Siivousfirmassa työntekijänä, oman yrityksen perustaminen

Moi. Otsikossa kysymys onkin. Miten tää menee lain mukaan oikeaoppisesti? Meinasin alkaa tekemään siivouksia yksityisyrittäjänä mut eikös tässä oo joku kilpailukielto tai että yritystä ei saa perustaa vielä kun olen tässä töissä?
3394
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Varsinainen kilpailukielto mainitaan työsopimuksessa, ja en usko että siivousalalla tätä juurikaan käytetään. Mutta sitten työntekijänä et voi alkaa kilpailemaan työnanmtajan kanssa tekemällä esim. iltaisin omaan piikkiin samaa työtä samalla alueella. Se on vähän epämääräistä mikä on samaa aluetta, mutta pikkukunta rajanaapureineen nyt ainakin.
Käsittääkseni tuo muodostaa irtisanomisperusteen eli kyllä niinku mainitsit, voi puhua käytännössä kilpailukiellosta.

lajijasuris

Äänestä

Palvelualalla ei välttämättä tarvitse omaa toiminimeä. Osa laskutuspalveluista on varsin edullisia (kuten finjob Kuopiossa). Mä olen jo eläkkeellä, mutta siirryin n. 10 v ennen eläkeikää laskutuspalveluiden käyttäjäksi. Olisi kannattanut siirtyä jo aiemmin.

Äänestä

Mikäli et ole saanut kilpailukiellon hyvitykseksi mitään rahallista korvausta, niin sille voi viitata kintaalla.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Moi. Otsikossa kysymys onkin. Miten tää menee lain mukaan oikeaoppisesti? Meinasin alkaa tekemään siivouksia yksityisyrittäjänä mut eikös tässä oo joku kilpailukielto tai että yritystä ei saa perustaa vielä kun olen tässä töissä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu