Asiantuntijat ihmettelevät,miksei eu auta Ukrainaa tosissaan?

Apu on näennäistä nyhjäämistä, palavereja ja
kokouksia toisensa.perään.Olen ihmetellyt sitä sodan alusta lähtien.Ihan kuin eurooppaa oltaisiin luovuttamassa Putinille pala palalta.
Siltä se ihan näyttää.Eu:n yksi pääjehuista
vaati siirtymistä sotatalouteen,mutta se on vaan
tyhjää puhetta,niin kuin kaikki muukin jauhanta
asian tiimoilta?
10163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Venäjä on rakentanut vahvan vaikuttamisverkoston EU:n sisälle. Osa siihen kuuluvista ei itse edes käsitä, missä ovat mukana.

Niin tilanne on myös Suomessa.

Äänestä

Toinenkin sota syttymässä.Armenia pitää
todennäköisenä että Azerit valtaa alueita
Armeniasta saadakseen maayhteyden omalle
autonomiselle alueelle Armenian sisällä.
Merkittävä teollisuuskaupunki?

Äänestä

Minä taas olen ihmetellyt sitä, että mikä määrä apua se olisi se "tarpeeksi". Miljardia toisensa jälkeen sinne on mennyt, meiltäkin jopa leipä kansan suusta, ja silti on aina liian vähän, liian hitaasti, vääränlaista. Mikä pohjaton piikki se on oltava?

Äänestä
  • Täysin mitättömiä rahasummia.Usa pisti Irakin
    sotaan 3000 -5000miljardia.Eu satsannut 1%
    tästä summasta.Todellinen tarve vähintäin
    500 miljardia.Kun Venäjän 200 miljardin panostus
    vastaisi 500 miljardia eu:ssa.Niin saataisiin saman verran
    kalustoa kuin Venäjällä.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Täysin mitättömiä rahasummia.Usa pisti Irakin
    sotaan 3000 -5000miljardia.Eu satsannut 1%
    tästä summasta.Todellinen tarve vähintäin
    500 miljardia.Kun Venäjän 200 miljardin panostus
    vastaisi 500 miljardia eu:ssa.Niin saataisiin saman verran
    kalustoa kuin Venäjällä.

    Niistä Ukrainaan laitetuista miljardeista ei tiedä minne ne todellisuudessa on menneet.

    Äänestä

Nyt on alkanut löytymään asiantuntijoita vähän siellä ja täällä.

Äänestä

Taas yksi turha puheenvuoro Loyd Austinilta.
Usa ei anna Ukrainan murtua.Juuri sitähän
ne tekee.

Äänestä
  • Pakko välillä kommentoida noin ettei nyt näytä ihan luovuttajilta ja että demokraateilla on homma hallussa. Ja jännä huomio muuten Suomenkin mediasta, kirjoittavat että USA tukipaketti on jumittanut viikkoja...sehän on siis jumittanut jo kuukausia, viime vuoden puolelta asti. Sanomalla "viikkoja" niin se ei kuulosta niin pahalta ?

    Äänestä

Puheita ja kokouksia pidetty vuosia mikään ei muutu nyt aloitetaan ammustuotanto ensin pitää tietenkin rakentaa tehtaat näihin menee muutama vuosi. Totuus paljastui Eurooppa luuli ettei Venäjä enää uhkaa eikä oltu varauduttu kenelläkään ei ole mitään vähän sama homma kuin Afrikassa eivät tee mitään kun apu tulee laivoilla Eurooppassa sotilas avut Usasta.

Äänestä
  • Maapallo on täynnä huijauksia.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Apu on näennäistä nyhjäämistä, palavereja ja
kokouksia toisensa.perään.Olen ihmetellyt sitä sodan alusta lähtien.Ihan kuin eurooppaa oltaisiin luovuttamassa Putinille pala palalta.
Siltä se ihan näyttää.Eu:n yksi pääjehuista
vaati siirtymistä sotatalouteen,mutta se on vaan
tyhjää puhetta,niin kuin kaikki muukin jauhanta
asian tiimoilta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu