Talouspakotteet perustuvat kommunistien talousoppeihin?

EU:n huippukokouksessa on keskusteltu venäläiselle viljalle asetettavista tuontipakotteista. von der Layen on ehdottanut tuontitulleja tai erillisiä maksuja ja niitä on ehdotettu jo aiemminkin. Ongelma on siinä, että EU rajoittaa viljantuontia Ukrainasta mutta ei Venäjältä. Siksi, että Venäjältä tuodaan aika vähän, Ukrainasta sen sijaan tuotaisiin paljonkin, jos se sallittaisiin, mutta silloin EU:n omat viljantuottajat kärsisivät.

Känkkäränkkämaat Puola, Tsekki ja Baltian maat ovat vaatineet täyttä tuontikieltoa venäläiselle viljalle. Jos viljaa tuodaan vain vähäiset määrät, miksei. Mutta onko niin, että nuo samat maat ovat ajaneet läpi myös muut tuontirajoitukset, jotka ovat aiheuttaneet melkoisia ongelmia. Eivätkä ole romauttaneet Venäjän taloutta, kuten niiden ennustettiin tekevän.

Minä kyllä ajattelin sodan alettua, että olisi nimenomaan säädetty rangaistustullit ja esim ylimääräisiä maksuja Venäjältä tulevalle liikenteelle. Sen sijaan esim energian osalta mentiin tuonninrajoituksiin, jotka todellisuudessa eivät vieläkään ole täysin toteutuneet ja tuskin koskaan kokonaan toteutuvatkaan. Energian osalta saatiin aikaan melkoinen hintapiikki, joka tietenkin satoi venäjämielisen opposition piikkiin monessa maassa.

Ihmettelin, mihin ajatteluun perustuvat tuollaiset toimet. Vuosikausia palstoille on kirjoitellut muutama ryssittelijä, jotka ovat kertoneet, että kaikesta kanssakäymisestä Venäjän kanssa pitäisi luopua ja että kauppa sinne on niin vähäistä, ettei sen päättäminen merkitsisi mitään. Samat pimeäpäät nimittelevät muita kirjoittajia stallareiksi, punikeiksi ja pikkuryssiksi. He osaavat siis heittää ulostetta, mutta ajatustoiminnassaan ei ole kehumista.

Suomi on kärsinyt merkittävästi pakotteista, varsinkin itäinen osa maata, joka ei ole saanut hyvitystä EU:lta uhrautumisestaan. Toisaalta monia asioita Venäjältä tuodaan edelleen. Sipilän hallituksen aikana maatiloja meni konkurssiin ennätysmäärät, ja syynä olivat ne halvat "Putin-juustot", eli Venäjälle tapahtuneen elintarvikeviennin tyrehtyminen vastapakotteiden seurauksena. Pakotteet eivät ajaneet venäläisiä pois Krimiltä, eivät myöskään Donbassista.

Mihin perustuu ajattelu, että pakotteilla voitaisiin vaikuttaa Venäjän toimintaan? Se ehkä onnistuu pitkällä aikavälilä. Ehkä. Länsimaita syytetään itsekkyydestä, kun ne eivät mene vielä pidemmälle pakotteissa. Olisiko siitä vastaavaa hyötyä? Jos länsimaat saavat korvattua venäläisen tuonnin, saa Venäjäkin korvattua vientinsä, vaikkakin ehkä menettää siinä rahaa. Eräillä alueilla Venäjä on niin suuri ja tärkeä tuottaja, että sitä yksinkertaisesti ei voi sulkea markkinoilta. Kuten ydinpolttoaineissa, joissa se tuottaa puolet koko maailman tarpeesta. Ihanko oikeasti joku luulee, että puolet maailman ydinreaktoreista pantaisiin kiinni Krimin tai edes Ukrainan takia? No way. mm USA ostaa käsittääkseni edelleen ydinpolttoainetta Venäjältä. Kauppa voi kyllä jakautua uudelleen niin, että "korkean moraalin" länsimaat ostavat jatkossa muualta, "matalan moraalin" kehitysmaat Venäjältä. Jakautumisen seurauksena kaiken hinta länsimaissa nousee, kehitysmaat taas saavat kerrankin kaikkea halvemmalla. Ei ihme, että monet köyhistä maista tukevat Venäjää eivätkä halua toimia, joilla sota loppuisi.

Se, kuinka talouspakotteisiin on uskottu, on kovin samanlaista kuin Venäjän usko kykyynsä sitoa länsimaita talouden, ennen kaikkea energian avulla. Hehän ajattelivat, että lännen riippuvuus venäläisestä kaasusta, lannoitteista, tärkeistä mineraaleista ja ydinpolttoaineesta estäisi niitä tukemasta Ukrainaa. Niin ei tapahtunut, vaan Venäjän piti turvautua ydinsodalla pelotteluun. Yhtä tyhjäksi on osoittautunut usko, että talouspakotteet nujertaisivat Venäjän.

