Pari faktaa ilman politiikkaa

Suomen kilpailukyky on perustunut luonnonvaroihin, koulutukseen ja Venäjän markkinaan.

Kaupallisesti hyödynnettäviä luonnonvaroja ei ole paljoa, lähinnä metsää ja turvetta. Paperin käyttö on romahtanut maailmalla ja pakkauskartongin tarve noudattelee talouden nousuja ja laskuja. Turvetta ei enää saa polttaa.

Koulutuksessa meillä oli etulyöntiasema monta vuosikymmentä, mutta nyt osaaminen on demokratisoitunut ja jos esimerkiksi Kiina oli kehitysmaa vielä 60-luvulla, se on nyt yksi maailman johtavista ellei johtavin teollisuusmaa ja tuottaa paitsi osaajia niin huipputeknologiaa.

Venäjän markkina romahti Neuvostoliiton mukana eikä meillä ole maantieteestä jäljellä kuin pitkät ja kalliit merikuljetukset. Pärjäisimme paljon paremmin, jos vaikkapa Puola joutuisi lastaamaan kaiken Saksaan vietävän tavaran ensin rekkaa, sitten laivaan ja taas rekkaan. Nyt niitä ei tarvitse lastata kuin kerran ja lasti on tunneissa perillä.

Kaiken järjen mukaan meidän palkkojen pitäisi olla reilusti pienempiä kuin kilpailijamaissa, mutta ei ole. Sellaista insinööriä tai kaupparatsua ei ole keksitty, joka pystyisi virtaviivaistamaan tuotannosta yhtä paljon kuin meillä on maantieteellistä takamatkaa.

Meidän pitää hyväksyä se tosiasia, ettei meidän palkkamme, elintasomme ja palvelumme voi olla samalla tasolla kuin muissa Pohjoismaissa tai Keski-Euroopassa. Se ei johdu yrittämisen tai osaamisen puutteesta vaan maantieteestä ja luonnonvaroista.

Suomen kannattaisi pyrkiä hyviin (kauppa) suhteisiin Venäjän kanssa heti, kun se on poliittisesti mahdollista. Siinä voi meitä auttaa tänne muuttaneet ukrainalaiset, joilla on kieli ja kulttuuri hyppysissä.