Riikkaorpo auttoi, minkä voi.
PETTERI PURRA SÖSSI SUOMEN PUOLESSA VUODESSA LAMAAN
Anonyymi-ap
6185
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Lakot saatiin aikaan.
Ok.
Hyvä onnelliset suomalaiset ! Rasisminvastaista viikkoa kuitenkin vietettiin,
koska Suomi on EU:n rasistisin maa. Suomen rasistisin puolue PS
on sen kunniaksi päässyt oikein hallitukseen.
Ainakin Suomessa on 600000 "vähän onnellista" rasistia.
"Mahtava" hallitus !
Muun muassa sairaat, vanhukset, pientuloiset ja sekä työttömät että työlliset
ovat hallituksen "ERIKOISSUOJELUKSESSA".
Heidän elämäänsä hallitus vaikeuttaa niin paljon kuin vain Purran
ja Orpon päässä pahantahtoisia "ideoita" syntyy.
YKSIKÄÄN persu ei osallistunut Petterin rasismin vastaisen kokoukseen. Yksikään persu ei siis irtisanoutunut rasismista. Tämä Petterille käyt. Sinimustan hallituksen irvokas ilveilynäytelmä jatkuu.
no niin persupakkomielteinen persuista pihalle potkittu 🔵⚫ rotuopin julistaja, nappi huuleen, nalle kainaloon, tuti suuhun ja tutimaan että jaksat aamulla nousta taas reippaana poikana itkemään persujen perään.