Pikkukuntien terveysasemat pitää lopettaa

Anonyymi-ap

On aivan turhaa rahan haaskausta pitää joissain periferiaan kuuluvissa kunnissa terveysasemia. Suomessa ei tarvita muuta kuin viisi terveyskeskusta.

105

478

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Näin on, Suomessa ei tarvita kuin viisi terveyskeskusta: yksi Helsingissä, toinen Turussa, kolmas Tampereella, neljäs Kuopiossa ja viides Oulussa.

      • Anonyymi

        Tarvitaan lähipalvelut päivisin, öisin kuljetetaan pikana keskus sairailoihin, nytkin maaseuduilta joudutaan jo lähtemään eli ei mitään uutta se olisi, kaupunkilaiset joutuisivat kokemaan sitä samaa kuljetusta kuin muutkin.

      • Anonyymi

        Muutetaan yliopistosairaalat terveyskeskuksiksi! Säästöä. Lopetetaan erikoissairaanhoito! Säästöä. Koulutettu henkilökunta ulkomaille maastamuuttajiksi. Saadaan tilastot kauniimiksi!
        Muualle täällä on lähdetty vielä muutama kymmenen vuotta sitten työn perään!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei teillä ole mitään elämää harrastuksia tekemistä et tätä vaan ? Miten olisi vaikka palapelit tai tennis sukset tai sulkapallo.

      • Anonyymi

        🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑

        🍒 ­N­­y­m­­­f­­­o­­m­a­­­a­­n­­­i -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞

      • Anonyymi

        😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍

        🔞 ­­­N­­y­m­f­o­m­­a­a­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞

    • Anonyymi

      Myöskin bersut voidaan lopettaa eihän ne saaneet sote-vaaleissakaan kannatusta

      • Anonyymi

        Eivät saaneet kanatusta, koska eivät kannattaneet moista susi-sote uudistusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivät saaneet kanatusta, koska eivät kannattaneet moista susi-sote uudistusta.

        🤣🤣🤣 Miksi sitten olivat ehdokkaina.
        Vai johtuiko pieleen mennyttä vaalikampanjaa, kun höpisivät bensanhinta silloin.

      • Anonyymi

        Jko pääsi unohtumaan näin pian, ketkä aivottomat kanat, läski-kepu-Saarikko etunenässä, tuhosi Suomen terveydenhoidon. Kaikki lähti karkuun, ja läski-Saarikko käytti keinosiementäjää, että sai itsensä tiineeksi. Toivottavasti saa kärsiä, kärsiä kunnolla.

    • Anonyymi

      On totta että pienissä kitukunnissa olevat terveysasemat pitää lakkauttaa.

      Mitä järkeä on vierekkäisissä 2000-3000 asukkaan kunnassa pitää terveysasemia?

      • Anonyymi

        kepulaiset yritti ensin kuntaliitoksia porkkanarahalla ja pakolla luopuen siitä kun niiden lopputulos oli plus miinus nolla. Sen jälkeen kehittivät kuntayhtymät sotepalveluille ja kun siitäkään ei tullut mitään junttasivat maakuntamallin läpi mikä tappaa nämä pikku kunnat palveluineen. Siksi ne kepulaiset aluevaaleissa ryntäsi joukolla äänestämään oman kuntansa ehdokasta ettei naapurikuntien hyvävelit sulje maakunnan hallinnossa heidän terv.keskusta säilyttäen omansa. Saarikon ja kumppaneiden lakkauttaessa lain joka esti sulkemasta niitä - KPA jopa omansa.

      • Anonyymi

        Eipä niitä olekaan. Kuntaliitoksillahan tuo on hoidettu.

      • Anonyymi

        Soita KEPUN puoluetoimistoon ja kysy🤣🤣🤣

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Soita KEPUN puoluetoimistoon ja kysy🤣🤣🤣

        Paljonko Persu äänestäjiä on jo palannut takaisin Kepunriveihin.
        Persu tyhmät vielä ihmettelivät, miksei Kepu lähtenyt samaanhallitukseen.

      • Anonyymi

        Nyt Persut paljastavat, todellisen maakunpolitiikkansa.
        Ei oli taas valkeilla verhoiltu.

      • Anonyymi

        No tietysti löhikunnan terveysaseman voi yhdistää mutta kuitenkin oltava ensiapu toisessakin et sä nyt jätä ketään ihmistä kolarin uhria mihinkään kuolemaan vaan pelastat sen jos oot normaali.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kepulaiset yritti ensin kuntaliitoksia porkkanarahalla ja pakolla luopuen siitä kun niiden lopputulos oli plus miinus nolla. Sen jälkeen kehittivät kuntayhtymät sotepalveluille ja kun siitäkään ei tullut mitään junttasivat maakuntamallin läpi mikä tappaa nämä pikku kunnat palveluineen. Siksi ne kepulaiset aluevaaleissa ryntäsi joukolla äänestämään oman kuntansa ehdokasta ettei naapurikuntien hyvävelit sulje maakunnan hallinnossa heidän terv.keskusta säilyttäen omansa. Saarikon ja kumppaneiden lakkauttaessa lain joka esti sulkemasta niitä - KPA jopa omansa.

        Sitten kun itse ajattelen kolarin tai sairastutte tai talo palaa älkää odottaako apua kärsikää. Tee toisille mitä itsellesi.

    • Anonyymi

      Ketähän siellä soten päättävissä elimissä istuukaan? No Keskustalisia ja SDP sinne junailtiin viime hallituksen toimmesta päättämään. Naukukaa nyt naukumaijat että ehän minä!

      • Anonyymi

        immoslainen puoluesihteeri Grönroos vain naureskeli kun persut hävisi sotevaalit eihän ihmisten asiat immoslaisia kiinnosta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        immoslainen puoluesihteeri Grönroos vain naureskeli kun persut hävisi sotevaalit eihän ihmisten asiat immoslaisia kiinnosta

        Perussuomalaiset olivat vastaan koko SoTea, juurikin näistä syistä joita nyt tulee eteen - suurinpana järjetön hinta, jolle ei ole loppua - koska sellainen ei kiinnosrtanut viisikko-idiootteja ja heidän puolueitaan.

        Vasuhallitus/keput/rkp antoi paperittomille elinikäisen täysihoidon maksoi mitä maksoi, nyt möliset kun on suomalaisilta rahat loppu.
        https://stm.fi/paperittomien-terveydenhuolto

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        immoslainen puoluesihteeri Grönroos vain naureskeli kun persut hävisi sotevaalit eihän ihmisten asiat immoslaisia kiinnosta

        mitenkäs paljon te sinimustat saittekaan paikkoja maakuntien hallinnoissa kun pääsi itseltä unohtumaan?

        Siinähän se vitsi ja huono sellainen että jopa kepu itse tiesi mikä susi heidän maakuntamallinsa on. Mistä eivät välittäneet pskaakaan koska sen tarkoitus ei ollut missään välissä pistää maan sotepalveluita uusiksia vaan jakaa maa valtaosin kepulaisiin pikkuvaltioihin valtion sisällä. Minkä nämä kuolevat kepulaiset teki naurettavan heikolla kannatuksella katastrofaalisten vaalien jälkeen heidän osaltaan. Ja mitä sai rkp, demarit, vihreät ja vassarit huulipunassa omalle puolueelleen? No ei mitään maailman pelastamisenkin lopputuloksena hiilinielujen puolittuminen jne jne.

        jees, sitten vain viidennentoistatuhannen viestin vuoro missä vaadit mamupolitiikkaan historiallisen massiivisia kiristyksiä tekevää oikeistohallitusta nurin..🥱🥱

        kepu tiesi tasan tarkkaan miten kannatukselle kun porvaripuolue hyppää vihervasurien apupuolueeksi maakuntamallin junttaamiseksi. Hymy korvissa hyppäsivät oppositioon kertoen kuinka se kannatus nostetaan ylös vastuita pakenemalla oppositioon persuja sieltä käsin maalittaen. Ei vain ota onnistuakseen putinin tarjoillessa persuille graalin maljan hybridimamujen muodossa minkä takia Saarikko saa hypätä syrjään Kaikkosen palauttaessa keput n.13%:n puoleeksi mikä entiselle suurpuolueelle on asia mistä ovat äärimmäisen tyytyväisiä. Hällä väliä siitä, että aikoinaan syöksykierteen alkaessa pitivät 14%:a kriisirajana jonka tavoittaessaan eivät tehneet mitään. Koska hoitokokoustajia ei puolueen todellisesta johdosta potki kukaan heidän juoksupoikansa tokin joutuessa nyt hyppäämään syrjään. Anyway 4 vuotta vihervassarien anustappina oli ja meni maakuntamallin mennessä läpi mihin sillä pyrkivätkin ja kohta ovat taas 4:n suurimman joukossa ongelmitta? Persujen tullessa vielä alas hallitusvastuun kautta kepujen noustessa heidän paetessaan niitä oppositioon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Perussuomalaiset olivat vastaan koko SoTea, juurikin näistä syistä joita nyt tulee eteen - suurinpana järjetön hinta, jolle ei ole loppua - koska sellainen ei kiinnosrtanut viisikko-idiootteja ja heidän puolueitaan.

        Kyllä sitä kustannusten kasvun hillitsemistä on tehty 1990-luvun alusta.
        Nyt vaan tehdään ihmisten elämää parantavia isoja leikkauksia, proteeseja, sydämen ohitusleikkauksia ja potilaasta tuleekin työkykyinen! Aivotuumoreita poistetaan ansiokkaasti. Tehdään tosi paljon nopeammin ja paremmin kuin ennen.
        Mutta kyllä teknologia myös maksaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Perussuomalaiset olivat vastaan koko SoTea, juurikin näistä syistä joita nyt tulee eteen - suurinpana järjetön hinta, jolle ei ole loppua - koska sellainen ei kiinnosrtanut viisikko-idiootteja ja heidän puolueitaan.

        Suuttui kepulaiset oppositiossa Purran hallituksen alkutaipaleella haukkuessa kepujen maakuntamallin alimpaan h..lvettiin. Myöhemmin Orpon vaatien häntä korjaamaan puutteet maakuntamallista sen haukkumisen sijeen. Saarikko mm. asialla hyvin tuohtuneena Orpom hänelle kertoessa että tämä neronleimaus nimeltä maakuntamalli on tasan tarkkaan sellainen susi kun hän oppositiossa sen kertoi olevan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        jees, sitten vain viidennentoistatuhannen viestin vuoro missä vaadit mamupolitiikkaan historiallisen massiivisia kiristyksiä tekevää oikeistohallitusta nurin..🥱🥱

        Persut on ite mukana siinä hallituksessa eivätkä äänestäjänsä sitä edes huomaa 🙈🤣🤣🤣

      • Anonyymi

        🤣🤣 tyhmät Persut kusevat omillekintuille maakunta asioitten hoidossa.
        Mitäs luulet saavanne ääni seuraavissa vaaleissa, maakunnista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Perussuomalaiset olivat vastaan koko SoTea, juurikin näistä syistä joita nyt tulee eteen - suurinpana järjetön hinta, jolle ei ole loppua - koska sellainen ei kiinnosrtanut viisikko-idiootteja ja heidän puolueitaan.

        Mutta tajuatko että istuvahallitus päättää mitä rahaa jaetaan.
        Kuka leikkaa.
        Harmi kun ei ole tehty kannatuskyselyä maakunnista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vasuhallitus/keput/rkp antoi paperittomille elinikäisen täysihoidon maksoi mitä maksoi, nyt möliset kun on suomalaisilta rahat loppu.
        https://stm.fi/paperittomien-terveydenhuolto

        Persut ottivat heidän tänne. Katsos Persu se ketä ostaa huononauton, ei siitä voida syyttää häntä joka joutuu maksamaan huoltokuluja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mitenkäs paljon te sinimustat saittekaan paikkoja maakuntien hallinnoissa kun pääsi itseltä unohtumaan?

        🤣🤣 Persu lohduttaa itseään, joku sai vähemmän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinähän se vitsi ja huono sellainen että jopa kepu itse tiesi mikä susi heidän maakuntamallinsa on. Mistä eivät välittäneet pskaakaan koska sen tarkoitus ei ollut missään välissä pistää maan sotepalveluita uusiksia vaan jakaa maa valtaosin kepulaisiin pikkuvaltioihin valtion sisällä. Minkä nämä kuolevat kepulaiset teki naurettavan heikolla kannatuksella katastrofaalisten vaalien jälkeen heidän osaltaan. Ja mitä sai rkp, demarit, vihreät ja vassarit huulipunassa omalle puolueelleen? No ei mitään maailman pelastamisenkin lopputuloksena hiilinielujen puolittuminen jne jne.

        Nyt hallitus täynnä vanhojaämmiä, sekö on ilonaihe.
        Persu kyllä sinäkin vielä tajuat, miksei Kepu lähtenyt teidän kanssa samaanhallitukseen.
        Maakunnista kyllä tiedetään kuka leikkasi, taitaa olla vähän huonoa mainosta, saksikäsi Purra.

      • Anonyymi

        Ortodoksikirkko johtaa näitä lakkoja vai moskeija.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        immoslainen puoluesihteeri Grönroos vain naureskeli kun persut hävisi sotevaalit eihän ihmisten asiat immoslaisia kiinnosta

        Helluntailaiset vai nehän lypsää kaiken itselleen täällä.

    • Anonyymi

      Persujen suunnitelma siirtää väestö kasvukeskittymiin tuo pitkässä juoksussa säästöjä, kun kannattamattomat tilat ja terveyskeskukset voidaan lanata maantasolle.

      • Anonyymi

        Tässäkin asiassa perussuomalaiset ovat kokoomuslaisempia kuin kokoomuslaiset itse. Tekevät likaisen työn kokoomuksen puolesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässäkin asiassa perussuomalaiset ovat kokoomuslaisempia kuin kokoomuslaiset itse. Tekevät likaisen työn kokoomuksen puolesta.

        Persut vastustavat slummiutumista vaatimalla tekemään lisää slummeja. Tyypillistä "Mäkelä-tason" persuneroutta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut vastustavat slummiutumista vaatimalla tekemään lisää slummeja. Tyypillistä "Mäkelä-tason" persuneroutta.

        Voit olla varma ,että eivät tee mitään ilman Kokoomuksen siunausta. Kokoomus on hallitusvastuu puolue hallituksessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässäkin asiassa perussuomalaiset ovat kokoomuslaisempia kuin kokoomuslaiset itse. Tekevät likaisen työn kokoomuksen puolesta.

        sidotut kädet soten suhteen joutivat vain lisäämään varoja kepujen maakunnille kepujen alibudjetoidessa maakuntamallinsa huulipunassa ja raskaasti. Kepua sen enempää kuin Mariniakaan jne. kun ei haitannut pskan vertaa kun maakunnat leikkauslistojaan alkoi laatimaan huulipunan aikana päinvastoin. Edellisten aloittaessa huudon vasta sitten kun maakunnat alkoi säästösuunnitelmiaan toteuttamaan hallituksen vaihtuessa joilla ei ollut niiden kanssa mitään tekemistä.

      • Anonyymi

        Paljon väestöä mahdollisimman pienellä alueella on vanha diktatuurin tunnusmerkki. Siten ihmisiä on helpompi kontrolloida.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Mitä järkeä on hoitaa alle 10 000 kuukaudessa ansaitsevia?

    • Anonyymi

      Nyt kun kepu ei ole hallituksessa änkeämässä kavereitaan hillotolpille viisi hyvinvointialuetta riittää. 16 huuhaa hallinnon purkaminen säästää paljon.

      • Anonyymi

        Kaikille syrjässä asuville pakkomuutto pääkaupunkiseuduille. Tällöin Purran ja Orpon koijarilavereille riittää vähän enemmän työvoimaa.

      • Anonyymi

        5 aluetta on todettu perustuslain vastaiseksi Sipilän hallituksen aikana

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikille syrjässä asuville pakkomuutto pääkaupunkiseuduille. Tällöin Purran ja Orpon koijarilavereille riittää vähän enemmän työvoimaa.

        Lisäksi orjuus on palautettava.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        5 aluetta on todettu perustuslain vastaiseksi Sipilän hallituksen aikana

        sipilä oppositiojohtajana kannatti kokomustan 5n sotealueen mallia uskonmiesten nostaessa aon seinille ek vaalien jälkeen että nyt kaivat hautaamasi maakuntamallin ylös haudastaan ja junttaat sen läpi tai olet entinen pj. Onneksi meni vatuloimiseksi eikä saanut sitä aikaiseksi koska olisi kokomustan käskystä avannut sotemarkkinat vanhusten paskoissa makuuttaja pörssipelureille. Kaatui demokratiavajeeseen maakuntien alaisuuteen joutuvien kuntien osalta. Kepujen sen kiertäessä aluevaaleilla jolla maakunnan alaisuuteen joutuvien kuntien valta maakunnissa ei noussut pätkääkän mutta laillisuusperiaate demokratiavajeen suhteen täyttyi. Kepulaisten nyt tapellessa maakunnissa keskenään minkä maakunnan kepukunnista saa pitää terv.keskuksensa ja mikä kepukunta ei.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        5 aluetta on todettu perustuslain vastaiseksi Sipilän hallituksen aikana

        pyh, kokoluokat puolesta millistä muutamaan kymmeneen tuhanteen mikä tarkoittaa maakuntaliitoksia jatkossa minimissään sotepalveluiden suhteen minkä kusitolppa meni möläyttämään ääneen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        sipilä oppositiojohtajana kannatti kokomustan 5n sotealueen mallia uskonmiesten nostaessa aon seinille ek vaalien jälkeen että nyt kaivat hautaamasi maakuntamallin ylös haudastaan ja junttaat sen läpi tai olet entinen pj. Onneksi meni vatuloimiseksi eikä saanut sitä aikaiseksi koska olisi kokomustan käskystä avannut sotemarkkinat vanhusten paskoissa makuuttaja pörssipelureille. Kaatui demokratiavajeeseen maakuntien alaisuuteen joutuvien kuntien osalta. Kepujen sen kiertäessä aluevaaleilla jolla maakunnan alaisuuteen joutuvien kuntien valta maakunnissa ei noussut pätkääkän mutta laillisuusperiaate demokratiavajeen suhteen täyttyi. Kepulaisten nyt tapellessa maakunnissa keskenään minkä maakunnan kepukunnista saa pitää terv.keskuksensa ja mikä kepukunta ei.

        Sooloili niin oppositiossa kuin hallituksessakin. Esim. kepukentän kauhuksi avaamalla puioluetta kuulematta sotemarkkinat kansainvälisille pörssipelureille Stubin painostuksen seurauksena kun sitä ennen laati itselleen aikarajan mihin mennessä soten pitää olla valmis. Luvaten seuraavana päivänä kuinka se joutuu maksamaan ainakin verot Suomeen kepukentän rauhoittaakseen. Minkä jätti lausuntakierrokselle lähteneestä esityksestä pois koska se ei ollut mahdollista. Loppumetreillä vaatien kokoomuksen painostuksesta maakunnille jopa kiintiöyksityiset määrineen jotta pörssipelurit varmasti olisi päässeet ottamaan osansa Suomen sotemiljardeista.

        Onneksi kaatui koko hallitus. Sitä ennen onnistuivat luomaan Halla persuista suurpuolueen hintana Soinin salkun jatkoajasta. Jota vastaan ao ei saanut edes huvikuunariveroaan läpi vaikka antoi KAIKESSA periksi Sipilälle ja Orpolle. Seuraavassakin tv ohjelmassa mihin pääsee kehuu itseään mikä suurmies hän oli Sipilän hallituksessa 😂😂

    • Anonyymi

      Just joo. Ja matkat periferiasta sinne terveyskeskukseen maksaa tietysti potilas itse.

      • Anonyymi

        taksikuskeilla riittää jatkossa töitä kun mummot käy lääkäreitä kiusaamassa naapurikuntien terv.keskuksissa kun oma on suljettu.

    • Anonyymi

      Sairasta...

    • Anonyymi

      Totta, Suomessa ei tarvita terveyspalveluita muualla kuin Helsingissä. Aivan turhaa haaskata budjettia savolaisten mummojen ruoansulatusongelmiin.

      • Anonyymi

        Helsinkissä vois lakkauttaa kaikkiterveyspalvelut eihän valkoihoinen saa sinne enää aikoja on varattu yön timoille

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helsinkissä vois lakkauttaa kaikkiterveyspalvelut eihän valkoihoinen saa sinne enää aikoja on varattu yön timoille

        Persuilla noita mustia ukkoja ja naisia riittää puolisoina

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persuilla noita mustia ukkoja ja naisia riittää puolisoina

        Sinun mielesi on hyvin musta persuvainoinesi ap. Suorastaan sinimusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinun mielesi on hyvin musta persuvainoinesi ap. Suorastaan sinimusta.

        Persulle tiedoksi: Te olette juuri niitä sinimustia.

    • Anonyymi

      Persuille pitäisi antaa porttikielto terveyskeskuksiin.
      Niitähän ei lääketiede voi ollenkaan auttaa.

      • Anonyymi

        Kovin näyttät jääneen paitsi lääketiedettä

      • Anonyymi

        Tosi on.

    • Anonyymi

      Pirkkaporvareiden enemmistöhän asuu maaseudulla pikkukunnissa, miten he tulevat jatkossa saamaan tarvitsemaansa hoitoa?
      Mummoista ei ole niin väliä, hehän ovat jo muutenkin pikkuhiljaa poistumassa muonavahvuudesta, mutta huolestuttaa nuo parikymmpisistä aina kuusikymppisten ikäluokkaan lukeutuvat isämmaalliset, miten he sitten pärjäävät.

      • Anonyymi

        Monikohan isämmaallinen elää edes lähellekään kuusikymppiseksi, ei ainakaan jos olutta entisestäänkin halpuutetaan, ja jos vielä 15 % viinitkin tulee lähikauppoihin?

