Kaksi väärää ihmiskäsitystä

Ensiksi on sellainen ajatus että ihminen on pelkän ympäristönsä tuotos. Kukaan ihminen ei ole vain ympäristönsä tuotos vaan kaikissa ihmisissä on pahuus itsessään ja se ilmenee sen mukaan miten paljon paha pääsee sitä pahuutta ruokkimaan ja jalostamaan (saatana ja hänen kätyrinsä). Hyvä esimerkki on se, jos lapsi syntyy väkivaltaisen terrorijärjestön keskelle, paha saa jalostettua hänestä tappajan.

Toinen väärinkäsitys on se, että me kaikki emme voisi olla niin pahoja kuin kaikista julmin ja pahin ihminen. Jos meidän vanhempamme opettavat meille käytöstapoja, ei meidän hyvä käytös ole silloin meidän ansiota, se ei tee meistä hyviä. Jeesus/Jumala on se alkuperäinen lähde hyvälle, ja siksi myöskään vanhemmat eivät ole se ensimmäinen kiitoksen kohde, jos itse osaamme toimia oikein. Raamattu ei opeta että osa meistä olisi itsessään parempia kuin muut:

Roomalaiskirje3:21-26
"Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia, se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen."

Hyvyys tulee Jumalasta. Me ihmiset emme itse ole hyviä.