Suomessa hävettävän huono hallitus ja perssakin samasta koplasta

Tietysti hallituksen pitää neuvotella tarvittaessa. Suomessa se kuuluu normaaliin käytäntöön. Se on eri asia diktatuureissa. Esim. itänaapuri on nykyään äärioikeustolainen diktatuuri. Siellä ei juuri neuvotella kansan kanssa, vaan siellä on tehtävä niin kuin johtaja tai johtamisesta vastuussa oleva elin määrää yksipuolisesti.
Muita mielipiteitä ei saa edes esittää julkisesti. Voi joutua vankilaan. Diktatuuri voi olla vaikka johtajan nimike olisi presidentti. Se voi olla myös esim , keisari tai vaikka mikä muu valittu nimitys rahansa. Erikoinen piirre tässä asiassa on esim. se, että perussuomalaiset esittävät täällä julkisesti sellaisia käytäntöjä. jotka ovat käytössä esim. itänaapurissa. Sellainen on oikein vain diktatuurissa. Se ei ole Suomen malli, eikä myöskään vientiä edistävä malli. Nimi ei tee aina kerro mitä se malli todellisuudessa sisältää ja edustaa. Tämä nykyinen hallitus on esittänyt niin epäsuomalaisia menettelytapoja, että on kumma, että niin moni on lähtenyt tuohon hullutteluun mukaan. Oikea perus suomalainen on ennen kaikkea rehellinen, ja pitää sanansa. Nykyinen hallitus ei ole sellainen. Kauanko tämä sekamelska jatkunee... Siis niin, että on tämä hallitus ruorissa. Tämä on kykynsä jo näyttänyt, eli mitä ne ovat.
3176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei ole ollut hurraamista poliittisessa osaamisessa pitkään aikaan ja se on se syy miksi ollaan siinä tilanteessa missä ollaan ja leikkauksilla jotka kohdistetaan kohtuuttomasti eikä kosketa sinne mitä olisi säätöjä tehtävissä, eikä kohdisteta verotusta ajaa Suomen yhä syvemmälle suohon.

Eikö jo olisi aika kesikittyä maan ylläpiutöön eikä muiden valtioiden hyvinvoinnin kasvattamiseen syytämällä verorahamme ulkovaltojen hyväksi kuten tähän asti on tehty asettaen niiden etu maamme edun edelle ja huolehtia verovaroin toimiemme ylläpidosta ja kansalaisten toimeentulomahdollisuudesta. Yhden pienen kansan rahat ei riitä monen valtion ylläpitoon.

https://yle.fi/a/3-10219944

https://yle.fi/a/3-10244967

https://www.suomenuutiset.fi/espanjalaisille-nelipaivainen-tyoviikko-suomalaisten-veronmaksajien-rahoilla/

https://www.suomenuutiset.fi/suomalaiset-rahoittavat-italian-lapsitalkoot-ja-espanjan-lyhennetyn-tyoviikon-koponen-miksi-hallitus-tekee-taman-meille/

Politikkojenmme bisnevaisto on pettänyt ja tulomme sulkeutuneet mm. idän tilanteen kautta johon olemme ajautuneet huonojen päätösten seuraamuksena valiten puolueettomuuspolitiikan sijaan Natomaksut, jotka eivät suinkaan tuo helpotuta talouteemme vaan päinvastoin.

https://valtioneuvosto.fi/-/suomen-nato-jasenmaksut-sisallytetaan-julkisen-talouden-suunnitelmaan

https://yle.triplet.io/uutiset/saksa-osti-uniperin-fortumille-lahes-kuuden-miljardin-jattitappiot

Nuo seikkailut ovat tulleet kalliiksi ja nyt maksamme niitä hintaa.

Äänestä

NIIN JA MIHIN RAHAT KÄYTETÄÄN Suomessa SYSÄÄ RAHAA esin raviurheilun tukemiseen40 miljoonaa, up kymmeneen ,vikingline
jumakauta ei ole rahaa hyvinvointiin mutta näihin samoin kuin lentoliikenteeseen että herrat pääsee helsinkiin tunnissa tietysti ilmaitteeksi
.JUTTELIN kahden lähemmäs 80 kymppisten kanssa, Olivat soittaneet lääkäri aikaa jo pari kuukautta eikä olekukaan vieläkään soittanut takaisin. Ovat järkeviä ja muistavia pitkän fyysisesti raskaan työuran yrittäjinä tehneitä ihmisiä,
suomessa on kova koneisto hoitamassa maahan tulijoiden hyvinvointia, vuorokaudet auki olevat vastaanottokodit ja ja henkilöstö huolentimassa että saavat terveydenhoitoa, mielenterveyden hoitoa, ruokaa, vaatteita ja muut tarpeet pyörät, vaunut, tulkit, kuljetukset, huonekalut, lapsilisät, elatustuet, päivähoito, koulutusta... mutta entäs meidän koko elämänsä veroja maksaneet vanhukset, ei mitään terveydenhoidon palveluita jollei itse ymmärrä pyytää, kukaan ei kysy 80 kymppisiltä miten kotona pärjää ja onko jotain tarpeita. SEN IKÄISILLE IHMISILLE VOI TULLA MITÄ VAAN KOMLIKAATIOITA JA KOHTAUKSIA, Ei ihme että meillä löytyy muumioita kotoa ja on voinut maata vaikka vessan lattialla kaatuneena, kuollut janoon ja koviin kipuihin yksin eritteet housuissa,
VANHUSTEN KOKOPÄIVÄHOITOLAITOKSIA KOKO MAASSA LOPETETTU vaika ikäihmisiä lisääntyy ja paljon puhuttu kotihoito on säälittävän heikkotasoista. PILLERIT KITAAN ja korkeintaan ruokaa lämmitetään. Pyykit ja kämpän siivous täysin henkilön omissa käsissä jos on niin valveutunut että osaa järjestää siivousfirman tekemään ja jos ei niin hukkuu paskaan. Vammaisten hoitotaso myös mättää eikä alalle hakeudu töihin enää pienen palkan, yksintyöskentelyn ( mieti jos joudut auttamaan yksin vessaan huonokuntoista ikäihmistä tai vammaista) ja vuorotyön vuoksi.
TÄMÄN PÄIVÄNNUORET HALUAA BLOKATA , OLLA SISÄLLÖNTUOTTAJIA , tubettaja TAITELIJOITA :laulaa, maalata, ym huuhaata missä saa tehdä mikä miellyttääja siihen aikaan kun itselle sattuu sopimaan. sitten elätetään apurahoilla ja tukirahoilla .
NÄITÄ ON TELKKARI TÄYNNÄ TYÖLLISTÄEN JA MAKSAEN PALKKAA.
farmi, diili, temptation, hosewives, elämäni biisi,suomilove,vain elämää, big brother , tanssii tähtien kanssa ,,masked singer ym soopaa.
YHTEISKUNNAN arvomaailma .sairaanhoitaja periodityössä ja sometyöntekijä pitkin kynsin, tekoripsineen, tatuointeineen ja lävistyksineen. puhumattakaan onlyfans tienaajat

Äänestä

😍😋😍😋😍😋😍😋😍

🍑 K­­u­u­­m­­a­­t­­ ­t­­­y­­t­­ö­­t­­ ­­o­­d­­­o­­t­­­t­­­a­­­v­­­­a­­t­­ ­­­s­­i­n­u­­­a­­­ -> https://us4.fun/kissgirl?18352471

🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tietysti hallituksen pitää neuvotella tarvittaessa. Suomessa se kuuluu normaaliin käytäntöön. Se on eri asia diktatuureissa. Esim. itänaapuri on nykyään äärioikeustolainen diktatuuri. Siellä ei juuri neuvotella kansan kanssa, vaan siellä on tehtävä niin kuin johtaja tai johtamisesta vastuussa oleva elin määrää yksipuolisesti.
Muita mielipiteitä ei saa edes esittää julkisesti. Voi joutua vankilaan. Diktatuuri voi olla vaikka johtajan nimike olisi presidentti. Se voi olla myös esim , keisari tai vaikka mikä muu valittu nimitys rahansa. Erikoinen piirre tässä asiassa on esim. se, että perussuomalaiset esittävät täällä julkisesti sellaisia käytäntöjä. jotka ovat käytössä esim. itänaapurissa. Sellainen on oikein vain diktatuurissa. Se ei ole Suomen malli, eikä myöskään vientiä edistävä malli. Nimi ei tee aina kerro mitä se malli todellisuudessa sisältää ja edustaa. Tämä nykyinen hallitus on esittänyt niin epäsuomalaisia menettelytapoja, että on kumma, että niin moni on lähtenyt tuohon hullutteluun mukaan. Oikea perus suomalainen on ennen kaikkea rehellinen, ja pitää sanansa. Nykyinen hallitus ei ole sellainen. Kauanko tämä sekamelska jatkunee... Siis niin, että on tämä hallitus ruorissa. Tämä on kykynsä jo näyttänyt, eli mitä ne ovat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu