Pillerit ja menkat

heips

Onko kenelläkään teistä pillereitä syövät jäänyt menkat tai siis tyhjennysvuoto tulematta vaikka ette ole raskaana... tai onko menkat olleet epäsäännölliset.
3391
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hei!

Kuukautiseni oli melkein säännölliset ennen pillereitä, nykyään, pillerien kanssa, voin säätää kelloni niiten mukaan. Alkavat -tunti samaan aikaan samana viikonpäivänä. Kerran ovat olleet 1½ päivää myöhässä, ja ehdin jopa tehdä raskaustestin ennen kun ne alkoivat. Kertaakaan ei ole jäänyt tulematta.

Äänestä
  • Ei oo kertaakaan jääneet tulematta. Kerran olivat muutaman päivän myöhässä.

    Äänestä

Hei!

Itse olen syönyt kohat kolme vuotta pillereitä eikä ole ollut ongelmia. Menkoista tuli heti todella säännölliset. Nykyään pystyn snomaan jopa tunnin/parin tarkkuudella koska alkavat ja loppuavat, ja siitä olen tyytyväinen.
Yhden kerran on jäänyt menkat kokonaan välistä ja se kyllä säikäytti pahasti. Lääkäri kuitenkin sanoi, että se on aivan normaalia.
Joskus voi käydä niinkin on että on stressaantunut tai muuten jännittynyt/väsynyt ja sen vuoksi menkat jäävät pois. Lääkäri sanoi, että stressi vaikuttaa aika tavalla asiaan. Jos niitä menkkoja odottaa ja odottaa...voi olla, että tulevat vasta seuraavssa kuussa.
Kannattaa kuitenkin tietenkin varmistaa, onko raskaana vai ei, ennen kuin jatkaa pillereiden syömistä =)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Huolestunut kirjoitti:

heips

Onko kenelläkään teistä pillereitä syövät jäänyt menkat tai siis tyhjennysvuoto tulematta vaikka ette ole raskaana... tai onko menkat olleet epäsäännölliset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu