Kun tukia leikataan niin ihmiset joutuvat

Töitä eikä maata sohvalla ja maksattaa muille emisensä.Kyllä hallitus tässäkin asiassa on varsin oikeassa.
16200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Meillä on sellainen käsitys kun äänestää Vasemmisto puolueita ei tarvitse lähteä töihin.Edellinninen hallitus ei tehnyt mitään työelämän uudistuksia, nyt on vaan ne pakko tehdä.Meille haluttiin ulkomaista työvoimaa, kun paska duunit eivät kelpaa meidän työttömille.

Äänestä
  • Meillä on monta sukupolvea joka on elänyt pelkkien avustuksen varassa, koko elämänsä.Mutta tähän tulee onneksi muutos

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Meillä on monta sukupolvea joka on elänyt pelkkien avustuksen varassa, koko elämänsä.Mutta tähän tulee onneksi muutos

    Kun rahaa ei yksinkertaisesti ole jakaa, niin on pakko repiä se jostain, siksi onkin pakko leikata ja työntekijät jotka ovat vielä töissä, ei heidän verohelpotusta voi entisestään kiristää.

    Äänestä

Vasemmistolaisen ihmisoikeus on elää toisten rahoilla.
Ei voi jatkua tällainen.
Sairaalaan pesemään vanhuksia, se on hyödyllistä työtä.

Äänestä
  • Totta, sillä en minä ainakaan halua antaa rahaa yhdellekään makailijalle.

    Äänestä

Eipä niitä työpaikkoja ole tarjolla..

Äänestä
  • Mutta niitä tulee kun lakimuutokset saadaan voimaan, ja työvoiman palkkaaminen ei muodostu loppuelämän "pakkoavioliitoksi", eli riskiksi PK-yrityksille. Eli työmarkkinat tervehtyvät ja työvoimaa saadaan liikkeelle tarpeen mukaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Mutta niitä tulee kun lakimuutokset saadaan voimaan, ja työvoiman palkkaaminen ei muodostu loppuelämän "pakkoavioliitoksi", eli riskiksi PK-yrityksille. Eli työmarkkinat tervehtyvät ja työvoimaa saadaan liikkeelle tarpeen mukaan.

    Niin, toiset uskoo joulupukkiinkin.

    Mikäköhän on selitys sitten kun niitä työpaikkoja ei tulekaan ja työttömyys vaan kasvaa? Kommunistit, Putin, NATO, maahanmuuttajat?

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Niin, toiset uskoo joulupukkiinkin.

    Mikäköhän on selitys sitten kun niitä työpaikkoja ei tulekaan ja työttömyys vaan kasvaa? Kommunistit, Putin, NATO, maahanmuuttajat?

    Paha sanoa, mutta jotain on yritettävä tehdä, muuten suomi kaatuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Niin, toiset uskoo joulupukkiinkin.

    Mikäköhän on selitys sitten kun niitä työpaikkoja ei tulekaan ja työttömyys vaan kasvaa? Kommunistit, Putin, NATO, maahanmuuttajat?

    Pistäs tontuu välillä jotain perusteluja, ettei nyt ihan mene variksille naurekeluun juttusi.

    Äänestä

Kaikki edustajat ei edes saa hinattua persettään työpaikalle nykyään.

Salissa paljon tyhjiä paikkoja myös tänään lähetyksessä.

Niin makaa kuin petaa kansanedustajien kuuluisi näyttää esimerkkiä eikä loistaa vain poissaoloillaan eduskunnassa?

Nälkiintyneet ja nääntyneet ei jaksa tehdä mitään vaan kituvat.


Hallituksen ymmärryksessä vakavia puutteita!

Linden huomautti Orpolle ja Purralle ettei hallituksen leikkauksille sotesta ole perusteita koska ne oli jo huomioitu menokehyksessä.

Näköjään VM budjetti päällikkö Niemelä ja tuore sotesatraappi Ville eivät hallitse kotiläksyjään.

Orpo ja Purra eivät lotkauttaneet korviaan ollenkaan Lindenin kommentille.

Meni selvästi yli hilseen molemmilta.

Äänestä
  • Linden on yksi SoTe-katastrofin arkkitehtejä. Ei siis suuremmin kiinnosta tuon paskanjauhan jutut.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Linden on yksi SoTe-katastrofin arkkitehtejä. Ei siis suuremmin kiinnosta tuon paskanjauhan jutut.

    Monet Vasemmistolainen.on sanonut että tässä maassa minä en alistu tekemään töitä . Koska jouten maksamalla saa saman verran käteen kuin tekemällä paskaduunia.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Monet Vasemmistolainen.on sanonut että tässä maassa minä en alistu tekemään töitä . Koska jouten maksamalla saa saman verran käteen kuin tekemällä paskaduunia.

    Kyllä me lopulta alistustuvat kun ilmaista rahaa ei ole tarjolla, On aivan käsittämättömän tyhmää että yhteiskunta maksaa isot asunnon vuokra menot, joihin ei ole ole pienipalkkaisrlle varaa asua.

    Äänestä

jos maailmalta asti tullaan tukien perässä niin jossain kyllä mättää pahasti

Äänestä

Suurin osa työttömistä on kylläkin persuja. Vasemmistoilaiset ovat tehtailla duunarina.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Töitä eikä maata sohvalla ja maksattaa muille emisensä.Kyllä hallitus tässäkin asiassa on varsin oikeassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu