Työeläkkeiden maksaminen lopetettava

Ja työeläkevaroilla maksettava valtion velka pois.

Suomen talous on laitettava kuntoon, ja siihen on osallistuttava jokaisen – siis myös nykyisten työeläkeläisten, eli tulevien Kela-eläkeläisten.
53319
3Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 53

Vanhimmat

Lapsilisät porrastettava vanhempien tulotason mukaisesti.

Äänestä
  • Ruotsissa vanhempainrahaa saa 480:ltä päivältä.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Ruotsissa vanhempainrahaa saa 480:ltä päivältä.

    Rikkaassa maassa on varaa maksaa myös vanhemmille. Suomessa ei riitä rahaa kuin lapsille.

    Äänestä

Ja omistusoikeus on lakkautettava ja kaikki on yhteistä.
Jeesus on tulossa.
Oletko valmis!

Äänestä
  • Ihminenhän hallitsee itseään vain tilapäisesti maapallon päällä . Jopa ruumiin materiaalit kierrätetään. Luut niistä viimeisenä.

    Muutamia poikkeuksia toki on, kuten Eugene Shoemaker, joka on haudattu Kuuhun. Eli häntä ei enää voida maapallolla uusiokäyttää.

    Siksipä omistamisessa ei ole juurikaan järkeä, kun ei itseäänkään voi omistaa rajattomiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Ihminenhän hallitsee itseään vain tilapäisesti maapallon päällä . Jopa ruumiin materiaalit kierrätetään. Luut niistä viimeisenä.

    Muutamia poikkeuksia toki on, kuten Eugene Shoemaker, joka on haudattu Kuuhun. Eli häntä ei enää voida maapallolla uusiokäyttää.

    Siksipä omistamisessa ei ole juurikaan järkeä, kun ei itseäänkään voi omistaa rajattomiin.

    Luut viimeisinä? Kyllä ne on hiukset. Ne olivat jo eläessään kuolleet eli Ne ei maadu.

    Äänestä

Nyt tarvitaan myös boksin ulkopuolelta tulevia ehdotuksia.

Äänestä
  • Raha pitää ottaa sieltä missä rahaa on.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Raha pitää ottaa sieltä missä rahaa on.

    Pankeissa on rahaa, sieltä helpoin ottaa.

    Äänestä

Maksakoot ne jotka ovat viimeisen 30vuoden aikana saaneet Suomen ajettua tähän tilaan.

Äänestä
  • Alamäki alkoi silloin, kun pyramidihuijauksen ensimmäiset voittajat pääsivät laiskottelemaan.

    Äänestä

  • Maataloustuki on vienyt Suomen surkeuteen, siellä on rahhaa ja sieltä pitää ottaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Maataloustuki on vienyt Suomen surkeuteen, siellä on rahhaa ja sieltä pitää ottaa.

    Missä sitä rahaa "siellä" on?

    Minulla ei ainakaan ole tiedossa mitään maataloustukirahastoa, jonka tuotoilla maataloustuet maksetaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Maataloustuki on vienyt Suomen surkeuteen, siellä on rahhaa ja sieltä pitää ottaa.

    Maataloustuki tulee EU:lta nykyisin. Saadaan vähän takaisin siitä 3 miljardista minkä Purra EU:lle lahjoitti.

    Äänestä

  • Aivan. Vastuun oton aika.

    Äänestä

  • Eli selkosuomeksi Kokoomus.

    Äänestä

Aloittajan utopiat voi painaa samantien unholaan. Työeläkeläiset eivät ole syyllisiä typerien poliitikkojen virheisiin eli valtion holtittomaan velkaantumiseen. Ikävä juttu eliittiglobalisteille, että työeläkevarat eivät mitenkään ole valtion omaisuutta, sory siitä lusmut.

Äänestä

Sehän on selvää, että työeläkevaroilla maksetaan Suomen valtion velka pois. Muussa tapauksessa Suomi tekisi konkurssin ja koko valtio lakkaisi olemasta olemassa.

Äänestä
  • Mitä jos sosialituilla maksettaisiin velka pois, vähän aikaa vinkuvat mutta kun on 2 vaihtoehtoa.
    Muuttaa pois suomesta tai kuolla.

    Äänestä

  • Lakkaa jos lakkaa. Minä lakkaan kynteni ja lähden ravintolaan syömään. Työeläkeläisenä saan käyttää rahani miten lystään. Nyt taas paha vikani on se, etten ehtinyt juosta kelassa ja sossussa rahaa kinuamassa, kun olin arkipäivät töissä.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Mitä jos sosialituilla maksettaisiin velka pois, vähän aikaa vinkuvat mutta kun on 2 vaihtoehtoa.
    Muuttaa pois suomesta tai kuolla.

    Kuinka te meinasitte maksaa jotain sellaisella, mitä ei ole olemassa?

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Mitä jos sosialituilla maksettaisiin velka pois, vähän aikaa vinkuvat mutta kun on 2 vaihtoehtoa.
    Muuttaa pois suomesta tai kuolla.

    Kuoleminen alkaa olla ainoo vaihtoehto Purran sote-leikkausten takia. Ruumishuoneet on jo niin täynnä, että vainajia säilytetään konteissa:
    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/5a02f6c5-5569-4e10-b4ed-6833193cacf3

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Mitä jos sosialituilla maksettaisiin velka pois, vähän aikaa vinkuvat mutta kun on 2 vaihtoehtoa.
    Muuttaa pois suomesta tai kuolla.

    On siinä kolmaskin ja kaikkein paras vaihtoehto. LÄHTEÄ SOHVALTA TÖIHIN 👌

    Äänestä

Miten sitten tehdään, kun työeläkerahastot on syöty, milläs ne eläkeläiset sitten elävät? Työeläkkeellä on niin paljon porukkaa, ettei valtio pysty maksamaan näille edes kansaneläkettä.

Äänestä
  • Tällä hetkellä työeläkkeet maksetaan käytännössä palkansaajien maksamilla työeläkemaksuilla, jotka ovat siis veroluonteisia palkasta pakkoperittäviä maksuja.

    Ne ovat noin 25 prosenttia siitä, minkä työntekijä aiheuttaa kustannuksia työnantajalle. Osan summasta tilittää työnantaja, ja osan työntekijä.

    Vain pieni osa kustannetaan työeläkerahastojen pääomatuotoilla.

    https://www.etk.fi/tutkimus-tilastot-ja-ennusteet/tilastot/tyoelakkeiden-rahoitus/

    Jatkossa eläkkeet maksetaan Kelan kautta, eli valtion budjetista. Siis verovaroista, eikä palkansaajilta enää jemmata rahaa jopa 50 vuoden ajaksi johonkin hämyiseen rahastointiin.

    Kojamokin, jota työeläkeyhtiöt omistavat, ei maksa lainkaan osinkoa. Siitä huolimatta Kojamon asunnoissa asuvat palkansaajat joutuvat maksamaan hirmuvuokria. Moninkertainen tappio siis.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Tällä hetkellä työeläkkeet maksetaan käytännössä palkansaajien maksamilla työeläkemaksuilla, jotka ovat siis veroluonteisia palkasta pakkoperittäviä maksuja.

    Ne ovat noin 25 prosenttia siitä, minkä työntekijä aiheuttaa kustannuksia työnantajalle. Osan summasta tilittää työnantaja, ja osan työntekijä.

    Vain pieni osa kustannetaan työeläkerahastojen pääomatuotoilla.

    https://www.etk.fi/tutkimus-tilastot-ja-ennusteet/tilastot/tyoelakkeiden-rahoitus/

    Jatkossa eläkkeet maksetaan Kelan kautta, eli valtion budjetista. Siis verovaroista, eikä palkansaajilta enää jemmata rahaa jopa 50 vuoden ajaksi johonkin hämyiseen rahastointiin.

    Kojamokin, jota työeläkeyhtiöt omistavat, ei maksa lainkaan osinkoa. Siitä huolimatta Kojamon asunnoissa asuvat palkansaajat joutuvat maksamaan hirmuvuokria. Moninkertainen tappio siis.

    Oletko arvioinut paljonko veroprosentteja pitäisi nostaa, jos työeläkkeetkin maksettaisiin veroilla. ilman muuta heti sen mitä työeläkevakuutusmaksut nyt vievät ja sen lisäksi tietysti rahastojen tuotto, nykyinen ja tuleva.
    Ja tulevaisuudessa vielä hurjemmin, kun rahastot, 250 miljardia’ olisi käytetty poliittisesti ’hyödyllisempiin’ kohteisiin, jolla ääniä voisi kalastella. Luulempa, että aika harva haluaa oman työeläkepääoman lahjoittaa poliitikkojen vapaaseen käyttöön.
    Rahastointihan on yksi järjestelmän vahvuuksista juuri sen tuottojen vuoksi. Ja siksi, että rahastot ovat poliitikkojen ja päivänpolitiikan ulottumattomissa, siis turvassa, se on eläkkeisiin korvamerkittyä rahaa.

    Nykyinen työeläkevakuutusjärjestelmä, joka muuten on arvioitu yhdeksi maailman parhaista kansainvälisissä tutkimuksissamonta kertaa, ei pyöri velkarahalla, vaan työssäolevien vakuutusmaksuilla, joista osa menee juoksevien eläkkeiden maksuun ja osa rahastoihin eli tulevien eli nykyisten työssäkäyvien eläkkeitä varten.
    Suomalaisen työeläkevakuutusjärjestelmän vahvuuksiaan on järjestelmän läpinäkyvyys, kattavuus eli koko työtätekevää kansaa tasapuolisesti kattava ja kustannustehokkuus. Huolta aiheuttaa Suomen väestökehitys, vanheneminen, alhainen syntyvyys ja työvoimapula eli työvoiman supistuminen. Sinänsä nämä eivät ole työeläkevakuutusjärjestelmän ongelmia, mutta ne aiheuttavat isoja haasteita ratkottavaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Tuossa linkissähän olli graafi, josta näkee kuinka rahavirrat menivät vuonna 2023. Työeläkkeitä maksettiin siis 34,1 miljardia euroa, josta työeläkemaksuilla maksettiin 27,0 miljardia euroa. Rahastoon siirrettiin palkansaajilta 3,2 miljardia euroa ja systeemin ylläpito nieli 500 miljoonaa euroa.

    Verojen kautta maksettuja eläkkeitähän ei enää kerätä pelkästään palkansaajilta, vaan niiden maksajiksi saadaan myös pääomatuloveroja maksavat, haittaveroja maksavat jne.

    Suomalainen pyramidihuijaus on outolintu, joka joutaa ampua alas. Nyt on se "momentum", kun voimme tehdä Suomesta velattoman valtion, ja alkaa tekemään maasta parempaa tuleville sukupolville. Silloin palaa myös usko nuorille, ja jopa lapsia uskalletaan taas tehdä.

    Äänestä

Eläkeisiin puuttuminen on omistusoikeuksiin puuttumista, - se on sama kuin P-Koreaa Suomeen!

Äänestä

Hallitus on pistämässä työläiset samaan jamaan kuin P-Koreassa. Kova kilpailu käynnissä. Kumpi ompi parempi?

Äänestä

Miksi minun omilla rahoilla, joita olen 50 v säästänyt pitäisi maksaa valtion velkaa? En minä sitä velkaa ole edes tehnyt.

Äänestä
  • Jokaisen kansalaisen on osallistuttava Suomen pelastamiseen. Rikkaat tietenkin joutuvat kärsimään eniten. Lopuksi jää jäljelle köyhä, mutta onnellinen ja velaton kansa.

    Äänestä

Kaikkien joilla jää yli 2000 euroa elä'miseensä kuukaudessa, pitäisi laittaa ylimääräiset talouden tasapainotukseen.

Äänestä

Työttömiä kaihertaa, kun töissä käyvät saavat rahaa enempi, kuin he. Työeläkekin ärsyttää, kun se on suurempi, kuin ainaisina oleskelijoina lorvineiden vanhuuseläke.

Äänestä

Onhan työeläkkeet työtä tehneiden maksamia /kerryttämiä . Voisiko nyky pojut ryhtyä töihin ja ylläpitämään yhteiskunta ?

Äänestä

Kansallistetaan aluksi AY-liikkeiden verovapaat varat.

Äänestä

Jos nyt Purra aloittaisi hoitamaan valtion taloutta niinkuin pitää. 4 miljardin junahankkeen voi ottaa pois budjetista niinkuin valtiontalouden tarkastusvirasto suositteli. Tarkastusvirasto löysi muutakin vähän piiloteltua Purran budjetista.

Valtion verotulot pienenivät Purran veroaleen johdosta. Samoin yrittäjille ei olisi pitänyt maksaa takaisin työttömyysvaakuutusmaksuja, jotka olivat kertyneet säästöön MARININ hallituksen hyvän työllisyyden aikana. Nythän niitä tarvittaisi, kun nykyhallituksen aikana työttömyys on noussut 300 000:n lähtötilanteesta 240 000.

Ei ole oikein, että pienituloiset joutuvat käsrimään osaamattoman ja pilkallisesti käyttäytyvän ministerin virheiden takia.

Äänestä

Otetaan niiltä, joilla on. Ensin? Jooko?

Niille joku tonni ei tee tiukkaakaan. Ainakann tämän palstan mukaan!

Äänestä

Yhtiövero palautettava sille tasolle jolla se oli ennen Jyrki Kataisen kiitosta vaalirahoittajilleen.
Suuryhtiöiden kela-maksu otettava käyttöön kuten oli ennen Jyrki Kataisen hallitusta.
Näiden kahden tulolähteen tuotot valtiolle olisivat jo pari miljardia euroa vuodessa!

Äänestä
  • Tarkennan vielä että noilla parilla miljardilla luvattiin luoda uusia työpaikkoja, mutta 90%:sti ne valuivat yritysten jakamiin ennätyssuuriin osinkoihin.
    Viime vuodet ovatkin olleet kultaisia vuosia suurosakkeenomistajille. Yritykset ovat jakaneet vuosi vuoden perään ennätyssuuria osinkoja.

    Äänestä

Eläkeikään mennessä pitää olla hankittuna sijoituksia tai kansanedustajan sopeutumisraha.

Äänestä

Hyvä aloitus 👍

Äänestä
  • Perustelut: Lakkolaisista voi aloittaa siis! 👍

    He eivät ole tehneet elämässsän töitä 👍
    ja tyhjän lakkoilusta ei tulisi maksaa edes ruokarahaa 👍

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Perustelut: Lakkolaisista voi aloittaa siis! 👍

    He eivät ole tehneet elämässsän töitä 👍
    ja tyhjän lakkoilusta ei tulisi maksaa edes ruokarahaa 👍

    Mitä sieniä syöt? 🍄

    Äänestä

Kun yleisesti ottaen sosiaalipuolen kuluja on leikattu armottomalla otteella, suojaosia poistettu ja ansaituista euroista 50% napataan pois, niin

MIKSI IHMEESSÄ TÄSSÄ TILANTEESSA ERITTÄIN KOVAPALKKAISILLE MAKSETAAN LAPSILISIÄ?????

Äänestä

Kela-eläke on riittävä eläke.

Äänestä

Entäs sitten kun työeläkevarat olisi hypoteettisesti käytetty eikä uusia kerry?
Kela-eläkkeet sen sijaan raketoi.

Äänestä
  • Alottaja onkin ollut aina Kelan asiakas, ei päivääkään työelämässä.

    Äänestä

  • Ei tietenkään "kerry" työeläkkeisiin, mutta veroja kerätään menoja varten.

    Ei valtion tule "kerryttä" mitään velkarahalla, vaan tulot ja menot on pidettävä riittävän lyhyellä aikavälillä tasapainossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Alottaja onkin ollut aina Kelan asiakas, ei päivääkään työelämässä.

    Vaikuttaa ettet itse ole ollut koskaan työelämässä, kun pidät oikeudenmukaisena kerätä nuorisolta 25 prosenttia rahaa 50 vuoden ajan joka tilistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Ei tietenkään "kerry" työeläkkeisiin, mutta veroja kerätään menoja varten.

    Ei valtion tule "kerryttä" mitään velkarahalla, vaan tulot ja menot on pidettävä riittävän lyhyellä aikavälillä tasapainossa.

    Jos työeläkemaksut muutetaan veroksi, jolla elätetään työtön kansanosa ja kaikki eläkeläiset, voi tulla kapina vastaan.

    Äänestä

Valtion täytyy takavarikoida kaikki pankkitileillä makaavat rahat, ja maksaa valtionvelka pois.

Äänestä

Hyvä ehdotus!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Ja työeläkevaroilla maksettava valtion velka pois.

Suomen talous on laitettava kuntoon, ja siihen on osallistuttava jokaisen – siis myös nykyisten työeläkeläisten, eli tulevien Kela-eläkeläisten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu