Trumpin puheita ei osata tai haluta tulkita oikein.
Tarjolla median varoituksia siitä, että Valkoiseen taloon ehkä palatessaan Trump aikoisi poistaa Yhdysvallat Natosta, kieltäytyä puolustamasta hyökkäyksen kohteeksi joutunutta jäsenmaata tai jollain muulla tavalla alkaisi kaivaa maata Naton alta.
Puhtaan konkreettisin mittarein arvioituna Nato oli Trumpin toimien takia todellakin sotilaallisesti vahvempi hänen kautensa jälkeen kuin ennen hänen kauttaan. Sen yhteinen puolustusbudjetti oli suurempi ja Nato-maat käyttivät enemmän rahaa varsinkin sen eniten uhattujen Baltian jäsenmaiden puolustamiseen.
Trumpin kauden alkaessa vain kaksi Nato-maata, Yhdysvallat ja Iso-Britannia, olivat kunnioittaneet tuota kahden prosentin BKT-velvoitetta. Hänen kautensa päättyessä sitä kunnioitti jo seitsemän jäsenmaata ja pian tuon kauden jälkeen yksitoista.
Tätä lopputulemaa Donald Trump oli uhkailuillaan tavoitellut. Samaa olivat tavoitelleet myös George W. Bush ja Barack Obama, mutta tulosta ei vaan heidän tyylillään tullut. Myös Obama oli tukistuksissaan kutsunut Naton suuria eurooppalaisia jäsenmaita ”vapaamatkustajiksi” ja ”pummeiksi”. Trump päätti valtaan tultuaan valita jotakuinkin kovemmat keinot.
Mutta Yle ja hesari nyt kirjoittaa mitä kirjoittaa.

Vastaukset 5
Vanhimmat
No kun toimittajien pääosa on punavihreitä.
Totuus ei merkkaa mitään, kun ajetaan vihervasemmiston ideologiaa.
Englantilaisen toimittajan hyvä avaus, mistä tässä Trumpin Nato-pausta on kyse:
https://rumble.com/v4igth9-patriot-requiem-2-launchers-destroyed-orlovka-falling-nato-panic-macron-bal.html
Kohdassa 1:03:00 eteenpäin. Bidenin hallinnon politikot kertovat sekaisin oleville EU-politikoille, että USA lähtee Natosta Trumpin tultua valtaa. Tällä tavoitellaan poliittista tukea Bidenille tulevissa vaaleissa. Trumpin suusta tuota lähtöä ei ole kuultu. Vain kehoitus hoitaa jäsenmaksut sopimuksien mukaan. Sitä samaa, mitä hän kertoi jo ensimmäisellä kaudelaan.
Biden kyllä jättää Ukrainan jätekasan Europpalaisille, niin kuin hän karkasi Afganistakin. Afganistaniin hän jätti CIA:n perustamille terroristijoukoille mittavat asevarastot sekä niiden omaan käyttöön, että myytäviksi muille tahoille.
Noiden viimeistenkin ohjusjärjestelmien tuhoamiset Ukrainassa sinetöivät Jenkkien lähdön. Ukrainalla ei ole mitään mahdollisuutta suojella joukkojaan Venäjän ilmavoimilta. Eikä Länneltä löydy varastoista ohjusjärjestelmiä Ukrainaan. Kaikki kun raavittu laarinpohjilta jo sinne.
Videon alkupuolella juttua Ukrainan menettemistä joukoista ja ohjusjärjestelmistä. Ja miksi näin on käynnyt.
Suomalaisten toimittajien mielestä Trump on väärä valinta. Jatkuvaa solvausta oli meidän mediassamme neljä vuotta, ehkä jatkossa toiset neljä. Hupaisaa sinänsä, että jenkkien presidenttien tekemisiä vatvotaan ja kritisoidaan meillä paljon enemmän kuin omien päättäjiemme tekoja.
Tässä asiantuntija kertoo trumpista totuuksia
https://www.youtube.com/watch?v=I0RRYtx8exU