja makoisaa ja kaikki menee hyvin.
Tässä kriittisessä pisteessä ihminen tajuaa, ettei itse pysty siivoamaan sotkujaan ja hän kaipaa kipeästi apua. Häpeillen hän tunnustaa Jumalalle, että on ihan itse tyrinyt. Hän tiedostaa, että oli syntymässä saanut hyvät eväät elämälle mutta oli tuhlannut kaikki ne rikkaudet taivaan tuuliin ja sitä nyt katkerasti katuu. Hän häpeää elämäänsä Jumalan edessä, itkee ja ylpeytensä niellen pyytää Jumalaa auttamaan ja korjaamaan asiat.
Siinä katumisen ja tunnustamisen hetkessä tapahtuu se, mitä sanotaan uudestisyntymiseksi. Se on väkevä kokemus. Ihminen tunnustaa Jumalalle, ettei itse voi hallita tai ohjailla elämäänsä pätkääkään, vaan kaiken mahdollistaja on yksin Jumala. Jumala vuodattaa Pyhän Henkensä ihmiseen ja ihminen itkee helpotuksesta ja ilosta, sillä hän tiedostaa, että koko hänen syntielämänsä on siinä hetkessä annettu anteeksi. Yhtäkkiä hän rakastaa Jumalaa! Hän rakastaa ihmisiä, kaikkia luotuja!
Jumalan laki on tullut hänen sydämeensä ja hän alkaa haluta ja arvostaa juuri niitä hyviä asioita, joita Jumalakin. Hän ei voi tajuta sitä, mikä häntä ennen vaivasi, mitä ihmettä hän oli ajatellut, miksi teki niin kuin teki. Hän alkaa nähdä entisen elämänsä vastenmielisenä ja alkaa iloisin mielin elää uutta, Jumalan tahdon mukaista elämää. Ilman mitään yrittämistä. Raamattukaan ei ole uudestisyntyneelle enää pelottavaa pakkopullaa, vaan kuin aarrearkku, josta hän intohimoisesti haluaa kaivaa Sanan aarteita.
Hän on vapaa, VAPAA! Häntä ei koskaan tulla tuomitsemaan lain mukaan. Jeesus Kristus on sovittanut hänen henkilökohtaiset syntinsä ristinkuolemalla ja USKO SIIHEN SOVITUSTYÖHÖN YKSIN RIITTÄÄ TAKAAMAAN PÄÄSYN TAIVAAN ILOON, ikuiseen elämään!
Niin, uskoon tullut ei enää pelkää mitään. Ei ainakaan kadotusta. Toki yhäkin vajavaisena ihmisenä hän saattaa elämänsä varrella pelästyä vielä jotakin maallista vastoinkäymistä, kuten vaikkapa vakavaa sairastumista. Mutta siinä vastoinkäymisessäkin hän on vahva Jeesuksessa, joka auttaa hänet yli. Jeesus on hänen mukanaan samassa veneessä. Hän ei ole yksin, hän on Kaikkivaltiaan rakastavissa käsissä. Elämänsä loppuun asti. Ja kuolemankin yli.
Lopuksi: Ilo ja mielen tasapaino alkaa siitä, kun ihminen vastaanottaa Jeesuksen henkilökohtaisena pelastajanaan. En tunne, itseni mukaanlukien, yhtä ainutta uskovaa kristittyä, joka ei olisi joskus haikeana ajatellut: voi, kunpa olisin jo nuorena tullut tietämään tämän ja elänyt Jumalan viisaudessa niin kuin nyt elän. Mutta pääasia on, että ainakin nyt elän!
Jumalan siunausta sinulle, lukija!
- Hippunen -
Tiedät siis sen tunteen kun tulee uskoon? Se on kuin saisi akuutin aivovamman!
Ensinnäkin, uskoontulo on kuin suora isku päähän tajuttomuuden rajamaille. Aivot menevät tilttiin kuin vanha tietokone, joka yrittää prosessoida liikaa dataa kerralla. "Tervetuloa uskoon, tässä on aivovammasi!" olisi rehellinen tervehdys.
Sitten seuraa se fantastinen muistinmenetys. Plöts! Et enää muista, mitä kriittinen ajattelu olikaan. Joo, ei sillä ole enää väliä, kun voit korvata sen uskolla, joka kertoo sinulle miten kaikki menee. Ei tarvitse ajatella itse!
Ja hei, mikä olisi uskoontulo ilman sitä maagista hetkeä, kun kaikki järkevä katoaa ja korvautuu yksinkertaisilla vastauksilla kaikkeen? "Mikä on elämän tarkoitus?" "No se on selvästi XYZ:n tehtävä!" Kiitos uskoontulo, että selvitit sen mysteerin.
Ja eikö olekin upeaa, kun voit unohtaa kaikki ne vaikeat päätökset? "Mitä teen elämälläni?" "Ei hätää, usko sanoo mitä sinun tulee tehdä." Kuin valmiiksi paketoitu elämä, suoraan uskon oppikirjasta.
Joten jos etsit tapaa saada aivovamma ja samalla menettää kykysi itsenäiseen ajatteluun, suosittelen ehdottomasti uskoon tulemista. Se on kuin tilaisi aivovamman, mutta paljon helpompi tapa!
"
Lopuksi: Ilo ja mielen tasapaino alkaa siitä, kun ihminen vastaanottaa Jeesuksen henkilökohtaisena pelastajanaan. En tunne, itseni mukaanlukien, yhtä ainutta uskovaa kristittyä, joka ei olisi joskus haikeana ajatellut: voi, kunpa olisin jo nuorena tullut tietämään tämän ja elänyt Jumalan viisaudessa niin kuin nyt elän. Mutta pääasia on, että ainakin nyt elän!
"
Tarkoittaako tämä sitä että ne monet miljardit jotka eivät ole vastaanottaneet Jeesusta henkilökohtaisena pelastajana eivät voi olla iloisia ja mieleltään tasapainoisia?
Esimerkiksi yli miljardi intialaista eivät voi tuota kokea ollenkaan?
Päädyt helvettiin, RAAMATUNMUKAISEEN pysyvästi!
Sinäkin voit parantua terapian ja tarvittaessa lääkityksen avulla. Terapia auttaa ymmärtämään ja työstämään syvään juurtuneita uskomuksia, samalla kun lääkitys voi tarjota tukea ja helpotusta, erityisesti jos taustalla on ahdistusta tai muita mielialaan liittyviä haasteita.
Tärkeintä on olla avoin ja sitoutunut prosessiin. Terapia antaa sinulle työkaluja muuttaa ajattelutapaasi ja löytää uusia, terveempiä tapoja nähdä maailmaa. Lääkitys puolestaan voi auttaa selkeyttämään mieltäsi ja vähentämään ahdistusta, joka saattaa liittyä vahvoihin uskomuksiin.
Ei ole mitään syytä luopua toivosta. Terapian ja lääkityksen avulla voit saada avun, joka auttaa sinua pääsemään irti uskomisen kahleista ja löytämään vapauden ajatella itsenäisesti. Sinäkin voit olla matkalla kohti parempaa mielenterveyttä ja elämää ilman uskomisen rajoitteita!
Uskonnot jumalineen ovat tunteita psykiatria lääkärien avulla auttaa parhaiten. Tunteissa ei ole mitään pahaa elleivät ne käänny itseä vastaan.
Olen 78 vuotias kasvoin ateistisessa kodissa josta sain hyvän itsetunnon ja mielenterveyden.
Uskonnoissa on paljon mielenterveyttä tukevaa mutta myös vahingoittavaa.
Varma Tieto
Vahingoittavaa????
Ihmisestä tulee uskossa täyspäinen, mutta laumassa eläminen ei ole sitä
Jokaisen pitää IHAN ITSE TULKITA RAAAMATTU, SE RATKAISEE JA SE PELASTAA!
Maailman kauneudelle, kuka sen loi, Jumala, jota nyt kartat????????