Kiirastorstaina kirkossa on aiheena Jeesuksen ja opetuslasten yhteinen ateria. Käyn joka vuosi, kotikirkossani tilaisuus on hienosti järjestetty ja vaikuttava. Lopuksi jää herkistynyt mieli, joka kestää vielä kotona iltamyöhään, Paitsi..
Ehtollinen vaatisi ehdottomasti ainakin juuri kiirastorstai-iltana sen että yhdessä kokoonnuttaisiin alttarin ääreen, polvistuttaiiin ja jakajat jakaisivat ehtoollisen, Se kuvastaisi yhteistä ateriaa.
Meillä kulkee jono, jossa jokainen saa käsiinsä leivän ja viinin. Ja nakkaa ne suuhunsa yksin seisten. Mikä yhteinen ateria se on.
Tänä vuonna päätin tehdä toisin. Olen soittanut kirkkoihin ja löytänyt sellaisen, jossa vielä polvistutaan yhdessä alttarille. Sinne menen. Ja kaikki hvvin. Oma srk häviää vain kolehtirahani verran.
Onko muille tällä asialla merkitystä?
Ehtollinen vaatisi ehdottomasti ainakin juuri kiirastorstai-iltana sen että yhdessä kokoonnuttaisiin alttarin ääreen, polvistuttaiiin ja jakajat jakaisivat ehtoollisen, Se kuvastaisi yhteistä ateriaa.
Meillä kulkee jono, jossa jokainen saa käsiinsä leivän ja viinin. Ja nakkaa ne suuhunsa yksin seisten. Mikä yhteinen ateria se on.
Tänä vuonna päätin tehdä toisin. Olen soittanut kirkkoihin ja löytänyt sellaisen, jossa vielä polvistutaan yhdessä alttarille. Sinne menen. Ja kaikki hvvin. Oma srk häviää vain kolehtirahani verran.
Onko muille tällä asialla merkitystä?
Vastaukset 39
Vanhimmat
Täällä käytetään periaatteessa molempia . Tosin siten että seisojatkin tulevat alttarin luo. Heille on "varattu " osa alttarista. Ihmisellä kun saattaa olla joku fyysinen rajoite mikä estää polvistumisen.
Tuo jono kuulostaa ehkä hiukan "tylyltä" mutta oletko ajatellut jos laittaisit kirkkoosi postia tuosta tai jos mahdollista kirjoita paikallislehteen tai paikkakunnan tai seurakunnan facebook sivuille.
Arvaa vaan kuinka monta kertaa olen puhunut papeille ja valtuustossa. Olen myös vapaaehtoistyöntekijä. Ei auta. Sanovat että sinnehän voit mennä polvistumaan, kun olet ensin saanut seissaallasi leivän ja viinipikarin. Menin kerran, siellä yksin polvistuin. Ei tuntunut kivalta enkä varsinkaan löytänyt seurakuntayhteyttä. En saisi kiirastorstaina tunnetta että tämä on Jeesuksen ja opetuslasten yhteinen ateria.
Mieheni oli pyörätuolissa, niin että ymmärrän oikein hyvin ettei kaikki voi polvistua. Papit kävelivät lattian poikki mieheni luo ja antoivat hänelle ehtoollisen. Siunasivat erikseen, minä olin siinä vieressä, olin jo käynyt alttarin ääressä muun seurakunnan mukana polvistumassa. Se oli kauniisti tehty. Tämä tapahtui eri kirkossa kuin oman kotikuntani kirkko.
Ilmeisesti kaikille muille tämä pystyehtoollinen on ok, minulle vain tulee mieleen marketin maistiaiset, joihin ihmiset jonottavat. Mutta kuten sanoin, minä löydän pyhyyden ja yhteyden, jos en omassa niin toisessa kirkossa, eikä siitä ole kenellekään mitään haittaa. Minulle ei elämän kynnyskysymys mutta toiveeni täyttävä toimi kuitenkin. Onneksi on auto, jolla pääsee naapuripitäjän kirkkoon. Joten kaikki edelleen hyvin.
Marketin maistiaiset oli aika hyvä vertaus. Itselleni tuli mieleen kun aloin asiaa ajattelemaan niin ala-asteen aikana kun jaettiin fluoritabletteja . Hammaslääkäri ja hoitaja tulivat luokkaan ja oppilaat jonoon. Lääkäri antoi tabletit ja hoitaja pahvimukin vettä. Eräs mikä muistui mieleen niin jokin rokotus joka jaettiin sokeripalassa.
Miksi sinä käyt ehtoollisella?
Mutta kuten sanoin, minä löydän pyhyyden ja yhteyden, jos en omassa niin toisessa kirkossa,
Voin sanoa,kirkko on ihmisen tekemä mutta Rakkaus on Jumalan ja Kristuksen antama sinulle !
Rakkaus on tärkein mitä Kristus opetti mutta perustiko hän Kristus kirkon?
Torstaina alkaa kuule suomalaisilla pääsiäisloma ja silloin ryypätään 🍻🍺🍻
ArtoTTT
Juopottelu on nyt tältä vuodelta peruttu, lakkojen takia Alkosta loppui juomat sori, mutta kai sinä selvinpäinkin pärjäät?
https://www.suomenmaa.fi/uutiset/alkosta-loppui-osa-juomista-lakon-takia-kertoo-hs-puutteita-voi-ilmaantua-lisaa/
Eiköhän ne jotka sitä suurin määrin harrastaa ole varautuneet. Toisekseen suurkuluttajille kelpaa mikä tahansa mikä päähän menee. Viime vuonna huoltovarmuusvarasto korotti viljanmäärän yhdeksän kuukauden tarpeisiin joten osasta siitäkin voidaan hätätilassa panna oluiksi. Enkä ihmettelisi jos siellä jonkunlaista alkoholiakin oli tai pakostakin on vähintään lääkintätarpeisiin.
Sitä kysyin, että miksi sinä käyt ehtoollisella?
Täytyyhän sitä kiittää mitä on saanut ja voihan siinä sada synnitkin anteeksi mikäli on sattunut sellaista tekemään viikon aikana.
Sitä kysyin, että miksi sinä käyt ehtoollisella?
Minä kysyn,miksi sinä käyt?
Onko sinulle ehtoolinen niin tärkeä?
Minulle ei ole,kosk en käy.Minä en tee temppuja Rakkauden ja uskon eteen,kuin muut uskonnot myös.
Kaikki rituaalit on turhaa,jos usko ja Rakkaus on.
Ehtoolinen on vain kirkon tekemää..
..” mikäli on sattunut sellaista tekemään viikon aikana.”
Ne syntinsä pitäisi tiedostaa paremmin.
Normaalielämää elävät ihmiset kylläkin tekevät syntiä niin usein, ettei pitäisi olla epäselvää onko viikon aikana tehnyt syntiä ajatuksin, teoin, tekemättä jättämisin, vai onko kaikessa elänyt ja toiminut Jumalan tahdon mukaan.
jeesus nousi taivaisiin 🤣🤣🤣
jeesus nousi taivaisiin 🤣🤣🤣
Kuten sinäkin kun kuolet mutta et taivaseeen.Et ole oppinut vaan synnyt uudestaan.
Kristus tuli opettamaan .
Pääsiäinen (easter) on kevään jumalattaren Eostren juhla. Vanhaan juhlaperinteeseen kuuluu mm. pääsiäispuput ja virpominen. Miksi pääsiäiseen pitäisi väkisin yhdistää kristillistä paasausta ja pilata iloinen juhla? Eihän vapustakaan tai itsenäisyyspäivästä ole tehty jeesuksen juhlia.
Etköhän kestä. Tuskin sinua haittaa jos joku kirkossa haluaa käydä. Ei kukaan vaadi sinua niin tekemään vaan saat viettää pääsiäistä kuinka haluat.
Kuule, kun tiede todistaa, että asumme yhdessä ja samassa, suuressa tietoisuuden kentässä, niin kaikki se myrkky mikä tuohon kenttään syötetään, tulee kaikkien osaksi.
Se on se Jeesuksen opettama taivasten valtakunta meissä ja meidän ympärillämme.
Miksi uudestisyntymättömät luterilaiset menevät ehtoolliselle?
Mitä he siellä luulevat saavansa !?
Ehkä he eivät ole saaneet vielä niitä demoneita kimppuunsa, jotka ovat jo vanhoilla konkareilla?
Miksi uudestisyntymättömät luterilaiset menevät ehtoolliselle?
Mitä he siellä luulevat saavansa !?
Tähän kirjoitan,miksi haluat syntyä uudestaan tähä paskaan maailmaan?
Olit luterilainen tai joku muu?
Tämä maailama on täysin paska ihmistn takia.
Kyllä kauhulla ajattelen, että miten tästäkin Jeesuksen rienaamisesta taas selviän - vuosi vuodelta käy vaikeammaksi.
ArtoTTT
Saa nähdä mitä media keksii, yleensä joku "jumalaton"/liberaali laitetaan mediassa suurina juhlapyhinä julistamaan epäuskoa.
ArtoTTT
Ehkä meidän ei silti kannata kiinnittää katsettamme maailmaan, vaan uskon alkajaan ja täydelliseksi tekijään, hänessä meidän toivomme on, ei maailmassa.
Tämän tähden, te pyhät veljet, te, jotka olette saaneet taivaasta kutsun, kiinnittäkää katseenne Jeesukseen, joka on tunnustuksemme apostoli ja ylipappi.
Kirje heprealaisille 3 jae 1
KR92
Hep. 12:
2katse suunnattuna Jeesukseen, uskomme perustajaan ja täydelliseksi tekijään. Edessään olleen ilon tähden hän häpeästä välittämättä kesti ristillä kärsimykset, ja nyt hän istuu Jumalan valtaistuimen oikealla puolella.
2 Piet. 1:19
Siksi me voimme entistä lujemmin luottaa profeetalliseen sanaan. Ja hyvin teette tekin, jos kiinnitätte katseenne siihen kuin pimeässä loistavaan lamppuun, kunnes päivä sarastaa ja kointähti syttyy teidän sydämessänne.
Mitä epäuskoa?! On se nyt hieman eri asia, että pitääkö Saatanaa Jumalana vai Jumalaa Jumalana. Ei minulle ole hetkeäkään epäselvää, etteikö korkeampaa voimaa olisi olemassa vaikka Jumalan nimellä, mutta että syö sen kirottuna ja teurastettuna uhrilampaana saatananpalvontariitillä kuvitellen veren ja ruumiin olevan todellisesti läsnä, on hieman eri asia.
Kointähti löytyy wikipediasta - kyseessä on Lucifer. Pietari - ainoa Paavalin seurassa ollut apostosi, jolle Jeesus jätti tiedon avaimen - kertoo teille mistä Paavalin opissa on kyse.
Jeesus yhdessä kahdentoista pojan kanssa... No girls. Paikka taisi olla homobaari. ;-)
!!! STOP !!!
Älkää menkö kirkkoon!
Pääsiäinen on täysin väärä päivä ehtoollisen syöntiin Suomessa. Jeesus halusi, että ehtoollista syödään orjuudesta vapautumisen juhlapäivänä. Suomessa se on itsenäisyyspäivä, jolloin juhlitaan Venäjän orjuudesta vapautumista.
Itsenäisyyspäivän juhla-aterialla voi yhden majoista nostaa Jeesuksen kunniaksi, aivan kuten Jeesus toivoi. Luterilaisuuden mukaan ehtoollinen on sakramentti. Se pitää paikkaansa, mutta on vaikea nähdä, mitä pyhää on öylättien napsimisessa kirkossa joka viikko ja väärinä päivinä.
Kiirastorstaina kirkossa on aiheena Jeesuksen ja opetuslasten yhteinen ateria.
Onk siellä joku homoseksuaali ateriomassa myös?
Niin Luterilaisuus on Raamatun vastainen,että sairas piispa ei edes osaa lukea Jumalan sanaa?
Onko sillä jätkällä luki häiriö?
En usko enään luterilaisuuteen,teissä ei ole sitä Taivaan voimaa mitä Isä sanoo,teissä on vain se mitä typerä ihminen sanoo,papit ja piispat.
Te,ette kunniota Raamattua !
Oma srk häviää vain kolehtirahani verran.
Niin RAHA !!
Vain raha on tärkeää jopa kirkolle..
Anna kolehti,niin sielu livahtaa taivaaseen..Näin on sanottu !
Kerro vain: Minkä seurakunnan Jesus Kristus perusti ?
Ensimmäisenä olisi tärkeä erottaa, että Jeesus ja Paavalin luoma käsite Kristus ovat universumin mitan päässä toisistaan.
Mutta kieltämättä yhdistää nuo keskenään on maailman ovelin himmeli.
Kristus nimittäin on Lucifer ja Jeesus - päinvastoin
- moraalia ja etiikkaa opettanut opettaja.
Jeesus opetti ja käski julistamaan totuutta ja oikeudenmukaisuutta taivasten valtakunnan tulemisena maan päälle, ja kirottu tosi Jumala, Kristus, johdattaakin seuraajansa Raamatun mukaan helvettiin.
Jeesus asetti ehtoollisen ollessaan ulkona kahdetoista jätkän kanssa. Tyttöjä ei mukaan huolittu. ;-)
Oliko paikka homobaari? :-D
Se oli kyllä Paavali, joka asetti ehtoollisen, että Jeesus syödään teurastettuna uhrilampaana ja tosi Jumalana, Israelin Jumalana, että juutalaiset valheella saavat vallan pahuudella maailmasta väittämällä Saatanaa Jumalaksi. Ja tyhmät ihmiset uskovat.
Löytyy 1.Kor.11:23
Ja tämä on nyt se Kristus niminen entiteetti.
Ja Jeesus on sitten se, joka tulee lukemaan tuomionsa tunnustusten mukaan maailman viimmeisenä päivänä pettämisestään.
Ja eräät kuvittelevat syövänsä oikeasti Kristuksen ruumista, joka nousi taivaaseen. Eli luulevat harrastavansa ihmissyöntiä.
Niin kristityt syövät Kristuksen ruumista. Uudestikastajat ei.
"Tämä on minun ruumiini"
"kyse on Kristuksen ruumiista"
Sinulle Anonyymi 2024-03-28 23:06:26. Kolehtiraha ei mene kirkolle, se menee lyhentymättömänä siihen hyväntekeväisyystarkoutukseen mihin se on srk-neuvostossa päätetty. Kohteet ovat tarpeellisia ja auttavat monia. Kirkon omat rahat ovat ihan erikseen.
Hauska tuo fluoritablettien jako koulussa, kuvastaa vielä paremmin kuin oma vertaamiseni seisomaehtollisesta marketin maistiaisjonoon.
Sinulle joka kysyi miksi käyn ehtoollisella. Koen alttarin ääreen polvistuneena pöydällinen muita vierelläni seurakuntayhteyden, pyhyyden ja Jumalan läsäolon. Se on minulle aina juhlallinen hetki ja tunnen sen jälkeen rauhaa.
En niinkään mene syntien anteeksisaamiseksi, se tulee esille synnintunnustuksessa ja varsinkin pääsiäisenä tietoisuutena armosta sekä siitä että Jeesus on syntimme sovittanut.
Löysin torstaikirkoksi Kannelmäen kotakirkon, upea sisustus, puhutteleva saarna ja ehtoollinen juuri niin kuin mitä toivoin. Kävelin alttarille yksin ja yllätyin kun ystäväni tuli viereeni. Tuntui kuin vielä lisäksi olisin pikkuruisen vaikka vain yhdelle ihmiselle saanut julistetuksi Jumalan sanaa. Jäi koko illaksi olo kuin todella laulun mukaan olisin Jumalan kämmenellä. Aloittaja