Aina 1990-luvun alusta saakka, kun Pertti Paasio saatiin syrjäytettyä SDP:n johdosta, on media kiihkeästi etsinyt oikeistodemareita puolueen johtoon. Ensin sinne saatiin oikeistodemari Lipponen, joka oli vuosikymmen aiemmin kirjassaan kirjoittanut, että pienmetsänomistus pitäisi hävittää Suomesta, koska se tulee liian kalliiksi eivätkä paperimiesten palkat siksi nouse tarpeeksi. Se oli kunnon oikeistolaita puhetta, tuloerojen kasvattaminen ja köyhien saattaminen täysin tuista riippuvaiseksi ja hetkessä oli kokoomuskin valmis hallitukseen oikeistodemarien kanssa. Maanpuolustus ja pienomistus olivat silloinkin niin out kuin voi olla, nuorisikon naureskeli niille ja sellaisia asioita kannattaneille kepuille.
Kunnon oikeistolaisena Lipponen siirtyikin sitten busines-lobbaukseen, josta Haapalakaan ei moittinut, kun Lipponen teki rahaakin oikein oikeiston malliin, sitä tuli ovista ja ikkunoista, ihan kuin kaasua putkesta.
Sitten koitti Haapalallekin kevät. Vasemmistodemari Halonen piti Suomen erossa venäläisestä ydinvoimasta eikä sotkenut maatamme epämääräisiin Saksan ja Venäjän omistuksiin. Halonen oli tietenkin selvä kommari, ei ole käynyt armeijaa ja ollut Setassa töissä, selvästi niin kommunisti kuin kommunisti voi olla, aivan täysi Pol Pot. Siitä riitti kirjoittamista ja tuli samanmielistä kommenttia vastauksena.
Jutta Urpilainen oli seuraava oikeistodemari, kunnes meni palauttamaan työttömyyskorvauksen indeksikorotukset ja nosti korvausta edes lähemmäs sitä, minne kaikki muut tulomuodot yhteiskunnassa olivat nousseet. Sitten meni vielä joksikin Afrikka-komissaariksi EU:iin. Ei sellainen voi olla kuin tulipunainen Stalin.
Sanna Marin meni arvostelemaan Venäjää Navalnyin pidättämisestä ja vaati vapauttamista, samoin kehtasi Sauli I Kekkoselta kysymättä moittia Kiinankin ihmisoikeustilannetta. Sen punaista punaisempi kommunisti ei voi kyllä olla. Yrittäjävihamielisyydessään jakoi tukea yrityksillekin. Herran Jumala sentään, mikä bolseviikki!
Mutta media tiesi, että uusi aamu on koittava. Antti Lindtman se oli taistellut koko ajan viidakkosissin sotaa kuin kunnon Contra ja hän oli selvästi seuraava oikeistodemari. Oikeistodemari, joka tekisi kaiken, mitä kokoomus, ek ja sy haluavat, ja oikein vielä pyytäisi lisää, että eikö mitenkään voitaisi köyhdyttää köyhiä ja koko muuta Suomea, että saataisiin rikkaille edes vähän lisää rahaa osoittaa sitä rikkauttaan. Eihän sitä saa edes naista eikä lasta, jos ei ole osoittaa varallisuutta. Syntyvyyskin laskee, paitsi jääkiekkoilijoilla ja misseillä.
Noh, nyt on tuokin oikeistodemari käytety loppuun ja muuttunut ties miksi kapinanlietsojaksi.
Mistä siis olisi mahdollista löytää seuraava oikeistodemari? Onko vapaaehtoisia, vai pitääkö taas nimittää?
Niin muuten, oikeisto on sitten kovasti vastaan tuota identiteettipolitiikkaa, leimaamista ja tribalismia. Kai olette sen tekin huomanneet?

Vastaukset 5
Vanhimmat
Eikö kukaan ilmoittaudu vapaaehtoiseksi?
Onhan demareilla ikinuori Harakka, joka ilkesi jopa rahastaa jättifirma Metaa, vaikka rahaa oli jo ennestään ties kuinka paljon. Aika oikeistolaista käyttäytymistä.
Upporikkaan firman rahastaminen ei minusta ole oikeistolaista. Oikeistolaista on rahastaa köyhiä ja kiusata heitä.
On siinä sen verran oikeistolaisuutta, että haalii lisää, vaikka on jo liikaa ennestään.
Jos olisi lahjoittanut varansa hyväntekeväisyyteen, niin osoittaisi sydämen olevan vasemmalla.
Miten sydäntä särkevää viisauden vuodatusta tuossakin,,,,,,,,,
https://www.sttinfo.fi/tiedote/70095892/sdpn-puheenjohtaja-antti-lindtman-on-aika-vaihtaa-suomen-suunta