Kukaan ei ole maksanut omia eläkkeitään

Yleinen käsitys on, että työnantajan osuus eläkemaksusta on osa palkkaa ja näin työntekijät kuvittelevat ansainneensa oman eläkkeensä. Näin ei kuitenkaan ole.

Kyse on työnantajalle pakollisesta veroluontoisesta maksusta. Maksun määrän peruste on työntekijälle maksettu palkka. Palkasta sitä ei makseta.
11140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Yrittäjät maksavat kaiken.

Äänestä
  • Yrittäjät eivät maksa todellisuudessa kuin veron omasta palkastaan. Kaiken muun maksaa yrityksen asiakkaat. Yrittäjä ainoastaan tekee sen rahan siirron verottajan tilille.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Yrittäjät eivät maksa todellisuudessa kuin veron omasta palkastaan. Kaiken muun maksaa yrityksen asiakkaat. Yrittäjä ainoastaan tekee sen rahan siirron verottajan tilille.

    Yrittäjän ja maataloustuen nostajan eläkkeestä puolet maksaa veronmaksaja ei eläkevakuuttaja.

    Äänestä

Omasta palkasta menee 700 euroa kuussa eläkemaksuja, joten ainakin osan maksan eläkkeestäni itse.

Äänestä
  • Ei ne mene sinun palkasta. Opettele lukemaan. Kertaa aloitus.

    Äänestä

Mitä sillä käsityksellä on väliä? Jokainen työtä tekevä siitä pääsee aikanaan "nauttimaan". Ihme ulinaa.

Äänestä

Myös työntekijä maksaa työeläkemaksua palkastaan.

Äänestä

Lainsäädännöllä päätetään se, mitä kukin joutuu maksamaan mm. eläkemaksuina.
Työnantaja ei maksa eläkevakuutusmaksua hyvää hyvyyttän, laki edellyttää maksamista.

Äänestä
  • Se on pakkomaksu työnantajalle, työntekijä ei niitä maksa.

    Äänestä

😋😍😋😍😋😍😋😍😋

💋 K­­­u­­u­­m­a­­t­ ­­­t­y­­t­­ö­t­­­ ­­o­­d­­o­t­­t­­a­­­v­­­a­­t­­ ­s­­i­­­n­­u­a­ -> https://us4.fun/kissgirl?18342372

🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞

Äänestä

Olet aivan oikeassa, että persu ei ansaitse Vanhasen ansiosta työeläkeläisiltä leikattua takuueläkettään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Yleinen käsitys on, että työnantajan osuus eläkemaksusta on osa palkkaa ja näin työntekijät kuvittelevat ansainneensa oman eläkkeensä. Näin ei kuitenkaan ole.

Kyse on työnantajalle pakollisesta veroluontoisesta maksusta. Maksun määrän peruste on työntekijälle maksettu palkka. Palkasta sitä ei makseta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu