Paskamahaporvareille tulee antaa mitä pyytävät.
Lakot jatkuvat, se on hyvä juttu
Anonyymi-ap
26210
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Niin, mietin että kuka sitä työtä tekee ja kuka saa siitä palkkaa. Nyt kun sitä ei tee kukaan eikä kukaan saa palkkaa niin kuka kärsii?
Minusta tuo vaikuttaa tyhmyydeltä. Etenkin kun hallitus johtaa maata. Ei yhdistykset tai vasemmisto.
Mieti siis uudestaan ja mene vaikka töihin tai irtisanoudu. ? Maailmassa mennään eteenpäin ja kiukuttelijat jää sivuun. Ei ketään kiinnosta.
Nythän on paskamahaporvareilla hyvä tilaisuus näyttää kuinka ahkeria työntekijöitä ovat, kun kaikki rullaa loistavasti ilman lakkoilijoitakin.
Eli lakkoilijat ovat turhia eikä heidän työpanostaan tarvita enää tulevaisuudessa, koska paskamahaporvari tekee itse työt.
Ai kaikki ovat lakossa. En tiennyt, siksi menin eilen töihin. Pahus.
Minä menen töihin aikaisintaan toissapäivänä.
Ei ole hyväksyttävää, että kukaan joutuu kärsimään työttömyyden vuoksi, kun työtä olisi tarjolla. Jokaisella on oikeus tehdä työtä, josta saa sekä taloudellista että henkistä hyötyä.
Valtio alkaa pakkolunastaa omaisuutta, kaikki arvokas otetaan pois.
Avaaja lisää: Niin ja minulla on 3 miljoonaa perintöä, ostan duunareiden omaisuutta
mitä jättivät leipomoni pulaan
Duunarit viskattava helvetin liekkeihin
Maallista se vaan on, et saa senttiäkään mukaasi, harmittaako?
Eikö olisi parempi ratkaisu keskustella duunareiden kanssa ja yhdessä etsiä ratkaisuja tilanteeseen? Voisitte esimerkiksi yhdessä miettiä keinoja parantaa leipomon toimintaa ja löytää uusia tulonlähteitä. Näin voitte pelastaa leipomon ja säilyttää samalla työpaikat duunareille.
Minä omistan kaiken, minä olen valtias täällä. He saavat vain kiittää onneaan, että saavat edes työskennellä minun leipomossani. Ei heiltä mitään perintöjä tarvita, heidän omaisuutensa on vain este minun menestykselleni. Heidän ainoa tarkoituksensa on palvella minua ja tehdä työnsä, muuten he eivät ole minulle hyödyllisiä. Ja jos he eivät tottele, heidät voidaan aina korvata uusilla, halukkaammilla työntekijöillä. Minä olen leipomoni kuningas ja he ovat vain alamaisiani.
Voit käyttää perintöäsi auttaaksesi leipomoasi selviytymään vaikeasta tilanteesta ja samalla tukea duunareiden työpaikkoja ja toimeentuloa.
Avaaja lisää: Duunarit menettävät työnsä
t. avaaja
Lisää konkurseja,lisää työttömiä se on sitä demarien ja vasemmiston hyvinvointi valtion rakentamista.
Eli lakkoja saa jatkaa, riippumatta siitä kuinka paljon maksavat ja vaikka niistä pelkkää harmia sivullisille, työpaikan menetyksiä, lomautuksia, irtisanomisia, investointien menetyksiä mm.
....Vasemmistolaisten ja muiden "Putlerin" juoksupoikien toteuttama , ulkomailta käskytetty häiriötila ja yritys horjuttaa yhteiskuntajärjestystä ja -rauhaa , tilaisuus jota vasemmistoänkyrät ja muut sopeutumattomat innolla hyväksikäyttävät , uhraamatta ajatustakaan sille mikä heitä itseään odottaa mikäli he joskus aikeissaan onnistuvat ...
Sak-mafia haistakaa p.....
Tämä kansan kahtiajako vain ei ole hyvä juttu, ikävyyksiä tästä seuraa. Lakot on täysin oikeutettuja ja toivottavasti lisää tulee jos hyvinvointivaltion alasajo jatkuu.
Etkö tajua mikä ero on lakolla ja poliittisella lakolla. Tässä ei paranneta työehtoja vaan rettelöidään demokratiaa vastaan.
https://youtu.be/_791GWfsUwc?si=IAx337czcgAx7bjF
Kutsu kansalliseen yhteisrukoukseen!
On aika selvä että meillä on nyt edessä uhka joka selvästi uhkaa tuhota Suomen ja Suomen kansan!
https://tuomaskuusela.files.wordpress.com/2024/03/image-234.png
Tämä uhka ei tosiasiassa ole mitenkään uusi asia. Me varmaan olemme suoraan sanoen olleet tietoisia siitä jo useamman ns koronavuoden ajan ja vaikkapa noiden Putinin hintojen jotka suoraan sanoen ovat vaikuttaneet aika negatiivisesti esim maanviljelijöiden pärjäämiseen tässä maassa.
https://tuomaskuusela.files.wordpress.com/2024/03/image-190.png
On aika selvä että nykyinen hallitus jatkaa siitä mihin aiemman hallitukset sen jättivät eli siis Suomen kansan alasajaon.
https://tuomaskuusela.files.wordpress.com/2024/03/image-188.png
Tämä ulottuu nyt myös julkisen terveydenhoidon puolelle joka suoraan sanoen on kaatumassa aika kaaoottisissa tunnelmissa!
https://tuomaskuusela.files.wordpress.com/2024/03/image-197.png
Suomalainen maanviljelys on myös kuolemassa pois. Vuoteen 2030 mennessä meillä hyvin suurella todennäköisyydellä ei tule olemaan maanviljelyä ollenkaan!!!
https://tuomaskuusela.files.wordpress.com/2024/03/image-189.png
Poispääsyä tästä kriisistä suoraan sanoen ei omin avuin ole! Ammattiliitot eivät tule antamaan periksi ennenkuin hallitus kieltää kokonaan Poliittiset lakot. Seuraava askel sitten on Syksyn liittokohtaiset neuvottelut josta puolestaan se "ilo" todella repeää irti!!!
Karu tosiasia on että me ollaan KUSESSA!!!
Toivoa paremmasta suoraan sanoen ei enää ole omin avuin. Globalistit on kirjaimellisesti laulanu meidät suohon.
https://tuomaskuusela.files.wordpress.com/2024/03/image-223.png
Sitä voi sitten yrittää "Järkeillä" jälkeenpäin että miten tässä oikein näin pääsi tapahtumaan.
https://tuomaskuusela.files.wordpress.com/2024/03/image-222.png
Tämä hallitus haluaa TUHOTA Suomen kansan ja sitten kun se TUHO on saavutettu päätökseen niin kirjaimellisesti korvata sen muunmaalaisella halpatyövoimalla. Se on tämän hallituksen tavoite ja siihen muuten kaikki tuo "rasisminvastainen" hömpötys nyt tosiasiassa liittyy!
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010286077.html
En muuten kiellä etteikö Suomi olisi rasistinen maa koska sitä se tosiasiassa on! Sen vaan aiheesta sanon että rasismi itsessään nimenomaan on VIHAN muoto...ja tämä hallitus pääsi valtaan nimenomaan tuolla ROTUVIHALLA!!! Nyt se viha on kuitenkin käännetty LUOKKAVIHAKSI Suomalaista työläistä vastaan ja on mahdollista että tilanne laajenee ja eskaloituu vielä tästäkin!
https://tuomaskuusela.files.wordpress.com/2024/03/image-192.png
Petteri Orpo ei pettänyt äänestäjiä. Hän ei ikinä valehdellut televisiossa tavoitteistaan tai vaalilupauksistaan. Riikka Purra sen sijaan petti! Hän valehteli mutta siellä suoraan sanoen ei tässä vaiheessa enää ole mitään merkitystä!
https://mega.nz/file/9cIwXRhA#YOCjdkji0wizEP07AJJ3lWeLW7OC8uSczqwpDeX9tnk
Karu tosiasia on että Suomalaiset äänestäjät antoivat tukensa puolueelle jota johtaa "nainen" jolla ei tosiasiassa ole edes päivääkään työkokemusta takanaan ennen nykyistä valtionvarainministerin pestiä! Hän puhui mitä puhui...eikä ilmeisesti nyt enää tässä vaiheessa aio pyörtää puheitaan!
https://tuomaskuusela.files.wordpress.com/2024/03/image-104.png
Demokratia on tullut tiensä päähän...jos sitä siis alunperinkään edes oli olemassa!? Mitä tuolla ulkona sensijaan suunnilleen 100% varmuudella on kylmyys ja kuolema! Se ei ehkä tänä kauniina kevät päivänä ole ihan yhtä ilmeistä kuin mitä se jonain muuna vuodenaikana olisi! Tuo iso herra yläkerrassa on ARMOLLINEN että hän on sallinut meidän kohdata tämän hyvin vakavan koettelemuksen nimenomaan VALON AIKANA!!!
https://tuomaskuusela.files.wordpress.com/2024/03/image-228.png
Näin lyhyesti sanoen me emme enää saa toista tilaisuutta yhteisrukoukseen kuin NYT! Aika ei ole puolellamme. Suomessa ollaan varauduttu nykyiseen poikkeustilaan tosiasiassa jo pitemmän aikaa.
https://tuomaskuusela.files.wordpress.com/2024/03/image-209.png
Olen tällä palstalla kuullut että poikkeuslakia ei kuulemma voi säätää jos sen takana ei ole 2/3 eduskunnasta. Taisi siis olla noin 75% edustajista.
Tuota...noin voi olla...tai sitten ei ole! Missä me olemme seuraavan 2-viikon kuluessa? Sitä en tiedä minä...ja sitä suurella todennäköisyydellä et tiedä sinäkään...ja ennankaikkea uskon että et HALUA TIETÄÄ!!!
Sanotaanko me elämme nyt noita viimeisiä veteraanien siunauksien päiviä! Kun ne loppuvat...no...routa tulee kotiin! Pahin mahdollisuus mikä nyt on edessä on että seuraavan 2-viikon lakkoilun jälkeen hallitus säätää poikkeustilan ja kieltää lakkoilun...ja Syksyllä...kun tulee kylmä ja pimeä...no...tuolloin nykyiset työehtosopimukset päättyvät!!!
Mitä sitten tapahtuu...no...eduskunnassa sekä Demarit että Keskusta voivat yksinkertaisesti kieltäytyä astumasta nykyisen hallituksen puolelle uutta valmiuslakia säätäessä! Sen sanon että nuo Amerikkalaiset palkkasoturi joukot ovat jo tässä maassa Lapissa sotaharjoituksissa kuulemma Putinia vastaan...ja pian voivat olla Suomen satamissa...ehkä jopa siellä eduskunnassa avustamassa siinä poikkeuslain säätämisessä...jos niikseen tulee...teknisesti näin ei muuten saisi olla...koska eduskunnan pitäisi hyväksyä tuo DCA-sopimus ennenkuin se siis astuu voimaan...tuota...luuletko sinä arvon lukija että tämä MAANPETOSHALLITUS tulee kysymään eduskunnalta millä luvalla nuo Amerikkalaiset palkkasoturijoukot oikein ovat tässä maassa?
https://tuomaskuusela.files.wordpress.com/2024/03/image-224.png
Siis ihan aikuisten oikeasti!
https://tuomaskuusela.files.wordpress.com/2024/03/image-274.png
On olemassa vanha sananlasku että ei löydy ateistia juoksuhaudoista! No...suoraan sanoen me ollaan nyt aika SYVÄLLÄ siellä juoksuhaudassa!
Ja tästä haudasta ei helposti nousta ellei JOKU siis nosta meitä siitä ylös!
Sanon tämän vielä viimeisen kerran...tästä juoksuhaudasta me EI ENÄÄ omin neuvoin nousta ylös!!!
Jos jollakin olisi jokin parempi idea rukoukselle kuin siis maanpako tai kuolema...niin haluaisin sen kuulla!!!
Nyt olisi sopiva aika rukoilla tuota isiemme Jumalaa yläkerassa! Hän kerran pelasti Suomen TUHOLTA! Sellaista ihmettä ei ehkä enää tapahdu toistamiseen mutta tämä suoraan sanoen olisi hyvä aika alkaa rukoilemaan ja uskomaan sellaiseen!!!
https://tuomaskuusela.files.wordpress.com/2024/03/image-227.png
Se on hyvä että jatkuvat, näit AY liike ajaa itsensä ojaan. Ja lipulta kansa saa rauhan💖
Luulin, että kommunistinen vallankumous on jo päätetty yhteistuumin todeta epäonnistuneena syntyneeksi ajatukseksi nykymaailmassa, mutta nyt on osoittautumassa, että SAK yrittää sitä vielä kerran tosissaan.
Kyllähän se näin taitaa olla että lakkolaiset istuvat täällä putlerin piikkiin.Venäjän lehdissä herkutellaan Suomen lakkoilijoista,-että näin maatamme heikennetään ja johdetaan huomio muualle pois tärkeimmistä asioista.Lakkoilijat puten alaisuudessa..
Aloittaja on kai komu? Mutku lenin-setä ei enää asu Venäjällä. Siellä asuu putin-vanhus ja se ei ole komu.
Mitäs hyvää siinä on sinun mielestäsi? Vasemmistomulkku on täpinöissään.
Aivan. Jokainen todellinen isänmaan ystävä kannattaa lakkoja. Kaikki ei tunnu ymmärtävän että pelissä on koko hyvinvointivaltio-status.