Vasemmiston kusipäiset mepit pettävät kotimaan ja kansan

Kuinka ihmeessä ihminen voi urallaan edetä europarlamenttiin asti ja sitten liata oman pesän.
Demokratian vaalit tuovat puolueille sen tuloksen, jonka ne teoillaan ansaitsevat.
Jotkut eivät kestä tappiotaan ja ryhtyvät häiritsemään voittajaa kaikin mahdollisin, jopa likaisin keinoin. SDP ei kestänyt tappiotaan. Häviää tällä menolla puoluekartalta kymmenessä vuodessa.
Kuka äänestäisi valehtelevia katutappelijoita. Ei kukaan itseään kunnioittava äänestäjä. Ei.
10145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ei ole kauan kun Suomi vasuri- Mepit olivat jossain itäblokin maissa pakottamassa paikallisia homoiluun / lesboiluun.

Ei ole Suomivasun tyhmyydellä mitään rajaa.
Täys- TAUKKEJA nämä on !!!!!!

Äänestä

Orpo näytti, että osaa käytäytyä. Samaa ei voi sanoa räksyttävistä mepeistä.

Mauno Koivisto aikoinaan sanoi, että pidä provosoitua vaikka provosoidaan. Orpo noudatti tuota neuvoa.

Äänestä

Jeesus sentää tuota vasureiden ulinaa. Espanilainen meppi vouhkaa meidän tulevasta lainsäädäntötyöstä. Jättää kuitenkin kertomatta, että Espanjassa poliittiset lakot ovat kiellettyjä ja minimipalkka on 750 €/kk.

Äänestä
  • No tämähän on JUURIKIN sitä vasemmistolaista toimintaa!

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    No tämähän on JUURIKIN sitä vasemmistolaista toimintaa!

    Epsanjan pelle ajoi oman maansa etua. Pelkäsi, että Suomalaisten yritysten kilpailuetu paranisi, jos saisivat samat ehdot kuin on omassa maassaan.

    Äänestä

Kyllähän hitaallakin käyvät vassarit alkaa kohta ymmärtämään sen että vasemmiston ja varsinkin vihreiden politiikkaan kuuluu nimenomaan demokraattisen yhteiskunnan horjuttaminen ja oman aseman turvaaminen muita mustamaalaamalla ja viime kädessä vaikka ulkoparlamentarismiin turvautuen keinoja kaihtamatta!

Niinistöä (Ville) olen tähän saakka pitänyt ihan fiksuna poliitikkona, vaikka vihree onkin, mutta tämän episodin jälkeen jonka hän EU:ssa järjesti omaa kansaa vastaan on kyllä anteeksiantamaton temppu ja "siirtää" hänet vihervasemmiston alimpaan kastiin!

Äänestä
  • Ville Niinistö on aina ollut populisti. Tämä vaan vahvisti sitä. Vihreät ja vasemmisto ovat aina toimineet Suomen etu vastaan. Siinä suhteessa tämä episidi ei yhtään yllätä.

    Äänestä

Petteri Orpolle on eduksi, että hän puhuu mahdollisimman vähän ja pysyy pois julkisuudesta.

Äänestä

Vassaripaskat on joka asiassa vastaan kinaamassa,nytkin käännytyslaki ei ole mieleinen,pitäis vain rajat auki pitää,ei jumalauta tuota Lii Laa Liitä!

Äänestä

Mepit toimivat oman maan edun vastaisesti. Ei yllätä kun kyse on kommareista, demareista ja viherhörhöistä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kuinka ihmeessä ihminen voi urallaan edetä europarlamenttiin asti ja sitten liata oman pesän.
Demokratian vaalit tuovat puolueille sen tuloksen, jonka ne teoillaan ansaitsevat.
Jotkut eivät kestä tappiotaan ja ryhtyvät häiritsemään voittajaa kaikin mahdollisin, jopa likaisin keinoin. SDP ei kestänyt tappiotaan. Häviää tällä menolla puoluekartalta kymmenessä vuodessa.
Kuka äänestäisi valehtelevia katutappelijoita. Ei kukaan itseään kunnioittava äänestäjä. Ei.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu