JT oppia tarvitaan, myös tällä palstalla!

Anonyymi-ap kirjoitti:

Kristinusko on aina Vanhan liiton ajoista asti ollut läpeensä historiallinen uskonto, joka seisoo konkreettisten, varsin tämänpuoleisten ja havaittavien historiallisten tapahtumien perustalla. Tärkeimpiä tällaisia polttopisteitä ovat luominen, syntiinlankeemus, Jeesuksen neitseellinen inkarnaatio (tuleminen ihmiseksi), ristinkuolema, ylösnousemus, taivaaseenastuminen ja paluu tuomiolle. Ilman näitä ei kristinuskolla olisi mitään annettavaa (1. Kor. 15:1–19, 30–32). Itse asiassa kristinusko on kaikkein lujimmin historiaan ankkuroituva uskonto, ja Uuden testamentin osalta tämä on vielä Vanhaa testamenttiakin ilmeisempää. Kaikki tyhjyyttään ja tyhmyyttään kumisevat henkistävät ja idealisoivat yritykset erottaa kristinusko historiasta ovatkin säännönmukaisesti päätyneet katastrofiin.

Ateismi sanan nykymerkityksessä oli Raamatun aikana hyvin harvinaista ja rajoittui muutamaan hassuun kreikkalaiseen filosofiin (esimerkiksi Lucretius 94–50 eKr). Raamattu toteaa melko yksikantaan, että ihminen, joka ei usko Jumalaan on ”hullu” (Ps. 14:1, 53:2, 92:7; Room. 1:18–32).

Vanhassa testamentissa enemmän sijaa saakin se, että perustellaan Israelin Jumalan olevan se yksi ja ainoa tosi Jumala, jolla on rajaton valta ja tieto. Israelin Jumala on myös persoonallinen, pitää huolta kansastaan ja on yhteydessä siihen profeettojensa kautta. Vastapoolina ovat pakanakansojen voimattomat, mykät ja moraalittomat epäjumalat. Perustelu on luonteeltaan kokemuksellinen ja historiallinen: Jumala on kerta toisensa jälkeen osoittautunut eläväksi ja kansastaan huolehtivaksi. Toteutuneet profetiat ja muut historiassa koetut ihmeet ovat merkkejä Jumalalta. Pääpaino on Jumalan ja hänen kansansa suhteessa, mutta joskus tunnustekoja tehdään myös muille kansoille (esim. faaraolle 2. Moos 7 alkaen).

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä