Sähköautojen nousu 2021-2022. Lasku 2023-2025. Tuhoutuminen 2026-2027

Anonyymi-ap

Valtaisa oli into ja nousu ensin. Sitten tullut kysynnän valtava lasku. Edessä on tuhon vuodet sähköautoille. Nyt myynti laskee tämän ja ensi vuoden. Jonka jälkeen tulee tuhon vuodet ja tuotantoa lopettaa monet sähköautovalmistajat. Polestar on jo silloin konkurssissa, volvon konkurssi tulee sen perässä. Volkkari ja kaikki merkittävät valmistajat luopuvat viimeistään 2027 valmistuksesta lähes kokonaan. Sähköautoja tehdään silloin enää pienelle marginaaliryhmälle. EU peruuttaa lopulta talouden kurimuksen edessä päätöksensä ilmastonmuutoksesta ja päästötavoitteista, alkaa sinnekkin lopulta järki tulemaan kun talous sakkaa. Sähköautot käytännössä tulevat tuhoamaan koko euroopan autoteollisuuden. Tätä on hauska seurata kun jokainen tietää kuitenkin totuuden, suomessa ei tulla sähköautoilla pärjäämään koskaan. Ja ilmasto on aina muuttunut ajettin millä tahansa autolla. Ilmaston muutokseen ei ihminen voi vaikuttaa. Parin vuoden sisään saadaan sähköautojen epäekologisuudesta niin paljon lisätietoa että koko homma kipataan tunkiolle muutaman vuoden typeränä hairahduksena.

18

679

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mun Taunus on paras.

    • Anonyymi

      Sähköautojen osto pitää saada houkuttelevammaksi. Ilman tukia ei näiden kauppa käy. Tuoreiden tutkimusten mukaan sähköautoilijat kokevat täyssähköauton käytön arjessa liian hankalaksi. Sitten on range- ja latausahdistus. Pelko akun kolauttamisesta. Nyt sitten viimeisempänä arvon suuri romahdus. Täyssähköauto tulee kokonaiskustannuksiltaan yleensä kalliimmaksi kuin polttomoottoriauto. Eivät ihmiset halua maksaa siitä, että ajavat huonommalla autolla.

      • Anonyymi

        Vaikka uusi EQE mercedes maasturi maksaisi 50 tonnia. Ajaisin mielummin kalliimmalla dieselillä. Sähköauton käyttö on kamalaa odottelua joka paikassa. Mitään kiinan tai idän autoja en edes katso. Enkä teslaankaan sisään suostu astumaan. Ajelkoot ämpäreillä ketkä tahtovat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikka uusi EQE mercedes maasturi maksaisi 50 tonnia. Ajaisin mielummin kalliimmalla dieselillä. Sähköauton käyttö on kamalaa odottelua joka paikassa. Mitään kiinan tai idän autoja en edes katso. Enkä teslaankaan sisään suostu astumaan. Ajelkoot ämpäreillä ketkä tahtovat.

        Teslaan en koske pitkällä kepilläkään


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikka uusi EQE mercedes maasturi maksaisi 50 tonnia. Ajaisin mielummin kalliimmalla dieselillä. Sähköauton käyttö on kamalaa odottelua joka paikassa. Mitään kiinan tai idän autoja en edes katso. Enkä teslaankaan sisään suostu astumaan. Ajelkoot ämpäreillä ketkä tahtovat.

        Mitä odottelua, yöllä ne ladataan ja aamulla lähdetään liikkeelle täydellä akulla.
        Renault 5 sähköauto on tulossa markkinoille ja siitä on tehty 50.000 kauppaa ja siinä ei ole kovin kumminen range.


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Kuitenkin sentään Inkoon vihreän vedyn masuuni...röhöö!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuitenkin sentään Inkoon vihreän vedyn masuuni...röhöö!

        Lintta ei ole koskaan luvannut siihen verorahoja, ei ainakaan tietoisesti.


    • Anonyymi

      Vihreys ja ekologisuus on kirosana meidän perheessä. Vaikka ei suoraan tähän liity niin miettikää kuinka helvetin tyhmä suomi on kun kierrättää kaiken?

      Ihan vaan siksi kun sekajätettä ei synny enää riittävästi niin tämä maa joutuu tuomaan jätettä konttikaupalla ulkomailta suomeen energiaksi.

      Sähköauto varmasti sopii ihmiselle joka ajaa töihin ja takasin ja kummassakin päässä laturit jos tarvitsee joskus ajaa vähääkään pidemmälle.

      Ei sähköauto kelvoton ole. Yhden viikon käytön olen kokenut kun oli kaverini ulkomaanmatkan lainassa Tesla Model Y. Silti omiin tarpeisiini en ottaisi autoa joka aiheuttaa toimintamatka ahdistusta kylpyläreissulla lasten kanssa. Pitää muistaa että nämäkin kehittyvät ja vuosien päästä ovat halvempia kuin polttomoottorit. Silloin näitä voi kaupaksi mennäkkin. Joku on maininnutkin nykyisen sähköauton olevan tulevan sähköauton prototyyppi, 5 vuoden kuluttua nykytekniikkaa ei muistella.

      • Anonyymi

        "aiheuttaa toimintamatka ahdistusta kylpyläreissulla"

        Kannattaa muistaa että se ahdistus syntyi siellä sun korvien välissä. Normaali ihminen olisi ajanut sen reissun ilman ahdistusta.

        Kun lukee sun juttuja niin näkee että sua ahdistaa monikin asia jotka tavallinen ihminen ohittaa edes ajattelematta asiaa.


    • Anonyymi

      Päästöt. Olisitko uskonut?

      https://www.is.fi/autot/art-2000010288063.html

      "Sähköautojen päästöverottaminen alkaa -

      Sähköautojen aika virallisesti nollapäästöisinä ajoneuvoina päättyy. Samalla alkaa myös sähköautojen päästöpohjainen verottaminen."

    • Anonyymi

      Ovathan monet polttomoottoriautoilijatkin kovasti huolissaan lithium kaivoksista ja ympäristöstä, mutta öljyteollisuuden ympäristökuormituksesta eivät ole ollenkaan huolissaan vaikka se on kokonaisuutena selvästi saastuttavampi. Tässä dokkarissa on sentään suuntaa antavia NUMEROITA eikä vain mielikuvaviljelyä mitä netissä paljon tapahtuu.

      https://www.youtube.com/watch?v=-wGO241g52U

    • Anonyymi

      Aloittajan kannattaa seurata sähköautojen tekniikan kehitystä, sillä ei mene montaa vuotta kun sähköautot alkavat maksamaan saman kuin polttomoottoriautot. Siinä vaiheessa moni miettii että kannattaako selvästi kalliimpaa bensaa/dieseliä tankata vai halvempaa sähköä, jolloin ihmiset äänestävät lompakollaan ostaen sähköauton. En usko että ihan vielä 2024 tämä tulee laajamittaisesti tapahtumaan, mutta 2027 voi olla jo hyvinkin realistista.

      "Auton akkujen hinta on romahtanut 88 % kymmenessä vuodessa – ”2024 sähköautot ovat yhtä halpoja kuin bensa-autot”

      https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/tt/90ae3977-c07c-4914-b11b-5dded833805f

      "Tällä korolla hinnanalennukset on todennäköistä, että sähköajoneuvojen hinnat jatkavat laskuaan, jolloin on mahdollisuus tasoittaa klassisten autojen hinnat kokonaan ICE-ajoneuvot jo vuoden tai kahden sisällä. Lisäksi Teslan, yhden johtavista sähköajoneuvojen valmistajista, aktiivisella hinnanalennuspolitiikalla oli keskeinen rooli tämän hinnanalennustrendin edistämisessä. Tesla tunnetaan sitoutumisestaan tehdä sähköautoista edullisempia massoille, mikä on lisännyt kilpailua markkinoilla ja alentanut hintoja."

      https://citymagazine.si/fi/sahkovallankumouksen-uusien-sahkoautojen-hinnat-laskivat-lahes-23-ja-taman-trendin-myota-ne-lahestyvat/

    • Anonyymi

      Tässä laskuri auton kulujen vertailuun. Laittakaa siihen polttomoottori vastaan sähköauto arvioiduilla luvuillanne. Lähivuosina kun sähköauton hankintahinta on sama kuin polttiksella, niin laskuri paljastaa huiman säästön sähköauton hyväksi.

      https://autokalkulaattori.fi/

      • Anonyymi

        Laskurissa ei nyt näy sähköauton isointa kulua eli arvonlaskua joka on tuplasti isompi kuin polttomoottorissa. Eli vaikea verrata.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laskurissa ei nyt näy sähköauton isointa kulua eli arvonlaskua joka on tuplasti isompi kuin polttomoottorissa. Eli vaikea verrata.

        Sähköautojen päästöverottaminen alkaa😂


    • Anonyymi

      Luvuilla on todellakin väliä kun äänestetään lompakolla.

      "Uusilla autoilla ajetaan kuitenkin keskiarvoa enemmän, ja pörssisähköä saa tällä hetkellä varsinkin yöaikaan oletushintaa halvemmalla. Joten jos pörssisähköllä yöllä lataamalla sähkön saisi siirtohintoineen keskimäärin 10 sentillä kilowattitunnilta ja autolla ajaisi 30 000 kilometriä vuodessa, sähköauto tulisi bensiiniautoa edullisemmaksi jo viiden vuoden käytön jälkeen.

      Jos taas esimerkiksi kotona lataaminen ei onnistuisi ja lataus maksaisi 25 senttiä kilowattitunnilta, sähköauto tulisi suurilla kilometrimäärillä halvemmaksi noin kuudessa vuodessa. Sähkön ja bensiinin hinnat vaikuttavat siis siihen, missä vaiheessa auton elinkaarta bensiiniauton kokonaiskustannukset ylittävät sähköauton kustannukset."

      https://www.hameensanomat.fi/uutissuomalainen/6152569

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alle 15 oli

      Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
      Vimpeli
      40
      1410
    2. Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?

      Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.
      Ikävä
      98
      1355
    3. Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin

      Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l
      Maailman menoa
      289
      1245
    4. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

      Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
      Ikävä
      109
      1105
    5. Mitä on eilen sattunut?

      Mitästä oli eilen illalla kylällä sattunut?
      Suomussalmi
      19
      1051
    6. Milloin tapasit kaivattusi

      ensimmäistä kertaa? 💸
      Ikävä
      65
      1028
    7. Oletko mokannut

      Kaivattusi suhteen koskaan?
      Ikävä
      71
      1012
    8. Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!

      Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva
      Suomalaiset julkkikset
      16
      1009
    9. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

      Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
      Maailman menoa
      176
      878
    10. Vihdoinkin lavatansseja tv:ssä - Juhannuksena tanssitaan, bändeinä Yölintu ja Komiat!

      Jes, vihdoinkin lavatansseja taas televisiossa! Keskikesän juhlaa vietetään tänä juhannuksena Tuuloksen Kapakanmäellä ju
      Tanssi
      17
      833
    Aihe