Ei Venäjän tarvitse sotia Natoa vastaan.

Venäjällä on keinot saada osassa Nato-maita aikaan sekasortoa ampumatta laukaustakaan itse ja siitä saavat monet Nato-maat syyttää pitkälti itseään tai EU:ta. Venäjän ei tarvitse itse aloittaa mitään sotaa Natoa vastaan, koska se voi aina yllyttää viidennet kolonnat toimimaan Nato-maissa. Toisin sanoen radikalisoituneet muslimimaahanmuuttajat, joita länsmaat ovat tyhmyyksissään ottaneet vastaan suurin joukoin ja jotka on helppo provosoida tekemään terrori-iskuja ja sabotaaseja. Ei Venäjän tarvitse kuin vihjata siihen, että länsimaat ovat Israelin puolella niin heti alkaa rähinä ja huuto. Ei se sen vaikeampaa ole.
16262
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Onhan nähty jo suurmielenosoituksia.

Äänestä

Älkää nyt enää houriko mistään viidennestä kolonnasta, se on mielikuvitusta ja menneiden aikojen retoriikkaa.
Tuttua sanontaa käyttäen; mihin tarvitaan vihollisia kun on tällainen liittolainen kuin Yhdysvallat?
USA on ajanut Euroopan taantumaan ja tulevaisuudessa pitkään lamaan sanktioillaan ja Ukrainan sodittamisella. Uskaltakaa jo avat silmänne totuudelle ja myöntäkää että länsi itse on ongelmansa aiheuttanut.
Ja kun USA vetäytyy Euroopasta, niinkuin se on kaikista epäonnistumisistaan vetytynyt, jätetyt vasallit alkavat kyllä riidellä keskenään.
Voi teitä lampaat mihin olette antanut itsenne johtaa.

Äänestä

Ruotsissahan on moskeijoista löytynyt asevarastojakin. Miksi?

Äänestä
  • Osana vihreää siirtymää

    Äänestä

  • Ja kuka on myynyt heille nämä aseet?

    Äänestä

Vapaan Venäjän legioona ja Siperian pataljoona !
Mitä sekasortoa nämä partisaanit saavat aikaan Venäjällä?

Äänestä

Suomeen tulee kymmeniä tuhansia muukalaisia itärajan yli kevään ja kesän aikana, monilla heistä on varmasti vihamieliset motiivit Suomea ja muita länsimaita kohtaan. Rajaseudun asukkaiden kannattaa olla hyvin varuillaan kunhan invaasio alkaa, ovat varmasti enemmänkin kuin uteliaita etenkin puolustuskyvyttömiä suomalaisia vanhuksia ja nuoria naisia kohtaan. Tiedä vaikka tänne tulisi tunnuksettomia joukkoja itänaapurista samassa rytäkässä.

Äänestä
  • Satatuhatta niitä on jo tullut länsirajan kautta.
    Meillä kyllä muhii Ruotsin tulevaisuus kun siihen ei olla havahduttu.
    Jos itärajankautta ihmissalakuljettajat saavat lykättyä joitain satoja tai tuhansia, sekö vasta on ongelma?
    Kun armeija kerran oli tulijoille laukunkantajina Torniossa oltaisiin siellä voitu jakaa niille rynnäkkökivääritkin.

    Äänestä

Johan se nähtiin, kun Hamas lokakuussa teki sen terrori-iskun Israeliin, niin monet Euroopassa asuvat muslimimaahanmuuttajat avoimesti riemuitsivat siitä. Kun Israel aloitti kostoksi Gazan pommituksen, niin sitten nämä riemuitsijat menivät isolla joukolla kadulle osoittamaan mieltä Israelin julmuutta vastaan 😏 Ja tämän joukkion on sallittu asettua tänne.

Äänestä

Ei Ukrainankaan olisi tarvinnut sotia Venäjää vastaan.

Äänestä

Rankat putinistiöyhötykset antavat voimaa synkkinä aikoina.

Äänestä

Kuulemma Putin on kuollut. Siis Jevgeni Putin.

Äänestä

Eu ampuu itseään päähänsä

Äänestä
  • Eu on löysällä maahanmuuttopolitiikallaan ottanut aluelleen suurin joukoin sellaisia ihmisiä, jotka todellisuudessa halveksivat länsimaista kulttuuria enkä yhtään epäile, etteikö Venäjä tilaisuuden tullen käytä sitä hyväkseen,
    jos ja kun haluaa aiheuttaa levottomuuksia länsimaissa .

    Äänestä

🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑

😍 K­­u­­u­m­a­­­t­­ ­t­­­y­­­t­­­ö­t­ ­­o­­­d­o­­t­­t­­­a­­­v­­a­­t­ ­s­i­n­­u­a­ -> https://us4.fun/kissgirl?18309926

🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Venäjällä on keinot saada osassa Nato-maita aikaan sekasortoa ampumatta laukaustakaan itse ja siitä saavat monet Nato-maat syyttää pitkälti itseään tai EU:ta. Venäjän ei tarvitse itse aloittaa mitään sotaa Natoa vastaan, koska se voi aina yllyttää viidennet kolonnat toimimaan Nato-maissa. Toisin sanoen radikalisoituneet muslimimaahanmuuttajat, joita länsmaat ovat tyhmyyksissään ottaneet vastaan suurin joukoin ja jotka on helppo provosoida tekemään terrori-iskuja ja sabotaaseja. Ei Venäjän tarvitse kuin vihjata siihen, että länsimaat ovat Israelin puolella niin heti alkaa rähinä ja huuto. Ei se sen vaikeampaa ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu