Köyhiä persuja kykkyttävät mieluiten.
Miksi oikeisto porsaat eivät leikkaa maataloustuista?
32
215
Vastaukset
- Anonyymi
Kun maanviljelijä on aina katsottu maanperustusten kivijalaksi .
Työntekijä taas, vaikka olisi vakityössäkin , on katsottu vain lentojätkäksi maan johtajien silmissä, jota tarvittaessa voi heitellä kuin mielipuolta aina kun koittaa kovat ajat.
Siinäpä syy ketä tuetaan kriiseissä ja ketä ei,
tavisduunari saa aina ennemmin kuolla kuin ruuantekijät.
Uusia työntekijöitä tulee sitten aina siittämällä mutta maatiloja ei voi lisätä noin vain ,loppuu maat ja mannut.
Ne maatilat ,mitkä on lopettaneet niiden maat siirtyy vain entistä suuremmille tiloille ja samoin eläinlihan- ja maidontuotanto jotta yksikkö hinta saadaan ruualle mahdollisimman alhaiseksi.- Anonyymi
Tuki on ollut kova kehitysjarru kapitalismin vastuksena.
- Anonyymi
Tuo on sitä yleistä harhaa ja juontaa menneisyyteen. Meillä on nyt EU:n sisämarkkinat, olleet jo pian 30 vuotta. Se alue on se meidän nykyinen kotimarkkina, jonka asukkaista meitä suomalaisia on vain 1%. Ei täältä ruoka lopu. Mitä tulee huoltovarmuuten, niin tärkein on tietysti vilja, se säilyy vaikka vuosikymmeniä hyvin varastoituna. Parasta olisi pitää valtion viljavarastoja paljon nykyistä enemmän, aikoinaan oli varastot 2 vuodeksi, nykyään yhdeksi, saisi olla väh viideksi ja ne voidaan täyttää halvemmalla ostoviljalla.
Ensimmäisenä tekona voisi lakkauttaa kansallisen maataloustuen. Huoltovarmuus toimisi paremmin pienillä puutarhaviljelmillä ja noilla viljavarastoilla , joita oli vielä joskus 50v sitten.
Nykyinen viljely ja koko maan asuttuna pitäminen tulee aivan liian kalliiksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo on sitä yleistä harhaa ja juontaa menneisyyteen. Meillä on nyt EU:n sisämarkkinat, olleet jo pian 30 vuotta. Se alue on se meidän nykyinen kotimarkkina, jonka asukkaista meitä suomalaisia on vain 1%. Ei täältä ruoka lopu. Mitä tulee huoltovarmuuten, niin tärkein on tietysti vilja, se säilyy vaikka vuosikymmeniä hyvin varastoituna. Parasta olisi pitää valtion viljavarastoja paljon nykyistä enemmän, aikoinaan oli varastot 2 vuodeksi, nykyään yhdeksi, saisi olla väh viideksi ja ne voidaan täyttää halvemmalla ostoviljalla.
Ensimmäisenä tekona voisi lakkauttaa kansallisen maataloustuen. Huoltovarmuus toimisi paremmin pienillä puutarhaviljelmillä ja noilla viljavarastoilla , joita oli vielä joskus 50v sitten.
Nykyinen viljely ja koko maan asuttuna pitäminen tulee aivan liian kalliiksi.Kaikki maataloustuki on Suomen itsensä kustantamaa ja vielä nettomaksajana kustannamme toisten maiden maataloustukia.
>>Nykyinen viljely ja koko maan asuttuna pitäminen tulee aivan liian kalliiksi.<<
Voi hellanlettas, viljely ja asutus tulee liian kalliiksi...no nythän pitäisi koko väestö pakata Etelä-Suomeen. Tulisi pirun halvaksi!
Maatalous on paljon kokoaan merkittävämpi tekijä yhteiskunnassa. Teidän hiekkalaatikko-filosofien olisi hyvä tajuta tämä edes vähän.. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo on sitä yleistä harhaa ja juontaa menneisyyteen. Meillä on nyt EU:n sisämarkkinat, olleet jo pian 30 vuotta. Se alue on se meidän nykyinen kotimarkkina, jonka asukkaista meitä suomalaisia on vain 1%. Ei täältä ruoka lopu. Mitä tulee huoltovarmuuten, niin tärkein on tietysti vilja, se säilyy vaikka vuosikymmeniä hyvin varastoituna. Parasta olisi pitää valtion viljavarastoja paljon nykyistä enemmän, aikoinaan oli varastot 2 vuodeksi, nykyään yhdeksi, saisi olla väh viideksi ja ne voidaan täyttää halvemmalla ostoviljalla.
Ensimmäisenä tekona voisi lakkauttaa kansallisen maataloustuen. Huoltovarmuus toimisi paremmin pienillä puutarhaviljelmillä ja noilla viljavarastoilla , joita oli vielä joskus 50v sitten.
Nykyinen viljely ja koko maan asuttuna pitäminen tulee aivan liian kalliiksi."Ei täältä ruoka lopu"...tyypillistä sosialistin yksinkertaista ajattelua. Ei mikään ole niin järjetöntä kuin tuoda ruoka muista Eu-maista..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo on sitä yleistä harhaa ja juontaa menneisyyteen. Meillä on nyt EU:n sisämarkkinat, olleet jo pian 30 vuotta. Se alue on se meidän nykyinen kotimarkkina, jonka asukkaista meitä suomalaisia on vain 1%. Ei täältä ruoka lopu. Mitä tulee huoltovarmuuten, niin tärkein on tietysti vilja, se säilyy vaikka vuosikymmeniä hyvin varastoituna. Parasta olisi pitää valtion viljavarastoja paljon nykyistä enemmän, aikoinaan oli varastot 2 vuodeksi, nykyään yhdeksi, saisi olla väh viideksi ja ne voidaan täyttää halvemmalla ostoviljalla.
Ensimmäisenä tekona voisi lakkauttaa kansallisen maataloustuen. Huoltovarmuus toimisi paremmin pienillä puutarhaviljelmillä ja noilla viljavarastoilla , joita oli vielä joskus 50v sitten.
Nykyinen viljely ja koko maan asuttuna pitäminen tulee aivan liian kalliiksi.Vanhasta viljasta tehty leipä on kehnoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vanhasta viljasta tehty leipä on kehnoa.
Makuaistini nääs toimii.
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki maataloustuki on Suomen itsensä kustantamaa ja vielä nettomaksajana kustannamme toisten maiden maataloustukia.
>>Nykyinen viljely ja koko maan asuttuna pitäminen tulee aivan liian kalliiksi.<<
Voi hellanlettas, viljely ja asutus tulee liian kalliiksi...no nythän pitäisi koko väestö pakata Etelä-Suomeen. Tulisi pirun halvaksi!
Maatalous on paljon kokoaan merkittävämpi tekijä yhteiskunnassa. Teidän hiekkalaatikko-filosofien olisi hyvä tajuta tämä edes vähän.."Kaikki maataloustuki on Suomen itsensä kustantamaa ja vielä nettomaksajana kustannamme toisten maiden maataloustukia."
Meinaatko, että Suomi on kieltäytynyt EU:n tukimiljoonista?
Onko Suomi lähettänyt sinne kirjeen, että meillä on pankki ihan täynnä joten älkää lähettäkö meille meille kuuluvia miljoonia tänne?
- Anonyymi
Kunhan persut selviävät jomottavasta krapulastaan ja lukevat niin....
- Anonyymi
Paskamahatukijullit ovat tottuneet miljoonatukiinsa, joten tämä rälssi pidetään verovaroin jatkossakin hyvässä lihassa.
- Anonyymi
Manttaalipösöt ovat Suomen aatelistoa.
- Anonyymi
Kohta ei ole maatiloja tällä vauhdilla. Globalistien suunnitelma maatalouden tuhoamiseksi toimii.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008607049.html
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/maatalous/3621b500-8740-4ec1-bad4-28e202ad7b4b - Anonyymi
Loppuu toi ruoan syöminen jos tajuut
- Anonyymi
Osuuspankki-pohatta Reijo Karhisen opeilla päästään tehokkaasti kolhoosi-Suomeen. Tuki vain isoille tiloille.
- Anonyymi
Miksi laiskat punikki porsaat eivät viitsi ihan itse tehdä elintasolleen mitään?
- Anonyymi
KEPU on junttien asialla, ei kaupunkilaisten.
Talonpojathan on omistavaa luokkaa eli oikeistoa, joten tuskinpa he itseltään leikkaavat.
- Anonyymi
Ilman maataloustukiaisia Saarioisen äidit joutuisivat työttömiksi.
Voivat sitten uudelleenkouluttautua hoitoalalle, jolla on huutava työvoimapula. Paitsi että tämä hallitus taisikin lopettaa aikuiskoulutuksen.
- Anonyymi
Paskat. Ei olisi mitään hätää ilman tukiakaan. Vuosittain myyvät aina kymmenillä ja jopa sadoilla tuhansilla euroilla aina metsääkin.
- Anonyymi
Rikkaat maanviljelijät vain ajavat Porsheillaan kun kansa näkee nälkää:
https://en.wikipedia.org/wiki/Porsche_Super- Anonyymi
Kun kaikki trullit on ruokittu namuilla niin on aika käynnistää musta saksalainen ja käydä tarkistamassa onko rengit tehneet kokon kunnolla.
- Anonyymi
Hieno suunnitelma Suomijuntti! Hieno suunnitelma! Seuraava lounaasi onkin sitten varmaan ötökkäburger suoraan Saksasta ;=))
https://tuomaskuusela.files.wordpress.com/2024/03/image-269.png- Anonyymi
Edullista tehotuotettua lihaa saa luomuna Euroopasta.
Kasvuhormoneilla terästettynä jenkeissä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Edullista tehotuotettua lihaa saa luomuna Euroopasta.
Kasvuhormoneilla terästettynä jenkeissä.Niin saa! Ja Saksalaiset tottakai myy sitä sinulle ihan alehintaan vitun velkaorja ;=))
https://tuomaskuusela.files.wordpress.com/2024/03/image-222.png
Ohran suhteen pitää olla omavarainen, koska muuten ei saada kaljaa.
Aikoinaan oli jopa velvoite viljellä humalaa, jotta saatiin kaljaan makua.
https://yle.fi/a/3-11510513- Anonyymi
Eivät leikkaa koska isoin osa noista tuista tulee EU-kassasta.
- Anonyymi
Me maksamme sinne kassaan veroistamme, duunarien selkänahoista.
- Anonyymi
Leikkaa maataloustuesta???!!! Oletko ajatellut syödä huomennakin, vai minkä vuoksi haluat vainota tämän maan ruoan tuottajia!?
- Anonyymi
Millä tavalla ihmiset söivät ennen maataloustukien keksimistä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Millä tavalla ihmiset söivät ennen maataloustukien keksimistä?
Kalliimmalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kalliimmalla.
Euroopasta tuotais halvempaa
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Terveystalo paljasti yksityisen sairaanhoidon empatia puutteet
Yksityisellä puolella raha ratkaisee, jos ei ole rahaa potilas ei saa empatiaa eikä siten apuakaan: Poliisi teki rikosi1331342Ehdin aamulla
ajattelemaan sinua. Olit ensimmäisenä mielessäni. Avasin silmäni tähän uneen, jota elämäksi kutsutaan. Kuuntelin lintuje1391195Mä todella toivon että
Sulla on nyt kaikki hyvin sun elämässä, olet sisukas nainen sen näki jo ensimmäisestä hetkestä.26846Puhuuko Orpo niin totta kuin osaa?
Vai osaisiko "en muuta keksinyt" -Orpo edes vähän paremmin puhua totta? https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f8d5241f-156832- 41746
- 54733
Olen ollut pois täältä neljä kuukautta
Neljä kuukautta sitten olin tosiaan psykoottinen, ja jouduinkin osastolle hoidettavaksi kahdeksi kuukaudeksi. Ystävyys-150733Laita viestiä?
Sitten kun on sinulle hyvä hetki, minä odotan. Jotain jäi kesken ja haluan viedä sen loppuun 😘48728Ymmärräthän, että sun katkeruus ajaa mut pois
Sä olet niin itseriittoinen, ettet edes tajua mitä myrkkyä suollat ympärillesi. Olet harhaisessa päässäsi kuvittellut et27588Sun pitää mies unohtaa
Minut jo. Tiedän että se on sulle tosi hankalaa. Mut sun pitää unohtaa mut jo. Älä kirjoita mulle tänne viestejä enää.37575