    • Anonyymi

      Marinin väkisin vääntämä sote realisoituu nyt kaikessa kauheudessaan.

      • Anonyymi

        Persut muuttavat sairaalat vankiloiksi ja terveyskeskukset keskitysleireiksi? Näin saadaan Suomi takaisin 1930-luvulle?

      • Anonyymi

        Orpo kieltäytyi lähtemästä Rinteen hallitukseen ajamaan Suomea konkurssiin demarien talouspolitiikalla niin KPA kepu sai 11 haluamaansa asiaa pyytäessään 10:ntä. Mikä kepuja kovasti nauratti jotka pyhästi lupasi ettei he lähde vaalitappion jällkeen hallitukseen. Minkä selkärangattomina tietenkin tekivät kun saivat vielä yhden ja viimeisen tilaisuuden maakuntamallin läpi junttaamiselle Sipilän onneksi siinä epäonnistuessa. Sitten kaiken alkaessa menemään päin prsettä kun Jätteenmäkeä muistaen potkivat Rinteen pihalle pääministerin pallilta tilalle tullessa Marin joka osoittautuikin nopeasti hlvetin paljon kovemmaksi luuksi kuin Rinne. Jonka ympärille muodostui käsittämätön fanikulttuuri mikä ei lopu vieläkään vaikka on maailmalla pintaliitämässä selfiekuvineen mikä kertoo kaiken ao:n arvomaailmasta jne. Käsittämättömän määrän vahinkoa sai aikaiseksi Orpon saadessa nyt kuraa niskaansa kun huulipunan jälkiä pyrkii siivoilemaan. Pahinta kuitenkin lienee maan jakaminen kahteen eri poliittiseen leiriin (ääri)vihervasemmistolaisiin ja oikeistolaisiin? Onneksi Halla-aho sentään potki natsit riveistään suoli24 palstoille ranteitaan availemaan itkuineen persujen perään 24/7.

        surkein mahd. sotemalli tarjolla olevista jota joutuu kepu itsekkin vielä korjailemaan monet kerrat ja isolla pensselillä. Sipilän jo aikoja sitten julki tuodessa mitä kaikkia mokia se sisällään pitää. Kohta ovat kokomustan jalkaa nylkyttämässä Kaikkosen johdolla persut toista. Vaihtoehtona edelliselle huulipuna2 joka joutuu jatkossakin laskemaan kaiken kepujen varaan johon yhdelläkään puoleella ei ole pienintäkään luottoa siitä tullessa samanlainen kaikki käy puolue kuten RKP on aina ollut. Voi hypätä ihan tuosta vain punamultaan vaikka Saarikko juuri sen virheeksi myönsi saadessaan taas kaiken haluamansa hall.ohjelmaan kirjatuksi koska kokomusta tai ps ei lähde äärivihervasurien messiin eikä persuja edes kysytä. Millä vihervassarit varmistaa sen, että persut ovat jatkossakin top kolmosessa.

        Suomea ei turhaan sanota ulkomailla Fasistilandiaksi. "Kiitos" hallapurrien.

      • Anonyymi

        keskustan maan ylle vuosikymmeniksi langettama kirous. Jota joutuvat itsekkin vielä lukuiset kerrat korjailemaan isolla pensselillä eri hallituksissa. Nostamatta sormeakaan sen eteen että kunnista suljetaan terv.keskuksia joiden suojelupyhimyksinä nyt esiintyvät. Joiden sulkemisen mahdollistivat huulipunassa lain lakkauttamalle joka sen esti.

        Kääntyy ajan kanssa kepuja itseään vastaan tyhjentäessään maakuntien alaisuuteen joutuneita kuntia ihmisistä palveluiden keskittämisen seurauksena kaskukeskuksiin. Muiden puolueiden saadessa kehäkolmosen ulkopuolella pikku hiljaa koko ajan enemmän ja enemmän kannatusta maaseudun alasajon seurauksena kepujen kannattajien määrien laskiessa sen seurauksena.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        keskustan maan ylle vuosikymmeniksi langettama kirous. Jota joutuvat itsekkin vielä lukuiset kerrat korjailemaan isolla pensselillä eri hallituksissa. Nostamatta sormeakaan sen eteen että kunnista suljetaan terv.keskuksia joiden suojelupyhimyksinä nyt esiintyvät. Joiden sulkemisen mahdollistivat huulipunassa lain lakkauttamalle joka sen esti.

        Ainoa hyvä asia maakuntamallissa on se, että siitä tullaan syyttämään kepuja maailmantappiin. Huolimatta siitä, että mikä tahansa muukin sotemalli olisi tarkoittanut sotepalveluiden alasajoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomea ei turhaan sanota ulkomailla Fasistilandiaksi. "Kiitos" hallapurrien.

        Jos persut ovat natseja kuten väität, miksi sinä persuista pihalle potkittu ääliöoikeistolainen niitä sitten vainoat ja maalitat suoli24:lla 24/7?? Kysymys mihin sinulta äärivasemmistolaiselta rotuoppia julistavalta mamuhalaajalta ei saa koskaan vastausta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos persut ovat natseja kuten väität, miksi sinä persuista pihalle potkittu ääliöoikeistolainen niitä sitten vainoat ja maalitat suoli24:lla 24/7?? Kysymys mihin sinulta äärivasemmistolaiselta rotuoppia julistavalta mamuhalaajalta ei saa koskaan vastausta.

        Vaihda hyvä ihminen jo levyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaihda hyvä ihminen jo levyä.

        Mitäs sitä pyhäjärven vttuilevalle luotsille muuta? Kuin että tavoillesi uskollisena hyökkäät jokaisessa viestiketjussa ihmisten kimppuun jotka yksipuheluja itsesi kanssa häiritsee. Esim. vastaamalla sinun esittämiin kysymyksiin.,

        ps. Puuppaako kimmiä ap? Voi reppanaa..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaihda hyvä ihminen jo levyä.

        Tee historiaa sinimustien somesaastevastaava ja vastaa yhden kerran sinulle esitettyyn kysymykseen ap sen sijaan että hyökkäät aina niiden esittäjän kimppuun.

    • Anonyymi

      SDP hallitus laittoi lähes kaikkiin hyvinvointialueiden johtoon Keskustalaisia ja Demareita jotka tekee siellä päätöksiä. Miltä tuntuu totuus räkättäjät? SDP:N hallituksen jäljiltä Soten rahoituksesta puuttuu yli miljardi. SDP:lle tuli laskuvirhe. Nykyisen hallituksen vika ei ole yhtään mikään mikä liittyy Soteen.

      • Anonyymi

        Persuhallituksella on yksi hyvä idea, se ei ole koskaan vastuussa mistään. Kätevää.

      • Anonyymi

        Skitsoja viestejä skitson avauksen viestiketjuun asialla yksi ja sama skitso 24/7-365.

        ps.

        Sinä persuista pihalle potkittu persupakkomielteinen sometrolli hoet edelleen vuoden jokaisena päivänä totuuttasi jokaisella palstalla joita terrorisoit trollaamisellasi luotsinpestin suojista.

    • Anonyymi

      "Paavon käteen tarttui vaimo,kuollaan pois,jo hallitus meidät hylkäs."

    • Anonyymi

      Jopas on vallan viisa avaus.

    • Anonyymi

      Ompas paska baiitti!

    • Anonyymi

      Haista sinä paska. Puolet kermaperseistä pihalle,niin rupee pinkka riittämään terveyskeskuksiinkin.

    • Anonyymi

      Lopetetaan ennemmin kaikki persussuomalaiset niin maailma on paljon parempi paikka.

    • Anonyymi

      Persut tietenkin vastustavat terveysasemia heille hyödyttöminä.
      Persua ei lääketiedekään voi auttaa.

    • Anonyymi

      Niinpä tuo demarijohtoinen hallitus halusi 2019-2023 hallituskaudellaan tehdä, kun ihan väkisin läpiajoivat keskeneräisen, usean aikaisemman hallituksen romukoppaan heittämän SOTE uudistuksen.

      • Anonyymi

        Ja nyt peruspellet sitten kostoksi haluavat lakkauttaa pienten paikkakuntien terveysasemat ja maailma pelastuu?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja nyt peruspellet sitten kostoksi haluavat lakkauttaa pienten paikkakuntien terveysasemat ja maailma pelastuu?

        Maakuntien pomojen käsissä valtaosin kepujen ilman että hallituspuolueilla on mitään tekemistä asian kanssa. Asia minkä sinä sinimusta skitso jo esille toit itsekkin samassa viestiketjussa sinun poistaessa tämän viestin jotta pääset aukomaan turpaasi viestille jonka kirjoitit itse..🥱🥱

      • Anonyymi

        Persujen parhaiten tuntema yleislääke on keskikalja?

    • Anonyymi

      "Persua ei lääketiedekään voi auttaa."

      Mutta Jeesus auttaa kaikkia. Kun Jeesus tulee (luultavasti Orpon, purran, Putinin, Trumpin tai Sari Essayahin olemuksessa) niin terveyspalvelut ovat tarpeettomia, sillä ihmiset parantuvat pelkällä rukouksella.

      Hyvästi kultuuri sekä tiede, nuo Saatanan maailmaan tuomat epähyveet.

    • Anonyymi

      Tosi uskova ei tarvitse muuta kuin Johdatusta. Ilta- ja aamurukouksessa suora yhteys Korkeimpaan, sillä mennään.

    • Anonyymi

      Tämän tapaisen kommentin esittäjä ei tiedä oikeasta elämästä yhtään mitään! Mutta vanhemmiten se kaikki kyllä selviää, samoin kuin sekin miksi se terveyspalvelu pitää saada läheltä! Sitä paitsi hyvinvointialueita perustettaessa kansalle nimenomaan luvattiin, että palvelut paranevat ja ne saadaan läheltä!!

      • Anonyymi

        Mutta Perussuomalaiset sellaista eivät ole luvanneet, koska tosiaan vastustivat koko hyvinvointialueita - juurikin syistä joihin ne tulee kaatumaankin. Rahat loppuu.

      • Anonyymi

        PeruSS Fasistilandiassa hoitopaikkojen pyörätuolit vaihdetaan sähkötuoleihin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        PeruSS Fasistilandiassa hoitopaikkojen pyörätuolit vaihdetaan sähkötuoleihin?

        Jos persut ovat natseja kuten väität, miksi sinä persuista pihalle potkittu ääliöoikeistolainen niitä sitten vainoat ja maalitat suoli24:lla 24/7?? Kysymys mihin sinulta äärivasemmistolaiselta rotuoppia julistavalta mamuhalaajalta ei saa koskaan vastausta. 🤭

        Haapaveden pullero keksi jo jotain uutta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haapaveden pullero keksi jo jotain uutta

        Sinimustassa natsilandiassa irtisanoudutaan nyt kilpaa rasismista ja suurelta osin peruSS rasistien toimesta. Harvinaisen irvokas näytelmä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haapaveden pullero keksi jo jotain uutta

        Sinä pyhäjärven trolli et keksi koskaan mitään uutta sinun veisatessa yhtä ja samaa virttä persuista 24/7-365,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinimustassa natsilandiassa irtisanoudutaan nyt kilpaa rasismista ja suurelta osin peruSS rasistien toimesta. Harvinaisen irvokas näytelmä.

        On aina yhtä koomista kun sinä persuista pihalle potkittu sinimusta muita nimittelet sinimustiksi,

        Sensuroiden viestit joissa muut vain mainitsee teidät sinimustat rotuopin julistajat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haapaveden pullero keksi jo jotain uutta

        Milloin sinä sinimustien somesaastevastaava ap vastaat sinulle esitettyyn kysymykseen sen sijaan että sinä hyökkäät kysymyksen esittäjän kimppuun? Tyhmäkö sinä olet kun et noin yksinkertaiseen kysymykseen osaa vastata?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        PeruSS Fasistilandiassa hoitopaikkojen pyörätuolit vaihdetaan sähkötuoleihin?

        Tätä se on kun lapsennaamaiset pappa betalar -tyypit esiintyy polittisina työelämäasiantuntijoita :D

    • Anonyymi

      On sentään hyvä jotta JÄTEHUOLTO toimii moitteetomasti.
      Krematoriossakin esiintyy ruuhkia.
      Hautaustoimistoista ei toistaiseksi ole valitettu isommin ruuhkista.**

      • Anonyymi

        Pian lakkaa sekin toimimasta, siis jätehuolto. Saavat kunnat monopolin, eli kiinteistönomistajat tulevat jäämään mafian jyrän alle.

    • Anonyymi

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍

      😍 K­­­u­­u­­m­a­­­t­­ ­t­­­y­­­t­­ö­­t­­ ­o­­d­­­o­­t­t­a­­v­­­­a­­­t­­ ­­­s­i­­n­u­a­­ -> https://us4.fun/kissgirl?18319211

      🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

    Ketjusta on poistettu 36 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      254
      2536
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      65
      1665
    3. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      74
      1464
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      60
      1323
    5. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      161
      1232
    6. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      95
      1172
    7. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      86
      1049
    8. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      87
      1023
    9. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      57
      952
    10. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      103
      916
    Aihe