Kuten jo vaaleissa ja sen jälkeen gallupista toiseen, saa Marinin hallituspohja pitkälti yli 50% äänistä. Nykyisellä persuhallituksella ei siis ole yhtään mitään mandaattia kyykyttää köyhää ja duunaria. Etenkään koska persut nimenomaan lupasivat puolustaa köyhiä ja duunareita mutta tekivät petoksen.
Marinin hallituspohja porskuttaa kansansuosiossa
Anonyymi-ap
29291
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Marinin hallitus tosiaan luotsasi Suomen kunnialla läpi vaikeiden aikojen. Sillä kuuluisalla velanotollakin oli persujen 100% tuki takanaan. Persut nähtävästi pitävät velasta, sillä he ottavat sitä nykyhallituksessa vieläkin kovempaa tahtia kuin Marinin hallitus.
Sanna biletti työaikana huumeporukan kanssa eikä ollut Saksassa puolustamassa Suomen etua ja tästä tuli Suomelle miljardien eurojen tappiot.
Sannan johtama hallitus ei meinannut millään antaa rahaa poliisien virkaautojen polttoaineeseen ym. Monet rikokset jäivät selvittämättä ja tutkimatta .
Sensijaan tuhansille laittomasti Suomessa oleville mamuille annettiin lisää rahaa.
Persu projisoi PersKeKo-hallituksen aikaansaannoksia.
Minkä lain nojalla? Perustelepas väitteesi.
Hyvä Marin!
Todellakin. Tuoreimman YLE:n Taloustutkimuksella teettämän gallupin mukaan Marinin hallituspohjalla olisi tällä hetkellä 53,6 %:n kannatus. Istuvan hallituksen kannatus samassa kyselyssä on 46,4 %. Ero tulee takuulla kasvamaan jatkossa Marinin hallituspohjan nostaessa kannatusprosenttia ja Orpon hallituksen sukeltaessa kannatuksessaan.
Kansan tunnot näkyvät harjoitettavan hallituspolitiikan suhteen. Ay-liikkeen mielenilmauksilla on mitattu löytyvän 2/3 kansalaisten tuki. Kansan enemmistö ei siis pidä sanelupolitiikasta vaan kannattaa sopimisen kulttuuria.
Marinin hallivitutuspohjalla olisi yli 100% kannatus
''Kansan tunnot näkyvät harjoitettavan hallituspolitiikan suhteen. Ay-liikkeen mielenilmauksilla on mitattu löytyvän 2/3 kansalaisten tuki. Kansan enemmistö ei siis pidä sanelupolitiikasta vaan kannattaa sopimisen kulttuuria.''
Näistä siis 1/3 osaa eli monet persujen kanattajat sekä kokoomuslaiset kannattavat
sanelua sekä rajuja leikkauskia.Jotka eivät kohdistu heihin itseensä.(persujen kannattajiin
tosin osuu mutta silti he kannattavat sanelua sekä leikkauksia,kertoo paljon persujen kanattajista.)
Moni uskoo AY-liikkeen valheisiin.
https://www.yrittajat.fi/tiedotteet/yrittajat-listaa-ay-liikkeen-20-vaaraa-vaitetta-tyomarkkinoista/
Aivan liian moni ! Kuten myös aivan liian moni, kietäytyy itse ajattelemasta, mitä hänelle syötetään. Siksi Ay-liikkeen valheet, demarien valheet menevät heillä tajuntaan, ai ymmärrykseen muttä kuitenkin toistelevat niitä papukaijan tavoin.
Välittämättä, ymmärtämättä mistä on kyse, ja ennen kaikkea se mitä tulee tapahtumaan, jos jatkamme samaa menoa, menoa joka olisi ollut muutettava, jo 20 vuotta sitten, kun tajuttiin ettei meillä ole varaa, tuottavuutta tällaiseen menoon. Edelleenkin osa, ei tajua. Siksi ay-liike saa kusetettua jäsenistöään valheilla taakseen. Se sama sakki, kyllä joutuu maksumiehiksi, kun tuo kusetus sulaa väkisinkin alta.
Mitä salaliittoja sinä tuossa näet ? Faktaa, faktaa ja faktaa . . . .
Niin. Vaihtoehtoista faktaa trumplaisittain.
Kokoomus, ek ja sy päättävät persujen puolesta mitä heidän tulee uskoa. Persut tekevät kuuliaisesti mitä viisaammat sanovat. Lopputuloksena kokoomuksen kannatus nousee ja persujen laskee. Lopuksi voidaan todeta, että tyhmyydestä sakotetaan.
Mikä salaliitto voi syntyä, faktasta, mikä tuossa nyt on salaliittoa ? Tai edes vaihtoehtoista totuutta ?
Koita nyt edes vastata, äläkä hölöttele.
Onko sinulle tuttu asia puolitotuuksien kertominen? Pitäisi olla, koska pölhöpopulistihan sinä olet.
Ei vastusta, lisää hölötystä . . . .
Siis vaalit voidaan unohtaa, äänestystulokset unohtaa ja mennään muutaman tuhannen jollakin perusteella valittujen mielipiteellä, jotka joku kauppallinen toimija on jossain tulkinnut jollakin tavalla.
Hieno ajatus sen surullisen kuuluisan demoratian ohittamiseksi.
Marinilta oli melkoinen saavutus pitää se hallitus kasassa. Vihreät ja Kepu iltalypsivät koko ajan ja kaikesta, vesittivät monta hyvää asiaa, Vihreät tietämättömyyttään ja Kepu itsekkyyttään.
Valitettavasti muitakaan mahdollisuuksia saada edes siedettävä hallitus kasaan ei ole.
Persut ovat nyt näyttäneet tolkuttomuutensa ja Kokoomus on sama vanha himoverottaja ja valrionvarojen haaskaaja kuin aina ennenkin.
Surkea tulevaisuus taitaa olla edessä suomalaisilla.
Siksi Marinin hallituksen jälkiä paljastuu kokoajan lisää, ja kulut tulevilla hallituksille kasvaa.
KokPersujen älyttömyyksiin ei kannata haaskata energiaa, toivottavasti joutuvat pian oppositioon.
Tällaista tulosta syntyy, kun hallitus on poliittisesti liian yksisävyinen. Se ajaa hallituspuolueiden poliitikot runttaamaan poliittisia intohimoja yksipuolisesti läpi ja kärsijöinä ovat oppositiossa istuvien kannattajat.
Kauaksi ollaan ajauduttu niistä ajoista, jolloin poliittinen maltillisuus oli valttia. Se kertoo aika paljon yhteiskunnan sisällä tapahtuneesta poliittisen ajattelun muutoksesta. Oikeistopopulismi on repinyt kansan kahtia ja nyt saamme seurata, mitä yhteen suuntaan kallistunut hallituspolitiikka tarkoittaa. Samahan nähtäisiin myös siinä tapauksessa, jos meillä olisi vasemmistopopulistinen puolue, joka tarjoaisi täyden vasemman puolen poliittisen valtaannousun. Sekään ei olisi hyvä asian, mutta meillä ei vaan ole sellaista vasemmistopopulistipuoluetta edes olemassa.
Yhteiskunta siis maltillistuisi, jos sitä johtaisivat maltilliset poliittisen keskikentän ja sitä lähellä olevat puolueet. Jos kansa haluaa sitä, kansan kannattaisi myös miettiä tarkemmin jatkossa äänestysvalintojaan ja niiden mahdollisuuksia. Nyt meillä on käytännössä istuva hallitus, joka kauhoi suosionsa yllyttämällä tyytymättömiä antamaan kannatuksen poliittisesti syvävärjäytyneille voimille.
Tuossakaan ei taas ollut mitään mihinkaan. Pelkkää hölötystä ja höpinää. Koita nyt edes hiukan skarpata.
Mitenkä hallitus muodostetaan ilman kumpaakaan heistä ja sinipunakin vaikea yhtälö.
Totta, ikävä kyllä
ABB siirtyy marinnaaman seurauksena Viroon
Vahtimestari jää Pitäjänmäelle
Upm lisäksi, Seuraukset alkavat toteutua. Bulkki ei kannata, sellu, vety energia ... UPM valmistautuu lomauttamaan työntekijöitään, koskevat kaikkiaan noin 2 260 työntekijää.
Poliittiset lakot kiellettävä
Keräys jatkuu
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/13148
Euron joustamattomuus voimistaa syklisen teollisuuden laskuja ja nousuja
DEMAREIDEN JUMALA.
TEURASTI SUOMEN.
PÖTKI PAKOON.
SILTI DEMARIJUMALA.
DAA DAA.
HAHHAHHAAA.
JA POOOIS.
🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑
😋 Vittu tämä kuuma narttu -> https://siz.la/hotcat21
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