Seinäjoen Agrimarket 1400 netissä myytyä kohdettatta

Mielenkiintoinen keskustelu. Kävin pyytämässä Apua Huutokaupat.com tehtyihin ongelmiin. Sai kuulijoiksi 6 yläkerran johto pallilla istujaa. Kerron Prepaid liittymillä sekä kiinetällä netillä olevista ongelmista käytettäessä Saunalahtea ja Elisaa,, viime aikoina. Operaattorikeskuksessa on Vapaamurari poliisi Homo joka nuolee ylenpiensä PERSEEN melkoisen tarkkaan. Näin keväästä kiima on yltynyt aivan sietämättömäksi, En pysty kirjautumaan taikka tekemään tarjousta vaikka tekisinkin ei rekisteröidy huutoni vaan jopa alenpi tarjous menee läpi vaikka olen huutanut korotus Automaatilla.
Kyse on siis 10v minua vainonneen HOMO kerhon touhuista heillä on GAY aivan jokaisessa toimistossa jopa suomen tullissakin. Paikannin yhden jopa valtion virasto AVIIN.. ?
Kyse on siis kovimman luokan GAY toiminnasta jossa Aivan kaikkea on TARJOLLA vastasyntyneen pienstä persiistä vänhaan isrstaaseen karsta reikään. Kerhossa ei tervita ainuttakaan naista kerhon toiminta luonteen vuoksi toki suuri osa pitää vaimoketta todellisen intohimon peittämiseksi.
1400 konetta kyseisessä huutokaupassa myynyt sai siis suoraan tiedon tilanteesta joka on Suomen lain vastainen. Nyt onkin mielenkiintoista nähdä mikä on miehiään Heti kun Mainitsin Vapaamurarit asian takan 3 kpl lähti tuttuun vaparirn tapaan heti toimistoonsa. joka on heidän tapansa vaikka l,ehdessä ,lääkärissä YMS..
Koitan huutaa lopusta viikkoa jotakin SAAPA NÄHDÄ TÄYTYYKÖ pistää Agronettiin varoitus "poikakerhosta" jos ei ala tapahtumaan Hankkijan toimesta Suomen ihmisoikeuksien Noudattamsita.
Tiedossa on 3 kuolemmakin HINTITTELY ON OLLUT kaikki kaikessa näissä tapauksissa.
0160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Mielenkiintoinen keskustelu. Kävin pyytämässä Apua Huutokaupat.com tehtyihin ongelmiin. Sai kuulijoiksi 6 yläkerran johto pallilla istujaa. Kerron Prepaid liittymillä sekä kiinetällä netillä olevista ongelmista käytettäessä Saunalahtea ja Elisaa,, viime aikoina. Operaattorikeskuksessa on Vapaamurari poliisi Homo joka nuolee ylenpiensä PERSEEN melkoisen tarkkaan. Näin keväästä kiima on yltynyt aivan sietämättömäksi, En pysty kirjautumaan taikka tekemään tarjousta vaikka tekisinkin ei rekisteröidy huutoni vaan jopa alenpi tarjous menee läpi vaikka olen huutanut korotus Automaatilla.
Kyse on siis 10v minua vainonneen HOMO kerhon touhuista heillä on GAY aivan jokaisessa toimistossa jopa suomen tullissakin. Paikannin yhden jopa valtion virasto AVIIN.. ?
Kyse on siis kovimman luokan GAY toiminnasta jossa Aivan kaikkea on TARJOLLA vastasyntyneen pienstä persiistä vänhaan isrstaaseen karsta reikään. Kerhossa ei tervita ainuttakaan naista kerhon toiminta luonteen vuoksi toki suuri osa pitää vaimoketta todellisen intohimon peittämiseksi.
1400 konetta kyseisessä huutokaupassa myynyt sai siis suoraan tiedon tilanteesta joka on Suomen lain vastainen. Nyt onkin mielenkiintoista nähdä mikä on miehiään Heti kun Mainitsin Vapaamurarit asian takan 3 kpl lähti tuttuun vaparirn tapaan heti toimistoonsa. joka on heidän tapansa vaikka l,ehdessä ,lääkärissä YMS..
Koitan huutaa lopusta viikkoa jotakin SAAPA NÄHDÄ TÄYTYYKÖ pistää Agronettiin varoitus "poikakerhosta" jos ei ala tapahtumaan Hankkijan toimesta Suomen ihmisoikeuksien Noudattamsita.
Tiedossa on 3 kuolemmakin HINTITTELY ON OLLUT kaikki kaikessa näissä tapauksissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu