Vuoden verran vielä ehtii elelemään leveästi tekemättä mitään.
Asumistukeni tarkastettiin maaliskuussa
Anonyymi-ap
12225
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Hyvä sinä.
Aloitus on säälittävä läpileikkaus suomalaisuudesta, jossa hyvin vähään tyytyminen esitetään "leveästi" elämiseksi.
Maailmalla olemme televisioistamme nähneet mitä tosiasiallisesti on aito hyvinvointi.
Suomessa hyvin voivat ainoastaan maahan tunkeneet ikityöttömät, eli etuuksien saajat.
Silti nämä etuuksien saajatkin ovat kaukana siitä luxuksesta mitä olemme tottuneet näkemään esimerkiksi Donald Trumpin ympärillä.
Suomessa ei ole kuin vanhaa ja kulunutta kalustoa ympärillä.
Minkäänlaisesta leveästi elämisestä ei köyhyys Suomessa ole tietoakaan.
Teillä on käynyt hyvä tuuri.
Kannattaa laittaa lotto vetämään.
Mutta varaudu siihen, että aikanaan saatat joutua vastaamaan tekemättä jättämisistäsi ja käyttämättä jätetyistä mahdollisuuksista.
Vaikka tilanteenne onkin tällä hetkellä suotuisa, kannattaa silti pitää taloudellinen tilanteenne ja tukien käyttö hallinnassa. Rahapelien varaan ei kannata laskea tulevaisuuden suunnitelmia.
Meinaatko, että vuoden päästä sitten tarvitsisi jotain tehdä?
Sitten mennään hyvin huilanneena töihin.
Minä lähden lomamatkalle heinäkuussa.
Menetkö nyt lakkoon kun saavutettuihin etuihin kajotaan?
Voi vuokra laskea pumppu menee kiinni
Muksuja vääntämään
Jos perhe saa lapsilisää useammasta kuin yhdestä alle 3-vuotiaasta lapsesta, lapsilisän määrä on toisesta lapsesta 130,84 euroa, kolmannesta 159,79 euroa, neljännestä lapsesta 199,24 euroa ja jokaisesta seuraavasta lapsesta 218,69 euroa kuukaudessa.