Mielipidemuokkaus eläkkeiden leikkausta varten on alkanut

Ennen puhuttiin kuinka suuret ikäluokat nostivat Suomen jaloilleen maksaen suuret verot pienestä palkastaan.
Nyt puhutaan kuinka suuret ikäluokat ovat etuoikeutettuja kun heillä on niin suuret eläkkeet, jotka on maksettu niistä pienistä palkoista.
Oikeisto on ennen vaaleja ja niiden jälkeen luvannut ettei eläkkeisiin kosketa.
Ja kuten aina, kansalta on hyvä ottaa, ja eläkeläisiltä vielä helpompaa, koska he eivät voi lakkoilla.
53678
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 53

Vanhimmat

Vassarihallitus sai niin pahaa jälkeä aikaan että jopa ne eläkeläiset jotka näitä äänestivät ovat syyllisiä näihin ongelmiin. Lisäksi ay puna tuhonnut taloutta.
Vielä se, että koskaan sinun pakkalaskelmassasi ei otettu eläkettä yhtään. Se oli aikaisemmin kokonaan työnantaja maksu. Ei työntekijän. Eli et ole maksanut eläkettäsi.
Mutta eläke on mielestäni johonkin asti oikein. Ovathan ihmiset antaneet elämästään osan Suomelle ahkerasti töitä tehden ja Suomea rakentaen.
Kohtuullinen eläke on ok, mutta ylisuuret voi ihan hyvin pienentää. Eläkkeen tarkoitus ei ole muuta kuin että elää sillä. Saa ruokaa ja pakolliset kulut peitettä. Rikastua sillä ei pidä, sillä ne rikkaudet kerättiin työelämän aikana sen mukaan mitä jaksoi tehdä ja säästää. Nyt on aika tuhlata säästöjä ja ottaa rennosti. Se on ansaittua.

Äänestä

  • Persun pyhä viha vasemmistoa kohtaan näkyy täälläkin. Eikä nämä perustelutkaan kestä päivänvaloa. Joten tuskin kirjoittaja on koskaan ollut Ay-liikkeen tai yritysjohdon tehtävissä, koska ei tiedä miten palkat muodostuu.
    Kokonaispalkkaan kuuluu myös työnantajan vakuutusmaksut, jotka ovat työeläkevakuutusmaksu, työttömyysvakuutusmaksu, tapaturmavakuutusmaksu ja sairausvakuutusmaksu. Joista Sipilän hallitus työnsi osan työntekijän maksettaviksi, ilman että tuli sen korvaavaa palkankorotusta, joten palkka aleni työntekijöillä.
    Ja nyt oikeistohallitus on viemässä osan näistä maksuista itselleen ja heikentänyt työntekijöiden työttömyysturvaa. Työnantajat tietenkin saivat alennuksen työttömyysvakuutusmaksuunsa.

    Äänestä

  • Tässä taas näkyy persujen vasemmistoviha, jolla he yrittävät saada toisten puolueiden kannatusta alas.
    Tämä on persujen tapa saada kannatusta: Valehdella toisista pahaa puhumalla, nostattaa vihaa joitakin muita kohtaan, kuten vihervassareita ja mamuja, ja hamuta valtaa niin paljon kuin vain saavat.
    Sitten voivat pettää ja alistaa myös omat kannattajansa, jos he eivät halua totella heitä uskollisesti.

    Äänestä

Vittuako lakkoilette palkansaajat. Eläkeläiset kärsii teidän vuoksi

Äänestä
  • Miten lakot eläkeläisiin vaikuttaa? Saksi-Riikka se hyökkää virnistäen eläkeläisten toimeentuloon.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Miten lakot eläkeläisiin vaikuttaa? Saksi-Riikka se hyökkää virnistäen eläkeläisten toimeentuloon.

