Miksi 9 piispaa ehdottaa ja kannattaa raamatun ja apostolisen uskon vastaista vihkimiskäsitystä ?

Anonyymi-ap

Jumalan ja Herramme Jeesuksen Pyhyyden ja Kaikkivaltiuden kunnioitus on vähinnyt.
Adamin ja Evan lankeemus ja jumalankaltaisuuteen pyrkiminen olis synti ja kirous seurasi ja paratiisista poistaminen.

Jumala joka on luonut galaksit suunsa henkäyksellä ja tietää hiustemmekin luvun ja jolle kaikki vastaamme kerran teoistamme.
Hän joka on kaiken luonut ja sitä ylläpitää määrittelee sanassaan mikä on syntiä ja siihen on tyytyminen. Kaikki me kerran vastaamme Hänelle tekemisistämme.

Käärme kysyi - onko Jumala todella sanonut niin .

Nyt luotu ja silmänsä ja ymmärryksensä sumentanut piiri kyselee onko Jumala todella kieltänyt samaa sukupuolta olevien avioliitot. Ruvetaan itse mestarooimaan ja kapinoimaan ja kukkoilemaan Jumalan luomistyötä ja Hänen tahtoaan vastaan.

Ja vielä piispat ehdottavat ja todellisuudessa yllyttävät julkisyntien tekemiseen ja sen kirkolliseen siunaamiseen ?

On selvää, että synnin tekemiseen ei tietenkään Jumala anna siunaustaa vaan kehottaa luopumaan siitä ja kääntymään takaisin Hänen puoleensa ja saamaan anteeksi eksymisensä.

Jumala on Pyhä ja me olemme syntiset, uskovina armahdetut ja päiväisen parannuksen kautta pysymme sellaisina.

Maailmaan mukaan menneet papit vaeltavat muuttuvien ihmiskäsitysten ja tiedon ylpeyden mukaan irti Jumalan sanasta ja sitä korvasyyhy saarnaa suoltavat mitä ihmiset haluavat kuulla. Se on eksytystä.

Vielä voi perua ja kääntyä ja katua.

Tässä selvää tekstiä,että miesten välinen ja naisten välinen seksuaalinen kanssakäyminen on syntiä
Room 1:
21 koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt.
22 Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet
23 ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.
24 Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa,
25 nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen.
26 Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen;
27 samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.

42

354

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Koska heidän kellonsa ei osoita keskiaikaa.

      • Anonyymi

        Kellonsa osoittaa lopun ajan eksytysten aikaa ?

      • Anonyymi

        Ennemminkin heiltä puuttuu ymmärrys Kirkon juurista.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ennemminkin heiltä puuttuu ymmärrys Kirkon juurista.

        Toisaalta Raamatussa kerrotaan menneestä ajasta, ja täällä eletään nykyaikaa.

        Nykyään on saunat ja homoille avioliitot. Paavalin aikana seurakunnan väki toi omaisuutensa samaan kokoon,ja siitä ja annettiin tarvitseville. Se ei ole nykyaikaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kellonsa osoittaa lopun ajan eksytysten aikaa ?

        Joskus puhuttiin että raamattu on kristinuskon perusta, nykyisin käydään muslimien juhlissa ja katsotaan trendit naistenlehdistä ? Sitten vaan ollaan suvaitsevia, puhutaan rakkaudesta . Musun mielestä juutalaiset ja kristityt pitää maksaa suojelurahaa että on oikeus elää ?katolinen kirkko on tehnyt paljon pahaa, mutta sen avulla ajettiin muslimit pois Espanjasta.

    • Anonyymi

      lutterin piispoilla on uusi ikioma itse rakennettu jumala.

      • Anonyymi

        Miten sellaiseen itse rakennettuun voi tosissaan uskoa?

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Raamatun vastaista on vihkiä avioliittoon. Raamatussa ei vihitä ketään avioliittoon, Jeesus ei käskenyt niin tekemään. Luterilaisuudessa vihkimiset ovat maalliseen regimenttiin kuuluvia asioita joihin pappien ja piispojen ei pidä puuttua. Onko vaikea sinun ymmärtää?

      • Anonyymi

        https://raamattuajassamme.fi/juutalaisia-haatapoja/

        Jeesuksen ajan ja nykyajan juutalaisuuden häätapoja

        Avioliitto on juutalaisen elämän, tulevien sukupolvien ja koko juutalaisen kansan perusta. Juutalaisuus suhtautuu kielteisesti seka-avioliittoihin ei-juutalaisten kanssa. Tärkeää on äidin juutalaisuus, koska juutalainen identiteetti ja juutalaiskansaan kuuluminen periytyvät juuri äidiltä. Ennen kihlausta ja avioliittoa nuoret voivat tavata toisiaan valvotusti muutaman kerran noin puolen tunnin ajan. Tällöin he tutustuvat toisiinsa ja keskustelevat siitä, mitä toivovat elämältä.

        Juutalaisuudessa joko vanhemmat tai nuoret itse sopivat avioitumisesta. Sopimus sinetöitiin kihlauksella, joka oli sitova lupaus avioitumisesta. Kihlapari asui säädyllisesti erillään – kuten Joosef ja Maria, jotka olivat kihlattuja ennen heidän ”yhteenmenoaan” (Matt 1:18). Morsian asui vanhempiensa luona ja sulhanen omien vanhempiensa luona tai sitten hän rakensi oman talon. Vasta avioliiton solmimisen ja hääjuhlan myötä he muuttivat yhteen.

        Juutalainen pari vihitään synagogassa tai muualla chupan eli vihkikatoksen alla yhteisasumisen vertaus-kuvana. Katos symbolisoi hääparin ensimmäistä yhteistä kotia. Katos on kaikista sivuista avoin, ja se on käännetty kohti Jerusalemia. Sulhanen astuu chupan alle ilman sidoksia ja katkaisee menneisyyden siteet. Tämä korostaa sulhasen ja morsiamen erityistä suhdetta. Morsian on pukeutunut pitkään, valkoiseen pukuun ja huntuun. Sulhanen poistaa hunnun morsiamen kasvoilta. Huntu symbolisoi vaatimattomuutta: morsiamen luonne ja sielu ovat ulkoisia asioita tärkeimmät.

        Sulhanen (chatan) pujottaa sormuksen morsiamen (kallah) oikeaan sormeen, josta morsian siirtää sen vasempaan. Sormukset ovat sileät ja kultaiset. Tämä on häiden tärkein hetki. Vihkimisen suorittaa seurakunnan valtuuttama taho, useimmiten rabbi. Siinä luetaan avioliittosopimus, jossa mies ja nainen esittävät ikuiset rakkaudenlupauksensa toisilleen. Puolisot allekirjoittavat avioliittosopimuksen, ketubban. Sulhanen polkee viinilasin rikki liiton merkiksi. Lasin polkeminen symbolisoi Jerusalemin temppelin hävittämistä, ja korostaa juutalaisen kansan yhteenkuuluvuutta. Ilon hetkellä historiallinen menneisyys on läsnä.

        Juutalaiset häät ovat usein viikon kolmantena päivänä, tiistaina, koska luomiskertomuksessa kolmannen päivän kohdalla toistuu kaksi kertaa ”Jumala näki, että niin oli hyvä”.

    • Anonyymi

      Raamatun aikana ei VIHITTY ketään avioliittoon. Käsitys avioliitosta on tullut myöhemmin pääasiassa maallisena toimenpiteenä. Tämä maallinen avioliito oli lähinnä kauppa, naimiskauppa, jossa sukujen omaisuutta hoidettiin. Jopa valtakunnan rajoja muutettiin kuninkaallisten naimakauppojen perusteella.

      • Anonyymi

        Miksi samaa sukupuolta olevat sitten haluavat kirkossa vihkimisen, ja suorastaan painostavat kirkkoa vihkimään avioliittoon jos sellaista ei ole Raamatun aikaan ollut olemassa. Kirkonhan pitäisi juuri toimia Raamatun sanan mukaan. Eihän tässä ole mitään järkeä. Mikseivät mene maistraattiin vihittäväksi jos siellä avioliittoon vihkiminen on mahdollista.

      • Anonyymi

        https://raamattuajassamme.fi/juutalaisia-haatapoja/

        Jeesuksen ajan ja nykyajan juutalaisuuden häätapoja

        Avioliitto on juutalaisen elämän, tulevien sukupolvien ja koko juutalaisen kansan perusta. Juutalaisuus suhtautuu kielteisesti seka-avioliittoihin ei-juutalaisten kanssa. Tärkeää on äidin juutalaisuus, koska juutalainen identiteetti ja juutalaiskansaan kuuluminen periytyvät juuri äidiltä. Ennen kihlausta ja avioliittoa nuoret voivat tavata toisiaan valvotusti muutaman kerran noin puolen tunnin ajan. Tällöin he tutustuvat toisiinsa ja keskustelevat siitä, mitä toivovat elämältä.

        Juutalaisuudessa joko vanhemmat tai nuoret itse sopivat avioitumisesta. Sopimus sinetöitiin kihlauksella, joka oli sitova lupaus avioitumisesta. Kihlapari asui säädyllisesti erillään – kuten Joosef ja Maria, jotka olivat kihlattuja ennen heidän ”yhteenmenoaan” (Matt 1:18). Morsian asui vanhempiensa luona ja sulhanen omien vanhempiensa luona tai sitten hän rakensi oman talon. Vasta avioliiton solmimisen ja hääjuhlan myötä he muuttivat yhteen.

        Juutalainen pari vihitään synagogassa tai muualla chupan eli vihkikatoksen alla yhteisasumisen vertaus-kuvana. Katos symbolisoi hääparin ensimmäistä yhteistä kotia. Katos on kaikista sivuista avoin, ja se on käännetty kohti Jerusalemia. Sulhanen astuu chupan alle ilman sidoksia ja katkaisee menneisyyden siteet. Tämä korostaa sulhasen ja morsiamen erityistä suhdetta. Morsian on pukeutunut pitkään, valkoiseen pukuun ja huntuun. Sulhanen poistaa hunnun morsiamen kasvoilta. Huntu symbolisoi vaatimattomuutta: morsiamen luonne ja sielu ovat ulkoisia asioita tärkeimmät.

        Sulhanen (chatan) pujottaa sormuksen morsiamen (kallah) oikeaan sormeen, josta morsian siirtää sen vasempaan. Sormukset ovat sileät ja kultaiset. Tämä on häiden tärkein hetki. Vihkimisen suorittaa seurakunnan valtuuttama taho, useimmiten rabbi. Siinä luetaan avioliittosopimus, jossa mies ja nainen esittävät ikuiset rakkaudenlupauksensa toisilleen. Puolisot allekirjoittavat avioliittosopimuksen, ketubban. Sulhanen polkee viinilasin rikki liiton merkiksi. Lasin polkeminen symbolisoi Jerusalemin temppelin hävittämistä, ja korostaa juutalaisen kansan yhteenkuuluvuutta. Ilon hetkellä historiallinen menneisyys on läsnä.

        Juutalaiset häät ovat usein viikon kolmantena päivänä, tiistaina, koska luomiskertomuksessa kolmannen päivän kohdalla toistuu kaksi kertaa ”Jumala näki, että niin oli hyvä”.

    • Anonyymi

      Mutta onneksi kirkossa oli vielä yksi piispa, jonka vuoksi Jumala ei ole vielä menettänyt toivoaan Luterilaiseen kirkkoon.

    • Anonyymi

      Todellakin? Vaimon ei siis ole hyväksyttävää vaihtaa luonnollista yhteyttään luonnonvastaiseen välttääkseen raskaaksi tulemisen miehenreppanalleen avioseksissä tämän kanssa.
      Ja miesten ei ole hyväksyttävää pakottaa siementään vaimon luonnonvastaisiin yhteyksiin ja/tai toisiin miehiin vaikka miten tekisi mieli rietastella ja pettää toisten miesten kanssa vaimoaan.
      Muilta osinhan nuo postaamasi Raamatunkohdat sopivat kaikkiin ihmisiin ja erityisesti meihin heteroihin joille on annettu tehtäväksi lisääntyä ja täyttää maa.

    • Anonyymi

      Apostolisessa uskontunnustuksessa eikä myöskääm Raamatussa puhuta mitään avioliitosta. Miksi jauhaat täällä pelkkää pas*aa? Idioottiko olet?

    • Anonyymi

      Sinulta jäi jutustasi kokonaan pois se että avioliiton pitää olla elinikäinen kaikki muut liitot ovat kadotuksen vieviä.

    • Anonyymi

      Ei kirkon ole pakko toimia maallisen lain mukaan avioliittoasiassa, koska sillä on hengellisissä asioissa valta toimia sen mukaan, mitä heillä kirkkolaissa on säädetty.

    • Anonyymi

      Eiköhän tuossa ihan selvästi kerrota epäjumalan palvontaan liittyvästä rituaaliseksistä. Kannattaa oikeasti lukea, mitä siinä sanotaan. Kiinnittää syys ja seuraus suhteisiin. Kuten vaikkapa sanoihin sen tähden yms.

      • Anonyymi

        Kirkkoisät ovat jo 300-400 -luvulla opettaneet varsin selvästi tuosta Roomalaiskirjeen kohdasta.

        Esim. https://www.newadvent.org/fathers/210204.htm

        "Tämä on ilmeinen todiste viimeisestä turmeltuneisuuden asteesta, kun molemmat sukupuolet hylätään ja sekä hän, joka on asetettu naisen opettajaksi, että hän, jota pyydettiin tulemaan miehen auttajaksi, tekevät vihollisten tekoja toisiaan vastaan."

        Miehen pakottaessa siemenensä paikkaan naisessa tai miehessä jossa siitä ei voi kehittyä Jumalan tarkoittamaa ihmistä, on siis todettu lisääntymiseen tarkoitettujen sukupuolien hylkäämiseksi jo Kirkkoisien toimesta yli tuhat vuotta sitten.

    • Anonyymi

      a Laodikean seurakunnan enkelille kirjoita: näitä sanoo Amen, uskollinen ja totinen todistaja*, Jumalan luontokappalten alku+:
      15. Minä tiedän sinun tekos, ettet sinä kylmä etkä palava ole: oi jospa kylmä taikka palava olisit!
      16. Sentähden ettäs pensiä olet, ja et kylmä etkä palava, rupean minä sinua minun suustani oksentamaan ulos.
      17. Ettäs sanot: minä olen rikas*, minä olen rikastunut ja en minä mitään tarvitse; ja et tiedä, ettäs viheliäinen ja raadollinen olet, köyhä, sokia ja alastoin.
      18. Minä neuvon sinua minulta ostamaan kultaa tulella selitettyä, ettäs rikastuisit, ja valkiat vaatteet, joillas sinus pukisit*, ettei sinun alastomuutes häpy näkyisi+, ja voitele silmäs silmäin voiteella, ettäs näkisit.
      19. Joita minä rakastan, niitä minä myös nuhtelen ja kuritan*; niin ole siis ahkera ja tee parannus.
      20. Katso, minä seison ovessa ja kolkutan*: jos joku minun ääneni kuulee ja avaa oven, sen tykö minä tahdon mennä sisälle, ja pitää ehtoollista hänen kanssansa ja hän minun kanssani.
      21. Joka voittaa, sen minä annan istua minun kanssani minun istuimellani, niinkuin minäkin voitin ja olen minun isäni kanssa hänen istuimellansa istunut.
      22. Jolla korva on, se kuulkaan, mitä Henki seurakunnille sanoo.

      • Anonyymi

        Saisiko myös koodit kuntoon, että mistä olet ottanut.

    • Anonyymi

      Raamatun tarinan mukaan jumalahan tosissaan tuomitsi homppelipoikansa kuolemaan.
      Varmaankin ihan vain kateudesta kun tällä oli 12 poikaystävää ja itse oli saanut vain kerran pimpsaa. Eikä silloinkaan Maria touhusta oikein mitään tiennyt.
      Nolo jumala teillä kyllä.

      • Anonyymi

        Meneekö sinulla nyt nämä jumala-asiat täysin sekaisin?! Terveisiä Päivi Räsäselle - edes luterilaispalstalla kirjoittavat eivät tiedä, että mikä on kristinuskon perusta.

    • Anonyymi

      "Miksi 9 piispaa ehdottaa ja kannattaa raamatun ja apostolisen uskon vastaista vihkimiskäsitystä ?"

      Hyvä kysymys. Piispat tietenkin kannatavat sitä, että kirkko hyväksyy ja vihkii kaikki lailliset avioliitot, koska se on järkevää. Ilman tuota hyväksyntää kirkko maalaisi itsensä nyky-yhteiskunnan nurkkaan, tai pimeään komeroon.

    • Anonyymi

      Jumala on luonut galaksitkin suunsa henkäyksellä, mutta joutui syntymään ihmiseksi ja tekemään kidutusitsemurhan korjatakseen mokansa, kun vahingossa istutti puun, johon ei saanut koskea, niinkö?

    • Anonyymi

      "Tärkeää on äidin juutalaisuus, koska äidin identiteetti periytyy...".

      Tiedättekö miksi?

    • Anonyymi

      Paholainen haluaa saastuttaa Pyhän Alttarin.Homovihkimykset on se keino.Siinä asia pähkinänkuoressa.Ja ihmispelkoiset kirkon miehet ja naiset tässä mukana

      • Raamatussa homot saivat mennä temppelin pyhimpään. Ei estettä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Raamatussa homot saivat mennä temppelin pyhimpään. Ei estettä.

        hyvä pointti kyllä

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Raamatussa homot saivat mennä temppelin pyhimpään. Ei estettä.

        Mitä he siellä tekivät kerro ?

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Raamattu on Jumalan sanaa ja siitä tulee pitää kiinni kristillisessä kirkossa tuntui miltä tuntui. Kirkon tulee pitää kiinni opistaan, arvoistaan ja toimia siltä pohjalta suunnannäyttäjänä ihmisille, eikä päinvastaisesti taipua kaikenmaailman harhaoppien ja maallisten vaatimusten edessä syntejä siunaten.

      • Olisi älytöntä noudattaa kirkossa Raamattua. Koko kirkko ja sen toiminta lakkaisi suurimmaksi osaksi.

      • Anonyymi

        Juuri näin!

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Olisi älytöntä noudattaa kirkossa Raamattua. Koko kirkko ja sen toiminta lakkaisi suurimmaksi osaksi.

        Niin sen pitääkin lakata suurimmaksi osaksi eli kyse olisi isosta syöpäleikkauksesta.

    • Anonyymi

      Piispat vetävät Suomea kohti tuhoa.

      • Anonyymi

        Eivät ehdi, herätysliikkeet saavat maallistettua yhteiskuntamme ennenkuin Suomi tuhoutuu.
        Tehän olette jo saaneet oikeuslaitoksemmekin vakuuttumaan, ettei Raamatun sanoilla ole mitään merkitystä, kun olette julistaneet Raamatullisena totuutena omia mielipiteitänne, joita jostakin syystä Jumala ei ole kirjauttanut Raamattuun.

    • Anonyymi

      Ehkä Suomen luterilaisen kirkon piispat tietävät vain enemmän Jumalasta ja Jeesuksesta kuin aikoinaan Jeesuksen kanssa vuosia yhdessä eläneet apostolit, jotka loivat alkuseurakunnan ja tuolta pohjalta kristinuskon tradition, vaikka eihän tuo ole uskottavaa.

    • Anonyymi

      Järkkyä.

    • Anonyymi

      Nyt on helppo erottaa jyvä akanoista.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1418
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      952
    3. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      741
    4. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      677
    5. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      32
      665
    6. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      641
    7. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      110
      634
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      36
      614
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      64
      598
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      303
      587
    Aihe