Evoluutioon uskovien mukaan elämän kehittyminen maapallolla merkitsee, että sama on tapahtunut lukuisilla muillakin planeetoilla. Pelkästään omassa galaksissamme on väitetty olevan 10 miljoonaa kehittynyttä sivilisaatiota.
Ihminen luotiin Jumalan kuvaksi ja Hänen kaltaisekseen, hallitsemaan luomakuntaa Jos maapallolle tulisi vieraita edistyneellä avaruusaluksella, heidän täytyisi olla ihmistä älykkäämpiä ja siis enemmän Jumalan kuvan kaltaisia. Myös ihmisen asema luomakunnassa muuttuisi. Tämä on ristiriidassa Raamatun kanssa.
Raamatun mukaan Aadamin synnistä seurasi koko maailman kiroaminen. "Avaruusoliot” olisi siis kirottu ilman että olisivat Aadamin sukua ja perineet hänen syntiään. Kun Jeesus sovitti ristillä ihmiskunnan synnit, Hän toimi ihmiskunnan sukulunastajana, ei oletettujen avaruusolentojen. Siispä avaruusoliot tuhoutuisivat nykyisen maailman hävityksessä.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Isossa kirjassa ei mainita sanaKaan avaruusolijoista, ainoastaan saatanan jengistä, joiden ainoa on saatanan on eksyttää ihmisiä, ateistit kuuluu siihen jengiin!
"isossa maailmassa"
Ehkä siellä vähemmän puhutaan uskomusasioista.
Ei ainakaan Saharassa!
Helvetistä siellä paksussa kirjasessa pari sanaa mainitaan vaan ei sitä, onko siellä mainittavasti elämää tahi yöelämää.
Jeesuskin matkusti marsilaisten ufolla taivaisiin. Ei se muuten olisi sinne päässyt, koska ihmisillä ei ollut siihen aikaan edes helikopteria.
😋😍😋😍😋😍😋😍😋
🍑 Kuumat tytöt odottavat sinua -> https://us4.fun/kissgirl?18303364
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