Tampereen Tammelakeskuksen ja Tipotien lääkärit

Tampereen julkisen puolen lääkäreiden tietämys on ala-arvoisella tasolla. Samat lääkärit kirjoittelevat vuodesta toiseen buranaa ja kahden päivän sairaslomia, olipa kyseessä mikä tahansa sairaus tai tapaturman aiheuttama vamma.

Mitään ohjeita ei esimerkiksi kuntoutukseen anneta.

2020 kandi Tipotiellä kehoitti minua jatkamaan fysioterapian ohjeilla vielä neljä viikkoa, kun tilanne hermopinteen kanssa selässäni oli jo kriittisessä pisteessä. Ei minkäänlaista tutkimista tämän naislääkärin taholta, että onko minun mahdollista suorittaa näitä liikkeitä. Ei ollut.

Sama lääkäri pötköttelee menemään Tammelakeskuksessa. Yhtä hyvin tiedoin.

Lääkäriä on ilmeisen vaikea saada vaihtamaan alaa, vaikka hänen tietämyksensä olisi mikä. Onhan se mukavaa hommaa, kirjoittaa kahden päivän sairaslomia ja hoidoksi riittää aina burana. Muuhun eivät tiedot riitä. Tästä maksetaan palkka.

Jos vertaa vaikkapa puutarhurin ammattiin, niin hänenkin on tiedettävä miten kasveja hoidetaan niin, että ne eivät kidu ja kuole. Lääkärin ei tarvitse. Riittää, kun on saanut ne LL-paperit, sen jälkeen riittää, että ilmestyt työpaikalle ja nostat palkkaa.
11466
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Eikös terveyenhoito tarkoita juuri sitä hoitamissta. Kun sinulle lääkäri määrä sitä buranaa, niin sinuahan on hoidettu. Eihän paranemista ole luvattukaan!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tampereen julkisen puolen lääkäreiden tietämys on ala-arvoisella tasolla. Samat lääkärit kirjoittelevat vuodesta toiseen buranaa ja kahden päivän sairaslomia, olipa kyseessä mikä tahansa sairaus tai tapaturman aiheuttama vamma.

Mitään ohjeita ei esimerkiksi kuntoutukseen anneta.

2020 kandi Tipotiellä kehoitti minua jatkamaan fysioterapian ohjeilla vielä neljä viikkoa, kun tilanne hermopinteen kanssa selässäni oli jo kriittisessä pisteessä. Ei minkäänlaista tutkimista tämän naislääkärin taholta, että onko minun mahdollista suorittaa näitä liikkeitä. Ei ollut.

Sama lääkäri pötköttelee menemään Tammelakeskuksessa. Yhtä hyvin tiedoin.

Lääkäriä on ilmeisen vaikea saada vaihtamaan alaa, vaikka hänen tietämyksensä olisi mikä. Onhan se mukavaa hommaa, kirjoittaa kahden päivän sairaslomia ja hoidoksi riittää aina burana. Muuhun eivät tiedot riitä. Tästä maksetaan palkka.

Jos vertaa vaikkapa puutarhurin ammattiin, niin hänenkin on tiedettävä miten kasveja hoidetaan niin, että ne eivät kidu ja kuole. Lääkärin ei tarvitse. Riittää, kun on saanut ne LL-paperit, sen jälkeen riittää, että ilmestyt työpaikalle ja nostat palkkaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu