VOIKUKAN SIEMENTEN LEVIÄMINEN LUULTUA MONIMUTKAISEMPAA

Uusi tutkimus on paljastanut mekanismin, joka ohjaa voikukan siementen höyhenmäisten ”laskuvarjojen” (lenninhaiventen eli pappusten) avautumista ja sulkeutumista. Aiemmin luultiin, että se tapahtui pappusten karvojen taipuessa.
Mekanismi on kuitenkin paljon monimutkaisempi. Jokaisen pappuksen tyvellä on mutkikas kolmiulotteinen rakenne (apikaalilaatta). Se toimii kuin aktuaattori (toimilaite) eli muuttaa signaaleja liikkeeksi; se turpoaa tai supistuu mutkikkaalla tavalla ilmankosteudesta riippuen. Kuiva ilma edistää näiden tuulen mukana kulkeutuvien siementen lentoa, joten kosteissa olosuhteissa laskuvarjot sulkeutuvat eikä siemeniä irtoa.
Tutkijat käyttivät tietokonemallinnusta määrittääkseen tähän mekanismiin vaikuttavat tekijät. Sillä voisi olla merkitystä robottien suunnittelun ja uusien ”säädettävien” materiaalien kehittämisen kannalta.
Kaikki tämä älykäs tutkimus kuitenkin kalpenee voikukan biologisen jumalallisen suunnittelun rinnalla. Se on täytynyt ohjelmoida geneettisesti ja rakentaa monimutkaisella biologisella koneistolla.

22

350

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Se on täytynyt ohjelmoida geneettisesti ja rakentaa monimutkaisella biologisella koneistolla."

      Millä perusteella?

      • No koska kreationisti on itse niin päätellyt. Väkevin todiste oma uskontulkinta.


      • Anonyymi

        😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍

        🍑 ­N­y­m­­­f­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://ye.pe/finngirl21

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • Anonyymi

      "Kaikki tämä älykäs tutkimus kuitenkin kalpenee voikukan biologisen jumalallisen suunnittelun rinnalla."

      Kuten myös HIV, jokisokeus, syyhy, malaria, syövät, loiset, taudit, kärsimys ja kuolema. Sinulla on kovin kovin rakastava taivaallinen Kim.

      • Anonyymi

        Kristinuskon jumala onkin kuoleman jumala, ei rakkauden. Kannatatisi vaihtaa parempaan. ;)


    • Anonyymi

      Oliko aloitus jonkinlainen parodia/ironia/sarkasmi tms.

      • Anonyymi

        Pahoin pelkään aloittajan olevan tosissaan. Hän on tehnyt tätä aivan liian pitkään ja antaumuksella ollakseen vain trolli.


    • Anonyymi

      Eli voikukalla on "nerokas mekanismi" joka on tehty taikomalla eikä siten MITENKÄÄN ole voinut muodostua evoluutiolla.
      Just joo...
      Muistuu ihan mieleen eräs peruskoulun opettaja,joka voimissaan ollessaan kaateli "evo-opin" pelkästään googlaamalla jopa useita kertoja viikossa.Artolla on sama hyvä konsti käytössään mutta ei ilmeisesti edes opettajankoulutusta.
      Ilmeisesti Saatanan vaikutuksesta evo-opista muokkautuu tällöin puppugeneraattori joka syöttää ulos tahatonta huumoria.

      • Anonyymi

        Arto ei ajattele. Hän vain kopio saarnaajien valheita. ROT sentään yritti itse ja epäonnistui aina. Rotilla oli sentään aika uniikkeja juttuja verrattuna tähän evoluution täydelliseen epäonnistumisen esimerkkiin.


    • Anonyymi

      Arton teksti on Luominen-lehti nro. 52:stä. Lehteen voi tutustua intterissä www.luominen.fi.

      Luominen (Greation) on 110 massa julkaistava tiedelehti; reaalitiedettä.

      Tiede ja Tieteen Kuvalehti ovat teoriatiedettä ja niiden peräsimenä on yksinomaan teorioiden varaan rakennettu evoluutioteoria. Siis ne ovat teoriatiedettä.

      Voi kysyä perustellusti, että miksi teorioita puetaan näiden lehtien sivuilla "tiedevaatteisiin". Ihmiset eivät näytä lainkaan ymmärtävän tätä eksyttävää ja harhauttavaa tiede-sanan väärinkäyttöä. Voisiko puhu "sananraiskauksesta".

      Luominen lehden artikkeleja laatii tutkijat, professorit ja mukana on ollut myös nobelisteja.

      Luominen- lehden artikkelit ovat todella mielenkiintoisia. Lehden nro. 52 :ssa on mm. kirurgi Mikko Tuulirannan artikkeli. Se otsikko on: Lukion biologia, Biomi 1 puhuu pötyä

      Olen lukenut tekstin. Ja koulukirja Biomi 1 puhuu todellakin täyttä valhetta lapsillemme. Ja sitä vielä vaaditaan oppimaan. Asiatonta.

      Eräs ajatus: " Koulukirjoissa opetetaan väärää tietoa lapsillemme. On vaadittava valtiolta korvaus väärän, harhauttavaa ja eksyttävän opetuksen antamisesta lapsillemme. Olisi laitettava Kansalaisaloite eduskuntaan (esim. 300 - 500 € korvausvaatimus ) koululaitoksen väärän opetuksen antamisesta. Sen lisäksi koulukirjoista on karsittava pois ehdottomasti kaikki väärä tieto. Ja kun puhutaan evoluutioteoriasta / darwinismista on tehtävä selväksi, että se on todistamaton teoria."

      Epäilen, että jos Kansalaisaloite luodaan ja infoa saadaan ihmisille, niin varmasti on eduskunta kohta pakon edessä ratkaista korvausvaatimus.

      Tilaa itsellesi Luominen nro. 52 niin pääset lukemaan tuon Biomi 1 artikkelin. Lehti maksaa n. 15 €. Siinä on lisäksi artikkelit mm. Mikä johdatti dinosaurukset sukupuuttoon, Hämähäkit, Maailman iän arvio, Fyysikko ja raamatullinen luominen. Sivuja 56. Luominen lehdessä on myös aina lapsille oma erillinen ja mielenkiintoinen artikkeli.

      Suosittelen.

      • Anonyymi

        Sama suomeksi: kreationistista propagandaa ja valheita. Rehellinen kreationisti kun on pelkkä satuolento.


      • Anonyymi

        Näin huuruista sontaa en olekaan vähään aikaan nähnyt. Vai oliko tämä parodiaa? Vai onko kirjoittaja aineissa?

        ps huohh, yrittäisit arto nyt edes kirjoittaa sen takansytykkeesi nimi oikein.


      • Anonyymi

        Erityisen oksettavaa on tuon tauhkan tyrkyttäminen lapsille.


      • Anonyymi

        Se on creationism. Tai tarkoitit varmaan sanaa creation. Miksi te luomis fanit ette osaa englantia kääntää suomeksi, tai edes niitä englannin kielisiä sanoja. Arto tekee aivan samoja mokia jatkuvasti.

        Kyseessä on amerikkalainen uskonnollinen fundamentalinen näennäistiede tehdas. Kyseisellä kultilla ei ole mitään tekemistä tieteen kanssa.

        En ole ikinä nähnyt niillä totuutta pitävää tekstiä.

        Jopa omassa oksennuksestasi heti alussa et tiedä mitä teoria tarkoittaa tieteessä. (Sen lisäksi ettet tiedä oman kulttisi nimitystä).

        Tieteen kuvalehti on nuorille suunnattu populaari lehti. Jos se on sinun käsitys tieteen tekemisestä, niin olet kyllä todella kaukana siitä.

        Ja lopuksi korostat miksi uskonnot ovat vaarallisia. Haluat koulusta pois asianmukaisen tieteen ja tilalle hihhulismia, joka ei perustu mihinkään muuhun kuin ääriuskovaiseen hihhulismiin.
        Amerikassa on jo oikeudessa asti linjattu ettei luominen ole tiedettä.

        Tämä sinun vaatimus on sama kuin kiellettäisiin painovoiman ja maan pyöreyden opetus ja pitäisi opettaa vain litteää maata. Se kuten luomisusko ei pidä mitään tietoa sisällään, niin niitä on edes teoreettisesti mahdoton opettaa.

        Onnea sen kansalaisaloitteen kanssa. Olette ihan syystäkin todella onneton vähemmistö.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on creationism. Tai tarkoitit varmaan sanaa creation. Miksi te luomis fanit ette osaa englantia kääntää suomeksi, tai edes niitä englannin kielisiä sanoja. Arto tekee aivan samoja mokia jatkuvasti.

        Kyseessä on amerikkalainen uskonnollinen fundamentalinen näennäistiede tehdas. Kyseisellä kultilla ei ole mitään tekemistä tieteen kanssa.

        En ole ikinä nähnyt niillä totuutta pitävää tekstiä.

        Jopa omassa oksennuksestasi heti alussa et tiedä mitä teoria tarkoittaa tieteessä. (Sen lisäksi ettet tiedä oman kulttisi nimitystä).

        Tieteen kuvalehti on nuorille suunnattu populaari lehti. Jos se on sinun käsitys tieteen tekemisestä, niin olet kyllä todella kaukana siitä.

        Ja lopuksi korostat miksi uskonnot ovat vaarallisia. Haluat koulusta pois asianmukaisen tieteen ja tilalle hihhulismia, joka ei perustu mihinkään muuhun kuin ääriuskovaiseen hihhulismiin.
        Amerikassa on jo oikeudessa asti linjattu ettei luominen ole tiedettä.

        Tämä sinun vaatimus on sama kuin kiellettäisiin painovoiman ja maan pyöreyden opetus ja pitäisi opettaa vain litteää maata. Se kuten luomisusko ei pidä mitään tietoa sisällään, niin niitä on edes teoreettisesti mahdoton opettaa.

        Onnea sen kansalaisaloitteen kanssa. Olette ihan syystäkin todella onneton vähemmistö.

        "Amerikassa on jo oikeudessa asti linjattu ettei luominen ole tiedettä."

        Useaankin kertaan. Aluksi kreationistit yrittivät suoraan kreationismin nimellä, mutta oikeus totesi, että kreationismi on uskontoa eikä tiedettä, ja niin ollen sen opettaminen oli laitonta. Sitten mokomat vaihtoivat nimeksi älykäs suunnittelu ja yrittivät uudestaan, mutta hävisivät taas. Amerikassa esimerkiksi Discovery Institute yrittää kovasti palauttaa maahan totalitäärisen kristillisen teokratioan, mutta onneksi on sellaisia henkilöitä kuin esmes Professor Dave, jotka paljastavat heidän likaiset suunnitelmansa ja nöyryyttävät heidät julkisesti.


      • Anonyymi

        "Epäilen, että jos Kansalaisaloite luodaan ja infoa saadaan ihmisille, niin varmasti on eduskunta kohta pakon edessä ratkaista korvausvaatimus. "

        Tämä kansalaisaloite olisi lajissaan unikki ja olisi erinomaista jos sellainen saataisiin aikaan. Ikävä kyllä, sellaista ei tule, koska kreppanat ovat täysiä vätyksiä.


    • Anonyymi

      Aika söpöä julistusta tuo aloitus!
      "Voikukan siementen leviäminen luultua monimutkaisempaa".
      Mitä sitten ennen luultiin?Voikukan siemenet leviävät sopivalla ilmalla?
      Sitten tieteellinen tutkimus vaan ei raamatun plaraaminen valaisee asiaa.
      Ja uskishörhö ryntää palstalle julistamaan:GDI!

      • Anonyymi

        Voikukka on huonosti suunniteltu.

        Se tuottaa mettä jota pölyttäjät nauttivat, mutta pölyttäjät eivät pölytä voikukkaa, vaan se on itsepälöyttävä. Tämän takia voikukka on myös varma evoluution ympikuja, koska jossain vaiheessa suvullisen lisääntymisen puuttuminen tulee hävittämään sen. Se ei enää sopeudu.


    • Anonyymi

      Evoluutio on melkoonen kaikkivaltias. Vaikka jossain vaiheessa johtaa aina umpikujaan tehden tilaa soputuneemmalle. Kuten nyt metsäjänis häviää rusakon juuttaiden tieltä.
      Vai oletteko nähneet jumalaa jänismetsällä?

      • Anonyymi

        Itse aisassa metsäjänis - rusakko -tapauksessa on kysymys enenmmän populaatioiden sulautumisesta. Pohjois-Suomen "rusakoista" suurella osalla on metsäjäniksen geenejä.

        Lajithan risteytyvät sujuvasti ja jälkeläiset ovat lisääntymiskykyisiä.


    • Survival of fittest. Lajityypillinen ominaosuus. Miksi jokaisella lajilla on niin erilaiset ominaisuudet, ei ole mitään standardisoitua, muuttumatonta tapaa, tässä esimerkissä siementen leviämiseen.

      • Anonyymi

        Ja kannattaa muistaa näistä älykkäästi suunnitelluista kasveista että maapallon pinnalla sen historian aikana kasvaneista ja itiöitään / siemeniään levittäneistä kasveista 99% on kuollut sukupuuttoon.

        Onko Jumala tumpelo, kun "nerokas" suunnittelu on johtanut melkein aina umpikujaan?


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1877
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1719
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1574
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      20
      1286
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1224
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1222
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1186
    8. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      9
      1170
    9. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1161
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      9
      1150
    Aihe