Usko meni 1975 fiaskon jälkeen

Anonyymi-ap

Vuoden 1975 Harmagedon on vanha asia, mutta se kertoo sen, kuinka hataralla pohjalla JT uskonto on. JT ovat loppua ennustaneet ennen sitäkin, mutta loppu ei ole tullut. Kun oli nuori, asioita ei osannut katsoa siltä pohjalta, että eihän JT muutkaan ennustukset ole pitäneet paikkaansa. Nyt on taas uusi näkemys Jeesuksen mainitsemasta sukupolvesta. Mutta tuleeko loppu nyt vihdoinkin? Tuskin. Kokemus on osoittanut, että lopunennustelijoita riittää. JT uskonnolla on menestystä pääasiassa kristikunnnan maissa.

12

447

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuomionpäivänkultit ovat mielenkiintoisia. Useampi esimerkkitapaus osoittaa, että vaikka ennustukset menisivät kuinka reisille tahansa, osa jäsenistä kykenee sulkemaan mielestään epäkohdat ja yhä uskomaan asiaan. The Seekers -ryhmä odotti maailmanloppua tulevaksi 21. joulukuuta 1954. Ryhmän johtaja Dorothy Martin ilmoitti ajan ja paikan, jonne UFO laskeutuisi pelastamaan ryhmän jäsenet. Ei tullut UFOa eikä maailmanloppua. Ryhmä oli vakuuttunut, että alus saapuisi sitten jouluaattona. Ei tullut vieläkään. Osa porukasta jätti ryhmän, mutta ne jotka jäivät, selittelivät pieleen menneet ennustukset siten, että ryhmän vahva usko pelasti maailman tuholta. Eli teknisesti Dorothy Martin ei ollut ryhmän silmissä suinkaan väärässä.
      Toinen tunnettu esimerkki on Heaven's Gate, joka myös odotti maailmanloppua ja pelastavaa avaruusalusta. Ryhmä kyllästyi odottamaan, joten johtaja Marshall Applewhite keksi, että nopeampi tapa pelastua ja nousta seuraavalle tasolle on riistää oma henki. Noin 40 ryhmän jäsentä uskoi jutun ja totteli. Ei tullut loppua eikä avaruusalusta, mutta ainakin osa esimerkiksi kuolleiden jäsenten läheisistä uskoi tämänkin jälkeen ryhmän jäsenten todella pelastuneen ja nousseen seuraavalle tasolle.
      Vartiotorni on aivan samanlailla ennustellut ja lupaillut harmageddonin suhteen yhtä sun toista ja pyrkii parhaansa mukaan piilottelemaan ja kiistämään asian. Lopun piti tulla mm. 1878, 1914, 1925 ja 1975. Eikä tämän systeemin pitänyt jatkua vuosituhanteen vaihteen yli. 60-luvulla seura kirjoitti, ettei nuoren kannata lähteä opiskelemaan, koska ei kuitenkaan ehtisi valmistua.

      Ihmismielellä on uskomaton voima selitellä hevonkukku parhain päin.

      • Anonyymi

        Sokeat sokeita taluttelemassa.

        Näissä väärien ennusteluiden tuomioissa ja mielenhallintojen, sinänsä aiheellisissa esille nostamisissa tupaa systemaattisesti "uhnohtumaan" se, miten koko jeesuskultti seisoo pelkillä savijaloilla.

        Usein juurkin eri lippujen alla matkustavat toiset jeesuskulttilaiset ovat ahkerasti kilpailevien jeesuskerhojen fiaskoja ilmaisemassa, mutta omaansa näkemättä.

        Ensimmäinen väärän ennustuksen julistaja tässä lajissa oli tuon kultin perustaja jeesus itse, paimentolaiskirjan päähahmo. Hän julisti kuulijoidensa sukpolven aikana tapahtuvaksi ennustamansa "pikaisen paluunsa" pieleeen, se oli totaalinen fiasko ja ohari .... noin 2000 vuotta sitten.

        Ilman jeesuskultin perustajan ja johtajan fiaskoa ei myöskään olisi seuraajiensa tehtailemia fiaskoja, eikä totaalisesti tyhjän päällä olevia heti pian kohta paluujulistuksia, taivaanmerkkien jatkuvia tähyilyjä ja valppaina odottelua.

        Samainen mestari, kertomuksen mukaan kertoi uskovansa vednepaisumustarinaankin, joka on sekin vastoin tieteellistä todellisuutta.

        2000-vuotinen vedätys. Arkikielellä ilmaistuna massiivinen ja kollektiivisen historiallinen kusetus.

        Kuitenki aina vain edelleen niitä lapsen uskoon ohjeitettuja vedätettäviä ja vedätyksen kauppiaita piisaa.

        Yllä olevan valossa ne Vartiotorniseuran noin 100-vuotiset random-fiaskot ovat melkoisen kevyttä kauraa, eikä niitäkään olisi itse jeesuskultin perustajan alkuperäistä fiaskoa.


    • Peräilmaan voi luottaa, se ei valehtele. Ainaskaan paljoa.

    • Anonyymi

      Anonyymi-ap 2024-03-30 11:00:36

      "Vuoden 1975 Harmagedon on vanha asia, mutta se kertoo sen, kuinka hataralla pohjalla JT uskonto on"

      -JT:t on opetettu kiistämään.
      Mutta esim. Herätkää nro 23 v. 1968 kirjoitti esittelevänsä vartiotorniseuran ylitsepursuavat todisteet maailmanlopusta vuodelle 1975.
      (lehdessä oli "maailmanloppu" mutta myös "järjestelmäasioiten päätös", josta oli tuleva uutta lahkoslangia, kunnes sekin poistui käytöstä)

      -Kirjassa "Kansat tulevat tietämään, että minä olen Jehova - miten" jehovantodistajat selitettiin profeetaksi.
      (antamaan pontta maailmanlopun julistukselle tietysti)

      Lehdessään Valtakuntamme palvelus, kesäkuu 1974, JT:t neuvottiin myymään asuntonsa, tai edes vähäisempää omaisuutta ja antamaan rahat vartiotorniuskonnolle. Lehti vielä kirjoitti tietävänsä että niin oli jo tehtykin. Ja perusteluna, että koska se loppu on niin pian.

      Nyt onkin vartiotorniseuran varallisuus miljardiluokassa.

      Ennustelu oli sellaista povaamista, minkä 5 Moos. 18:20-22 kieltää. Povaus paljastaa vääräksi profeetaksi.

      Ilm. 20:10 - Ja perkele, heidän villitsijänsä, heitetään tuli- ja tulikivijärveen, jossa myös peto ja väärä profeetta ovat, ja heitä vaivataan yöt päivät

      -Jae ilmoittaa vartiotorniseuran kohtalon. Osoittaa että iäisyysrangaistus on.

      • Anonyymi

        JW.org ovat hyviä kauppamiehiä. Hevosaavat myydä. Lahjoittajista ei myöskään ole puutetta. Kukaan ei uskalla olla lahjoittamatta..


      • Anonyymi

        "Ennustelu oli sellaista povaamista, minkä 5 Moos. 18:20-22 kieltää. Povaus paljastaa vääräksi profeetaksi."

        No, sanos muuta.

        Se suurin ja ensimmäinen ko. kaltainen povari on jeesuskultin perustaja itse, joka ennusteli "pikaisen paluunsa" hieman pieleen ... tähän mennessä noin 2000-vuotinen kusetus.

        Mutta lapsenuskoon ohjeistetuille kusetetuille on helpompaa osoitella sormella toisia kusetettuja, kuin nähdä oma kusetetun tilansa.


    • Anonyymi

      Niinpä, tuo 1975 Harmagedonkin on vain yksi muiden vipuun menneiden joukossa, joskaan todistajat eivät edes ole asianmukaisesti perillä tuon järjestön fiaskohistoriikistä, jota hallintoelin koettaa piilotella ja sen todellisuuta verbaaliakrobatialla sumutella, muokata ja / tai kieltää.

      Joskin nyttemmin netin aikaan se on mhdollista vain demonisoimalla kaikki kriittinen aineisto "luopio-sivuineen" enntistäkin voimakkaammin. Lähinnä vain ne joilla jo on vahvoaja epäilyjä menevät ko. aineistoon perhetymään.

      "changed teachings"

      "Key to jwfacts.com is the concept that God does not direct Watchtower doctrinal interpretation, as proven by the ongoing changes to Watchtower doctrine."

      - https://jwfacts.com/watchtower/changed-watchtower-teachings.php

    • Anonyymi

      Tervetuloa JT joukkoon pelastumaan!

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Tervetuloa JT kanssa pelastumaan!

    • Anonyymi

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋

      🔞 K­u­u­­­m­­a­­t­­ ­­t­y­t­­ö­­­t­ ­­­o­­d­­o­­­t­t­a­v­­a­­t­­ ­s­­i­n­­­u­a­­ -> https://us4.fun/kissgirl?18339455

      🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1473
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      926
    4. 68
      733
    5. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      247
      714
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      713
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      609
    8. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      561
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      551
    10. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      537
    Aihe