Myös bensiinimoottori tuli tiensä päähän elämäni aikana. RIP bensiinimoottorit.

Anonyymi-ap

Vielä 1980-luvulla lähes kaikki bensiinimoottorit olivat kaasutinmoottoreita. Niissä oli korkea kulutus ja päästöt sekä käytön hankaluus (ryyppy).

1990-luvun aikana kaasuttimet korvautuivat polttoaineen suihkutuksella mikä oli käytännössä pakko tehdä, koska katalysaattorin vaatimaa tarkkaa seossuhdetta ei voitu saavuttaa kaasuttimella.

2000-luvulle asti useimmat bensiinimoottorit olivat vapaasti hengittäviä ja vielä varsin yksinkertaisia.

2010-luvulla bensiinimoottorit jäivät dieselien hetkellisen suosion jalkoihin, mutta dieselien päästöongelman lauettua käsiin autovalmistajat pienensivät bensiinimoottorien iskutilavuutta ja lisäsivät ahtimen. Tällä saatiin kulutusta pienemmäksi ja laajempi vääntöalue.

Vaatimukset kiristyivät ja vaihdelaatikoista tehtiin tietokoneen ohjaamia robottilaatikoita, joista tulikin monille valmistajille ikäviä kokemuksia.

Pian tämäkään ei enää riittänyt ja sitten bensiinimoottoreita alettiin sammuttamaan pysähdyksen ajaksi ns. start stop -automatiikalla.

Vaatimuksien aina vain kiristyessä polttomoottori ei enää riittänyt ja sen rinnalle lisättiin sähkömoottori. Syntyi hybridiauto.

2020-luvulla polttomoottori on potkaistu paketista pois, koska sen valmistus on liian kallista johtuen päästökaupasta eikä hiilineutraalia polttoainetta ole tulossa.

Bensiinimoottorikin koki kuoleman, vaikka viimeisellä vuosikymmenellä sitä yritettiin tekohengittää mitä epätoivoisemmin viritelmin. Epätoivoiset viritelmät tekivät polttomoottoriautosta kalliin ja vikaherkän systeemin.

Itse en jää kaipaamaan polttomoottoria.

26

231

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      2010-luvulla vaatimukset kasvoivat liian koviksi polttomoottoreille.

      • Anonyymi

        Ihmeen paljon niitä myydään vielä pitkään .


      • Anonyymi

        😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋

        😋 ­­­N­y­m­­f­­­o­­m­­­a­­a­­n­­­i -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21

        🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞


      • Anonyymi

        😍😋😍😋😍😋😍😋😍

        🍑 ­­­N­­­y­­­m­­f­­o­­m­a­­a­­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21

        🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • Anonyymi

      "Itse en jää kaipaamaan polttomoottoria."
      En minäkään, autoa ehkä, mutta todennäköisyys sille, että kuluvan viiden vuoden jälkeen enää ajaisin autoa on aika pieni.

    • Anonyymi

      Ihanaa noista romuista on aika luopua pikaisesti!😂😂

      • Anonyymi

        Ajattelin kyllä pitää tuollaisen romun vielä pitkään tallissani ja ajaa sillä muutamaan kertaan kesäkaudella, vappuna ja ehkä muutamaan merkkikokoontumiseen. Kyllä polttomoottorissa ilman mitään nykyajan härpäkkeitä on oma viehätyksensä.

        Käyttöäautona on tietenkin sähköauto, noilla vanhoilla romuilla mitään järkeä joka päivä ajaa :-)


      • Anonyymi

        Kyllä, muistoissa on vielä dieselin hajuiset kädet ja moottorirasvaiset kourat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, muistoissa on vielä dieselin hajuiset kädet ja moottorirasvaiset kourat.

        Minä olen kyllä pistänyt dieselin aina tankkiin suoraan enkä käsilleni. Moottorirasvaa en ole autostani vielä nähnyt, sehän on moottorin sisällä se vähäinen. Enkä kyllä ole sitäkään viitsinyt käsiini hieroa. Ja mistä sitä olisin saanutkaan. Kaupasta varmaankin, mutta kyllä sitä voit sinäkin ja kuka tahansa ostaa, jos käsiisi sitä haluaa hieroa.

        No kukin tyylillään…


    • Anonyymi

      Tuttu autoasentaja neuvoi pysymään kaukana niistä viimeisen sukupolven polttomoottoriautoista. Eipä ole pelkoa, että niihin sekaantuisin.

      • Anonyymi

        Jaa neuvoi, tottahan me sinua uskomme.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaa neuvoi, tottahan me sinua uskomme.

        No kyllähän uusissa polttomoottoriutoissa on paljon ja kalliita ongelmia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No kyllähän uusissa polttomoottoriutoissa on paljon ja kalliita ongelmia.

        Muutaman leasinauton kokemuksella, en kyllä ostaisi omalla rahalla uutta autoa. Oli sitten käyttövoima mikä tahansa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muutaman leasinauton kokemuksella, en kyllä ostaisi omalla rahalla uutta autoa. Oli sitten käyttövoima mikä tahansa.

        Jaa mikset, kerro.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muutaman leasinauton kokemuksella, en kyllä ostaisi omalla rahalla uutta autoa. Oli sitten käyttövoima mikä tahansa.

        Leasing on kallein tapa hankkia auto.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No kyllähän uusissa polttomoottoriutoissa on paljon ja kalliita ongelmia.

        Kerro toki mitä ne ovat. Varmasti moni muukin voisi niistä olla kiinnostunut.

        Netistä tietenkin voit kopioida kaikenmaailman vikalistoja, sehän nyt teikäläisille on niin muodikasta, mutta mieluummin niitä ihan oikeita, joita esiintyy ihan oikeasti muillakin kuin parilla tapauksella jossain päin maailmaa….


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Leasing on kallein tapa hankkia auto.

        Ei ole jos työnantaja maksaa vuokran.


    • Anonyymi

      Onko alottaja varma kumpi lähtee ensin.

    • Anonyymi

      Mersun ilmoitettua jatkavansa polttomoottorien jatkokehitystä määrittelemättömän pitkälle tulevaisuuteen ilmeisesti Stellantiskin uskaltaa vähitellen peräytyä aiemmista ahdistavista sähkörimpulasitoumuksistaan.
      "Täyssähköauto käy nyt niin huonosti kaupaksi, että valmistaja muuttaa sen bensiinimoottoriseksi"
      https://www.is.fi/autot/art-2000010308703.html

      • Anonyymi

        Juu vanhaan leafiin saa jo nyt polttomoottoripaketin. Ja vetymuutospaketit revitään käsistä.


    • Anonyymi

      Vertailun vuoksi 1960-luvun Fiat 500D oli varustettu 22 litran polttoainesäiliöllä ja kulutti noin 5,5 litraa bensiiniä / 100 km. Range 400 km.

      • Anonyymi

        Vertailun vuoksi Thriumph Herald 13/60 60-luvulta. Tankki 36 litraa ja käytännön range maantiellä 300 km. Kannatti pitää jerrykannua mukana, harva asema oli myöhemmin illalla auki.


    • Anonyymi

      Höpö höpö... Nyt on ollut jo monta uutista sähköautojen myynnin sakkaamisesta ja monet autovalmistajat ovat jatkamassa polttomoottoriautojen kehitystä. Uusia polttomoottoriautoja tullaan myymään 2030-luvullakin. Ehkä jopa 2040-luvulla.

      Ja käytetyillä polttomoottoriautoilla tullaan ajamaan vähintään 2050-luvulle saakka.

    • Anonyymi

      Avaaja taitaa olla tulevaisuudessa Suomen vanhin henkilö, sillä bensalla ajetaan 2050 jne...

      • Anonyymi

        Saattaa noutaja tulla minä päivänä tahansa.


    • Anonyymi

      🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒

      🍑 K­­u­u­­­m­­a­­t­­­ ­t­­y­­t­ö­­t­­­ ­­o­­d­o­t­t­a­­­v­­­­­­a­­­t­ ­­s­­i­­n­­­u­­a­­ -> https://us4.fun/kissgirl?18319958

      🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      79
      1820
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1699
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1524
    4. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1204
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1203
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1192
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1146
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1131
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      8
      1129
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1114
    Aihe