jos perhellä ei ole varaa harrastuksiin, lapsi pelaa yksin kotona, omassa huoneessaan,
eikä se opi löytämään kavereita. Eikä opi leikkimään muiden kanssa.
Aikuiset ovat itse pilanneet kasvatustavallaan tai oikeastaan
kasvatuksen puuttumisella. MIKSI NE PITÄÄ VIEDÄ
AUTOLLA HARRASTUKSESTA TOISEEN?
Lapsi tarvitsee rauhallisen kodin,
aikuisen seuraa, mahdollisuutta olla mukana tavallisissa
arjen touhuissa. Tavallisia pihaleikkejä,
eikä se opi löytämään kavereita. Eikä opi leikkimään muiden kanssa.
Aikuiset ovat itse pilanneet kasvatustavallaan tai oikeastaan
kasvatuksen puuttumisella. MIKSI NE PITÄÄ VIEDÄ
AUTOLLA HARRASTUKSESTA TOISEEN?
Lapsi tarvitsee rauhallisen kodin,
aikuisen seuraa, mahdollisuutta olla mukana tavallisissa
arjen touhuissa. Tavallisia pihaleikkejä,
Vastaukset 13
Vanhimmat
Tuttava kertoi, että niiden ”piireissä” on tavallista,
että lapsella on talvella seitsemät sukset,
jos se oikein harrastaa….
Kehtaan epäillä, ja jos on
NOIN KASVATETAAN KUSIPÄISIÄ LAPSIA.
NYT JOTAIN TOLKKUA
Jos haluaa että suksi kulkee eri olosuhteissa kunnolla
Muuten häviää brutaalisti
Vai tuurilla voi voittaa vaikka olisi paras kunto jos on vaan 2oari sitä vielä voide
Monenlaista riitti nuoruudessani ja kasvattamista kovaksi, pärjäämään vastoinkäymisissä.
Ei ollut tietokoneilla pönötystä koko nuoruus ja luureilla jähmettyneinä.
Jouten ei oltu, toitä riitti lapsillekin.Hiki vain roiskui.
Uni tuli hetkessä kun kaaduimme vuoteeseen.
Ei pelattu lippalakit päässä tietokone pelejä ja mussuteltu sipsejä.
Monenlaista työtä oli, juurikin raskaita lapsillekin.
Nuoruudessani 70 luku, ei heiluttu viidakkoveitsien, huumiden kanssa, nosteltu Kelatukia koko elämän
Aikaa näköjään riittää viidakkoveitsien, aseiden, huumeiden kanssa heilumiseen, shoppailuun ja hengaamiseen niin kotimaan pullukoilla kuin ulkomaiden Kela-asiakkailla kaupungeissa. (toisten piikkiin)
70 luvulla meitä lapsia kasvatettiin tekemään tuottavaa työtä.
Se kasvatti vahvaksi lapset..Opettajat olivat pelottavia sodankäyneitä auktoriteetti sotilaita, upseereja, vanhempia jämptejä rouvia.
Silloin kymmeniä vuosia sitten 70 luvulla pikkupoikina autoimme mm.vanhuksia pilkkomalla heille puita,kantamalla ne liiteriin, nurmikonleikkuuta oli,kaupassakäyntiä,lastenhoitoa teininä(sisarusten),ulkovessojen tyhjennystä reikälapiolla,lumenluontia,saunanlämmitystä, korjauksia, metsätöitä, jne...
Kortteleiden kesken järjestimme myyjäisiä/kilpailuja katujen reunamilla,joista saimme rahaa muihin harrastuksiin.
Kesät olimme maatiloilla monenlaisissa töissä,joista päivän jälkeen menimme isolla porukalla aina saunaan,uimaan,sitten nukkumaan ja uni tulikin aina puhtaissa lakanoissa heti.Masennuksesta ei siihen aikaan ollut tietoakaan.
Sota-invalideja autoimme myös, joilta oli kädet ja jalat irti ja hermot riekaleina ja eivät päässeet sairaaalaan, kuten nykyään ulkomaiden sotilaskarkurit hotelleihin suomeen.Siinä oppi rahan ja työn arvon jo pienenä,kun mistään ei saanut ilmasta rahaa ja monenmuotoisia tukia laiskaksi, masentuneeksi oppimiseen elon tiellä.
Perheillä onneksi on useita autoja, joilla kersoja kuskitaan kalliista eliittiharrastuksesta toiseen
Audi ja Bemari.
Sitten on Selänteet, joilla autoja parisen sataa. Kelpaa kuskailla.
Se on mahtavaa seurata Töölössä 10-12 vuotiaiden klubilaisten treenejä, kun mammat ja papat seisoo kadunvarressa odottamassa kukin omaa yhtä kullannuppuaan tämän vuoden Tesla-Mersu-bemarin kyytiin. Ei paljon 130 € kk-maksut ahista.
Ei paina ei vaikka olis viikossa
No, mun lapseni oli lapsi jota piti kuskata joskus 80-luvun lopussa. Soittotunnilta (musiikkiopisto ilmainen, instrumentti piti ja kannattikin ostaa, mutta sieltä olisi voinut saada lainaksikin), lentopalloharjoituksiin ( urheiluseura, lisenssimaksu ,vakuutusta varten) ja sitten syötiin illallinen. Jalkapalloa pelasi kesäisin, siinäkin urheiluseuran lisenssimaksu vakuutuksia varten. Turnaukset ja talkoot ja myyjäiset. Niihin osallistuttiin.
Veihän ne aikaa ja rahaa. Mutta hyötysuhde oli hyvä.
BTW, mulla oli tapana käydä uimahallissa uimassa kilometri, kun odottelin lentopallotreenien loppua. Ei paha.
Miten nykylapset voivat pihoilla leikkiä? Eihän siellä ole muita lapsia.
Yksinkö pitää keinussa nököttää tai istuskella kiipeilytelineellä.
Ei voi verrata entisiin aikoihin, lapsia oli aina pihoilla.
Toisekseen, uskaltaako lastaan päästää pihalle yksin. Puistoon ei ainakaan, siellä liikkuu vaikka mitä hörhöjä.
Vanhempien pitää itse olla lapsensa kanssa ulkona, ja kun tenavat ovat vähän isompia, ei ne enää kehtaa olla vanhempien kanssa näkyvissä ettei kaverit satu näkemään.
Mut onneksi noita kiipeilytelineitä ja keinuja on edelleen. Toisaalta, niitä on pakko rakentaa joka taloyhtiöön, jopa senioritaloihin. Järkevää rahantuhlausta, eihän niitä tosiaan kukaan lapsi enää nykymaailmassa käytä.
No kyllä sitä nykyäänkin osataan, näin tinilauman varastaneen jostain kiekkomaalin ja rahdanneen sen heikoille jäille, jossa joukko hokkarerihemmoja kiekkoili kuin ennen vanhaan.
Maali vajoaa sitten jäiden seassa mereen, kun aika on.
Köyhyyttä riitti nuoruudessani ja kasvattamista kovaksi pärjäämään vastoinkäymisissä.
Nykyään pienistä mielipahoista ammutaan koko luokka ja opettajat.
Ei ollut tietokoneilla pönötystä koko nuoruus ja luureilla jähmettyneinä.
Meidät laitettiin 70 luvulla lapset maaseudulla talonkatolle kärsimään alasti.Pois ei päässyt korkealta katolta.
Syötiin kattoon kasvanutta sammalta nälkäämme.
Kukaan ei kuullut avunhuutojamme....
Sodasta selvinnyt syvästi traumatisoinut, seonnut mies kutsui usein meidät lapset saunaan ja pesi meidän intiimi paikkamme puhtaaksi kranaatin runtelemin kourin, odotimme pelosta vapisten vuoroamme.
Meidän kylän lapset oli usein kaatopaikalla etsimässä myyntikelpoista tavaraa.
Ruokaa sieltä sai myös.hirvenlihaa,sianlihaa oli ruhoina jotka vielä höyrysivät.Leikkasimme puukoillamme niistä kimpaleita ja paistoimme metsässä.
Kahteen poikaan tarttui joku tauti,ilmeisesti kaatopaikalta koska pompimme siellä paljain jaloin.Kuolivat samana syksynä..
Isot rotat tarkkailivat touhujamme kamalassa hajussa johon nenä tottui tosin hetkessä.
Jouten ei oltu, toitä riitti lapsillekin...aivan liikaa.Hiki vain roiskui.
Uni tuli hetkessä kun kaaduimme vuoteeseen.
Ei pelattu lippalakit päässä tietokone pelejä ja mussuteltu sipsejä.
Monenlaista työtä oli, juurikin raskaita lapsillekin.
Joka päivä saimme selkäämme, aivan turhista asioista.
Kesäsiirtolassakin oli "kopit" eli putkat .Sinne koppiin laitettiin jopa 6 vuotiaita pimeään oppimaan tavoille.
Tämä kaikki oli normaalia toimintaa ja köyhyyttä siihen aikaan.
Sulla on kirjallisia lahjoja. Kirjoita kotimainen dekkari!