Usko taloussidosten mahtavaan voimaan siis yhdistää mainittuja Puolaa, Tsekkiä, Baltian maita ja Venäjää. Niitä yhdistää myös kommunistinen menneisyys. Yhteinen ajattelumalli taloudesta tulee siis kenties siitä. Eivät kommunismissa eläneet tajua, miten markkinatalous toimii.

Kuitenkin vuosikausia on varsinkin palstoilla, mutta välillä muuallakin meuhkattu, kuinka EU-tuilla elävä Itä-Eurooppa kuulema piankin ohittaa meidät, milloin missäkin, ja kuinka siellä osataan asiat, mutta täällä ei. 2000-luvun alkupuolella maassa liikkui venäläisiä "liikemiehiä" esittelemässä mitä mielikuvituksellisempia "liikeideoita", joihin mm monet kunnanisät mielellään lähtivät mukaan. Vuosikymmeniä kommunismissa eläneistä venäläisistä puoluetyypeistä oli lähes yön aikana tullut sijoittamisen ja markkinatalouden ylivertaisia "osaajia", joiden ei tarvinnut esittää edes laskelmia.
289
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Baltit, joiden huomaan kertyvät kaiken maailman veronkiertäjät ja jobbarit, ovat kertoneet meille, että me emme ole tehneet tarpeellisia uudistuksia, kuten he. Monelta tuntuu uhnohtuvan, että me olemme eläneet markkinataloudessa koko ajan ja talouskasvumme oli erittäin nopeaa sinä aikana kun meitä nyt neuvovat viruivat kommunismissa! Sen sijaan heidän omat taloutensa ovat edelleen kehitysmaatyyppisiä loistalouksia, jotka elävät muualta tulevista tuloista, kuten entisistä kotimaistaan tulonsa saavista veronkiertäjistä ja omista siirtotyöläisistään, joille noilla talouden ihmemailla ei ole tarjota työtä eikä ainakaan kunnollista palkkaa. Tuotantoa he ovat saaneet alueillaan vain kilpailemalla köyhyydellään, eli alemman palkkatason tuottamalla alemmella elintasolla.

Ne, jotka pitävät noita maita edelläkävijöinä, uskovatko he todella, että tuo on Euroopan ja kenties koko maailman tulevaisuus?

Ainakin aivan liian monet tuntuvat uskovan heidän täysin tyhjästä temmattuihin oppeihinsa taloudellisesta sodankäynnistä.

Onneksi sentään von der Layen vaikuttaa tulleen järkiinsä.

Äänestä

Ja siis: tuontitulleilla nimenomaan olisi voitu rahoittaa Ukrainaa. Nyt sitä rahaa on kaivettu ties mistä, ja Suomenkin budjetin alijäämä on huippuluokkaa. Tuontimaksujen ja rangaistustullien avulla Venäjä olisi voitu panna rahoittamaan myös puolustuksen vahventaminen.

Typerä "eristetään Venäjä" politiikka sen sijaan on hajoittanut läntisen rintaman yhtenäisyyttä ja aiheuttanut taloudellisia vaikeuksia, jotka ovat vaikuttaneet taloudellisiin mahdollisuuksiin tukea, tai nostaa oman puolustuksen tasoa, kuin myös poliittisesti.

Historiasta tiedämme, kuinka vaikeaa taloussaartoja on saada pitäviksi edes sodana aikana. Sen saivat länsivallat kokea Saksan teollisuuden ja pankkimahdin kanssa toisen maailmansodan päivinäkin.

Eikä pakotteiden vaikuttavuuskaan aina ole kovin hyvä. Etelä-Afrikkaan ne ilmeisesti vaikuttivat aika nopeasti, mutta Kuuba on edelleen se mikä se olikin, samoin Pohjois-Korea. Irakissakaan ei valta vaihtunut taloussaarrolla, eikä Hamas sen takia luopunut vallasta Gazassa. Toki Kuuba ja Pohjois-Korea ovat heikentyneet niin, että ne eivät enää käytännössä vaikuta sillä tavalla ulkomailla kuin parhaina päivinään.

Voisi kai sanoa, että lännen strategiassa on menty hyvin vahvasti tunne edellä, mutta vaikuttavuusarviointi on ollut heikkoa. Ja perustunut talousoppeihin, joissa ei ole tolkkua.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

EU:n huippukokouksessa on keskusteltu venäläiselle viljalle asetettavista tuontipakotteista. von der Layen on ehdottanut tuontitulleja tai erillisiä maksuja ja niitä on ehdotettu jo aiemminkin. Ongelma on siinä, että EU rajoittaa viljantuontia Ukrainasta mutta ei Venäjältä. Siksi, että Venäjältä tuodaan aika vähän, Ukrainasta sen sijaan tuotaisiin paljonkin, jos se sallittaisiin, mutta silloin EU:n omat viljantuottajat kärsisivät.

Känkkäränkkämaat Puola, Tsekki ja Baltian maat ovat vaatineet täyttä tuontikieltoa venäläiselle viljalle. Jos viljaa tuodaan vain vähäiset määrät, miksei. Mutta onko niin, että nuo samat maat ovat ajaneet läpi myös muut tuontirajoitukset, jotka ovat aiheuttaneet melkoisia ongelmia. Eivätkä ole romauttaneet Venäjän taloutta, kuten niiden ennustettiin tekevän.

Minä kyllä ajattelin sodan alettua, että olisi nimenomaan säädetty rangaistustullit ja esim ylimääräisiä maksuja Venäjältä tulevalle liikenteelle. Sen sijaan esim energian osalta mentiin tuonninrajoituksiin, jotka todellisuudessa eivät vieläkään ole täysin toteutuneet ja tuskin koskaan kokonaan toteutuvatkaan. Energian osalta saatiin aikaan melkoinen hintapiikki, joka tietenkin satoi venäjämielisen opposition piikkiin monessa maassa.

Ihmettelin, mihin ajatteluun perustuvat tuollaiset toimet. Vuosikausia palstoille on kirjoitellut muutama ryssittelijä, jotka ovat kertoneet, että kaikesta kanssakäymisestä Venäjän kanssa pitäisi luopua ja että kauppa sinne on niin vähäistä, ettei sen päättäminen merkitsisi mitään. Samat pimeäpäät nimittelevät muita kirjoittajia stallareiksi, punikeiksi ja pikkuryssiksi. He osaavat siis heittää ulostetta, mutta ajatustoiminnassaan ei ole kehumista.

Suomi on kärsinyt merkittävästi pakotteista, varsinkin itäinen osa maata, joka ei ole saanut hyvitystä EU:lta uhrautumisestaan. Toisaalta monia asioita Venäjältä tuodaan edelleen. Sipilän hallituksen aikana maatiloja meni konkurssiin ennätysmäärät, ja syynä olivat ne halvat "Putin-juustot", eli Venäjälle tapahtuneen elintarvikeviennin tyrehtyminen vastapakotteiden seurauksena. Pakotteet eivät ajaneet venäläisiä pois Krimiltä, eivät myöskään Donbassista.

Mihin perustuu ajattelu, että pakotteilla voitaisiin vaikuttaa Venäjän toimintaan? Se ehkä onnistuu pitkällä aikavälilä. Ehkä. Länsimaita syytetään itsekkyydestä, kun ne eivät mene vielä pidemmälle pakotteissa. Olisiko siitä vastaavaa hyötyä? Jos länsimaat saavat korvattua venäläisen tuonnin, saa Venäjäkin korvattua vientinsä, vaikkakin ehkä menettää siinä rahaa. Eräillä alueilla Venäjä on niin suuri ja tärkeä tuottaja, että sitä yksinkertaisesti ei voi sulkea markkinoilta. Kuten ydinpolttoaineissa, joissa se tuottaa puolet koko maailman tarpeesta. Ihanko oikeasti joku luulee, että puolet maailman ydinreaktoreista pantaisiin kiinni Krimin tai edes Ukrainan takia? No way. mm USA ostaa käsittääkseni edelleen ydinpolttoainetta Venäjältä. Kauppa voi kyllä jakautua uudelleen niin, että "korkean moraalin" länsimaat ostavat jatkossa muualta, "matalan moraalin" kehitysmaat Venäjältä. Jakautumisen seurauksena kaiken hinta länsimaissa nousee, kehitysmaat taas saavat kerrankin kaikkea halvemmalla. Ei ihme, että monet köyhistä maista tukevat Venäjää eivätkä halua toimia, joilla sota loppuisi.

Se, kuinka talouspakotteisiin on uskottu, on kovin samanlaista kuin Venäjän usko kykyynsä sitoa länsimaita talouden, ennen kaikkea energian avulla. Hehän ajattelivat, että lännen riippuvuus venäläisestä kaasusta, lannoitteista, tärkeistä mineraaleista ja ydinpolttoaineesta estäisi niitä tukemasta Ukrainaa. Niin ei tapahtunut, vaan Venäjän piti turvautua ydinsodalla pelotteluun. Yhtä tyhjäksi on osoittautunut usko, että talouspakotteet nujertaisivat Venäjän.

Usko taloussidosten mahtavaan voimaan siis yhdistää mainittuja Puolaa, Tsekkiä, Baltian maita ja Venäjää. Niitä yhdistää myös kommunistinen menneisyys. Yhteinen ajattelumalli taloudesta tulee siis kenties siitä. Eivät kommunismissa eläneet tajua, miten markkinatalous toimii.

Kuitenkin vuosikausia on varsinkin palstoilla, mutta välillä muuallakin meuhkattu, kuinka EU-tuilla elävä Itä-Eurooppa kuulema piankin ohittaa meidät, milloin missäkin, ja kuinka siellä osataan asiat, mutta täällä ei. 2000-luvun alkupuolella maassa liikkui venäläisiä "liikemiehiä" esittelemässä mitä mielikuvituksellisempia "liikeideoita", joihin mm monet kunnanisät mielellään lähtivät mukaan. Vuosikymmeniä kommunismissa eläneistä venäläisistä puoluetyypeistä oli lähes yön aikana tullut sijoittamisen ja markkinatalouden ylivertaisia "osaajia", joiden ei tarvinnut esittää edes laskelmia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu