Kuin veljet keskenään

tappelussa

Kiva on tälläkin foorumilla nähdä, miten suuresti uskovat rakastavat ja kunnioittavat toisiaan, kannustavat ja tukevat. Kristinuskon rakastamiskäskyn sisäistäminen suorastaan huokuu ystävällismielisistä teksteistä.

Vakavasti puhuen meikäläisen ateistin on uskovien keskinäisen raatelun ja julmuuden perusteella helppo todeta vakaumuksensa oikeaksi. Ei ikinä minkään uskonnon eikä varsinkaan kristinuskon tunnustamista, koska se tekee kannattajansa silmittömiksi pedoiksi ja toistensa syöjiksi.

7

264

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • qvasimodo

      Kannattajista nimenomaan on kysymys. Jos Jeesuksella olisi vain kannattajia, ei Evankeliumi olisi koskaan mennyt eteenpäin. Ensimmäinenkin kannattaja olisi tehnyt Ilosanomasta oman surusanomansa, niin on tänään!
      Kannattajien omat surusanomat eivät ole Evankeliumia, joka on Jumalan Voima = Jeesus Kristus. On olemassa kannattajia tai Jumalan lapsia. Kannattajat ajavat omaa asiaansa siinä kannatuksen sivussa, mutta lapset ovat riippuvaisia Isästä!

      • ???

        ???


    • Mielenkiintoinen, tai pikemminkin aika jännä juttu on sekin, että kristittyjä on aikanaan syytetty juuri ateismista! He kun suhtautuivat vähän - sanoisiko, nihkeästi - aikansa jumaliin.

      • pitivätkin "yksin totista Jumalaa" (Jh.17:3) paljon, paljon suurempana kuin vain persoona, "teatterinaamiona"! Persoonaan sopii hyvin kaikki kuolevaiset jumalat, mutta ei se, joka on mitä on, "jolla ainoalla on kuolemattomuus", joka on rajaton ja ääretön, kaikki kaikissa täyttävä Viisaus, Voima, ja Kunnia. (1.Tim.6:16, Rm.1:23).


    • lumpsis

      Älä tee johtopäätöksiä kristinuskosta ja uskovista keskustelupalstan perusteella.
      Älä ainakaan noin pitkälle meneviä johtopäätöksiä.

      Tämä ei ole käsky eikä väsky, vaan kehoitus tutkimaan syvemmin asioita.

      Kirjoitin jossain toisessa viestiketjussa, että Jumala armossaan tekee meistä pedoistakin lauhkeita lampaita. Se on vain monien kohdalla niin hidas prosessi, että...
      Ja ne lauhkeimmat meistä uskovista tuskin tulevat tänne edes kirjoittelemaan.

      Toivottavaa olisi, että kun puremme ja syömme toisiamme, katsoisimme, ettemme toisiamme perinjuurin hävitä.

      Leikillisesti puhuen tekisi joskus mieli sanoa siskoille / veljille, että "tapelkaa pojat, saatte tupakkia". Mutta en sano. ;)

    • ReaStr

      Olet nähnyt oikein, sillä kirjoituksethan paljastavat jokaisen sisimmät ajatukset.
      Helppoa on huudella nimimerkin takaa hävyttömyyksiä ja vieläpä sellaisille, jotka omalla nimellään kirjoittavat, kuten minä.

      Olen kyllä suoraan sanoen vain todennut:
      Tätähän olen nähnyt käytännössä jo vuosikymmenet.
      Ja vaikka olen uskova, sanon, en jalalla astu helluntailaisten kirkkoihin enää.

      • Yllättynyt


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      196
      1502
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      140
      944
    3. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      58
      921
    4. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      902
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      53
      816
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      260
      711
    7. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      10
      710
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      338
      671
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      58
      664
    10. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      74
      636
    Aihe