Hei
Olen 35 vuotias nainen ja minulla on 13 vuotta vanhempi mies ja meil on yhteinen lapsi. Mulla on tullut mutta täyteen miehen juomista se on ihan jokapäiväistä jos ei muuten niin 1-4 pulloa olutta hänen on juotava joka päivä.. mä en vaan enää jaksa tätä elämää näin. Minä aina viassa ja kaikki on minun syytä. Kauan minun pitää jaksaa ja kestää?
Parisuhde ja alkoholi
35
810
Vastaukset
- Anonyymi
Ei sinun pidä jaksaa ja kestää, ei kukaan voi pakottaa. Kaikki riippuu ihan siitä mitä itse haluat.
Sitä kannattaakin miettiä ja tarkkaan.
Kannattaa miettiä erityisen tarkkaan sitä, onko se juuri se aktuaalinen juominen mikä ottaa pannuun vai kenties jokin muu asia, jonka itse sattuu yhdistämään toisen juomiseen. Vaikka nyt niinkin yksinkertainen asia, että läheisyys on jäänyt pienemmälle ja samalla toinen juo jokusen oluen. Harvemmin nimittäin se 1-4 oluen juominen joka ilta on se todellinen ongelma, vaan taustalla on muita asioita jotka ovat se ongelma ja se nyt vain sattuu olemaan helpommin esitettävä syy, että toinen juo 1-4 olutta joka ilta. Ihan vastaavasti se toinen melko luultavasti juo ne 1-4 olutta joka ilta siksi, että on muita ongelmia suhteessa tai itsessään ja ne oluet ovat helppo tapa väistää niitä muita asioita.
Jaksaa ja kestää ei tarvitse kuin sen aikaa, että saat toisen asunnon järjestymään. Oletko jo aloittanut asunnon etsimisen?- Anonyymi
Tänä iltana tuli mitta täyteen tätä yhteistä elämää isäntä juonut nyt enemmän ja aivan päissään. Meillä yhteinen lapsi joka vasta 4vuotias. Olen myös erittäin ahdistunut tilanteesta kun isäntä kokoajan väittää että minulla olisi toinen mies.
Meillä oli suunnitelmissa häät vuoden päähän mitkä minä halusin mut siihenkin olis ehtoja.. mies haluaa että.ennen kuin mennään naimisiin niin minulla pitää olla silikoni tissit. Ja nyt kun tänää. Sanoin että haluan et hän sit vastaavasti näyttää et pystyy olemaan itse ilman alkoholia niin siitä vasta soppa syntyi. Itse siis en juo kun ehkä kerran vuodessa.. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tänä iltana tuli mitta täyteen tätä yhteistä elämää isäntä juonut nyt enemmän ja aivan päissään. Meillä yhteinen lapsi joka vasta 4vuotias. Olen myös erittäin ahdistunut tilanteesta kun isäntä kokoajan väittää että minulla olisi toinen mies.
Meillä oli suunnitelmissa häät vuoden päähän mitkä minä halusin mut siihenkin olis ehtoja.. mies haluaa että.ennen kuin mennään naimisiin niin minulla pitää olla silikoni tissit. Ja nyt kun tänää. Sanoin että haluan et hän sit vastaavasti näyttää et pystyy olemaan itse ilman alkoholia niin siitä vasta soppa syntyi. Itse siis en juo kun ehkä kerran vuodessa..Lapsellesi ei toki kannata uutta miesystävää esitellä ennen kuin olet itse varma että se voisi olla sellainen mies jonka kanssa haluaisit olla ja se si taas kuinka hän kohtelee lastasi on ratkaiseva tekijä että kannattaako suhdetta jatkaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lapsellesi ei toki kannata uutta miesystävää esitellä ennen kuin olet itse varma että se voisi olla sellainen mies jonka kanssa haluaisit olla ja se si taas kuinka hän kohtelee lastasi on ratkaiseva tekijä että kannattaako suhdetta jatkaa
Minulla ei siis ole mitään uutta miestä. Enkä todellakaan ole lapselle ketään esittelemässä ennenkuin oma pää selvä mitä tulevaisuudesta haluan..
Anonyymi kirjoitti:
Tänä iltana tuli mitta täyteen tätä yhteistä elämää isäntä juonut nyt enemmän ja aivan päissään. Meillä yhteinen lapsi joka vasta 4vuotias. Olen myös erittäin ahdistunut tilanteesta kun isäntä kokoajan väittää että minulla olisi toinen mies.
Meillä oli suunnitelmissa häät vuoden päähän mitkä minä halusin mut siihenkin olis ehtoja.. mies haluaa että.ennen kuin mennään naimisiin niin minulla pitää olla silikoni tissit. Ja nyt kun tänää. Sanoin että haluan et hän sit vastaavasti näyttää et pystyy olemaan itse ilman alkoholia niin siitä vasta soppa syntyi. Itse siis en juo kun ehkä kerran vuodessa..No niin, nyt päästiin asiaan, tilanne olikin hiukan laajemmin hanurillaan.
Juttuhan on niin, että luultavasti yksikään alkoholiongelmainen ei ole ikinä juomistaan lopettanut käskemällä, pyytämällä, rukoilemalla saatikka toivomalla. Niinpä vaihtoehtoja on kaksi. Jatkat kuten tähän saakka tai lähdet menemään. Muita vaihtoehtoja ei ole, ei sinulle.
Nykyisellä miehelläsi sen sijaan on montakin vaihtoehtoa, mutta mitään niistä hän ei tule tutkimaan niin kauan kuin sinä pysyt puolisonaan. Vasta kun ovi napsahtaa jälkeesi kiinni, on mahdollista, että silloin jo ex-miehesi alkaa miettimään asioita ja vaihtoehtojaan. Mutta se ei ole sinun ongelmasi, sinun asiasi, sinulla on silloin ihan oma elämäsi mietittävänä.
Naimisiin en suosittele menemään, ellei teillä ole jotain merkittävää omaisuutta, jonka vuoksi olisi järkevää avioliitolla varmistaa oma osuutensa.- Anonyymi
randombypasser kirjoitti:
No niin, nyt päästiin asiaan, tilanne olikin hiukan laajemmin hanurillaan.
Juttuhan on niin, että luultavasti yksikään alkoholiongelmainen ei ole ikinä juomistaan lopettanut käskemällä, pyytämällä, rukoilemalla saatikka toivomalla. Niinpä vaihtoehtoja on kaksi. Jatkat kuten tähän saakka tai lähdet menemään. Muita vaihtoehtoja ei ole, ei sinulle.
Nykyisellä miehelläsi sen sijaan on montakin vaihtoehtoa, mutta mitään niistä hän ei tule tutkimaan niin kauan kuin sinä pysyt puolisonaan. Vasta kun ovi napsahtaa jälkeesi kiinni, on mahdollista, että silloin jo ex-miehesi alkaa miettimään asioita ja vaihtoehtojaan. Mutta se ei ole sinun ongelmasi, sinun asiasi, sinulla on silloin ihan oma elämäsi mietittävänä.
Naimisiin en suosittele menemään, ellei teillä ole jotain merkittävää omaisuutta, jonka vuoksi olisi järkevää avioliitolla varmistaa oma osuutensa.Tiedän sen ettei alkoholisti lopeta juomista toisen pyynnöstä vaan se pitää lähteä hänestä itsestään.. mies vaan syyllistää ja syyttää että kaikki on minun vikaa. Ehkä mä sit vaan oon niin helvetin huono ihminen että hän juo sen takia..
Anonyymi kirjoitti:
Tiedän sen ettei alkoholisti lopeta juomista toisen pyynnöstä vaan se pitää lähteä hänestä itsestään.. mies vaan syyllistää ja syyttää että kaikki on minun vikaa. Ehkä mä sit vaan oon niin helvetin huono ihminen että hän juo sen takia..
Ei mies sinun takiasi juo, vaan itsensä takia, omien ongelmiensa takia, oman riittämättömyytensä takia. Mutta ne ovat asioita, joita sinä et voi korjata, vaikka parhaimmillaan voisit olla tukena kun mies itse niitä korjaa.
Ei sinulla ole kuin kaksi vaihtoehtoa. Jatkat kuten tähänkin saakka tai pelastat itsesi ja lapsenne. Todella painajaismainen tilanne.- Anonyymi
randombypasser kirjoitti:
Ei mies sinun takiasi juo, vaan itsensä takia, omien ongelmiensa takia, oman riittämättömyytensä takia. Mutta ne ovat asioita, joita sinä et voi korjata, vaikka parhaimmillaan voisit olla tukena kun mies itse niitä korjaa.
Ei sinulla ole kuin kaksi vaihtoehtoa. Jatkat kuten tähänkin saakka tai pelastat itsesi ja lapsenne. Todella painajaismainen tilanne.Tämä tilanne on aivan kamala.. pohjimmiltaan rakastan tuota miestä vaikka välillä tämä on todella vaikeaa .ja oma mielenterveys menee tässä kun vaan mietin että teen hän asiat niin kuin hän haluaa et vältäisin riitatilanteet.. vaikea päästää lähelle.ihmistä joka satuttaa mua sisältä päin ja loukkaa jatkuvasti..
Anonyymi kirjoitti:
Tämä tilanne on aivan kamala.. pohjimmiltaan rakastan tuota miestä vaikka välillä tämä on todella vaikeaa .ja oma mielenterveys menee tässä kun vaan mietin että teen hän asiat niin kuin hän haluaa et vältäisin riitatilanteet.. vaikea päästää lähelle.ihmistä joka satuttaa mua sisältä päin ja loukkaa jatkuvasti..
En tiedä auttaako, mutta tällä hetkellä miehesi rakastaa enemmän alkoholia kuin sinua ja lastanne. Hän on jo naimisissa alkoholin kanssa, joten toisia häitä ei kannata järjestää ellei hän eroa "rakkaastaan".
Sinä et voi kuin pelastaa itsesi ja lapsenne, miehesi on aikuinen ihminen ja sikäli kaikin puolin itse vastuussa itsestään. Hän tekee omat päätelmänsä elämänsä suunnasta ja toimii niiden pohjalta, olitte te kuvioissa tai poissa kuvioista.- Anonyymi
randombypasser kirjoitti:
En tiedä auttaako, mutta tällä hetkellä miehesi rakastaa enemmän alkoholia kuin sinua ja lastanne. Hän on jo naimisissa alkoholin kanssa, joten toisia häitä ei kannata järjestää ellei hän eroa "rakkaastaan".
Sinä et voi kuin pelastaa itsesi ja lapsenne, miehesi on aikuinen ihminen ja sikäli kaikin puolin itse vastuussa itsestään. Hän tekee omat päätelmänsä elämänsä suunnasta ja toimii niiden pohjalta, olitte te kuvioissa tai poissa kuvioista.Itsekin olen asian näin tässä ymmärtänyt että rakastaa enemmän alkoholia kuin meitä
Vaikka kaikki onkin vaan minun syytäni.. se etten päästä lähelle se on jo syy että minulla on toinen ja syy juoda lisää se varmaan onkin minun vika ja syy..
Olen puun ja kuoren välissä koska miestä rakastan mutta joskus mietin et onko tämä kaiken sen arvoista ja olisko elämä helpompaa yksin Anonyymi kirjoitti:
Itsekin olen asian näin tässä ymmärtänyt että rakastaa enemmän alkoholia kuin meitä
Vaikka kaikki onkin vaan minun syytäni.. se etten päästä lähelle se on jo syy että minulla on toinen ja syy juoda lisää se varmaan onkin minun vika ja syy..
Olen puun ja kuoren välissä koska miestä rakastan mutta joskus mietin et onko tämä kaiken sen arvoista ja olisko elämä helpompaa yksinKuten sanoin jo edellä, sinä et ole syy juomiselle, vaan juominen antaa "oikeutuksen" selittää sinulle, että olet syy juomiselle. Tai että jokin muu asia on syy juomiselle, vaikkapa vain huono päivä töissä. Niin toimii alkoholiongelmaisen mieli, aina löytyy jokin ulkopuolinen syy juoda. Nimenomaan ulkopuolinen. Vasta kunalkoholiongelmainen ymmärtää, että juomisen syyt ovat vain ainoastaan itsen sisällä, on mahdollista lopettaa juominen. Mutta vain mahdollista.
Rakastatko sitä miestä, johon aikanaan rakastuit, vai sitä miestä joka sinulla nyt on edessäsi? Mietipä sitä, kun pohdit rakkauteen liittyviä asioita.
Ja ei, edes yksi täysi vuosi alkoholiongelmaisen kanssa ei ole sen arvoista. Koska sinä et voi toista parantaa, voit vain kanssakärsiä. Jos nautit kärsimyksestä, niin sitten asiassa ei ole mitään ongelmaa, muussa tapauksessa joudut kovettamaan sydämesi ja pelastamaan itsesi.
Vaihtoehtoja ei ole. Ja usko tämä, olen nähnyt näitä tapauksia useita, toiset jäävät ja toiset menevät, tiedän hyvin kummat elävät täydempää elämää hieman myöhemmin, vaikka alussa kipeää tekeekin.- Anonyymi
Älä selitä, alkoholisti juo oli sitten asiat hyvin , tai huonosti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiedän sen ettei alkoholisti lopeta juomista toisen pyynnöstä vaan se pitää lähteä hänestä itsestään.. mies vaan syyllistää ja syyttää että kaikki on minun vikaa. Ehkä mä sit vaan oon niin helvetin huono ihminen että hän juo sen takia..
Paskanmarjat, jos hän pitää sua niin huonona ihmisenä, niin miksei hän lähde pois , jos ei kerran tykkää sinusta, ja muka juo sen takia , juoppo hän on , sun kantsii sitten lähteä ja alkaa elämään yksinhuoltajana, ei tuosta tule yhtään mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä tilanne on aivan kamala.. pohjimmiltaan rakastan tuota miestä vaikka välillä tämä on todella vaikeaa .ja oma mielenterveys menee tässä kun vaan mietin että teen hän asiat niin kuin hän haluaa et vältäisin riitatilanteet.. vaikea päästää lähelle.ihmistä joka satuttaa mua sisältä päin ja loukkaa jatkuvasti..
Et sinä mitään rakasta, olet vaan tottunut elämään hänen ja viinan kanssa, selittelet itsellesi miksi et voi lähteä, koita nyt päättää mitä haluat, tai sitten vaan jatkat tuota ” ihanaa” elämääsi juopon kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minulla ei siis ole mitään uutta miestä. Enkä todellakaan ole lapselle ketään esittelemässä ennenkuin oma pää selvä mitä tulevaisuudesta haluan..
Kannattais hankkia se uusi ukko, ei tuosta nykyisestä ole aviopuolisoksi , eikä isäksi , hänet on menetetty alkoholille.😊
- Anonyymi
Eihän tuollaista ole pakko katsoa päivääkään sehän on ihan sun omavalintasi eikä tuossa kohti mies voi muuta kun syyttää itseään että pilasi parisuhteensa
- Anonyymi
Mies on myös uhannut että jos lähden lapsen kanssa pois niin hän tappaa itsensä..
Mies on selvinpäin ihana ja hyvä isä mut kännis aivan kamala.. ja kaikki on aina minun syytä..
Alkoholin takia meil on myös läheisyys vähentynyt koska mä en tykkää kun haisee kaljalta.. ja muutenkin en tykkää . Itse lapsuuteni kasvoi perheessä jossa isä oli alkoholisti.. jotenkin tämä tilanne ahdistaa tällä hetkellä todella paljon - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mies on myös uhannut että jos lähden lapsen kanssa pois niin hän tappaa itsensä..
Mies on selvinpäin ihana ja hyvä isä mut kännis aivan kamala.. ja kaikki on aina minun syytä..
Alkoholin takia meil on myös läheisyys vähentynyt koska mä en tykkää kun haisee kaljalta.. ja muutenkin en tykkää . Itse lapsuuteni kasvoi perheessä jossa isä oli alkoholisti.. jotenkin tämä tilanne ahdistaa tällä hetkellä todella paljonNo, sitten tappaa, ei se ole sun vastuulla , viinallako sen aikoo tehdä, tyypillinen alkoholisti, hän tykkää siitä, että on koti siistinä ja ruokahuolto, niin hän saa vain juoda, ja syyttää sinua kaikesta, suoltaa omaa pahaa oloaan sinuun, kun muita kohteita ei ole, ja tekee näin maailman tappiin , niinkauan, kun sinä olet siinä kohteena.
- Anonyymi
Alkoholistiperheen kasvattina sanon ystävällisen neuvon: LÄHDE JA HETI.
Alkoholisti ei lopeta juomistaan, vaan vetää kaikki läheisensä alas viemäristä vain saadakseen pitää rakkaan alkoholinsa.
Lopulta juoppo turvautuu vaikka väkivaltaan, jos joku kyseenalaistaa tai jopa yrittää estää jatkuvan dokaamisen.
Alkkista ei voi rakastaa terveeksi eikä ymmärtäminen auta mitään.
Pelasta itsesi ja lapsesi ja lähde, ennen kuin on liian myöhäistä.
Alkoholismi on sairaus, josta paranemiseen ainut tie on juopon itsensä päätös lopettaa.
Kukaan muu ei näitä hukattuja sieluja pysty pelastamaan, sen pitää lähteä itsestä.
Sitä odottamaan jäävät tuhoavat yleensä oman mielenterveytensä ja joiltain on siinä leikissä lähtenyt jopa henki.
Karua tekstiä, mutta totta joka sana.
Tee itsellesi ja lapsellesi palvelus ja LÄHDE niin pian kuin mahdollista.
Asiat eivät muutu paremmaksi odottamalla eikä ymmärtämällä.
Terveisin,
-Mies56-- Anonyymi
Tiedän todellakin mistä puhut oma isäni sairastui maksakirroosiin ja silloin lopetti juomisen oli hänen oma päätös johon meistä kukaan ei voinnut vaikuttaa..
Tämä tilanne vaan on niin vaikea kaikin puolin rakastan miestä mutta hän ei vaan ymmärrä kuinka paljon satuttaa mua.. eikä edes halua ymmärtää.. ei myöskään ikinä pyydä anteeksi käytöstään vaan mun pitäsi kuulema vaan unohtaa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiedän todellakin mistä puhut oma isäni sairastui maksakirroosiin ja silloin lopetti juomisen oli hänen oma päätös johon meistä kukaan ei voinnut vaikuttaa..
Tämä tilanne vaan on niin vaikea kaikin puolin rakastan miestä mutta hän ei vaan ymmärrä kuinka paljon satuttaa mua.. eikä edes halua ymmärtää.. ei myöskään ikinä pyydä anteeksi käytöstään vaan mun pitäsi kuulema vaan unohtaaMiten tuolaista voi rakastaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten tuolaista voi rakastaa?
Yksipuolista rakkautta, joka ei oikeastaan ole rakkautta.
- Anonyymi
Kun juo paljon, sitä käy sitten syyttämään toista ties.mistä milloinkin. Tiedän tunteen. Kestin sitä yli 30 vuotta. Nyt kun olen eronnut ja yli 10 vuotta ollut yksin, en vaihtaisi tätä hyvää elämää enää mihinkään. On niin hyvä olla, kun kukaan ei hauku ja nalkuta, eikä kaljapullot kilise.
- Anonyymi
Juuri tätä syyttelyä tässä nyt ollutkin nytkin olen lapsen huonees ja itken nukun on niin paha olla.. enkä tiedä mitä taas tein väärin..
- Anonyymi
Pitkään pitää kestää itse kunkin.
- Anonyymi
Askel oikeaan suuntaan olisi sopia ettei juo jokainen päivä, Perjantaisin voi muutamat ottaa mutta ei kotona.
Lasten edessä ei saa juoda alkoholia, he oppivat muuten vääränlaista tapakäyttäytymistä.
Muutama saunaolut on vielä ok, siihen sen tulee jäädä jos juo.
Yleisesti elämä muuttuu lapsen tulon myötä. Kannattaa pitää huolta omista harrastuksista, molemmin puolin. Elämässä ne kiksit kannattaa ottaa muualta mitä alkoholista.- Anonyymi
Alkoholistin kanssa ei voi sopia yhtään mitään, ne alkoholistit, jotka itse päättävät etteivät enää juo, niin se on sillon nolla toleranssi , ei enää ikinä alkoholia, sillon se toimii.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Alkoholistin kanssa ei voi sopia yhtään mitään, ne alkoholistit, jotka itse päättävät etteivät enää juo, niin se on sillon nolla toleranssi , ei enää ikinä alkoholia, sillon se toimii.
Voi sopia, mutta se ei onnistu ilman ettei jotain olisi valmis myös antamaan.
Keskustelu tulee käydä, sopia säännöt. Jos niitä rikotaan suhde on entinen suhde.
Miehellä pitää olla muutakin mitä työ, perhe ja lapsi.
Omaa vapaata aikaa, sitä tulee olla jokaisella. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi sopia, mutta se ei onnistu ilman ettei jotain olisi valmis myös antamaan.
Keskustelu tulee käydä, sopia säännöt. Jos niitä rikotaan suhde on entinen suhde.
Miehellä pitää olla muutakin mitä työ, perhe ja lapsi.
Omaa vapaata aikaa, sitä tulee olla jokaisella.”Miehellä pitää olla muutakin, kun työ, perhe ja lapsi” , tällä aapeen miehellä on viina.
Olen samaa mieltä tuon yhden kanssa , alkoholistin kanssa ei voi sopia yhtään mitään , ei hän pidä sopimiaan, vaan rikkoo ne heti, kun tekee viinaa mieli. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Miehellä pitää olla muutakin, kun työ, perhe ja lapsi” , tällä aapeen miehellä on viina.
Olen samaa mieltä tuon yhden kanssa , alkoholistin kanssa ei voi sopia yhtään mitään , ei hän pidä sopimiaan, vaan rikkoo ne heti, kun tekee viinaa mieli.Noin se menee jos muutakaan ei ole, eikä tunne parisuhteen muita vaihtoehtoja antavan.
Helppoa se on aina syyttää, vaikeampaa on keksiä ratkaisuja.
Moni nainen ja lapsi elää helvetillistä elämää absolutistin kanssa, mutta kukaan ei moiti?
Samaa tuskaa lapset joutuvat katsomaan molemmissa tapauksissa. Säännöt luotava, ja oltava ehdoton. Eroja on Suomessa aivan liian vähän suhteessa ongelmiin.
- Anonyymi
Jaa. Itse olen ollut selvinpäin jo 19 vuotta ja viimeiset puolitoista vuotta täysin ilman mitään huomiota naisilta.
Ehkä se pullo on kuin onkin vastaus. Huono sellainen, mutta ilmaisesti ainoa mikä merkitsee. kuulostaa aikan surulliselta 😭 onhan sulla kaikki nyt varmasti hyvin 😢 yleensähän alkoholuistit ovat aika väkivaltaisia ja vaarallisia 😥 joten kyllä tässä nyt vähän huoli herää 😥 omasta mielestäni alkoholistin kanssa seurustelu on aikamoinen turvallisuusuhka, joten suosittelen harkita eroa, ansaitset parempaa 💕 lupaa mulle yks asia 🙏, pidä itsesi turvassa, hae apua heti jos vähänkään tunnet pelkoa tai ahdistaa 😪 en haluu et mitään pahaa tapahtuu 💔 olemme täällä suomi24ssä henkisenä tukenasi myös vakeuksien keskellä 🥰 voit koska tahasa kääntyä puoleemme ja pyytää apua jos vähääkään siltä tuntuu 💝 olet meille palstalaisille tärkeä ja arvokas just sellasena kun oot kaikkine virheinee ja vajavaisuuksinee 💖 oikein iso hali sulle antamaan voimaa jaksa eteenpäin 🤗 palion siunausta 😇 iloa valoa ja toivoa elämääsi 💖
- Anonyymi
Sinulla on oikeus rakastaa juoppoa niin paljon kuin haluat, mutta sinulla EI ole oikeutta kasvattaa lastasi tuollaisessa ilmapiirissä. Ellet poistu tuon viinan kanssa naimisissa (Siis ei sinun nyt eikä tulevaisuudessa!) olevan juopon katon alta lapsinesi, sinulle ja lapsellesi tuleva maksu on liian korkea maksaa.
Sekä sinun, lapsen että yhteiskunnan.
Olet nähnyt ja kokenut miten hirveää tuhoa riitaisa ja viinan täyttämä koti tekee kehittyville pienille aivoille!
Onko tuo miten sinä (ellet poistu) täydellä järjelläsi varmistat lapsesi epäonnistumaan ja saamaan syviä traumoja elämäänsä?
Onko todella!?
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.62473- 1161658
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361396Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1621236- 1431199
- 521135
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1081095- 571081
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1161076Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46959