    Lakkoilijat ajaa Suomen konkurssitilaan. Olisi oikein, että säädettäisiin lakko maksu. Jokaisesta lakkopäivästä työntekijältä yhteiskunta perisi lakkomaksun, tietysti tulojen mukaan. Jos keskituloiselta otettaisi 20 € /lakkopäivä valtion kassaan, niin tällä maksulla katettaisiin ainakin osa lakkojen aiheuttamista haitoista ja eläkeläiset sästettäisi leikkauksilta.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Miten lakot eläkeläisiin vaikuttaa? Saksi-Riikka se hyökkää virnistäen eläkeläisten toimeentuloon.

    PETTERI LAMA OTTAA NYT ELÄKELÄISTENKIN TURVAN. PETTERIN KIITOS SUOMEN HYVINVOINNIN RAKENTAJILLE.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Miten lakot eläkeläisiin vaikuttaa? Saksi-Riikka se hyökkää virnistäen eläkeläisten toimeentuloon.

    Eläkeläiset ovat täysin erillään muusta yhteiskunnasta. Vaikka kaikki muut katoaisivat kadotuksen yöhön, se ei saa vaikuttaa eläkkeisiin. Jokainen eläkeläinen on maksanut omat eläkkeensä viideksi vuodeksi. Sen jälkeen ollaan puhtaasti nuorempien pussilla.

    Eläkeläisillä on pyhä oikeus saavutettuun ja luvattuun etuun. Taipukoot nuoremmat maksamaan lisää, vaikka aikanaan itse eivät sitten saakaan. Senttiäkään emme tingi!

    Äänestä

  • Palkansaajat lakkoilevat, koska Petteri ei halua neuvotella, vaan sanelee uudet työehdot.

    Äänestä

  • Orpoismin kukkanen.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Palkansaajat lakkoilevat, koska Petteri ei halua neuvotella, vaan sanelee uudet työehdot.

    Taas meni pieleen. Suomen kansan hallitus ei neuvottele työehdoista. Antti R sitä yritti ja sai potkut. Eduskunta taas tekee sille kuuluvaa työtä eli säätää lait. Tätä Sak taas vastusti lakkoilemalla.

    Äänestä

  • Älä puhu konkka yrittäjä paskaa.

    Äänestä

  • Eihän eläkeläiset voi lakkoilla , mutta ne voi vielä monet äänestää ? Eiköhän PS ja KOK huomaa seuraavissa vaaleissa, ei ehkä eu vaalit niin kiinnosta? Kun ei niillä oikeasti ole muuta merkitystä kuin kuka vanha poliitikko pääsee hyville tileille pois täältä pakkasesta.

    Äänestä

Ennen maksettiin vähemmän veroja kuin nyt. Turhaa yrittää herkistellä.

Äänestä
  • Sinusta ei indeksin nousun kuulu muka vaikuttaa veroihin. Missäköhän jamas maa makais 1940 luvun verotuloilla?

    Äänestä

  • Mikä on se sinun ennen?

    Äänestä

Jokainen on työeläkkeensä ansainnut, eikä niistä ole oikeutta kenelläkään leikata yhtään. Miksi pitäisi palkastaan maksaa eläkettä jos se menee hukkaan!!
Jos tälle linjalle lähdetään, niin työnteko ei enää silloin kannata!

Äänestä
  • Ei ole kaikki eläkettään ansainnut. Neljänvuoden säännössä oli sellainen porsaareikä. Kun maksoi neljän viimeisen vuonna isoa eläkevakuutus maksua niin sai ison eläkkee. Toiset sai kerttymisperusteisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Ei ole kaikki eläkettään ansainnut. Neljänvuoden säännössä oli sellainen porsaareikä. Kun maksoi neljän viimeisen vuonna isoa eläkevakuutus maksua niin sai ison eläkkee. Toiset sai kerttymisperusteisesti.

    Et tiedä näköjään eläke kertymistä yhtikäs mitään.

    Äänestä

Nykyhallitus on jo romuttanut Suomen ja suomalaisten elintason, aivan järkyttävää sähläystä.
Persut ja kokoomus pitäisi saattaa valtakunnanoikeuteen vastaamaan teoistaan joilla Suomi on ajettu rappiolle.

Talous ja työllisyys oli hyvässä iskussa kun nykyhallitus aloitti toimet, nyt koko valtakunta on kanveisissa - johtuen väärästä politikoinnista, siis politikoinnista.
Järkyttävää käytöstä ja surkeeta osaamattomuutta!

Äänestä
  • Nykyhallituksen tekemällä budjetilla on menty 1.1.2024 alkaen. Mitä sellaista nykyhallitus on tehnyt viimeisen kolmen kuukauden aikana, että se on romahduttanut Suomen talouden?

    Kun nykyhallitus aloitti, talous oli kuralla ja työllisyys heikkenemässä kovaa vauhtia, kun velkarahalla työllistetyt menettivät työpaikkansa, kun velkarahalla oli repäisty inflaatio rajuun nousuun.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Nykyhallituksen tekemällä budjetilla on menty 1.1.2024 alkaen. Mitä sellaista nykyhallitus on tehnyt viimeisen kolmen kuukauden aikana, että se on romahduttanut Suomen talouden?

    Kun nykyhallitus aloitti, talous oli kuralla ja työllisyys heikkenemässä kovaa vauhtia, kun velkarahalla työllistetyt menettivät työpaikkansa, kun velkarahalla oli repäisty inflaatio rajuun nousuun.

    Johan nyt höpiset. Hallitus ollut lähes vuoden hallitusvastuussa, eikä se vastuu ala vasta ensimmäisestä budjetista.
    Rakennusalalle olisi voinut heti aloittaa korjausrakentamisen kun uudisrakentaminen hyytyi. Valtio hiukan avittanut taloyhtiöitä ja näitä on kymmeniätuhansia huoneistoja joita korjata, eikä hassata veroeuroja hyvinrikkaitten turhiin veronalennuksiin.

    Inflaatio lähti laukalle kun Venäjä marssi Ukrainaan ja aiheutti energiakriisin, Saksa oli sitonut taloutensa halpaan kaasuun Venäjältä.

    Marin hallituksen jälkeen Suomi oli loistotilanteessa, mutta Orpo-Purra hukkasivat tilaisuutensa.
    Tekevät nyt velkaa kuin heikkopäiset, ei mieltä, eikä järkeä!!

    Äänestä

Täällä nämä työtä vihaavat anarkistit itkevät ensin muiden eläkkeistä jotka on työllä ansaittu. Näille anarkisti kakaroille pitäisi maksaa sama raha tekemättä yhtikäs mitään!! Menkää loiseläjät töihin saatana, voitte saada vielä eläkkeenkin saatanan paskahousut T. eläkeläinen, työllä ansaittu eläke!!!!

Äänestä
  • Jep. Elämäntapatyöttömät, kouluttamattomat persutenavat ja liikalihavat siiderivalaat töihin. Mars mars!

    Äänestä

Demarisymppaajilla ei tunnu menevän jakeluun, että pidemmän päälle sellaista mitä ei ole, ei voi jakaa. Lakossa ollaan ja uudistuksia ei saa tehdä. Että meinaatte silleen elää loputtomiin velaksi? Entä kun se päivä tulee, että velkaa ei enää saa?

Hallituksen värillä ei ole väliä, kun se tosipäivä tulee. Silloin leikataan siitä mihin rahaa menee nytkin eniten. Voi köyhiä ja raskautettuja!

Äänestä
  • Lakkoon osallistuneet pitää laittaa maksamaan yhteiskunnalle lakoista aiheutuneet kulut. Ei niitä kuluja saa eläkeläisten ja muiden pienituloisten maksettavaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Lakkoon osallistuneet pitää laittaa maksamaan yhteiskunnalle lakoista aiheutuneet kulut. Ei niitä kuluja saa eläkeläisten ja muiden pienituloisten maksettavaksi.

    Orpo-Purra ne lakot aiheuttaa kun leikkivät työnantajia määräten palkankorotukset, sairausajan korvaukset, sekä mestaroimalla työehtosopimuksiin vaikka eivät tontut mitään niistä ymmärrä.
    Työnteosta!!
    Hallituskoostuu perässävedettävistä tumpeloista.

    Äänestä

Riikkaorpo teki sen.

Äänestä
  • Hallituksella on lainsäädäntövalta ja vaalien antama mandaatti toimia. Ay-liikkeellä on oikeus neuvotella työehtosopimuksista ja valvoa, että niitä noudatetaan. Ay-liikkeellä ei ole valtaa sanella hallitukselle ehtoja. Hallitus ei missään tapauksessa saa antaa periksi ay:n kapinoinnille. Kaikilta lakkoon osallistuneilta tulisi tulevina vuosina periä ylimääräisinä veroina lakkojen aiheuttamat kustannukset.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Hallituksella on lainsäädäntövalta ja vaalien antama mandaatti toimia. Ay-liikkeellä on oikeus neuvotella työehtosopimuksista ja valvoa, että niitä noudatetaan. Ay-liikkeellä ei ole valtaa sanella hallitukselle ehtoja. Hallitus ei missään tapauksessa saa antaa periksi ay:n kapinoinnille. Kaikilta lakkoon osallistuneilta tulisi tulevina vuosina periä ylimääräisinä veroina lakkojen aiheuttamat kustannukset.

    Demokratian pelisäännyt on ay-lakkoilijoilla hukassa. Sama ongelma alkaa olla myös eduskunnan demareilla. Eivät uskalla tehdä mitään ilman SAK:n lupaa. Muuten loppuu vaalirahoitus.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Hallituksella on lainsäädäntövalta ja vaalien antama mandaatti toimia. Ay-liikkeellä on oikeus neuvotella työehtosopimuksista ja valvoa, että niitä noudatetaan. Ay-liikkeellä ei ole valtaa sanella hallitukselle ehtoja. Hallitus ei missään tapauksessa saa antaa periksi ay:n kapinoinnille. Kaikilta lakkoon osallistuneilta tulisi tulevina vuosina periä ylimääräisinä veroina lakkojen aiheuttamat kustannukset.

    Totta ihmeessä vapaassa demokratiassa saa, että pitää osoittaamieltään hallitustakohtaan.
    Se on ihmisoikeus oikeusvaltiossa.

    Kun hallitus on viisas ja oikeudenmukainen eikä puutu työehtosopimuksiin, silloin ei tarvitse niistä asioista hallitusta muistuttaa, lakkoilemalla.

    Hallitus rikkoi perustuslakia puuttumalla sopimusoikeuden luomaan turvaan työntekijöille.
    Hallitus teki rikoksen oikeusvaltiota vastaan ja joutuu siitä vielä vastuuseen!

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Totta ihmeessä vapaassa demokratiassa saa, että pitää osoittaamieltään hallitustakohtaan.
    Se on ihmisoikeus oikeusvaltiossa.

    Kun hallitus on viisas ja oikeudenmukainen eikä puutu työehtosopimuksiin, silloin ei tarvitse niistä asioista hallitusta muistuttaa, lakkoilemalla.

    Hallitus rikkoi perustuslakia puuttumalla sopimusoikeuden luomaan turvaan työntekijöille.
    Hallitus teki rikoksen oikeusvaltiota vastaan ja joutuu siitä vielä vastuuseen!

    Ei hallitus ole puuttunut työehtosopimuksiin eikä puutu. Nyt on kysymys lainsäädäntötyöstä ja siihen hallituksella on oikeus mutta ay-liikkeellä EI OLE oikeutta estää tai muuten häiritä hallituksen työtä.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Hallituksella on lainsäädäntövalta ja vaalien antama mandaatti toimia. Ay-liikkeellä on oikeus neuvotella työehtosopimuksista ja valvoa, että niitä noudatetaan. Ay-liikkeellä ei ole valtaa sanella hallitukselle ehtoja. Hallitus ei missään tapauksessa saa antaa periksi ay:n kapinoinnille. Kaikilta lakkoon osallistuneilta tulisi tulevina vuosina periä ylimääräisinä veroina lakkojen aiheuttamat kustannukset.

    Taitaa EK:lla VALTA olla?

    Äänestä

Vihreät aloittivat ensimmäisinä eläkkeiden leikkauspuheet.

Demarit ja vasurit ovat olleet hiljaa

Hallituspuolueet ovat luvanneet ettei eläkkeisiin kosketa. Voi olla, että lakkolama pakottaa myös eläkkeiden leikkaukset. Silloin tiedetään,että syyllinen niiden leikkauksiin on SAK ja SDP.

Äänestä
  • Demarit jo varovasti ovat puhuneet isojen eläkkeiden leikkauksista.

    Äänestä

  • Kokoomus ja persut syyttävät taasen näistäkin toimenpiteistä SAKta ja SDPtä. Ei ollut yllätys, vaikka ovat täysin itse vastuussa.

    Äänestä

Ryhtykää lakkoon! Niinhän te teitte Kekkosen aikaankin.
Nimimerkki metallilakko, AKT -lakko, Junalakko...yms (tosin myöhemmin)

Äänestä

Kannattas olla ronkkimatta,olis nimittäin terveellisempää.

Äänestä

Taitaa aloituksesta puuttua muutama tosiasia?

Huoltosuhde Suomessa on huono. Lapsia ei ole syntynyt pitkään aikaan tasolla joka mahdollistaisi nykyeläkkeiden maksamisen. Itseasiassa tulisiko lasten hoitaa vanhempansa, ainakin historiassa se on ollut kunnian tuoma ja määrittelemä asia.
Sukupolvet asuneet yhdessä, ukki ja mummi auttanut nuoren parin lastenhoidossa.

Ei ole järkevää jos 80 % yhteiskunnan sosiaalisista menoista tulee eläkeläisistä, ja lapsiperheiltä leikataan eläkemaksun ollessa jo 24 %.
Mikä on yhtälössä Suomen tulevaisuus?

Äänestä

Pienistä palkoista syntyy pieni eläke

Äänestä

Orpo nappaa pienestäkin eläkkeestä.

Äänestä

Purrapeter ottaa vahavakisilta pakolla.

Äänestä

Kun nyt näkee paljonko raatamista ja uhrautumista arvostetaan, niin paljonpa kannustaa tekemään samoin.

Äänestä

Yrittäjien ja työssäkävijöiden tuloja ei vähennetä. Miksi vain eläkeläisten, opiskelijoiden ja työttömien tuloja leikataan. Näillä leikkauksilla rahoitetaan suurituloisten veroale. Velkaantumisen estäminen on vain tekosyy. On sikamaista ja epäreilua touhua.

Äänestä

HEI, ME HÄN LEIKATTIIN JO. MEILLÄHÄN ON ENEMMISTÖ . KAYTAMME SITÄ SUVEEReenesti.

Äänestä

Eipä leikattu eläkkeitä!

Äänestä

Niinpä sitä eläkkeitä leikattiin duunareilta. Mutta enemmän leikataan korottamalla alvia, sillä sitä jokaisen pitää maksaa.

Äänestä

Ropo eläkeläisten taskuilla taas.

Äänestä

Peter ilimitoitti.

Äänestä

Vaihtoehtoista totuutta levitetaan.

Äänestä

Kokjargon

Äänestä

Otamma eläkkeistä .

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ennen puhuttiin kuinka suuret ikäluokat nostivat Suomen jaloilleen maksaen suuret verot pienestä palkastaan.
Nyt puhutaan kuinka suuret ikäluokat ovat etuoikeutettuja kun heillä on niin suuret eläkkeet, jotka on maksettu niistä pienistä palkoista.
Oikeisto on ennen vaaleja ja niiden jälkeen luvannut ettei eläkkeisiin kosketa.
Ja kuten aina, kansalta on hyvä ottaa, ja eläkeläisiltä vielä helpompaa, koska he eivät voi lakkoilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu