Poliisi: Kouluampumisen motiivi selvisi

"Vantaalla Viertolan kouluampumisen syyksi on selvinnyt kiusaaminen, kertoo Itä-Uudenmaan poliisi.

12-vuotias poika on myöntänyt teon. Hän on kertonut kuulusteluissa poliisille, että on joutunut kiusaamisen kohteeksi, ja tieto on vahvistunut poliisin esitutkinnassa."

Onkohan tuo murhaajan itsensä kertoma yhtä totta kuin poliisin "ihan kaikki ovat suomalaisia" ja myöhemmin tarkennettu että "ovat kantasuomalaisia"

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/d68f104d-ad69-48cc-b019-77df256c9e0f
611323
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 61

Vanhimmat

Syyksi on väitetty mustasukkaisuutta, että ammuttu poika olisi ihastunut samaan tyttöön kuin ampuja. Jutun kertoja on samassa koulussa, uskokoon kuka tahtoo.

Äänestä

Ampuja ollut vasta 11 viikkoa kyseisessä koulussa olisko niinkin äkkiä traumatisoitunut. Asia voi olla toisinkinpäin eli ampuja on itse se kiusaaja.

Äänestä
  • Miksi asiaa pitää kääntää? Poliisi ilmoitti selvästi että ampujaa oli kiusattu

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Miksi asiaa pitää kääntää? Poliisi ilmoitti selvästi että ampujaa oli kiusattu

    Poliisi ilmoitti senkin, että kaikki ovat ihan kantasuomalaisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Poliisi ilmoitti senkin, että kaikki ovat ihan kantasuomalaisia.

    Kauhea Haloo kun jäi huomaamatta että yksi uhri olikin kaksois kansalainen, miksi?

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Miksi asiaa pitää kääntää? Poliisi ilmoitti selvästi että ampujaa oli kiusattu

    Saattaa olla hätävalhe pojalta. Empatiakyvytön äärimmäisen narsistinen persoona pystyy kyllä mihin vain. Yleensä narsistinen henkilö syyttää kaikesta aina muita.

    Äänestä

  • Suomessa kiusattu joutuu vaihtamaan koulua. Usein sama jatkuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Kauhea Haloo kun jäi huomaamatta että yksi uhri olikin kaksois kansalainen, miksi?

    Liekö tuossa koulussa ollenkaan kantasuomalaisia?

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Saattaa olla hätävalhe pojalta. Empatiakyvytön äärimmäisen narsistinen persoona pystyy kyllä mihin vain. Yleensä narsistinen henkilö syyttää kaikesta aina muita.

    Voi jumakekka näitä " narsistityyppejä" pieni lapsi kyseessä. Ja nää toisia narsistiksi syyttelevät on juurikin ihan ite niitä ja pahimmasta päästä. Ne vaan ei sitä ite hokaa, kun on niin kuspis päässä.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    No siinä tapauksessa poika vaan maanantaina kouluun eikä olla moksiskaan.

    Äänestä

  • Niin ja siitä viikko talvilomaa ja toinen viikko pääsiäisloman. Nyt on selvinnyt kiusaaminen ei koske Viertolan koulua vaan ihan jotain muuta liittyy. Jos ylipäätään edes kiusattu missään häntä.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Miksi asiaa pitää kääntää? Poliisi ilmoitti selvästi että ampujaa oli kiusattu

    Älä innostu, liittyy kiusaamiseen hän voi itse olla pahin kiusaaja ja ampumalla päätti kiusaamiseksi. Viattomia ampui ei ammutut olleet kiusaajia eikä edes Viertolan koulussa kukaan ollut häntä kiusannut. Joko aiemmassa koulussa tai muualla kiusattu.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Saattaa olla hätävalhe pojalta. Empatiakyvytön äärimmäisen narsistinen persoona pystyy kyllä mihin vain. Yleensä narsistinen henkilö syyttää kaikesta aina muita.

    Niin tekee.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Saattaa olla hätävalhe pojalta. Empatiakyvytön äärimmäisen narsistinen persoona pystyy kyllä mihin vain. Yleensä narsistinen henkilö syyttää kaikesta aina muita.

    Minua kiusattiin ykkösellä ja se ei ollut kivaa kun lyödään viskataan päälle mutaa ja tönitään
    Joten uskon siihen poikaan miksi se teki sen

    Äänestä

  • Näin on tottakai, ei ole ilmennyt missään koulussa missä ollut kiusaamista. Eli itse se kiusaaja...

    Äänestä

  • Niinhän se on todettu että hän on häirikkö oppilas. Sanoi, liittyy kiusaamiseen juu mutta ei ole pystynyt kertomaan miten ja missä. Viertolan koulu pois suljettu siinä suhteessa. Eli viattomia ampui.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Voi jumakekka näitä " narsistityyppejä" pieni lapsi kyseessä. Ja nää toisia narsistiksi syyttelevät on juurikin ihan ite niitä ja pahimmasta päästä. Ne vaan ei sitä ite hokaa, kun on niin kuspis päässä.

    Mikä pieni lapsi? Ei pienet lapset ammuskele. Kyllä 12 vuotiaalla pitää olla ymmärrys mitä tekee. Kylmäverisesti ampuu kolmea. Niin täytyy olla empatia kyvytön.
    Vielä muita syyttää kiusaamisesta mihin poliisi ei ole löytänyt vahvistusta. Ei ainakaan Viertolan koululla häntä ole kiusattu. Kiusaaminen tekosyy.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Minua kiusattiin ykkösellä ja se ei ollut kivaa kun lyödään viskataan päälle mutaa ja tönitään
    Joten uskon siihen poikaan miksi se teki sen

    Ei ole selvinnyt missä häntä kiusattu ja onko missään ei ainakaan Viertolan koululla. Toisekseen jokaista kiusattu koulussa.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Voi jumakekka näitä " narsistityyppejä" pieni lapsi kyseessä. Ja nää toisia narsistiksi syyttelevät on juurikin ihan ite niitä ja pahimmasta päästä. Ne vaan ei sitä ite hokaa, kun on niin kuspis päässä.

    Alle 15 vuotiaan lapsen teko ei ole Suomessa rikos. Näin se vaan menee.

    Äänestä

Onhan se kantasuomalainen kun on kulmahousut Helly Hansenin takki ja oman porukoiden ase .

Äänestä
  • On se...usot sie Feija miua. Mikset sie uso?

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    On se...usot sie Feija miua. Mikset sie uso?

    Poliisit ainakin käytti seurue menetelmiä lyödessään murhaajan katuun

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Poliisit ainakin käytti seurue menetelmiä lyödessään murhaajan katuun

    Niin jos ase on messissä silloin menetellään noin. Kyllä hän itse meni siihen käskyttämällä ei häntä isketty mihinkään. Silloin kun ase on noin menetellään on lapsi tai aikuinen
    Jos tilanne olisi toinen ollut niin ottaa ikätasonsa huomioon. Poliisin täytyy turvata itsensä.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Poliisit ainakin käytti seurue menetelmiä lyödessään murhaajan katuun

    Niin no, olisko pitänyt tulla ammutuksi. On kyse amoujasta jos asetta osaa käyttää siinä ei ikää katsota.

    Äänestä

Riku 12 v. oli perehtynyt revolvereiden, ym. aseiden käyttöön. Kaikki postaukset liittyvät aseisiin.

Äänestä

Voisi jopa sanoa, että oli nuoresta iästään huolimatta melkoinen konetuliase-expertti. i

Äänestä
  • Hai sie

    Äänestä

  • Täytyihän sitä käytännössä päästä kokeilemaan ja esittelemään taitoja muillekin.

    Äänestä

Miettikää nyt sen ampujan taustaa. Moniko kulmahousu käy koulunsa loppuun? Iso osa ei koskaan opi edes lukemaan. Koulumaailma on kuin, ei se sovi heille.

Äänestä
  • Kuin työ....

    Äänestä

Mistähän se johtuu kun ikinä ei puhuta kiusaajista ja heidän osuudesta tapahtumiin?Älä kiusaa,niin pysyt hengissä.Hyökkää eläinkin nurkkaan ajettuna.Kiusaajat ovat niitä heikkoja yksilöitä ja luonto karsii heikot yksilöt.

Äänestä
  • Ei nuo tytöt olleet sitä kiusanneet. Se on muuten vain vajaamielistä sorttia joka ei osaa ajatella.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Ei nuo tytöt olleet sitä kiusanneet. Se on muuten vain vajaamielistä sorttia joka ei osaa ajatella.

    Meinaatko,ettei tytöt kiusaa.Ovat voineet naureskella vieressä kiusaamistilanteessa.Se on kiusaamista.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Meinaatko,ettei tytöt kiusaa.Ovat voineet naureskella vieressä kiusaamistilanteessa.Se on kiusaamista.

    Ei, vaan luokkatoverit ovat todistaneet ettei ammutuilla ole mitään tekemistä kiusaamisen kanssa. Kiusaamisesta ei kukaan tiedä mitään, eli ei ollut kiusattu lainkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Ei, vaan luokkatoverit ovat todistaneet ettei ammutuilla ole mitään tekemistä kiusaamisen kanssa. Kiusaamisesta ei kukaan tiedä mitään, eli ei ollut kiusattu lainkaan.

    "Todistihan" moni oppilas virheellisesti,pojan uhkailleen Siltamäessä kävellessään muita koululaisia.Oli puppua.Mikä muu on puppua...

    Kova tarve on puolustella kiusaamattomuudella.No ei korppi korpin silmää noki...vai mitä kiusaaja?

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    "Todistihan" moni oppilas virheellisesti,pojan uhkailleen Siltamäessä kävellessään muita koululaisia.Oli puppua.Mikä muu on puppua...

    Nuo eivät olleet luokkatovereita.

    Äänestä

  • Ei ole ilmennyt että häntä kiusattu. Keksi koko jutun. Miksi siihen kiusaamis sanaan niin hanakasti tartuttu.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Ei nuo tytöt olleet sitä kiusanneet. Se on muuten vain vajaamielistä sorttia joka ei osaa ajatella.

    Ei ollut tytöt eikä Poikakaan kiusannut. Vaan kiusaaja hänen päässään.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Meinaatko,ettei tytöt kiusaa.Ovat voineet naureskella vieressä kiusaamistilanteessa.Se on kiusaamista.

    Höpö höpö, ei ole Viertolassa häntä kiusannut kukaan. Poliisikuulusteluissa ei ole ilmennyt kiusaamista. Poika ei ole pystynyt osoittamaan kiusaamista missään saati viertolan koululla.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Ei, vaan luokkatoverit ovat todistaneet ettei ammutuilla ole mitään tekemistä kiusaamisen kanssa. Kiusaamisesta ei kukaan tiedä mitään, eli ei ollut kiusattu lainkaan.

    Se ihan selvää alusta asti ettei häntä ole kiusattu. Liian varhaisessa vaiheessa poliisin ulostulo kun ekassa kuulustelussa mainitsi kiusaamisen. Hän ei pystynyt osoittamaan missä häntä kiusattu. Eikä vielä tähän päivään mennessä.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Kova tarve on puolustella kiusaamattomuudella.No ei korppi korpin silmää noki...vai mitä kiusaaja?

    Just näin

    Äänestä

Ei oikein aina usko noihin kiusaamisjuttuihinkaan...

Äänestä
  • Mihinkäs sinä uskot? Oletko itse kiusaaja? Se on sana sanaa vastaan.Kukaan ei myönnä olevansa kiusaaja ja opettajat on puusilmiä,niin siinä jää omilleen.Sama se on työpaikallakin aikuisten kesken.Ovelaa piilokiusaamista,josta ei jää todisteita.Ei ole muuta mahdollisuutta kuin sanoutua irti.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Mihinkäs sinä uskot? Oletko itse kiusaaja? Se on sana sanaa vastaan.Kukaan ei myönnä olevansa kiusaaja ja opettajat on puusilmiä,niin siinä jää omilleen.Sama se on työpaikallakin aikuisten kesken.Ovelaa piilokiusaamista,josta ei jää todisteita.Ei ole muuta mahdollisuutta kuin sanoutua irti.

    Yritätkö sinä antaa sellaista signaalia, että jos sinua on kiusattu, niin se on jotenkin luvallista tappaa kiusaaja?

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Yritätkö sinä antaa sellaista signaalia, että jos sinua on kiusattu, niin se on jotenkin luvallista tappaa kiusaaja?

    Näinhän tuo on tulkittava.

    Äänestä

  • Höpö juttu kokonaisuudessaan tuo kiusaaminen. On selvinnyt oma kokous ei todellista kiusaamista ole ollut. Vaan huono itsetunto sekä mielikuvitus teki tepposen.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Mihinkäs sinä uskot? Oletko itse kiusaaja? Se on sana sanaa vastaan.Kukaan ei myönnä olevansa kiusaaja ja opettajat on puusilmiä,niin siinä jää omilleen.Sama se on työpaikallakin aikuisten kesken.Ovelaa piilokiusaamista,josta ei jää todisteita.Ei ole muuta mahdollisuutta kuin sanoutua irti.

    Fiksumpaa ilmoittaa ylemmälle taholle kiusaamisesta. Ei se ikinä lopu muuten. Siirtää kiusaamisen uudelle tulokkaalle. Kyllä kiusaamiseen puututaan niin koulussa kun työpaikallakin jos siitä ilmoitetaan. Pitäisi enemmän rohkaista, ei lapset kerro kotona. Tai vannottavat vanhempia olemaan puuttumatta. Jopa saattaa antaa ymmärtää sen loppuneen. Ei ole ennen kuin puututaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Yritätkö sinä antaa sellaista signaalia, että jos sinua on kiusattu, niin se on jotenkin luvallista tappaa kiusaaja?

    Miksi lähtee karkuun. Kuulin aikoinaan kun tuttuni työpaikalla kiusattiin yhtä rouvaa
    Joka poikkesi edukseen muista hiirulais työntekijöistä pukeutui tyylikkäästi, meikkasi ja kynnet laitettuna. Tuttavani sen sijaan lähti työpaikalta pois koska ei kestänyt katsoa sitä. Näin hän itse osoittautui kiusaajaksi ajatellen omaa parastaan. Sen sijaan että olisi tukenut kiusatuksi tullutta ja mennyt hänen kanssaan työnantajan pakeille.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Mihinkäs sinä uskot? Oletko itse kiusaaja? Se on sana sanaa vastaan.Kukaan ei myönnä olevansa kiusaaja ja opettajat on puusilmiä,niin siinä jää omilleen.Sama se on työpaikallakin aikuisten kesken.Ovelaa piilokiusaamista,josta ei jää todisteita.Ei ole muuta mahdollisuutta kuin sanoutua irti.

    Kun poikani oli koulussa, hän oli jatkuvasti kiusaamisen kohteena. Otin kouluun yhteyttä ja kerroin tästä kiusaamisesta. Mitään muutosta tilanteeseen ei tullut. Menin tietenkin seuraamaan tilannetta koulun pihan ulkopuolelle, että pitääkö poikani kertomukset paikkansa. Kun siellä seisoskelin, huomasin, että tämä onkin varsin yleistä. Valvoja seisoskeli vain ulko-ovien läheisyydessä näkemättä mitään kiusaamista sen oppilasmäärän joukosta, mitä siellä mahdollisesti tapahtuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Yritätkö sinä antaa sellaista signaalia, että jos sinua on kiusattu, niin se on jotenkin luvallista tappaa kiusaaja?

    Ei hevosvarasta hirtetty sen takia ettei enää varasta, vaan ettei muut varastaisi.

    Äänestä

Järkyttävä, uskomaton ja hirveä teko pieniä lapsia kohtaan, ampuja itsekin lapsi. Otsikko on virheellinen, oppilaiden ja opettajien puhuttamisissa ei ole tullut tietoa mistään kiusaamisesta kyseisessä luokassa. Tämä oli vain ampujan itsensä kertomaa, joka annettiin heti julkisuuteen. Pieni poika menetti henkensä, toinen vakavasti loukkaantunut tyttö pääsee ilmeisesti kotihoitoon. Toisen tytön tila on edelleen kriittinen. Tutkimuksissa selviää tarkempia tietoja. Älkää syyllistäkö uhreja.

Äänestä
  • Nuo huutaa aina välittömästi rasismia vaikka mitä tapahtuu. Koskaan syy ei ole itsessä. Joku laittoi tänne tilaston, mistä se sitten kertookaan. Minusta aika paljon. https://urly.fi/3ulW

    Äänestä

Ampuja oli suunnitellut mitä sanoo syyksi eli kiusaamisen. Se naula veti ainakin poliisiin. Aika naiveja kissalan poikia.

Äänestä
  • Niin kyllä erikoista että annettiin heti tuo julkisuuteen vaikka eiitään näyttöä asiasta. Vasta seuraavalla viikolla haastateltiin oppilaita ja opettajia sekä lähiomaisia. Josta selvisi ettei kiusaamista ole ilmennyt Viertolassa. Aiemmista kouluista hieman salaperäistä rehtori ei kommentoinut. Vaan siirtänyt asian kunnanjohtajan ilmoitettavaksi. Poliisia kiinnosti enemmän mitä pääsiäisen aikaan oli tapahtunut. Mistä signaali tuli lähteä ampumaan pääsiäispyhien jälkeen.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Niin kyllä erikoista että annettiin heti tuo julkisuuteen vaikka eiitään näyttöä asiasta. Vasta seuraavalla viikolla haastateltiin oppilaita ja opettajia sekä lähiomaisia. Josta selvisi ettei kiusaamista ole ilmennyt Viertolassa. Aiemmista kouluista hieman salaperäistä rehtori ei kommentoinut. Vaan siirtänyt asian kunnanjohtajan ilmoitettavaksi. Poliisia kiinnosti enemmän mitä pääsiäisen aikaan oli tapahtunut. Mistä signaali tuli lähteä ampumaan pääsiäispyhien jälkeen.

    Joo, sehän on sama kuin tappaja savuava ase kädessä sanoo että vainaja haukkui minua. Asia selvä voit mennä poliisi vastaisi.

    Äänestä

  • Koskapa romani ei heti ensimmäiseksi huuda RASISMIA?

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Koskapa romani ei heti ensimmäiseksi huuda RASISMIA?

    Varmaan minäkin syyllistyn rasismiin, kun laitan tämän linkin? 🤔

    https://images.cdn.yle.fi/image/upload/ar_1.0278372764587402,c_fill,g_faces,h_618,w_636/dpr_2.0/q_auto:eco/f_auto/fl_lossy/v1572430812/39-6058315db9632de0477

    Äänestä

Asioiden tutkinta on vielä hyvin keskeneräinen, eikä likikään kaikkea anneta julkisuuteen. Se on ainakin ollut uutisissa, että tämä ampuja on harrastanut joukkueurheilua. Onko lopettanut, sitä en itse tiedä, onko mainittu lehdissä? Järkyttävä tapaus joka tapauksessa, olivat motiivit, mitä hyvänsä? Äärimmäinen teko.

Äänestä

Onko Lapualla koulukiusaamista?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

"Vantaalla Viertolan kouluampumisen syyksi on selvinnyt kiusaaminen, kertoo Itä-Uudenmaan poliisi.

12-vuotias poika on myöntänyt teon. Hän on kertonut kuulusteluissa poliisille, että on joutunut kiusaamisen kohteeksi, ja tieto on vahvistunut poliisin esitutkinnassa."

Onkohan tuo murhaajan itsensä kertoma yhtä totta kuin poliisin "ihan kaikki ovat suomalaisia" ja myöhemmin tarkennettu että "ovat kantasuomalaisia"

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/d68f104d-ad69-48cc-b019-77df256c9e0f

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu