Miksi väkivallan uhri on vain hiljaa ja häpeää?

Väkivallan häpeä juontaa ehkä juurensa siihen, miksi väkivallan kohteeksi joutunut on suvainnut sellaisen käytöksen itseään kohtaan.

Väkivalta alkaa yleensä pikkuhiljaa.
Ensin tulee sanat, ja jos niihin ei viisti puuttua heti, ettei ole sitten nipottaja tai jotain, kasvaa sietämisen kynnys.
Ajatellaan, etten minä viimeksikään viittinyt meteliä nostaa loukkaavisa sanoista, miksi nytkään nostaisin?
Ja joka kerta, sietää lisää ja lisää huonoa käytöstä. Kunnes ei ole jaksamista nousta vastarintaan. Ja edes pieni luunappi ei ole iso juttu.
Missä kohtaan sitten tulee se iso juttu?
Ihminen turtuu pikkuhiljaa.

Koetaan näin, että se oli oma vika, vaikkei se oikeasti ole.
kenelläkään ei ole oikeutta loukata toista millään tavalla.
Se ei ole häpeä, jos sitä ei heti tunnista.
18739
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

...mielestäni tämä todella lähtee jo siitä, että parisuhteessa ei saisi alkaa sietää toiselta minkäänlaista oikeaa henkistäkään väkivaltaa, vaan sille pitää tehdä stoppi heti alkuunsa.

Koska se toinen saa vain vettä myllyyn, jos saa riehua kotosalla.

Meillä rouva teki asian minulle selväksi heti ja päin vastoin - ja hyvin on mennyt.

Esim. naisen on syytä olla lujana sen suhteen, jos mies jo puhuu loukkaavasti, ettei siedä sitä ja sama toisinpäin. Kyllä nalkuttava mies tai nainen pitää pystyä laittamaan järjestykseen heti alkuunsa - jos ei se sitten lopu siihen, niin silloin se jatkuu -> ja riski fyysiseen väkivaltaan varmasti suhteessa kasvaa.

Äänestä

Väkivaltaan alistumisessa on kyse riippuvuudesta. Tätä on vaikea sellaisen ymmärtää, joka ei itse ole riippuvuudesta kärsinyt. Esteenä suhteesta lähölle on se, että silloin kun vakavasti ajattelee ero ja lähtemistä, iskee sellainen paniikki ja ahdistus päälle, että sitä ei millään kestä. Vaikka kuinka haluaisi lähteä, ja vaikka järjen tasolla käsittää, että tästä täytyy lähteä, niin sitä ei vain pysty tekemään. Tietenkin väkivaltainen mies homaa tämän, ja käyttää tilaisuutta hyväkseen. Jos mies olisi varma, että lähdet, jos hakkaaminen jatkuu, loppuisi hakkaaminenkin siihen paikkaan. Toisille eroamine on helppoa, he ovat itsenäisempiä ja tuntevat, että tulevat yksinkin toimeen. Toisilla vain on tämä järjetön pelko siitä, että ilman toista he eivät tule toimeen. Ennemmin sitä kestää lyöntien aiheuttaman kivun ja pelon, kuin sen ahdistuksen, jonka ero aiheuttaa.

Eiväthän pienet lapsetkaan lähde kotoa, vaikka vanhemmat heitä hakkaavat pahastikin.

Äänestä
  • En kärsinyt riippuvuudesta.
    Minä kärsin tästä, mistä avauksessa kirjoitin.
    Annoin pikkujutut ns,anteeksi, kunnes tuli stoppi.
    Häpesin valtavasti sitä, mitä olin toisen antanut tehdä itselleni.

    Siinä kohtaan kun lopetin itseni häpeämisen, ja laitoin vastaan samalla mitalla, väkivalta loppui.
    Tämä tapahtui vasta 4vuotta eron jälkeen.

    Tiesin aina, että pärjään myös yksin. Ja niin olen pärjännytkin yksin.

    Nimimerkkisi antaa aihetta olettaa, että et ole enään väkivaltaisessa suhteessa. ja se on hyvä ;D

    Äänestä

  • "Iskee sellainen paniikki ja ahdistus päälle,että sitä ei millään kestä"

    Tämä on täysin totta.

    Mikä sen aiheuttaa? Miten parantua?
    Itsekään ei ymmärrä mikä sen voi aiheuttaa.

    -ahdistunut

    Äänestä

Siis omaani, tämän kommentin jälkeen, mutta en malta olla kirjoittamatta sitä:

-Entä jos he oikeasti ovat osallisia? Tai osa heistä?
Osalla varmasti on alemmuus geeneissä ja sen mukanaan tuoma häpeä ettei voi myöntää epäonnistuneensa...Osa ottaa rentun, jotta saisivat muuttaa hänestä hyvän miehen itselleen...Ja sehän ei tunnetusti onnistukaan. Jos se renttu sattuu olemaan väkivaltainen, siinä sitä sitten ollaan. Läheisriippuvuus asuu usein tällaisissa suhteissa. Toinen riippuu ja toinen inhoaa riippumista...

Nämä tulivat tässä nyt mieleeni aloituksestasi.

Äänestä
  • Minä en tuota osallisuutta hyväksy.
    Koska kenelläkään, ei koskaan, ole oikeutta lyödä toista, oli toinen millainen tahansa. Se pitäisi olla niin päivänselvä asia, ettei siitä ole neuvottelu varaa.

    Mutta noissa muissa on kyllä totuuden siemen.
    Epäonnistumistaan on vaikea myöntää. Vaikea myöntää itselleen ja vielä vaikeampi sitä on myöntää julkisesti.
    Ja silloinhan sinä joudut myöntämään julkisesti epäonnistumisesi, jos eroat.

    Joillakin naisilla on varmasti tuo empaattisuus tai jokin hoivavietti tosi voimakas. He varmaan ajattelee pelastavansa sen rentun. Tai ainakin hoitavansa sen kuntoon.
    Jotkut uskoo rakkauden ihmeitä tekevään voimaan, joka saa rentunkin kunnolliseksi. Tälläistä myyttiä ei varmaan yhtään vähennä romanttiset naistenkirjat, jossa kaikki kääntyy hyväksi....

    Äänestä

  • nuttu kirjoitti:

    Minä en tuota osallisuutta hyväksy.

    Tai ymmärsit väärin, nimittäin, entäpä jos se toinen löi jo? Kyseessä ei suinkaan aina ole henkinen vs. fyysinen väkivalta, vaan jopa ihan nyrkit käytössä, molemmilla.

    Äänestä

  • vaan psykologiasta.
    Sado-masokismi on aika tavallista. Sado-masokistisessa suhteessa ovat molemmat osapuolet yhtä riippuvaisia toisistaan.Jotkut parit jopa vuorottelevat roolejaan, vuoroin masokisti ja taas vuoroin sadisti.

    Äänestä

  • avecMaria kirjoitti:

    Tai ymmärsit väärin, nimittäin, entäpä jos se toinen löi jo? Kyseessä ei suinkaan aina ole henkinen vs. fyysinen väkivalta, vaan jopa ihan nyrkit käytössä, molemmilla.

    Mutta kaikkea ei aina muista tai ehdi kirjoittaa...
    Silloin, jos toinen on lyönyt takaisin, hän varmaan ajattelee, ettei ole pekkaa pahempi, ja siitä syystä ei osaa irrottautua väkivallan kierteestä.

    Äänestä

Mutta yks juttu:

"kenelläkään ei ole oikeutta loukata toista millään tavalla."

Tuo oli varmaan kontekstissa kirjoitukseesi, mutta olen tuosta taysin eri mielta. Kappas. Mielipiteita.

Äänestä
  • Ikävää se olisi, jos kaikki olis aina samaa mieltä.
    Kertoisitko, miksi olet erimieltä, niin voisimme jatkaa keskustelua siitä.

    Äänestä

  • nuttu kirjoitti:

    Ikävää se olisi, jos kaikki olis aina samaa mieltä.
    Kertoisitko, miksi olet erimieltä, niin voisimme jatkaa keskustelua siitä.

    Ensinnakin, seuraat tata mainstream paskanjauhaamista, jota ollaan kuultu jo tarpeeksi. Tee mielummin jotain konkreettista, kuin etta vedat noin surkean vuodatuksen vapaa-ajallasi. Suosittelen vaikka ennemmin murekkeen tekemista tai kalastamista. Valinnat ovat sinun.

    Analyysisi on muutenkin kuin soisi bigmacin joka paiva, ja kyllla se ennemmin tai vahitellen rupeaa maistumaan skeidalta.

    Koko funktiokin on kysymysmerkki, mutta ehka se oli jonkinlainen vuodatus "uhrilta".

    Mita tulee itse kommenttiini, niin tottakai ihmisilla on oikeus loukata toista jos joku tallaa vaaralle paikalle. Riippunee onko kyseessa maallinen vai jumalallinen oikeus, mutta koska maallinen oikeus on luonnollisin vaihtoehto, niin sailytettakoon tama oikeus ihmisille.

    Ehka sinuakin on loukattu tanaan. Ehka oikeutetusti. Ehka ei.

    Äänestä

  • Mi-yes kirjoitti:

    Ainakin oli rehellinen mielipide.

    Väkivalta keskustelu alkaa minuakin väsyttämään välillä.
    Tässä katselen ystävättäreni liittoa ja en voi kun tuntea raivoa, miksi hän antaa toisen tehdä itselleen pahaa laittamatta vastaan millään tavalla.
    Hiljaa on ja hyväksyy kaiken.
    Ihmettelen joskus, mikä hitto naisia vaivaa? Mikä laittaa nöyrtymään?
    Sen haluaisin itsellenikin selvittää.

    Elä syö bicmaciä päivittäin. Sinullakin on oikeus valita...
    Samoin, mitä luet ja teet vapaa-aikanasi.
    Voisin suositella joogaa tai puutarhanhoitoa. Molemmat ovat erittäin rentouttavaa puuhaa.
    Päivän jatkoa sinullekin :)

    Jos väkivaltaista miestä alkaa vastustamaan, niin väkivalta saattaa raaistua. Suhde väkivaltaiseen ihmiseen on ongelmallinen, sillä väkivalta on vähitellen kehittyvä ja kun ihmiset ovat alun alkaen rakastaneet toisiaan, niin on erittäin vaikea edes tajuta tietoisella tasolla, että rakastama ihminen on muuttunut.
    Se on kuin sekaisin mennyt lankakerä.
    Nuttu kuule, sinulla on tuossa ystävättäresi elämässä suuri rooli. Ja olen iloinen, että juuri sinä olet siinä roolissa, koska oikeasti uskon, että osaat toimia tai olla toimimatta ja valintasi osuu oikeaan. Sen verran olen sinua täällä seurannut ja tämän perusteella empatiakykysi ja järkesi ovat niin sopusoinnussa, että pystyt olemaan nainen paikallaan. Tsemppiä sinulle!

    Äänestä

  • jorojukka-kukka kirjoitti:

    Parhaani yritän, mutta toista ei voi tosta noin vain käskeä lähtemään suhteesta.
    Jos sanon hänelle, että jätä se mies, hän takertuu siihen vielä tiukemmin.
    Täytyy pikkuhiljaa totutella häntä ajatukseen, että muunkinlaisia suhteita on, ja odottaa, että hän tekee päätöksen itse.
    Ja kun sen päätöksen tekee, olen silloin tukena.
    Kuitenkin asiat on niin tuttuja, kun aikoinaan on itse kokenut saman.

    Kyllä tämä tästä...

    Kun sinua on tässä seuraillut ja huomannut kuinka lojaali olet kaikkia kohtaan, vaikka kuinka ilkeilisivät, esim. tässä aloituksessa, ja silti olet kokenut miehen väkivaltaa, niin luulisi näiden miestenkin tajuavan viimeistään sinun kokemuksistasi, ettei naisissa tarvitse olla mitään syytä, mies vaan hakkaa hakkaamisen riemusta tjtn.
    (Ja eihän sellaista syytä olekaan että saisi hakata)

    (tulipa pitkä lause)

    Äänestä

Uskoakseni siksi väkivallan uhri on hiljaa, koska hän pelkää, että muut ihmiset tuomitsisivat hänet. Koettu väkivalta koetaan entistäkin raskaampana. Siitä tulee ikäänkuin tuplataakka ihmisen koskemattomuutta kohtaan.

Väkivaltaa siedetään tosiaan noin kuvaamallasi tavalla vähä kerrallaan, kunnes lopulta uskotaan, että syy on itsessä. En ollut tarpeeksi kiltti, en ollut tarpeeksi pitkäpinnainen, en ollut tarpeeksi vahva, en sietänyt tarpeeksi ja mikä pahinta, yritin pitää vielä puoliani.

Äänestä

halusi tasapuolisuuden vuoksi lyödä ensin takaisin samalla lailla,(huom. ei aloittanut) mutta huomasi, että se oli mahdotonta. Se oli kuin punainen vaate, jos hiemankin meinasi lyödä takaisin, miehen hallitsematon väkivaltaisuus tuli esiin.
Huom. serkku, turha alkaa taas jankkaamaan minusta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

nuttu kirjoitti:

Väkivallan häpeä juontaa ehkä juurensa siihen, miksi väkivallan kohteeksi joutunut on suvainnut sellaisen käytöksen itseään kohtaan.

Väkivalta alkaa yleensä pikkuhiljaa.
Ensin tulee sanat, ja jos niihin ei viisti puuttua heti, ettei ole sitten nipottaja tai jotain, kasvaa sietämisen kynnys.
Ajatellaan, etten minä viimeksikään viittinyt meteliä nostaa loukkaavisa sanoista, miksi nytkään nostaisin?
Ja joka kerta, sietää lisää ja lisää huonoa käytöstä. Kunnes ei ole jaksamista nousta vastarintaan. Ja edes pieni luunappi ei ole iso juttu.
Missä kohtaan sitten tulee se iso juttu?
Ihminen turtuu pikkuhiljaa.

Koetaan näin, että se oli oma vika, vaikkei se oikeasti ole.
kenelläkään ei ole oikeutta loukata toista millään tavalla.
Se ei ole häpeä, jos sitä ei heti tunnista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu