Osaisko joku selittää miksi kaupan alalla

Anonyymi-ap

Ilta', viikonloppu ja sunnuntai on arvokkaampua työpäiviä kuin arki aamu- ja päivävuoro?
Samaa työtähän tehdään arkipäivisin kuin illalla ja sunnuntaisin. Miksi eri palkka?
Ilta-, viikonloppu ja sunnuntailisät poistettava, että palkkaus on tasapuolista.
Osa tarvittaessaöihinkutsutuista nettoaa enemmän viikonlopuista kuin vakkari päivätyöstä. Noukitaan rusinat pullasta.
Lisäksi nämä ilta ja sunnuntailisät nostavat tuotteiden hintaa. Sillä jostain palkkoihin täytyy raha saada js se on kuluttaja joka maksaa.

23

453

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Nuo korotuksethan maksetaan muuallakin, ainakin teollisuudessa. Perusteena epämukava työaika. Päivätyötä tekevät ovat silloin vapaalla, viettävät ns laatuaikaa. Olisitko itse vapaaehtoinen tekemään esimerkiksi yövuoroja tai joulu- juhannus- ym päivänä mitä vuoroja tahansa samalla tuntipalkalla, kuin mitä saat normaalista maanantaista klo 7-16 välillä?
      Vastaa sitten rehellisesti, pyytää mm 30 v kolmivuorotyötä tehnyt eläkeläinen 80 v, jolta nyt peritään sitä Rikkaille alkujaan tarkoitettua korotettua veroa, taisi olla nimeltään Raippaveroa. Mitään en saa vastikkeeksi.

      • Anonyymi

        Noh...maanviljelijät sekä sopimusomaishoitajat jputuvat olemaan ilman lisiä, ylityökorvauksia, vuosilomia töissä 24/7.
        Nykyään juhlapyhät ovat arkipäiväistyneet. Osasta talouksista niitä ei vietetä enään ollenkaan. Osasyynä juuri nuo sunnuntai- ja juhlapyhien työt.
        Monessa työpaikassa on ylityökielto.

        Minusta noiden työvuorojen pitäisi kiertää, että kaikki tekisivät iltoja ja viikonloppuja, eikä vain nämä ns. 0-sopimuslaiset. Puhun vain kaupan alasta koska se ala on tutuin , ennen eläkepäiviä.

        Sitähän saa ihmetellä miksi kauppojen täytyy olla auki nykyään yötä päivää. Kaikilla on pakastimet ja jääkaapit, eiköhän ruoka säilyisi vaikka myyjät sausivat sunnuntain vapaaksi sekä joulun ja muut juhlapäivät.

      • Anonyymi

        Me tehtiin työtä jo 15 vuotiaana verollista sitten joku pelleryhmä leikkaa meiltä joka ei ollut silloin vielä edes syntynyt tai tullut tänne muista maista varastamaan itselleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä sunnuntai olisikin hyvä päivä pitää kaupat kiinni kioskit auki

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä sunnuntai olisikin hyvä päivä pitää kaupat kiinni kioskit auki

        Samaa mieltä.
        En oikein ymmärrä miksi kaupan pitää olla auki sunnuntaisin.
        Kukaan ei varmaan nykyaikana elä suoraan kaupan hyllyltä.

        Olisihan siinä sunnuntain kiinniolossa hyötynsä kauppiaalle. Ensinäkin jäisi nämä kalliit sunnuntailisät sekä iltalisät kauppiaan hyödyksi. Samoin hävikki pienenisi, kun kaikki menisi normihinnalla lauantaisin kaupan.

      • Anonyymi

        Menin 14 v. Kauppaan töihin. Tuolloin kauppa aukesi klo 8.00ja suljettiin klo 17.00 jonka jälkeen myyjät pesivät lihatiskin, luuttusivat lattian katsoivat tavaroiden päivämäärän. Lauantaisin suljettiin klo 14.00. Jonka jälkeet siivottiin hyllyt ym.
        Veikkausten laskeminen oli ensin käsipeliä. Sitten tuli alkeelliset koneet.
        Veikkausten vuoksi pidennettiin aukiolo aikaa klo 20.00. Mutta sunnuntait oli kiinni. Hyvin pärjättiin ja myyjillä oli aikaa vietyää aikaa lastensa kanssa.
        Onneksi eläköidyin ennen näitä sunnuntai aukioloja.

        Sinulle jolle piti vastata rehellisesti. Teen tällä hetkellä työtä jodta saan 1,30 €/h. Teen sitä 24/7 yöllä ja päivälöä. Oli pyhä tai arki. Ei vapaata kuin 2 vrk/kk ei vuosilomia tai pekkasia. Teet tätä vaikka olisit itse sairaana. Maksan 30.5 % veroa, työtyömyysvakuutusmaksun ym. Työn tekijälle kuuluvat maksut. Joudun vielä tekemään työtä mihin minulla ei ole koulutusta, enkä ole siihen
        halunnut vaan yhteiskunta painostanut,
        supistamalla hoitopaikkoja iäkkäiltä ja laitramalla heidät kotihoitoon ja omaisten huostaan. Olen tehnyt tätä jo silloin kun olin kaupan alalla töissä eli likipitäen 30 v.
        Eli kyllä näkemystä ja kokemusta on molemmista aloista ja yövalvomisesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Me tehtiin työtä jo 15 vuotiaana verollista sitten joku pelleryhmä leikkaa meiltä joka ei ollut silloin vielä edes syntynyt tai tullut tänne muista maista varastamaan itselleen.

        Josnolet ollut jö töissä tuolloin, olet eläkkeellä eikä sinulta enään mitään leikata. Päin vastoin. Eläkkeet on nousseet Orpon hallituksen aikana.
        Tuli se Rinteen lupaama vappusatanen kerralla.

    • Anonyymi

      Mikseivät kokoomusketkut käy öisin, sunnuntaisin ja esimerkiksi joulupäivänä töissä, kun kaikki päivät ja vuorokaudenajat ovat samanarvoisia? Siis "töissä". Oikeissa töissähän se porukka ei käy minään päivänä, kun elelevät toisten työllä.

      • Anonyymi

        LAPIO KÄTEEN VAAN VIIKONLOPUKSI OJIA KAIVAMAAN

    • Anonyymi

      Poroporvarin provoaloitus.

      • Anonyymi

        Päivätyötä tekevät ei älyä koskaan miltä tuntuu valvoa yö kokonaan työtä tehden pimeällä tai iltamyöhään tai kun muut nousee kouluun perheessä tulee vasta työstä nukkumaan päivällä. ON SE SAATANA ETTEI JÖRKI YHTÄÄN TOIMI ja lasten hoito maksaa yöllä illalla selitä se päivätyöläisille SITÄHÄN HAUKUTAAN IHMISIÄ JOTKA NUKKUU PÄIVÄLLÄ KUN NE MENEE YÖKSI TYÖHÖN SADISTIT.

        On se hyvä kun tulee konttikaupat ja itsepalvelukassat.
        Niistä tulee voittoa isoille kaupparyhmittymille enemmän kuin normi kaupasta.

        Eikä tarvitse maksaa viikonloppu ja sunnuntailisiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Päivätyötä tekevät ei älyä koskaan miltä tuntuu valvoa yö kokonaan työtä tehden pimeällä tai iltamyöhään tai kun muut nousee kouluun perheessä tulee vasta työstä nukkumaan päivällä. ON SE SAATANA ETTEI JÖRKI YHTÄÄN TOIMI ja lasten hoito maksaa yöllä illalla selitä se päivätyöläisille SITÄHÄN HAUKUTAAN IHMISIÄ JOTKA NUKKUU PÄIVÄLLÄ KUN NE MENEE YÖKSI TYÖHÖN SADISTIT.

        Olidko ammatinvalinta kysymys?

    • Anonyymi

      Asiakkaat ne maksaa mitä poraat. Meillä on kaksi viikko vapaata ja perinteisesti ne on viikonloppuna ja myyjät menettää ne myös hoitajat ja poliisit palomiehet joten perheet kärsii ja meillä on kesäkausi se kasvimaa viljely ruuan tuotanto mikä tehdään vapaapäivinä. Lomilla meillä on lomia ruuan kasvatukseen viljan ja perunan nostoon EI TÄÄLLÄ MITÄÄN PELLEKATEUTTA KANNATA HARRASTAA IHMISET AHKEROI TÄÄLLÄ on vähän pitkä kylmä talvi takana taas vai mitä MILLAISET PERUNAT SUN KASVIMAALLA PAKKASELLA KASVAA ? ET KUULE ÄLYÄ SUOMESTA MITÄÄN. Ja meillä on myös juhlapäivät omassa KULTTUURISSA TÄÄLLÄ sekä kaikki laskettu tarkkaan älä sinä pilaa mitään mene omaan maahasi sekoilemaan. Voit kasvattaa ananasta Afrikassa.

    • Anonyymi

      Sunnuntai on sapatti, joka juontaa juurensa suuresta satukirjasta, mitä taas fanittaa suuri kristinuskoon kuuluvien joukko.

      • Anonyymi

        Se että tuona lepopäivänä jotkin käyvät töissä, saaden sitten kyseiseltä Su-päivältä tuplapalkkaa taas johtuu vaan niistä aikoinaan Ay-liikkeen väkisin läpiajamista kotkotuksista.

        Aloittaja oli ihan selkeä persu aktivisti

    • Anonyymi

      Montako Pirkka kaljaa joit, ennenkuin suolsit tuota pask..

    • Anonyymi

      Hyvä aloitus. Itse olen aina tehnyt kaikkia vuoroja ja kaikkina päivinä. Samaa olen miettinyt. Ei nykyään ole väliä onko pyhä vai arki. Jeesustelupyhien aika on ohi.

      • Anonyymi

        Samaa mieltä kanssasi sekä aloittajan.
        Itse olen myös tehnyt kaikkia vuoroja. Aamua, välivuoroa, iltaa. Arkea, juhlaa. Samaa työtä siellä tehdään joskin joskus viikonloppu sekä juhlapäiväilloissa on turhauttavaa kun asiakkaita käy niin harvakseltaan.

        Monessa pienemmässä kaupassa on menty siihen, että omistajapariskunta tekee itse sunnuntait ihan kustannus syistä.

    • Anonyymi

      Kyllä pyhät pitäisi käyttää vain raamatun lukemiseen. No voihan siinä samalla juoda Pirkka keppanaa ja höylätä muijaa.

      • Anonyymi

        Kiitos

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos

        Jotenkin tuntuu että tässä ketjussa juttelee monta isän opeilla ajattelevaa persua...rannanjärvi on kuollu ja ny mennään pitkällä 2020 luvun päällä..herätys

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2800
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      94
      2011
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      40
      1538
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      69
      979
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      901
    7. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      874
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      870
    9. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      785
    10. Ma 30.9 tosiko tv klo 18 suorana Tikkalanmäeltä

      Virastolta suorana. Äänestyksistä sitten puhutaan illalla ja huomenna, onko kepuvasemmisto kuntalaisten tahdon mukaan to
      Pyhäjärvi
      93
      726
    Aihe